Blogi-kirjoittamisesta tuli mieleen, että

Onko Arvoisa Lukija huomannut, että blogikirjoittajilla näyttää yleisesti olevan eksistentialistinen kausi menossa. Mm. Käymälä vertaa tuotostaan painettuihin kirjan sivuihin ja sanoo, että vuoden mittainen työrupeama blogin kanssa on jo tuottanut 1000-sivuisen opuksen.

Blogi-asiasta yksi merkittävä, paljon luettu ja sanomattoman kuuluisa kirjallisuuden jättiläinen, jonka aika on rahaa, on sanonut, että tavisten blogi-kirjoittaminen on latteutta. Nöyränä on asia tietysti hyväksyttävä kuuluisuuden sanojen mukaan, eihän sitä muuta osaa kirjoittaa kuin sitä, mitä osaa. Tämä tietysti nostaa pirullistetun kysymyksen omaankin mieleen: Miksi joku hanhensulka-niminen blogi-henkilö kirjoittaa blogia (siis tämän blogin kertoja, ”minä”)?

Blogin kirjoittaminen, niin kuin muukin toiminta virtuaalisessa todellisuudessa, laajentaa minän kosketuspintaa suunnattomasti, tekee uuden virtuaalisen ihon rajapinnaksi minän ja muun välille, niin kuin televisio aikanaan. Kanssakäymisen ja muun vaikuttamisen mahdollisuudet moninkertaistuvat. Maailma suurenee omasta työhuoneesta inhimillisesti katsottuna jättimäiseksi.

Kun blogiansa näpsyttelee, tulee tunne kuin olisi muuttunut bloginsa ”kaikkitietäväksi” kertojaksi. Kaikkitietäväyden tunne johtuu ehkä siitä, että vain ”minä” tiedän, mitä aion seuraavaksi kirjoittaa. Kysymys tietysti on, kuka tämä minä sitten on. Olen tutkinut tätä eräässä novellissani kirjailijan kannalta.

Samaa siis tuntee kirjoittaessaan fiktiota muutenkin:
luodessaan uuden maailman, synnyttäessään henkilöitä, tappaessaan näitä valikoiden ja julmasti tai nopeasti kirjoittajan mielentilan mukaan, tuhotessaan näiden mielen tai tuhotessaan suuria omaisuuksia, jopa kokonaisia maailmoja. Kirjoittaessa tuntee olevansa kaikkivoiva, jumalako siinä universumissaan. Ehkä vielä suurempi, sitähän luo jopa jumalia.

Ei tietysti tänne blogille. Täällä kertojaksi osoittautuu lopulta vain se sama tyhmyri, jolla on ehkä finnejä ikävissä paikoissa tai nivelrikko. Ja joka ei osaa ohjelmoida videonauhurin ajastinta, että voisi rauhassa kirjoittaa. Seppälä on siis oikeassa? Ja vaikka sitä onkin olohuoneanarkisti, sitä kuitenkin pitää huolen sovinnaisuuden säännöistä. Vai?

Viimeinen sysäys tämän blogin aloittamiseen tuli Rihmaston jostakin keskustelusta, jossa ”vakituiset” jahkailivat josko pitäisi perustaa blogi. Huomaan, että monella rihmastolaisella (kirjailijalla, Saaralla, Marjalla ja Ruulla ainakin, ehkä muillakin) on myös nykyään bloginsa, mikä on hieno homma, koska ne näyttävät olevan todella korkeatasoisia.

Muuten Rihmasto itse on mielenkiintoinen kokonaisuus myös. Sehän alkoi maakunnalliselta pohjalta, Hämeen, Satakunnan ja Keski-Suomen harrastajakirjoittajien virtuaaliseksi kokoontumispaikaksi. Mottona olisi voinut olla: et ole yksin. Mutta Rihmastosta on tullut paljon suurempi juttu.

Sille oli selvästikin tilaus ajassa. Se on nyt valtakunnallinen kokoontumispaikka, yhteisö, jolle on muodostunut jopa jonkinlainen yhteisösielu, joka on varsin miellyttävä kirjoittamista harrastavalle ja ehkä myös ammattilaiselle jossakin määrin.

Omien päätöstensä oikeuttaminen on tietysti inhimillisen ajattelun korkeimpia tavoitteita, niin kai blogin pitämisessäkin. Eksistentialistinen kierros päättyy päättäessäni kirjoittaa tämän pisteen .