Kuva Hanhensulka: yksinäisen surffaajan monikielinen työpisteViimeaikoina olen sattumalta kuunnellut suomalaisten poliitikkojen puhumaa englanninkieltä ja nähnyt jopa näiden englanninkielen taitoja arvosteltavan. Eikä syyttä.
Kansainvälisissä kokouksissa on osattava puhua englantia, ei kuningattaren englantia välttämättä, mutta passelia mongertelua, josta saa selvää. Näin ei aina pääse käymään, mikä ei välttämättä ole valitettavaa mongertajan omalta kannalta katsottuna, mutta hänen edustamansa asia kärsii siitä kohtuuttoman paljon.
Meidän naapurimaamme Viron oman kielen äännepohja on kai melko lailla samanlainen kuin suomenkielenkin. Venäjän taitajina useimmat virolaiset tietysti tuntevat soinnilliset konsonantit kuin kullalla päällystetyt molarinsa, joten heillä on lievä etulyöntiasema suomalaisiin veljiinsä ja siskoihinsa nähden. Mutta se ei selitä kielitaidoissa ilmiselvästi ilmenevää erilaisuutta.
Kun Venäjä vapautui viisitoista vuotta sitten tai niihin aikoihin, maailmalle levisi heti kohta entisistä neukkutasavalloista ihmisiä, jotka eivät vain hallinneet englanninkielen taitoa erinomaisesti vaan lisäksi saivat sanomansa ymmärretyksi ilman sen kummempia ponnistuksia. Samanaikaisesti, ja vielä tässäkin ajassa, monet suomalaiset ministerit ja europarlamentaarikot mongertelivat kokouksissa ja haastatteluissa jotakin, josta hyvällä tahdolla käsitti, että politiikasta puhutaan. Mitään tolkkua ei monistakaan sen kummemmin saanut.
Entinen presidenttimme Mara puhuu myös kovin suomalaisvoittoista englantia, yksine ässä-äänteineen ja lähes soinnittomine konsonantteineen, mutta hänen puheessaan on aina ymmärrettävä sanoma, jota kehtaa mielihyvin kuunnella vaikka BBC:llä, jos sikseen tulee. Useimpien muiden vallankahvassa olijoiden englannista ei voi sanoa samaa. Suomalaisena ainoa käteen jäävä tunnetila on armoton myötähäpeä ja lisääntyvä kansallisen alemmuuden tunto.
Ja sama pätee suomalaisiin puhujiin monissa muissakin kokouksissa. Useimmiten näissä tilanteissa medium (kieli siis) on todella perille menevä sanoma, muu mahdollinen sanoma hukkuu mediumin alle.
Viimeisimmässä Tieteessä tapahtuu lehdessä (7/2006) fil. tri Vesa Oittinen, samalla, kun mollaa edellisessä numerossa kirjoittanutta Juha Sihvolaa (jonka nimen kirjoitin valitettavasti väärin muutama päivä sitten julkaistussa lastussa), valittaa englanninkielen ylivallasta. Oittinen on kirjoittanut samasta asiasta aikaisemminkin samassa lehdessä, tällä kertaa hän antaa esimerkiksi väärinkohtelusta kirjoittamansa artikkelin kohtalon (eräässä) englanninkielisessä lehdessä. Osa kirjoituksesta oli ollut saksan ja osa venäjän kielellä ja nämä osuudet olivat jääneet arvioinneissa kokonaan vaille huomiota. Ehkä Oittinen itsekin näkee lausunnossaan piilevän (tahattoman) komiikan. Miksi englanninkieliseen lehteen pitäisi kirjoittaa saksaa tai venäjää?
