Ajatuksista yleensä

On vaikea päästä irti erityisesti asioista, joita internetin väki näyttää kutsuvan nimellä ”meme” tai suomalaisittain meemi, eli sanoista, joiden pitäisi antaa uusia assosiaatioita. Blogihenkilölle meemi on tarkoittanut tarttuvaa ajatuksen itua, joka elää riittävän kauan levitäkseen mielestä toiseen (viruksen tavoin).

Tämä ajatus on aikoinaan tarttunut henkilön päähän luultavasti Richard Dawkins’ilta, kirjasta Selfish gene. Meemeistä puhuessaan Dawkins muuten myönsi, että Jumala on olemassa, vaikkakin vain ajatuksen ituna tai ajatusmuottina miljardien ihmisten meemisaasteisissa aivoissa.

Internet-väen meemi-käsitys on ehkä triviaalimpi, usein vain yksi sana, eli se muistuttaa yksinkertaisuudessaan monia muita asioita internetillä ja ilmeisesti ajassa yleensä, meidän aikamme zeitgeist’ia. Samaan kastiin voidaan myös kai lukea hiphop tai räppi: musiikki, joka ei aivan ole musiikkia. Samassa hengessä irrallisia sanoja, jotka eivät aivan ole ajatuksia, voitaisiin kai kutsua ajatuksen iduiksi. (Tässä on blogihenkilön kannalta mukana ehkä myös ripaus tekopyhyyttä). Blogien kilpailuttaminen kuuluisi ehkä samaan zeitgeist-soopaan, vaikka tietysti voi sanoa, että henkilöllä ei ole varaa puhua, kun ei tullut valituksi millään listalla edes ehdolle.

Blogihenkilön pää on vielä kuin hörhöläispesä viimeviikkoisesta matkustamisesta ja työn paineesta, eikä aivojen pimeistä sopukoistakaan tahdo löytyä ajatuksen poikasta, jota voisi laajennella blogin kokoiseksi. Joten henkilön täytynee hypätä meemi-rattaille ja listata alla asiat, jotka haluaa tehdä ensimmäisen kerran ennen kuolemaansa.

1. Tavata lapsen lapsen lapsen lapsensa ja esitellä tälle samana päivänä kirjoittamansa runon (jonka voi tietysti kirjoittaa tapaamattakin, mutta ainahan voi parempaa toivoa)
2. Vierailla Lhasa’ssa
3. Matkustaa junalla Pekingistä Ulan Bator’iin ja ratsastaa Ulan Bator’ista Mörön’iin.
4. Vierailla avaruudessa (tässä blogihenkilö ajattelee lähinnä Kuuta tai Marsia, mutta siihen ihmisaika alkaa olla loppumaisillaan kesken ja henkilön täytynee sen sijaan tyytyä haaveilemaan hypystä avaruuden kynnykselle)
5. Viettää kaksi viikkoa ortodoksiluostarissa
6. Lukea Karamazovin veljekset venäjäksi
7. Keskustella Shakespearen kanssa (tässä mielessä on löytää hänen salaisuutensa täydellisen näytelmän kirjoittamiseksi, parasta olisi kuulla siitä kasvotusten)
8. Viettää viikko keskustellen Margaret Atwood’in kanssa
9. Viettää viikko ryypiskellen Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan kanssa (Paasilinna oli viime viikolla tavattavissa Antwerpenissä, mutta kohtalon oikusta blogihenkilö ei voinut olla paikalla)
10. Purjehtia maailman ympäri

Että semmoisia, sen sijaan blogihenkilö kuunteli eilen illalla YLE:n SAT1:ltä ilmeisesti Silja Hiidenheimon ja Mervi Kantokorven (nimet eivät kuuluneet kunnolla henkilön vanheneviin, ja keskustelun kiihkeydestä punaisina kohiseviin korviin) sanailua runoista ja runouden opettamisesta (Kolmekymmentä minuuttia sanallisia siirtoja). He näyttävät keskustelevan taas tänään radio 1:llä kello 18:00.

Kantokorpi arveli, että opetuksen tulisi alkaa helpoista runoista ja niiden kautta sujuttautua vaikeampiin, kuten Haavikon tuotantoon. Hiidenheimo oli sitä mieltä, että opiskelijat olisi alusta alkaen pakotettava lukemaan Haavikkoa ja muita vaikeita runoja. Jokainen järkevä ihminen on tietysti Kantokorven (ja blogihenkilön) kannalla tässä asiassa. Hiidenheimo sanoi myös keskustelun tuoksinassa jotenkin näin: ”Mielestäni runo, jonka ymmärrän ensilukemisella, ei ole runo.”

Blogihenkilö ei tietysti ollut uskoa korviinsa. Ehkä lausunto selittää, miksi Suomessa julkaistaan pääasiassa vain sellaisia runokirjoja, joita ostetaan alle 250 kappaletta. Keskustelija Hiidenheimohan on itsekin kustannustoimittaja.

Muuten blogihenkilö huomasi YLE:n saitilta omaksi kauhukseen, että proosan lukeminen ei kehitä aivoja, sen sijaan runon lukeminen kehittää niitä. Ja kaikki nämä vuodet henkilö on kuvitellut, että laajan proosateoksen lukeminen olisi aivoille hyödyllisempää kuin lyhyen, vaikkakin vaikean, runon tavaaminen. Tämä selittäisi sen, miksi blogihenkilöllä on niin suuria vaikeuksia runouden ymmärtämisessä: Proosa on tietysti alentanut ymmärryspääoman runokynnyksen alapuolelle!

Niin sitä ihminen erehtyy ja panostaa vääriin ajatuksiin. Onneksi huomasin ennen kuin on täysin liian myöhäistä.