7.11.2006

Kasvissyötiä ja muuta poliittista koreutta


Napin kuva on täältä

Minun on tunnustettava ensimmäiseksi olevani jäävi puhumaan kasvisten syönnistä; olen nimittäin vegetaari, kasvisten mässyttäjä. En aivan vegaani sentään, enkä puhdas vegetariaanikaan, vaikka halu siihen onkin kova.

Lastenosastossa kirjailija Jukka Laajarinne kirjoitti pari päivää sitten otsikolla Kielletty kieli poliittisesta korrektiudesta ja kasvissyönnin vaikeasta taidosta niin houkuttavasti, etten voinut olla ottamatta osaa iloitteluun. Ja nyt aion tehdä Räsäset, eli kopioin oman puheenvuoroni tänne ja pari pätkää myös kirjailijan alustuksesta. Hän puhui lastussaan myös poliittisesta korrektiudesta, erityisesti sanasta, jota nän häveliäästi kutsui N-sanaksi, vaikka ilmiselvästi tarkoitti vanhaa suomenkielen sanaa "neekeri".

Ihan hiljan luin jostakin, että Suomessa on paheksuttu lasten pelihimoa, erityisesti Afrikan tähden osalta, rotusyrjinnän perusteella. Kirjailija Laajarinne mainitsi myös Peppi Pitkätossun potentiaalisena rasistina.

Mutta ensin kasvissyönnistä, josta Laajarinne sanoi lastussaan mm. näin:

Pari kuukautta sitten havahduin todellisuuteen: olin jo jonkin aikaa syönyt eläimiä suunnilleen parin viikon välein. En enää voinut kutsua itseäni kasvissyöjäksi. Nyt tulen tilitykseni pointtiin. Se, että en voinut enää sanoa itseäni kasvissyöjäksi, vaan jouduin tunnustamaan olevani sekasyöjä, vaikutti käyttäytymiseeni. Tapahtui kategoriasta toiseen siirtyminen, identiteetin uudelleenmäärittely, jonka jälkeen olen pari kertaa jopa ostanut lihaa kaupasta (toki vain sellaista lihaa, jota myydään eläinystävällisesti tuotettuna).

Ja minä siihen, että:

"Itse olen kasvissyöjä. Olin aluksi vegaani, mutta se osoittautui mukavuuden haluiselle henkilölle liian vaativaksi alaksi. Aloin ensin syödä juustoja. Sitten sorruin lohen ja sillin syöntiin. Ja lisäsin vielä sardiinit siihen joukkoon. Ja kaviaarin. Mutta sen jälkeen vedin viivan alle. Ja kutsun edelleen itseäni kasvissyöjäksi, ja kaikki tuttavani ajattelevat tavoistani samoilla nimillä.

Minä en ole yhtä kohtelias kuin sinä, vaan kieltäydyn aina lihan syönnistä, vaikka emäntä (tai siis tasa-arvon vuoksi kai sanottava myös isäntä) olisivat yllättyneitä. Muistutan kyllä aina kutsun saatuani kasvissyönnistäni, eikä kukaan ole vielä päin naamaa asiasta valittanut.

Muuten kasvihuoneilmiön, energiankulutuksen ja resurssien riittämättömyyden vuoksi kaikkien pitäisi olla kasvisruokavaliolla.

Kuva: on täältä

Tuhlailun osalta kasvissyöjillä on noin 12 kertainen etu niihin nähden, jotka kierrättävät kalorinsa lihakarjan ruoansulatuskanavan kautta. Ja jotenkin ajatus tuosta kierrätyskanavasta tuntuu muutenkin - mikä olisi oikea sana, saastainen on ehkä liian tiukka - sanotaan vaikka epäpuhtaalta, vaikka siinä tietysti on vähän halalin tai kosherin uskovaista innokkuutta."

Sitten luin Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen julkaisusta, Campuksesta, tietoja lihan kulutuksesta Suomessa. Siellä kerrottiin mm. näin:
Vuonna 2002 Suomessa teurastettiin 55 miljoonaa lintua, 2,1 miljoonaa sikaa ja 340 000 nautaa. Suomalaiset syövät keskimäärin melkein painonsa verran lihaa vuodessa. Sianlihaa kuluu 32 kg, naudanlihaa 18 kg, broilerinlihaa 13 kg ja muuta lihaa vielä 8 kg. Erityisesti riistan ja siipikarjan kulutus kasvaa nopeasti.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin tästä kasvissyöntiasiasta lastussa Etiikkaa ja kasvien syöntiä, jonka julkaisin heinäkuun 19, 2005. Siinä lastussa oli myös juttua Juhani Ahon ongelmista eläinten tappamisen suhteen, josta hän oli kirjoittanut lastussaan Sunnuntai (kokoelmasta Lohilastuja ja kalakaskuja).