Kielen tarkoitus on tietysti auttaa kuulijaa tai lukijaa ymmärtämään tarkoitettu sanoma. Siinä auttaa huomattavasti, että esittää asiansa kielellä, jota vastaanottaja ymmärtää. Yhä useammin kai sekä historioitsija että filosofit tulevat Euroopan ulkopuolisilta kielialueilta: Japanista, Kiinasta, Intiasta jne. Joissa ei ehkä pidetä vanhoja eurooppalaisia kieliä enää varsinaisina tieteen valtakielinä (suomenkielestä puhumattakaan) ja joissa käytetään englanninkieltä suhteellisen vaivattomasti.
On naiivia kuvitella, että maailma ei tarvitsisi (yhtä) yhteistä kieltä. Sitä on tarvittu ennen ja tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa.
Englanninkielestä on (oikein tai väärin) muodostunut kulttuurin useimpien alojen yhteinen kieli, yleiskieli, joka on lisäksi siitä erinomainen kieli, että se sieppaa uudet asiat sisäänsä ja sylkäisee ne tuossa tuokiossa ulos valmiina, käyttökelpoisina ja ymmärrettävinä termeinä, joiden avulla on miellyttävä kommunikoida saman alan muiden henkilöiden kanssa. Jos osaa muitakin kieliä, niin hyvä on ja se on varmaan monilla aloilla jopa välttämätöntä. Monipuolisesta kielitaidosta ei tietysti ole mitään haittaa. Tosin epäilen, että usein on niin, että jos ei saa asiaansa selväksi englanninkielellä, ei sitä saa sen kummemmin selkeäksi muillakaan kielillä. Mutta tämä saattaa olla täysin perätön epäluulo.
Kaikkien on parasta hyväksyä englanninkielen valta-asema realistisena tosiasiana, muuten jää omankin alansa sivuraiteelle, eivätkä hyvätkään ideat pääse esille siellä missä niille voisi olla käyttöä tai ymmärtämystä.
Tämän ei tarvitse tarkoittaa amerikkalaista poliittista ylivaltaa, vaikka juuri tämän hetken maailma näyttää olevan kallistuneena se suuntaisesti.
Joku suomalainen tutkija, jonka niemeä en nyt muista enkä ehdi etsiä vepistä (Lappeenrannassa muistaakseni julkaistu tutkimus, tieto on piilossa mm. jossakin tämän blogin lastusta), sanoi taannoin, että 80 % englanninkielisistä keskusteluista käydään muiden kuin englantia äidinkielenään puhuvien välillä. Intialaiset, kenialaiset, nigerialaiset, jamaikalaiset jne. puhuvat englantia toisena, usein ensimmäisenä, äidinkielenään ja pitävät sitä omanaan. Samanaikaisesti saksa ja ranska taantuvat suhteellisesti enemmän ja enemmän marginaaliseen asemaan (tietysti esimerkiksi 1800-luvun filosofiassa saksan asema oli hyvin vankka, mutta siitähän on jo melko pitkä aika, vai mitä).
Tiedemiehet edustavat vain itseään ja ehkä omaa laitostaan. Ministerien osalta asia on meitä kaikkia koskeva.
Englanninkieltä taitamatonta poliitikkoa ei pitäisi lähettää edustamaan maan asioita edes Unionin kokouksiin, jossa komission tulkkien armeija yrittää pitää suomalaistenkin poliitikkojen puheet edes jotenkin ymmärrettävinä. Tosin monien kohdalla ei ehkä suomenkaan puhuminen auta kovin paljoa.
Mutta se on jo toinen juttu.
5 kommenttia:
Olen samaa mieltä. Suomalaisten poliitikkojen joukossa on kyllä ainakin yksi poikkeus, Paula Lehtomäki, jonka keskustelua englanniksi kuunteli A-talkissa (muistaakseni)vähän aikaa sitten ihan häpeämättä. Hänen ikäpolvensa ihmiset hallitsevat ehkä englannin jo paremmin.
