Kun maailman suurin siviililentokone teki historiaa ja ensimmäisen lentonsa Toulousista, Etelä-Ranskassa tällä viikolla, oli miehistönä joukko kaljupäisen prokuraattorin näköisiä, lihavahkoja ja hengästyneitä ilmojen sankareita. Myös suomalainen ilmailuteollisuus sai pienen osan kunniasta. Arvoisa Lukija saattaa olla yksi niitä henkilöitä, jotka korkkasivat Veuve Clicquot-pullonsa ja nauttivat päivän kunniaksi perusteellisesta kännistä. Tai vaihtoehtoisesti niitä henkilöitä, joiden mielestä ilmailu on tarkoituksetonta mutta turhaa energian kulutusta ihmiskunnan kiihtyvässä loppulaukassa.
Molemmille viikon Airbus-lento on tärkeä uutinen. Korkkaajat tulevat tulevaisuudessa lentämään entistä halvemmalla ja kauemmaksi, joka saattaa olla heidän ympäristölleenkin hyvä uutinen. Ja puunhalaajille, kuten tämä bloginpitäjä, on hyvin vähän lohduttavaa kuulla, että uusi kone on äänetön (suhteellisuus on syntienkin perusta, vaikka joku saattaa olla toista mieltä) ja kuluttaa bensaakin vain saman verran kuin henkilöauto, jos uskoo Airbussin omia laskelmia.
Mutta ensin ilmailun lyhyt historia.
Alussa kivikauden henkilö teki lentokonneen, sitten kuningas Etana lensi kotkan selässä Niinivessä, Ikaros joutui lähelle aurinkoa ja putosi mereen siipivahan sulettua, koneen suunnitellut Daidalos säilyi hengissä, kun ei uskaltanut luottaa omiin rakentajantaitoihinsa. Sitten Montgolfier’in veljekset rakensivat ilmapallon ja lennättivät seikkailustaan hengissä selvinneen, yltiöpäisen ranskalaisen, Pilatre De Rozier’n, Pariisin yläpuolelle ja kuusi vuotta myöhemmin alkoi Ranskan suuri vallankumous. Otto von Lilienthal kuoli liitolento-onnettomuudessa ja polkupyörämekaanikot Oliver ja Wilbur Wright rakensivat moottorilentokoneen, joka pysyi ilmassa muutamia sekunteja. Englantilaiset Alcot ja Brown ylittivät ensimmäisinä Atlantin, suomalainen Väinö Bremer lensi Junnulla ja ensimmäinen suihkumatkustajakone, englantilainen Comet räjähti kolmesti kappaleiksi, kun rakentajat eivät olleet niitanneet siipiä kunnolla paikalleen.
Mutta ennen sitä blogihenkilön äiti rakensi partiotyttönä Jämin lentokentän. Henkilö itse teki neitsytlentonsa ja vuoden 1968 viimeisenä päivänä lensi ensilentonsa neuvostoliittolaisen Tupolev- suunnittelutoimiston yliäänimatkustajakone TU-144, joka tuhoutui näyttävästi Pariisin ilmailunäyttelyssä. Kolme kuukautta myöhemmin englantilais-ranskalainen Concorde lensi Toulousista ja tuhoutui vuosia myöhemmin myös Pariisissa sytyttyään tuleen lentoonlähdössä. Heinäkuussa 1969 ihminen teki ensimmäiset jalanjälkensä kuun kamaralle. Ja syyskuussa 1969 nousi Seattlessa ilmaan ensimmäisen kerran Boeing 747 jumbo. Eli vajaan vuoden aikana ilmailun historian siivet havisivat näyttävämmin kuin koskaan (?) aikaisemmin.
Ja sitten Airbus rakensi A380 superjumbonsa.
Uusi superjumbo saattaa muuttaa ilmailua yhtä paljon kuin aikanaan Boeing B747, joka teki massailmailun mahdolliseksi, ei tietystikään yksin, mutta ilman sitä ei kilpailu tavisten lentomatkoista olisi ollut yhtä edullinen tavisten kukkarolle, B747 toi ilmailuun suurkulutuksen, massaturismin kaikkine etuineen ja haittoineen. Toisaalta A380 saattaa viedä Airbus-konsernin konkurssiin. A380 pystyy lentämään 850 matkustajaa kahdeksantoista tuntia, mahdollistaen mm. lennot Lontoosta suoraan Sydney’in tai New Yorkista Delhiin. Virgin Airways on A380:n ensimmäinen suurasiakas.