Laajarinne lisäsi vielä omaan kantaansa kommenttilaatikossa vähän Ahon hengessä näin:

...Tuosta kasvissyöntijutusta: itse ryhdyin kasvissyöjäksi ensisijaisesti epäeläimellisten (vrt. epäinhimillisten) lihantuotantomenetelmien vuoksi. Nuo ekologiset syyt ovat tietenkin järjellä ajateltuina aivan yhtä painavia. Ehkä painavampiakin...

Poliittisesta korrektiudesta puhuessaan Laajarinne sanoi mm. tälläista:

...Entäs sitten tämä pahamaineinen N-sana... Kiperä juttu. On PK-ihmisiä, jotka väittävät, että N-sana ei ole koskaan ollut neutraali ilmaus, vaan se on aina ollut alistamisen puhetta. Väitän vastaan. N-sanaa on käytetty monella neutraalilla tai jopa myönteisellä tavalla, joihin voi tutustua vaikkapa hieman vanhempaa kirjallisuutta (esimerkiksi Peppi Pitkätossua) lukemalla. Ja se, että N-sanan käyttökiellosta on tulossa kategorinen imperatiivi jopa siinä mitassa, että myös ikivanhojen kirjojen uusintapainoksista sana poistetaan, merkitsee kielellisen historiamme vääristelemistä. Suomalainen N-sana oli arvolataukseltaan toinen kuin amerikkalainen N-sana...

Ja minä siihen, että:

"Neekeri-sanan kanssa olen periaatteessa samaa mieltä, kun olen elänyt ne ajat, kun yhtäkkiä huomasin olevani rasisti käyttäessäni sitä kieltä mihin olin tottunut. En tietysti pitänyt ajatuksesta ja olin ehkä sen sanan osalta oikeassa.

Kuitenkin kielihän määrittää (ajatus)maailmamme rajat.

Yksi feministien tavoitteista oli muuttaa mies-keskeistä sanastoa (siinä tietysti mentiin joissakin tapauksissa yli toisesta laidasta: esim. puhemies eduskunnan tasolla, joka siis myös kai olisi pitänyt poistaa vaatimusten mukaan; tai mokotus neiti-sanasta). Mutta pitkin hampain on myönnettävä, että feministit olivat arki- ja varsinkin virkakielenkäytön suhteen melko oikeassa. Tasa-arvon rajat ovat nyt ehkä kielessä oikeampia kuin olivat 70-luvulla jolloin nämä kiistat aloitettiin.

Alkoholisti on ulkomainen laina ja korvaa hyvä suomalaisen sanan juoppo. Huvittavaa on seurata Englannissa keskustelua anglosaksien ja normannien kielen käytöstä nykyenglannissa (esim. talk ja discuss). Julkisuudessa oli esimerkkinä joku aika sitten varapääministeri Prescot, joka oli muuttanut "maalaisen" saksikielensä poliitikkona ollessaan heinompaan normanniperäiseen. Tutkimuksissa huomattiin, että myös kirjoittajat käyttivät ranskalaisperäistä sanaa mieluummin, vaikka puhujina tyytyivätkin saksisanaan. Haluttiin olla hienompia.

Eli ehkä PK-käyttäytyminen on osaksi muotia, eikä vain todellisten asenteiden muutoksia. En tiedä ovatko feministit huolissaan tällaisista asioista oman ongelmansa kanssa."

Lisää lukemista englanninkielellä vegaanien ihmeellisestä maailmasta on täällä.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Merkittävän kulttuurilehden päätoimittaja kieltäytyi laittamasta esittelyyni oikeaa virallista ammattinimikettäni koska "näyttämömies" kuulostaa hassulta ja niin minusta tuli esittelyssä "teatterityöntekijä"

Misätpä tämä kertoo, en tiedä.

Hanhensulka kirjoitti...

Englanninkielessä "chairman" sana sanotaan nykyisin lähes poikkeuksetta "chair", ainakin täällä "eurospeakin" maalla. Alussa se tuntui oudolta, mutta siihen on niin tottunut, että kokouksissa chair tulee suusta ulos ilman sen kummempia ajatteluita.

