22.4.2005

Takaisin Brysselissä

Mielessä on, että Pariisin kaduilla kun kulkee, monet muistuttavat jostakin luetusta tai omakohtaisesta tapahtumasta. Tämä tuli taaas mieleen, kun blogihenkilö, ynnä puoliso, kävi katsomassa Matisse’n näyttelyn nimeltä ”Matisse, Une seconde vie” (toinen elämä), joka on Ranskan senaatin näyttelytiloissa Musee du Luxembourg’issa Vaugirard-kadulla numero 19. Muskettisoturien ystävät muistavat, että yksi sotureista, Aramis, asui juuri sillä kadulla ja tapahtuihan siellä muutakin juonen kannalta kiinnostavaa talossa numero 25, eli museon viereisessä korttelissa. Victor Hugo puolestaan asui numerossa 90.

Henkilö ei ole koskaan ymmärtänyt Matisse’n paperista leikkaaman taiteen merkitystä. Miksi leikata paperista kuvia, jotka voisi yhtä hyvin maalata kankaalle taiteilijan taidoillaan. Itse asiassa blogihenkilö on hybriksessään epäoikeudenmukaisesti kuvitellut, että Matisse yritti peitellä vaatimattomia taitojaan tällä tavalla. Totuuden nimissä on sanottava, että henkilö ei ajattele näin vain Matisse’sta vaan monista muista taiteilijoista, jotka käyttävä sutia ja maalejakin oikean taiteilijan tavoin.

Näyttely avasi silmiä ja muutti mielipiteitä niin kuin tietysti kuuluu asiaankin. Näyttelyissä ei saisikaan käydä arvostelua varten vaan mieli avoimena, että mieleen imeytyisi se lämmin tunne, minkä esteettinen nautinto tuo tullessaan. Usein ei tietysti pääse näin käymään ja ennakkoluulojen negatiivinen energia pyörii aivoissa estäen uusien ulottuvuuksien löytymisen. Tämän vuoksi kriitikot eivät todella nauti taiteesta ja näyttää usein, että jopa vihaavat taiteilijoita, niin kuin monet kirjallisuuskriitikot kirjailijoita.

Matisse’sta kävi ilme, että tämä oli kärsinyt vakavan sairauden ja joutunut leikkaukseen vuoden 1941 aikana ja toipumisiakanaan alkanut paperikuvioiden leikkailun, jonka huomasi hyväksi tavaksi sommitelmien tekemiseen ja siksi jatkoi sitä vielä sairaudesta täysin toivuttuaan. Ja taiteen arvohan on lopputuloksen esteettisyydessä, eikä käytetyssä menetelmässä.

Mikäpa siinä, ja maalasihan hän vielä uransa aikana, vaikka kuolikin jo 1954, vuotta ennen Einsteinia ja kahta vuotta ennen kuin suomesta tuli demokraattinen diktatuuri, Kekkoslovakia. Blogihenkilöllä ei ole mitään omaa muistikuvaa Matisse’n kuolemasta, vaikka muistaa hämärästi uutiset Einsteinista. Ehkäpä siksi, että tämän ulkomuoto oli lapsen mieleen takertuva, vaikka kyllä Matisse’nkin habituksessa mieleenpainuvia piirteitä toki löytyy. Kekkosesta blogihenkilöllä sen sijaan on paljonkin mielikuvia.

Liput maksoivat 10 € kappale, mutta sijoitus on täysin hintansa väärti ja blogihenkilö suosittelee näyttelyä kaikille Pariisin kävijöille. Jono ei ole kovin pitkä, jos ette satu paikalle heti aukeamisen jälkeen, jolloin jono on aamun hätähousujen vuoksi erityisen pitkä. Sama ilmiö näyttää vallitsevan kaikissa kiinnostavissa näyttelyissä. Suurin osa aikaisista jonottajista on järkevissä kengissä ja löysissä, tummavärisissä vaatteissa odottavia, yksinäisiä naisia, joilla on pitkät, tuulessa heilahtelevat kutrit ja käsissä itsekudotut villakäsineet.

Muuten ei ole mitään erityistä raportoitavaa. Blogihenkilön vaikuttavat piirteet tulivat taas ikuistettua Shakespearen kirjakaupan edessä ja Cluny’kin tuli nähtyä. Henkilöä hirvitti maksaa 14 € kahdesta vaatimattomasta drinkistä Georg V-kahvilassa Champs Elyseellä. Tätä voi jo pitää ryöstönä, mutta Pariisi tekee mielen raukean tyytyväseksi ja tällaiset seikat vaivaavatkin enemmän jälkikäteen jolloin niille ei tietysti enää mitään mahda.

