Malilaista musiikkia ja vähän banjonsoittajien irvailua

Kuva: Festival sur la Niger, malilainen muusikko Bassekou Kouyate ja ngoni-soitin

Banjon soittajista sanotaan, että heidän taitonsa ei ole musikaallista lahjakkuutta vaan hermovika. Asia saattaa olla näin. Mutta banjon arvellaan kehittyneen afrikkalaisten orjien mukanaan tuomista soittimista, tai ainakin soittimien rakennus- ja soittotaidosta.

Länsiafrikkalainen kora on ehkä näistä mustan Afrikan soittimista tunnetuin, sen arvellaan olevan kotoisin 1700-luvulta. Sitä soitetaan yleisesti monissa Länsi-Afrikan maissa. Vähemmän tunnettu soitin tulee Malista ja on nimeltään ngoni, joka muistuttaa pientä melaa, johon on viritelty 3-5 kieltä ja jota soitetaan ilman plektraa. Ngoni on ikivanha, sitä on soiteltu Saharan laitamilla ainakin 800 vuotta.

Kuuluisin malilainen ngoni-musiikin esittäjä oli hiljan muusikoiden taivaaseen vilahtanut Ali Farka Toure. Hänen oppilaansa on malilainen Bassekou Kouyate, jonka esi-isät ovat esittäneet musiikkia ehkä 1100-luvulta saakka. Tällaisia musikaalista traditiota muistissaan kantaneita malilaisperheitä kutsutaan nimellä griot. Kouyate esiintyi mm. autiomaan musiikkijuhlilla, Festival au désert, jotka pidettiin mm. tämän vuoden tammikuussa parin tunnin kameli-matkan päässä Timbuktusta Saharan hiekkadyynien keskellä.

Bassekou Kouyaten oma WEB-saitti on täällä, ja siellä voi kuunnella erillisiä trackejä. Kouyaten vaimo on laulaja nimeltään Amy Sacko ja hänen viehättävää malilaisolemustaan voi ihailla täällä, Festival sur le Niger-musiikkijuhlien saitilla (eli suomeksi Juhlat Niger-joen rannalla). Juhlat pidetään Segoussa, Malissa helmikuussa (meidän timbuktulaiset virtuaaliystävämme Mr. Bones tai muu entourage, jotka ilmiselvästi nauttivat matkanteosta kohti Timbuktua paljon enemmän kuin mahdollisesta perillepääsystä, ovat saattaneet käydäkin näilläkin juhlilla). Malin musiikkiskeneen voi laajemmin tutustua myös täällä.

Kouyaten saitilta löytynyt Jonkoloni-kappale kuulostaa aikalailla samanlaiselta kuin Cotonoussa, Dahomeyssä Biafran sodan aikana vapaana ollessa yöt ja päivät kuuntelemani musiikki, jota kutsuin paremman nimen puutteessa nimeltä ”namu-namu-jenkka”. Levy oli 78 kertaa pyörähtelevä iso kiekko, jossa ei ollut enää tietoakaan esiintyjistä tai musiikin nimistä. Sain sen Cotonoun kauppatorilta ostamani vanhan levysoittimen mukana.

Soittimessa oli toistotoiminto ja levyllä vain yksi kappale, toinen puoli oli naarmuuntunut pilalle. Pidin kappaletta soimassa aina, kun olin "kotona Cotonoussa" (kotihan on aina siellä, missä milloinkin pitää puhtaita kalsareitaan), ja musiikki tulee joskus vieläkin kummittelemaan uniini - soihan se pahus korvissani kuukausikaupalla. Siitä tuli niin pyhää musiikkia nuorelle Hanhensulalle, että levy laitettiin läksiäisjuhlien kunniaksi säpäleiksi Excelsior-yökerhon baaritiskin kulmaan useiden afrikkalaista valkoista rommia, nimeltä Clementine, sisältäneiden jäähyväiscocktailien jälkeen kyynelten valuessa virtanaan pitkin entistä kuoppaisemmiksi painuneita poskia. (Pahus olisi sittenkin pitänyt ottaa se levy mukaan.) Levysoitittimen lahjoitin viimeiselle ”houseboylle” nimeltä Thomas, joka oli oikein mukava mies ja piti talon erinomaisen siistinä ja sukat silitettyinä, vaikka valmistikin kamalan makuista ruokaa.

Myös ainavalpas Australian yleisradio (Australian Broadcasting Corporation, ABC) tarjoaa internetin välityksellä tilaisuuden nauttia mm. afrikkalaisesta musiikista. ABC:n 55-minuuttista ohjelmaa, Weekend Planet, voi kuunnella joko windowsin mediaplayerillä tai realplayerillä täällä. Siellä soitellaan musiikkia Kouyaten ensimmäiseltä albumilta nimeltä Segu Blue ja muuta banjosukuista musaa myös Japanista. Segu blue-albumilla esiintyy myös, Amy Sacko.