"Man" on vaikeammin korvattavissa, sehän tarkoittaa miehen lisäksi ihmistä yleensä ja ilman artikkelia tarkoittaa osapuilleen samaa kuin "mankind", joka on tietysti vielä "ladatumpi" sana. "Humankind" tuntuu niin pirun keinotekoiselta, että eihän sellaista kehtaa käyttää.

Muuten missasin sinun novellisi siinä merkittävässä kulttuurilehdessä. Tilasin vuosikerran heti, kun mainitsit novellista, mutta tilauksen käsittelyyn meni kuukausi ja alkoi vasta seuraavasta numerosta. Yritän lukea sen joskus vaikka kirjastossa Suomessa käydessä. Odotukset tietysti tulevat odottajalle suuremmiksi ja suuremmiksi;))

Anonyymi kirjoitti...

Luetko mieluummin lehdestä, vai lähetänkö sen sulle sähköpostin liitteenä?

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos, lähetä vaan, lehtiä ehtii lukea jos ehtii:)

osoitteeseen
hanhensulka@gmail.com
please

Anonyymi kirjoitti...

Karpalo,
se kuulosti minusta pieneltä siirtymiseltä nykyaikaiseen kielenkäyttöön suomessakin.
Suomen kieli kuulostaa korvaani usein seksistiseltä ja rasistiselta.

Hanhensulka,
luen juuri Internet Public Libraryn kirjallisuusaiheista artikkelia, jossa käytetään ilmausta '[wo]man' sanan 'man' sijaan.

Ennenhän 'man' tarkoitti todellakin ihmistä. Sanottiin "She is a beautiful man', jota ei enää voisi sanoa.

Kanadassa täytyi aina muistaa sanoa 'she or he' eikä 'vain 'he' ja 'chairperson' jne.

'Puhemies' tuntuu oudolta naisesta käytettynä. Ei kukaan suomalainen mies haluaisi olla 'terveyssisar'. Mutta ehkä suomalaiset naiset haluavat olla miehiä.:)

Hanhensulka kirjoitti...

Muistaakseni se Uosukainen halusi nimenomaan puhemiehen säilyttämistä. Mutta taisikin olla eduskunnan ainoita edustajia, jolla oli -, no jääköön sanomatta.

Puhemieshän on valtiollinen (arvoasteikossa kai vieläkin muodollisesti toiseksi tärkein) institutio, siksi mielestäni puhemies saisi jäädä historiaallisena reliikkinä sinisilmäisemmistä ajoista. Puhenainen tai puhehenkilö kuulostavat vielä oudommilta.

Meidän, täällä eurospeak maassa siis, documenteissa käytetään aina muotoa s/he, joka onkin ihan näppärä kirjoittaa, vaikka tietysti aukiluettaessa sanotaan aina she or he tai kai useimmiten he or she (freudilainen lipsahdus tietysti;)

Anonyymi kirjoitti...

Juu Anna, ei minulla ole mitään sitä vastaan että ammattinimike muuttuisi. Teatterityöntekijä ei vaan kuvaa täsmällisesti ammattia. Näyttelijäkin on teatterityöntekijä.

Sulka, se on siellä nyt.

En usko että sumalaiset naiset haluavat olla miehiä. Suomalaiset naiset on vaan niin kilttejä etteivät he halua mokomista kinastella. Pitäisi keksiä niin monelaisia uusia nimikkeitä eikä henkilö sana ole mielestäni hyvä miehen korvaaja. Luottamushenkilö ehkä vielä toimii, eduskunnassa voisi olla puheenjohtaja, mutta mitäpä keksimme kirkkoherran tilalle.

Anonyymi kirjoitti...

Karpalo,
kuvittele voitaisiinko sanoa miestä 'kirkkorouvaksi'?

Hanhensulka,
minäkin otin tämän aiheen omaan blogiini. Siitä puhutaan ihan liian harvoin, sillä suomalaiset naiset ovat kilttejä ja alistuvia. Kyllä naiselle pitää kelvata se, mikä miehellekin.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos, Karpalo.

Puheenjohtaja on liian vaatimaton nimi niin korkealle valtiolliselle elimelle. Amerikassa on Leader of the House ja Englannissa Speaker. Ensinmainitulla on merkittävä asema valtiokoneistossa, speaker on pelkästään puheenjohtaja ja jonkinlainen parlamentin "manager", eikä hänellä ole hierarkiassa mitään muuta merkitystä.