Pariisi on siitä miellyttävä kaupunki, että se tuntuu aidon elävältä ja muuttuvalta. Verrattuna vaikkapa Wieniin, joka on kuoleman ja menneisyyden kaupunki, Pariisi on elämää ja tulevaisuutta varten, vaikka ranskalaisista ei pitäisikään. Lontoo, joka oli ennen blogihenkilön mielikaupunki, on tukehtumassa rikollisuuteensa ja likaansa. Se on selvästi liukumassa entistä kauemmaksi eurooppalaisesta olomuodosta. Ehkäpä Englanti jopa eroaa EU:sta, eikäpä siitä kai olisi mitään ongelmaa Euroopalle.

Muuten New York on muuttumassa koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Rikollisuus on vähentynyt, kadut eivät ole enää likaisia, teatterit täynnä merkittäviä näytelmiä. Ainoa valitettava asia on se, että 42:lta kadulta ovat kaikki tunnelmalliset pornoteatterit hävinneet. Vähän samanlainen menetys kuin vanhat, haisevat hallit Pariisissa. Edistys edistyy joskus aivan väärään suuntaan.

7 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Sulka, kiitos, että pyyhit pölyjä muistojen kaupunkien kaduilta.

Pariisi on minulle vaikea kaupunki. Laatuni ja kielitaitoni ei riitä. Jonkinlainen mielikuva on, että olisin ollut Matisse-näyttelyssä 90-luvulla (Centre Georges-Pompidou). Mieleen jäivät lähinnä metallikaaret, liukuportaat, lasi, suurikokoiset ämyrit (ilmastointi?) siellä sun täällä. Ja kaikki oli/ on kallista ja suomalaisittain ylimielistä, pöyhkeää.
Nyt viikoksi 18 maksan kaksi sukulaista Pariisiin. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse mennä.
Sulka, varmaan Sinä(kin) olet kuunnellut Valto Laitista Ritzissä; ehkä olet nähnyt ja kuunnellut legendaarista Leila Lintulaa?

hanhensulka kirjoitti...

Ritzin baari on liian kallis jopa Valton musikkia kuunnellakseen. Opastetut matkat eivät myöskään (enää) kuulu kuvioihin, joten Leilakin on jäänyt tapaamatta. Mutta Valtoahan voi myös kuunnella täällä:
http://www.ulkosuomalaiset.net/html/videot_UlkosuomalaisenTarina2.htm

Pirkko kirjoitti...

Jokin on Pariisissa edullista, tai oli ainakin ennen. Kaikki museot ja taidenäyttelyt olivat ilmaisia lapsille ja teini-ikäisille. Siinä säästyi paljon. Pääsylippumenot tahtovat paisua mahdottoman suuriksi matkoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Pidin kerran esitelmän Matissen maalauksesta Red Room. Onnistuin yhdistämään luentoon myös CIA:n ja kommunistivainot. Sen jälkeen minua pyydettiin luennoimaan aiheesta feministien kesäpäiville.
En kuitenkaan ehtinyt.

Matisse on yksi suosikeistani. Mikä värien yhdistelytaito.

Ruu

Anonyymi kirjoitti...

CIA, kommunistivainot ja feministien kesäpäivät. Justiinsa. Hah hah hah.

- Prospero

Liisa kirjoitti...

Ruu, minua nauratti mainintasi luennoitsijana. Toi mieleen omia kokemuksia. Pääsen yleensä kutsuttuna puhumaan vain yhden kerran kuhunkin puljuun. Toista kertaa ei tule.
Mikähän oikein mättää?

Mättämisestä: En ole moneen päivään päässyt muihin kuin yhden vakibloggarini palstalle. Miksihän?

hanhensulka kirjoitti...

Ruun kokemuksista. En nähnyt CIA:n edustajia tässä näyttelyssä, vaikka oli siellä joku hirmuisen suuri mies, jolta kävin ranskaksi kyselemässä jonon kulkunopeutta. vastasi amerikan englannilla eli oli ymmärtänyt hassunkurisen ranskani sanoman. Ilmiselvä agentti. Feministien kesäpäiville en minäkään uskaltaisi mennä puhetta pitämään, en siis myöskään "ehtisi" sinne.:)