30.6.2006

Grampians, jalankulkumatkailijan Mekka

Grampians'in luonnonsuojelualueeseen (jonka mainitsin jossakin edellisessä lastussa pari päivää sitten) saa tutustua tuosta alun linkistä. Australiassa on tietysti paljon muutakin nähtävää, mutta Melbournessa käydessänne kannattaa alueelle uhrata päivä pari. Matkaa autolla ei ole kuin 250 kilometriä. Kaksi yötä pitäisi ehkä kuitenkin koko juttuun minimissään varata. Pääasiallinen turistiaktiviteetti on pitkien kävelyretkien tekeminen käärmeiden, kenguruiden ja muiden australialaisten seassa.

Me asuimme Halls Gap'issä, joka on alueen kyljessä kiinni ja sieltä on sujuva pääsy sekä helpoille että vaikeille kävelyreiteille. Telttamatkailu on myös suosittua, jos on sattunut käärmeseerumit mukaan krapulalääkkeiden lisäksi. Akubra tai muu päänsuoja on syytä ottaa mukaan, vaikka tukkaa olisikin siunaantunut enemmän kuin tälle - luotettavalta taholta saadun tiedon mukaan - prinssi Philipin näköiselle lastunikkarille.

Alueella on myös kivikautinen (ehkä 20,000 vuotta vanha) asuinsuoja kallionkyljessä, seinällä on punamultaisia himmeitä "luolamaalauksia" ja muita asumisen jälkiä. Koko alue on aboriginaalien pyhää maata, mutta ovat antaneet luvan valkoihoisten tallustelulle. Heidät on kyllä jo siirretty sieltä muualle asumaan vuosikaudet sitten. Alkuperäisasukkaiden kohtalosta ehkä kirjoitan joskus enemmänkin, jos laiskuudeltani ehdin. Anni on blogissaan jo asiasta jotakin viisasta kirjoitellut.

Anni muuten näyttää uskovan, että potkupallovoitto hiljattain jossakin ottelussa kuuluu australialaisille "socceroos'elle" eikä italialaisille sukeltelijoille. Australialaiseten kelta-vihreää lippalakkia jouduin uusien naimakaupan kautta tulleiden sukulaisten mieliksi - ja omaksi suureksi häpeäkseni - pitämään päässäni Strasbourgin matkalla ja huutamaan vähän väliä "ozzie, ozzie, ozzie", johon kuluu vastata "oi, oi, oi" (huhhuijaa!, muuten ne uudet sukulaiset ovat kyllä ihan mukavia ja täysijärkisen tuntuisia ihmisiä, vaikka siis ovatkin australialaisia).

Mielelläni tätä Annin mielipidettä kannatan, vaikka en asiasta mitään tiedä enkä ymmärrä, mutta koskapa sellainen vähäpätöinen seikka kuin tietämättömyys on bloggareita estänyt mielipiteitään esittämästä mistään asiasta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mennäänpä tärkeän asiaan tässä - 'seinällä on punamultaisia himmeitä "luolamaalauksia" ja muita asumisen jälkiä.' Näitkö ja otitko kuvia? Näytäpäs! :-)

Hanhensulka kirjoitti...

Otin kuvia, eivät tulleet oikein hyviä, kun ei päässyt esteiden vuoksi riittävän lähelle. Laitan näytille myöhemmin kunhan ehdin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tietämättömyyshän ei ainakaan estänyt Annia esittämästä näkemyksiään potkupallosta.
Olen aika paljon päässyt kiertämään Victoriassa, joka on minun mielestäni ehdottomasti matkailijaystävällisin Australian osavaltio (välimatkojen vuoksi) mutta Grampians on vielä käymättä. Jonain päivänä. Sitä odotellessa tosiaan niitä kuvia, kiitos!
(Oi, oi, oi! Siinä sitä on small talkia ihan tarpeeksi - tuohon myöhempään lastuusi viitaten.)