Ehkä neuvos-linjalta löytyisi ratkaisu. Esimerkiksi parlamenttineuvos, puheneuvos, valtioneuvos (taitaa olla jo käytössä), tasavaltaneuvos, valtakunnanneuvos.

Taidankin pitää eniten parlamenttineuvoksesta, tasavaltaneuvoksesta ja valtakunnanneuvoksesta.

Siis eduskunta muutosasialle ja äkkiä!

Muuten word verification oli nyt vihjailivasti: ubqugcia :)

Hanhensulka kirjoitti...

Tai miksei presidenttineuvos!!!

Hanhensulka kirjoitti...

Salaneuvos sopisi Paavolle oikein hyvin. Tai kyräilyneuvos, mutta muut eivät sitä ehkä tuntisi omakseen. Nuijaneuvoksesta ei ehkä tykkäisi edes Paavo.

Edustajaneuvos olisi ehkä liian kaupallinen.

Kansanneuvos?

Anonyymi kirjoitti...

Juu, puheenjohtaja on liian vaatimaton. Ehkä se löytyisi noista neuvoksista.

Anna, eipä todellakaan voisi olla miespuolista kirkkorouvaa. Tässä asiassa ei ole niin kovin kauan voinut ollakaan mitään ongelmaa ja nimike on hyvin vakiintunut samoin kuin puhemies. Pitäisi olla joku ihan oma arvonimensä tyyliin kappalainen-pastori-rovasti-ja mikä muu.

mulle tulee vain tylsiä konsonantti yhdistelmiä, ei koskaan mitään pervoon viittaavaakaan

Anonyymi kirjoitti...

Kun veganismi viedään äärimmäisyyteen, ei voi syödä edes puunkaarnaa, sillä siinäkin on eliöitä. Paavali toivoo, etteivät ihmiset olisi ruokavalinnoillaan loukkaukseksi toisilleen yhteisellä aterialla. Yleisenä periaatteena hän toteaa, että ihmistä ei vanhingoita se, mikä menee suustä sisään, vaan se, mikä tulee sieltä ulos.

Kalevi Hotanen

Anonyymi kirjoitti...

Miksi, Kalevi, veganismi pitäisi viedä äärimmäisyyksiin? Ei tuo ole mikään argumentti mitään vastaan.

Ja sitten: Paavali ei muuten elänyt tässä meidän maailmassamme eikä hänen kommenttinsa ollut eettinen vaan uskonnollinen. Se oli kohdistettu uskonnollista syömättömyyttä vastaan eikä ottanut huomioon ruokailun tämänpuolisia seuraamuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Paavalin kommentti ei ollut uskonnollinen eikä eettinen, vaan meidän ajallemmekin sopiva kohteliaisuuskysymys.

Paavalin mielestä kristityt saivat syödä muiden uskontokuntien jumalille uhrattua lihaa, jota myytiin toreilla, mutta oli kohteliasta, että sitä ei tarjottu, jos aterialla oli joku, jota se vaivaisi aivan kuten nyt emme tarjoa aterialla sianlihaa, jos ruokavieraana on juutalainen tai muslimi.

Jeesus (ei Paavali) sanoi, että ihmistä ei saastuta mikään ruoka, vaan pahat puheet, joita hän päästelee suustaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hups, pitää tarkentaa: uskonnollisuudella viittasin nimenomaan tuohon periaatteeseen, että mitä tahansa voi syödä - en siihen, ettei muita pidä loukata.

Anonyymi kirjoitti...

Pitää paikkansa, että Jeesuksen vertauskuvalliset sanat löytyvät evankeliumeista, mutta Jeesuskin siteerasi. Asiasisältö löytyy monista yhteyksistä.

Hotanen

Hanhensulka kirjoitti...

En ehtinyt Paavalia tarkistella vielä, mutta Jeesuksen sanoista sen verran, että nehän siirtyivät kymmenien jopa yli sadan vuoden päähän alkulähteestään suullisena perinteenä ja kirjattiin talteen myöhempien aikojen luovien kirjoittajien toimesta, joten on vaikea tarkasti päättää mikä on Jeesukselta ja mikä on kuulopuheiden muuttamaa siteeraamista vanhojen tekstien filtterillä.

Paavalin kirjeet ovat (ehkä) autentisempaa, tosin en ole tästä varma, aikaviivettähän niidenkin osalta tietysti on ja suullista perimää ynnä käännösvirheitä vanhoista kielistä toisiin.