Airbussin ainoa kilpailija, Boeing, ei usko suurjumbojen kaupalliseen kannattavuuteen. He keskittyvät pienempien koneiden tuotantoon, vaikka tietysti Seattlessa tehdään vielä jatkossakin jumbokoneita. Boeing kuitenkin katsoo, että suurimmat markkinat ilmailussa ovat lyhyiden ja keskipitkien matkustajakoneiden tuotannossa.
Blogihenkilön rinnassa sykkii ilmailijan sydän ja uuden uljaan lentokoneen näkeminen panee sen kolkkaamaan entistä innokkaammin (jos lepopulssia 45 nyt voi innokkaaksi sanoa). Näin ollen henkilö toivottaa vastasyntyneelle ilmojen jättiläiselle pitkää ja turvallista ikää.
8 kommenttia:
Osuit taas kirjoittamaan mieluisan tekstin: omaleimaisen, innostuneen, asiapitoisen, jopa henk.koht. säväyttävän.
(Olen asunut eräässä mainitsemistasi paikoista kaksi vuotta :)
Jo ennen kuin olin kipaissut tarjoamaasi linkkiin, olin ajatellut minäkin RUNOA. Ihan toisenlaista kyllä: Hellaakosken Haukkaa. < Kertoneekohan se jotakin siitä, miksi ilmailu on vienyt sydämesi?
Minä puolestani inhoan (sanon suoraan) lentämistä ainakin neljästä syystä. Mutta lentäjän innostusta ei voi kuin pitkospuilta katseleva ihailla (vrt. Hellaakosken Yksinäisyys)
Kiitos kommentista. Lentämistä kai useimmat inhoavat sen avuttomuuden tunteen vuoksi, joka tulee matkustajalle juuri ennen kuin kone irtoaa kiitotiestä. Mitä suurempi kone sitä avuttomammaksi sitä itsensä tuntee. Jos ymmärtää lentämistä jonkin verran, siitäkin hetkestä voi nauttia.
Minä pidän pitkistä lentomatkoista, vaikka joskus nilkat tuppaavat vähän turpoilemaan, kun istuu 13 tuntia ja ylikin koneessa eikä muista kävellä tarpeeksi usein, mutta eipä se tahtia haittaa. Pidän myös turbulenssista, sen keinutus varsinkin pitkillä yälennoilla on jotenkin tyydyttävää, jos pitää silmät kiinni, on kuin olisi takaisin äitinsä kohdussa.
Lentämisen todellisuushan on sitä, että se on massakuljetusmuoto. Sen romantiikka on kadonnut lähes täysin, paitsi jos pääsee sellaisille lentoyhtiöille kuin Singapore Airlines, maailman paras matkustamopalvelu. Tavallaan sitä valittelee mielessään, että vielä kuusikymmentäluvulla vallinnut romantiikka on niin tyystin pois, niinkuin monet tutut lentoyhtiötkin (Pan Am, TWA, Braniff, BOAC, BEA, Swissair, Sabena, Air Afrique, KarAir, Spear Air jne), tehokkuus ja kustannuslaskenta ovat tilalla, niin kuin oikein tietysti onkin.
Koe, testi, on tää bloggeri oikein blockeri, mutta ongelmia niillä muillakin taitaa olla.
Joo. Olen matkustanut Singapore Airlinesillakin. Koko Singaporehan on muuten sellainen "ei tällaista kaupunkia oikeasti voi olla". Poikkean kerran miljoonakaupungin ravintolassa, niin seuraavana päivänä toisella puolen kaupunkia toisessa ravintolassa tarjoilija tuntee. Tai taksikuski avaa ikkunat ja kehottaa nauttimaan maailman täydellisimmistä urbaaneista näkymistä: valonheittimet ja ikuinen hymykampanja (sic! tiedän taustat!)