Onhan niitä monia erinomaista englantia ja muita kieliä puhuvia poliitikkoja, kunhan kimpaannuin viimepäivien tapahtumista vieläpä yllättävien henkilöiden kielitaidosta, mielestäni näiltä olisi voinut odottaa parempaa suoritusta. Yllättävästi Paavo Lipponen on jopa selkeäsanaisempi englanninkielellä, vaikka puhuukin voimakkaalla suomalaisaksentilla, missä ei sinänsä ole yhtään mitään pahaa.
Humanistien julkaisuista. Suomenkieltä ja suomalaista kulttuuria on mainostettava maailmalla varsinkin nyt, kun maan identiteetti muuten on hukkumassa eurooppalaisuuden alle. Siinä puuhassa on turha näytellä, että esim. saksankielellä julkaistulla tutkimuksella olisi sama julkisuuden painoarvo kuin englanninkielellä.
Toisaalta, jos suomalaiset eivät halua kieltään ja kulttuuriaan tulevaisuudelle säilyttää, niin eipä sitä kukaan muukaan halua.
Jos kieli kuolee koska sitä ei käytetä, se on tietysti kuollut kieli. Joskus näkee valitettavan tämän tai tuon kielen uhkaavasta kuolemasta, kun puhujia on vain niin ja niin paljon.
Humanistisessa voivottelussa on se huono puoli, että voivottelijat itse kieltä taitamattomina, vaativat jonkun muun opettelemaan kuolevaa kieltä äidinkielenään ja tekohengittämään sitä elämän jatkamiseksi edes muutamalla vuodella.
Sellaisessa ei ole mitään järkeä. Jos kielellä ei ole käyttäjiä, sillä ei ole käyttäjiä ja sillä selvä. Kielihän ei ole itse tarkoitus vaan väline.
Kulttuurien tutkiminen ja julkaiseminen niistä on tietysti humanistitieteilijöiden eikä viimeisten kuolevan kielen puhujien velvollisuus, ellei tämä satu olemaan myös humanistinen tutkija:)
Vielä Ripsan kommentista. Arvosteluessee, josta hän mainitsi, on Tieteessä tapahtuu lehdessä 7-2006, nimellä Filosofia muutosvoimana, kirjoittaja on Sami Pihlström
Vierasta kieltä puhuttaessa, pitäisi tuota virasta kieltä puhua paremmin kuin omaa kieltään,jota sanotaan äitien kieleksi. No nyt on niin,että jos ei osaaa vierasta kieltä yhtään paremmin kun omaa kieltään, niin se vieras kielikin on sitten tälläistä: Jooo,siiis tota,niinku,tiestysti tässä on lähtökohtaisestti nähtävissä myöskin, niinku sellainen ikäänku lähstymisen jälkeinen kosketuspinta,että siis,joten joo. Tälläistä puhetta kuulee alistuisestti isejään koulutettuina pitävien suusta, erityisestti silloi kun he antavat maailamanlaajuisia kommentejaan,asioista joita he ovat tutkineet ja saaneet selvää bbc;n uutisista jonkin verran
Usea virolaiset artikuloivat suomenkieltä paremin ja ilmeekämmin ja änkyttämättä alituiseen ja heillä on jopa kokonaisia sanoja ja he tietävät missä niitä käyttää.
Näin on laita sellaisien ihmisien jotka lukevat hyviä kirjoja, eivät jättäydy MOb kielen vietäväksi.
Minäkin olen ihaillut virolaisten englanninkielen taitoa. Selvästi Neuvosto-Virossa oli parempi kielikoulutusjärjestelmä kuin meillä itseämme auliisti ihailevilla suomalaisilla.
Taitaa usein olla niin vieraan kielen kanssa, että sitä aluksi puhuu "paremmin", koska ei osaa "kansankielen" sanoja ja idioomeja, mutta niitä opittuaan tulee puhekielestä "huonompaa" ja hienommat sanat jäävät vähemmälle.
Poliitikkojemme kielitaito ei ole kunniaksi suomalaiselle koululaitokselle!
Lähetä kommentti