Kutsumuksesta, korruptiosta ja huonosta omastatunnosta

”Koska jalous ja maineikkuus muistuttavat toisiaan, kunnioitettuja pidetään onnellisina mutta maineettomia onnettomina.” (Marcus Tullius Cicero: Laeista, suom. Veli-Matti Rissanen, WSOY)

Ulkona on utuisen auringonpaisteinen kevät ja ruohikko on yhtä vihreä ja puhdas kuin Luonetjärven aliupseerikerhon biljardipöydän verka kuusikymmenluvun lopulla, kunnes yksi Pertti P oli tuhrinut siihen spermaansa ja muutakin joidenkin lippujuhlien jälkeen.

Eli muistelujen tiellä ollaan ja syynä on se, että blogihenkilö lueskelee edelleen Donnerin Elämän kuvia (Kirjapaja 2004), jossa tämä muistelee myös aikaansa Porin keskussairaalassa siviilipalvelumiehenä. Ei ole Donnerin tekstistä siviilipalvelun sotilasfarssiksi, sen sijaan hän kirjoittaa, että sairaaloissa on kahdenlaisia työssäkäyviä: palkkarenkejä ja kutsumustyön tekijöitä.

Tästä tuli mieleen omat kutsumustyövuodet ja eräs kohtaus 80-luvun loppupuolella Mogadishun lentokentän lähtöselvityksessä. Lipuntarkastuksen jälkeen jokaisen matkustajan täytyi esittää matkatavaransa jollekin tarkastajalle, joka vaati kahtakymmentä Amerikan dollaria vaivansa palkaksi.

Pohjoismaisella kasvatuksessa on se huono puoli, että korruptioon yleisesti ottaen suhtautuu kielteisesti. Ja niinpä tuleva blogihenkilö nosti asiasta metelin ja aikansa selitettyään, miksi ei hyväksy korruptiota, saikin ainoan matkalaukkunsa heitettyä viereiseen seinään lekalla hakatusta, rosoreunaisesta reistä seinän toiselle puolelle, ei tosin tiennyt mihin, mutta samalla koneella se kuitenkin saapui Nairobiin.

Jälkeenpäin Kenya Airways'in Boeing 707:n viimeisellä penkkirivillä vettä juodessaan idealistinen kutsumustyön tekijä, tuleva blogihenkilö, ihmetteli, miksi oli evännyt sen parikymppisen köyhältä somalilta. Henkilölle itselleen sillä ei ollut mitään merkitystä taloudellisesti, YK:n päivärahat olivat jo silloin hävyttömän korkeat (vaikka ei hän niistä mitenkään pahaa ääntä pitänyt moittimismielessä). Sen sijaan somalivirkailijalle, joka sitä pyysi, rahalla olisi ollut suuri merkitys. Itse asiassa summa olisi ollut lähes puolet tämän kuukauden virkamiespalkasta.

Ciceron etiikkaan liittyy oleellisesti sopivuuden (decorum) käsite. Hän käski arvostaa-arvostella tekoja sen mukaan olivatko ne moraalisesti sopivia (säädyllisiä, kauniita), henkilönä Cicero taisi itse asiassa olla moraaliton suunpieksijä ja kirjailija, mutta sillä ei ole tämän blogin yhteydessä merkitystä.

Me tavalliset ihmiset, jotka emme Cicerosta tai moraalin teorioista paljoa tiedä tai edes välitä tietää, harrastamme vaistonvaraisesti samanlaista arvottamista. Joku teko on hyvä, jos se on kaunis tai säädyllinen tai sopiva. Cicero kirjoitukset olivat tässä suhteessa ehkä tiukemmin moraalin kyllästämiä ja selittivät, että sopiva teko ilman moraalista sopivuutta on moraaliton. Tai jotakin sinne päin, blogihenkilöllä on aina vaikeuksia ymmärtää, mitä filosofit mistäkin asiasta ajattelivat tai edes sanovat. Ja siksi Camus’n Ruttokin on vielä henkilön käsityskyvyn ulkopuolella; puhumattakaan Joyce’sta ja erityisesti Odysseuksesta, jota tulee ajateltua lähes joka päivä ja aina yhtä usvaisilla tuloksilla.

Joka tapauksessa, blogihenkilö ei ajatellut Ciceroa Mogadishun matkatavarantiskillä selittäessään somali-virkamiehelle pää punaisena korruption moraalittomuutta.

Etäisyyden kasvaessa lisääntyy myös viileä harkinta, blogihenkilölle jo lentokoneessa yrittäessään tähystellä josko kaukana alapuolella keltaisena näkyvästä maasta erottuisi Turkanan järvi, ihmislajin kehto (tai eräs kehto, eipä sitä niin varmasti ainoaksi kehdoksi saisi kai sanoa). Ja olihan se näkyvinään, kun osasi oikein ulos tiirailla.

Mutta samalla blogihenkilöä vaivasi huono omatunto. Jos hän olisi voinut lennähtää nopeasti lähtökentälle ja päästä takaisin Nairobin koneeseen menettämättä sanottavasti aikaa, näin olisi tapahtunut. Mutta nyt siis ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kiehua itsesyytösten öljyssä ja lirkutella matkustamohenkilökunnalle, joista pari oli tullut tutuksi jo aikaisemmilla lennoilla.

Somalian lentokenttävirkailijan epäonni koitui onneksi narobilaiselle kerjäläiselle, joka seuraavana aamuna tavanomaisten kolikkojen sijasta sai kokonaisen sadan shillingin setelin pyyntöjensä palkaksi.

Ja blogihenkilö sai puolestaan ansaitun rangaistuksen koko jutusta sitä seuraavana aamuna, jolloin samalle kerjäläiselle ei enää riittänytkään kolikot, jotka blogihenkilö laittoi tämän käteen. Tätä kutsutaan taloustieteissä kai inflaatioksi. Ja kostoksi suivaantunut kerjäläinen huuteli henkilön perään swahilin kielisiä kirouksia, joiden vaikutus väheni vasta useiden päivien perästä.

Näin moraalin rikos sai ansaitsemansa rangaistuksen. Ja se kai on tämän tarinan moraali.