Kalevala pitäisi tietysti muistaa,

Kokonaan kuitenkin ylenkatsoin Kalevalan päivän, anteeksiantamatonta. Illalla muistin lueskella vanhaa (sic) kouluaikaista (en siis käynyt Hällin kanssa koulua) Kalevalaani, joka on täynnä sulanjälkiäni: piirroksia (tosi huonoja) ja runoja (jotkut ihan hyviä). Liuhalan Tommilla näytti olleen naishuolia, joista olin oikein kalevalamittaisen pilkkarunon väsäillyt. Kaikilla koululaisilla tietysti huolia on, hormonit jylläävät niin, että naama kukkii kuin madonsyömällä Hangon keksillä. Sukupuolten välisessä sodassa se on tietysti valitettavaa!

Siitä sattuikin silmään jonkun Minna Hapulin kirjoittelemia ajatuksia miehistä. Vaikuttaa kuin olisi tytöllä toiveet ja todellisuus sotkussa. Tai tämä juttuhan onkin jo pari vuotta vanha, joten voi olla ajatukset jo muuttuneet. Ja toivottavasti järkytys ei ollut liian suuri. Silti oli kaunis saitti, ja kirjoittaja ollut jo 144 kertaa selibaatissa. Huom. en ole ivallinen vaan kateellinen nuoruudelle.

Muuten tästä linkistä näkee, että kalevalamittainen runous ei käänny englannin kielelle. Suomenkieli on kovin erilainen rakenteeltaan sekä germaanisiin että slaavilaisiin kieliin verrattuna. Indoeurooppalaiset kielethän ovat uusia tulokkaita Euroopassa, esimerkiksi ranskankielestä voidaan puhua erillisenä kielenä vasta Kaarle Suuresta alkaen, eli noin vuodesta 700. Jaaha ja keisari Kaarle Suuri niin kuin Kaarle V:skin näyttävät olleen kotoisin nykyisen Belgian alueelta, mitä tästä sitten voikaan päätellä?

Olisi mielenkiintoista tietää kääntyisikö kalevalamittainen runo kunnolla baskille tai tšetšeenille, muita vanhoja (indoeurooppalaisia edeltäneitä) kieliähän ei suomalaisten kielten lisäksi Euroopassa olekaan. Tšetšeenit väittävät olevansa Raamatun Nooa’n kansaa, jota taas ei indoeurooppalaisista venäläisistä voida sanoa, hehän ovat kielensä vaihtaneita finnejä. Ja siitä tuli mieleen, että…

Emeritusprofessori Kalevi Wiik sai indoeurooppalaisten kielentukijoiden vihat päälleen muutaman vuoden takaisista arvioistaan suomalaiskielten vaikutuksesta indoeurooppalaisiin tulokaskieliin ja suomalaisten alkuperästä yleensäkin (kts. myös Wiik: Eurooppalaisten juuret, Atena, 2002).

Kun luki esimerkiksi Raimo Anttilan ja Petri Kallion puheenvuoroja Kaltiosta ja Asko Parpolan Tieteessä tapahtuu - lehdessä (ja muidenkin), täytyi ihmetellä, että miksi niin hyökkäävää ja törkeää kielenkäyttöä. Osuikohan Wiik lähemmäksi heidän oikeita ajatuksiaan kuin osaa ulkopuolelta edes arvata.

Monet näistä indoeuroopikoistahan saa tietysti palkkansa englannin , saksan ja hollanninkielisiltä yliopistoilta. Vanha totuus on, että laulut on maksajan mukaisia. Ja tiedemaailmassa tietysti vanhastaan erilailla ajattelevia vedellään surutta puukolla selkään. Kyse on useimmiten tutkimusryhmien rahan saannista, keskinäisestä kilpailusta, tutkijapolvien välisestä sodasta.

Saamenkieltä tutkivien Aikion veljesten, Ante ja Aslak, suhtautuminen Wiikiin (ja Julkuun) oli vielä yllättävämpää. Olisiko kyse kateudesta ja tarpeesta saada mainosta, joka poikii sitten törkeitä, täysin asiattomia kommentteja. Tosin Wiik todistelee, että suomalaiset eivät olekaan ryöstäneet maita saamelaisilta, Suomenniemen alkuperäiskansalta, kun ovatkin itse sitä alkuperäiskansaa. Eli poliittinen korrektius saa tältä osin verisen nenän.

Joka tapauksessa Kaltiossa ollut keskustelu oli mielenkiintoinen, Arvoisa Lukija voisi lukea, jos ei jo ole lukenutkin.