Ja maailman ihanimmat lasikengät olen hankkinut Singaporesta; ne jalassa koputtelin Rafflesin puutarhassa ja poikkesin biljardisaliin Singapore Slingille.
Kuten sanottu: Lentämistä inhoan. Tunnen itseni teuraskarjaksi enkä pääse määräilemään - kuin kohtuullisesti.
Mutta jos putoan, korkealta putoan. Ja nappia suuhun. Olen muuten kaksi kertaa ollut pakkolaskutilanteessa (Kiinassa ja jossain arabimaassa) ja kerran nähnyt liekehtivän pienkoneen putoavan kierteenä melkein jalkojeni juureen.
PS Tuo ylläoleva ano olin minä. Eiköhän kieli ole käyntikortti.
Niinhän minä tuosta ano:sta uumoilin (nehän ovat historian havinassakin yleensä naisia:) Rafflesin puutarhassa minäkin olen pari kertaa nauttinut Singapore Slingin, sehän oli pakko tehdä. Raffles oli ennen "herrasmiesmatkailun" ja potkurikoneiden aikaan (tiedän, tiedän, kieleni on seksismiä täynnä) BOAC:n käyttämä välilaskuhotelli, jossa matkustajat saivat levätä ja virkistyä ennen seuraavaa legiä Sydney'in tai Hong Kong'iin. Nyt ei yleensä ehdi kuin hetkeksi piipahtaa lentoaseman Cactus baarissa drinkillä ja sikaarilla, tosin itse en tätä viimemainittua enää tee, kun lopetin syyskuun 3. päivä lopullisesti(?).
lentäminen on ihanaa. ^^ kun vaan pääsisi useammin. ja eroon korvaongelmasta. ja matkatavaroiden tolkuttomasta kyttäämisestä (ilman niitähän pakkolaskukin menettelisi), ikäänkuin kuljettaisi mukanaan koko omaisuuttaan - mikä sekin oli aikanaan tapana ja tavoistaan on vaikea päästä eroon.
näin joskus eräässä matkaohjelmassa (tyyppiä lonely planet) miten oli eteläaasialaisten kukkuloiden väliin pingotettu köysi, ja asianharrastajat laskivat sitä pitkin, mahallaan köysissä, joku rulla heitä taisi kuljettaa (supermen?) ja vauhti oli älytön. joku sellainen olisi hauska kokemus vaikken uskalla edes vuoristoradalle.. tai laskuvarjohyppely. tai...
Korvien kanssa ainoa varma menetelmä (ehkä jo tiedätkin, mutta olen patronising old fart) on se, että alas tullessa (siis heti kun kone lähtee laskeutumaan matkakorkeudesta) on korvien paineet tasattava sitä mukaa, kun tuntuu pienikin paineen poikanen niissä.
Eli
ALAS TULESSA suu kiinni ja ota nenästä kiinni ja puhalla kunnes korvissa kuuluu naksahdus (ja paine korvakäytävässä lisääntyy).
YLÖS NOUSTESSA on apuna voimakas nieleskely tai korvan ympäristön lihasten jännitys ja löysyttäminen, joka naksauttaa korvat auki (ja vähentää painetta korvakäytävässä).
Ylöspäin ei ole niin paha vaikutus koska pystynopeus on usein paljon pienempi kuin laskeutuessa. Suurin vaikeus on alas tullessa noin 1500 metrin alapuolella, onneksi tällöin pystynopeus on useimmiten jo melko pieni (ehkä vain noin 150 metriä sekunnissa, tosin jos on kiire alas arviointivirheen vuoksi, on pystynopeutta tietysti suurennettava matkustajien mukavuuden kustannuksella).
kiitos vinkistä (:
pahinta on tietysti ollut flunssaisena lentäminen, niin sattui myös menneenä pääsiäisenä mutta silloin oli onneksi pieni kone finnairilta joka lensi suht matalalla ja tuli alas hissukseen münchenissä, eli alkoi laskea jo tsekin päällä ^^ ja sen sitä edellisen pääsiäisflunssalennon tein yksin sabenan valaalla ja pelkäsin että korvat puhkeavat ennen kun pyörät viistävät suomen pintaa...
Lähetä kommentti