11.3.2005

Ajatuksista, vapaudesta ja kyberjulkisuudesta tulee mieleen, että

Jokaisen omissa ajatuksissa, oman pään sisällä, on ajatuksen vapaus. Sitä rajoittaa vain ajattelija itse. Jotkut ajatukset tuovat mieleen ahdistusta, huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä, pettymyksiä ja torjutaan – liian arkoina – joskus jopa ennen kuin mitään selkeää ajatusta edes ehtii muodostua.

Useimmilla (kaikilla) meistä on koko elämän pituinen ajatusten manipulointi painolastina, aivopesu, joka on suurimmillaan silloin kun sen vaikutuskin on suurin, kasvuiässä: lapsena ja nuorena. Vanhempien synnit, syyllisyydet, pikkumaisuudet, idiotismit ja joskus jotkut hyvätkin ominaisuudet todella siirtyvät rangaistuksina kolmanteen ja neljänteen polveen – geenien ja kasvatuksen lahjana. Sisäinen sensurointi heijastaa omaa elämää ja sitä on vaikea ehkä mahdoton vastustaa tai eliminoida. Ihminen, minä, on sitä mitä on imenyt ajatuksiinsa.

Meillä suomalaisilla on yli-ihmisen kuvitelmat oman kansamme lukutottumuksista. Luulemme, että suurin osa suomalaisista ei tee muuta kuin sivistää itseään nenä kiinni kirjoissa tai kulttuurilehdissä iloisesti Hymy’illen. Todellisuudessa suomalainen viettää keskimäärin 23 minuuttia päivässä kirjallisuuden parissa. Jalkapallohuumasta ja muusta sijaisseksistä hullaantuneet miehet ovat vielä naisiakin laiskempia lukijoita.

Vapaus sanoa jotakin merkityksetöntä on merkityksetön, jos ei tiedä mitä sanoisi. Ja tästä päästään julkaisuvapauteen.

Sanomisen vapaus kyberavaruudessa on uusvapautta, joka oli vain harvoilla vielä muutama vuosi sitten. Nyt se on ”kaikkien” tavoitettavissa. Ja se on täydellisempää kuin painetussa sanassa. Itse asiassa näin täydellistä ilmaisuvapautta ei ole ollut sitten kirjoitustaidon keksimisen, ja se on tullut meille vahingossa, koska asioita kieltävät tahot eivät älynneet kyberavaruuden mahdollisuuksia ennen kuin se oli liian myöhäistä. Ja niinpä tätä sanaa, jonka nyt kirjoitan ei kukaan muu katso ennen kuin päätän sen julkaista, tai sensuroi sitä tai ajattele sopimattomaksi.

Minä sensuroin sitä itse. Kirjoitusta vapauttava ajatus on se, että, jos päätän sen julkaista, voin tehdä sen ilman kenenkään lupaa tai hyväksymistä. Uudessa kybertilassa, virtuaalisessa Hyde Park Corner’ssa, löytyy aina tilanantaja, joka julkaisee sanani ilman kyselyjä, jos osaan löytää oven, jonka kautta ajatukseni sinne oksennan.

Google ja muut etsintäkoneet auttavat löytämään muiden lähettämiä ajatuksia. Etsintä osoittaa, mikä ihmisen ajatuksia eniten askarruttaa: useimmiten seksi ja uskonto.

Internet tarjoaa kaikille kylähulluille (blogi-henkilön otsalle kihoaa hikeä) tilaisuuden selittää ajatuksiaan Jumalan olemuksesta, pelastuksen autuudesta, syntisten kauheista rangaistuksista, seksin ihanuudesta tai hävyttömyydestä. Tietokone on väsymätön kuuntelija, joka ei väitä vastaan, rupea vääntelehtimään häpeän empatiasta tai näytä keskisormea ja lähde lätkimään. Yhteiskunnan koukkusorminen käsi ei helposti tavoita virtuaalista sovinnaisuuden rikkojaa.

Jokainen virtuaalihenkilö on oman itsensä luoja: ruumiiton, jos elää vain hetken, tai virtuaalisen ruumiillistunut, jos päättää elää pitempään. Kaikki, jopa omaa nimeään käyttävät, elävät kyberavaruudessa tekaistulla identitetillä ja itserakennetulla olemuksella.

”Oikeaan elämään” verrattuna erona on se, että ”ruumiinsa” voi itse valita (katso myös käymälään, otsikkoon: internetkö), mutta se tapahtuu oman henkisen kyvyn rajoissa. Eli kyber-olemassaoloakin ohjailee maanpölystä rakennettu ruumiimme ja siihen henkäisty heikko elämän liekki.

3 kommenttia:

hanhensulka kirjoitti...

Testausta

luupää kirjoitti...

Totta: eilen ei kommentointi toiminut, mutta nyt siis testattu.

Elämänkaarinäkökulma:
Avioliiton pitkä kesto aiheuttaa usein toispuolista aivopesua, varsinkin jos lapsuuden pesu ei ole ollut pahinta laatua. Vähenemään päin tietenkin nykyisin.
Nämä ihmiset "vanhenevat kauniisti yhdessä"

Liisa kirjoitti...

Monipuolisesti sivistyneet tai valistuneet ihmiset ovat harvinainen laji. Suomessa kehutaan jopa tilastoja heilutellen, että varsinkin nuoret ovat yhä tietävämpiä ja lukutaitoisempia.
Mutta katsokaa minkä tahansa nettijulkaisun luku- ja kirjoitustaitoisia suomalaisia. Vai viekö jokin muu, esim. asenne, vaikun korvaan ja rähmät silmille?
Vai onko kysymys jostain muusta? "Ajan hengestä" (täysaikainen törkytorstai?) vai "Hengen" takana piileskelevistä ovelista rahastajista?