10.4.2007

Kirjallinen mustasilmä, Espanjan kuningas ja muita pikkuasioita

Korjaus 12.4.2007: Korjasin Erkki Toivasen nimen ja laitoin pari lisälinkkiä (Petäistö ja Toivanen).

Kuva: mustasilmäinen kirjallisuuden jättiläinen näkee silmissään tähtien lisäksi Nobelin palkinnon(valokuvaaja Rodrigo Moya)

Sielusi silmillä, Arvoisa Lukija, voit ehkä nähdä vuoteen 1976: on meksikolaisen elokuvateatterin aula, ensi-iltafilminä tarina Andeilla tapahtuneesta lento-onnettomuudesta, jossa osa ihmisistä kuoli. Elossa selvinneet jäivät ilman ruokaa, lukuun ottamatta joitakin keksipaketteja lentoemännän vaatimattomasta keittiövarastosta, vähän suklaata ja juomia, alkoholia myös, sekä kanssamatkustajien jäätynyttä lihaa, jota selviytyjät syövät huutavaan nälkäänsä, kuka enemmän kuka vähemmän.

Elokuvateatterin aulassa pieni hymyilevä mies, kolumbialainen, odottaa isompaa miestä, perulaista, joka lähestyy ystäväänsä mutta ei hymyile. Pienempi mies yrittää syleillä isompaa, mutta sen sijaan, että antautuisi syleiltäväksi, tämä vetäiseekin pienempää turpiin ja poistuu vihaisena paikalta antamatta sen kummempia selityksiä.

Jotkut asiasta tietävät sanovat miesten riitaa poliittiseksi: pienempi on jyrkän vasemmistolainen, Fidel Castron hyvä ystävä, pitempi ja nuorempi mies on äkkiväärä oikeistolainen ja pitää Castroa poliittisena konnana. Toiset taas, että ”Naisesta on kysymys”, hymyillen pahanilkisesti, ”tiedätte kyllä kenestä”.

Kaksi päivää myöhemmin, Pyhän Valentin päivänä, pienempi mies kutsuu, kolumbialais-meksikolaisen valokuvaajan, toisen ystävänsä, nimeltä Rodrigo Moya, puheilleen, näyttää tälle mustaa silmäänsä ja pyytää ikuistamaan sen tulevia aikoja varten. Moya ottaa kuvan ja lupaa säilyttää sitä piilossa maailman kateudenvihreiltä katseilta.

Seuraa kolmen vuosikymmenen ja yhden vuoden yksinäisyys, sekä valokuvalle, että ystävyksille. Toinen ystävyksistä, pienempi, on Gabriel Garcia Marquez. Hän vastaanottaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon, häntä aletaan kutsua vuosisatansa huomattavimmaksi kirjailijaksi, ja kirjaansa Sadan vuoden yksinäisyys vuosisadan merkittävimmäksi teokseksi. Pitempi mies, Mario Vargas Llosa, kahdeksan vuotta nuorempi, kirjoittaa myös hyviä kirjoja, ryhtyy oikeistolaiseksi poliitikoksi ja pyrkii maansa presidentiksi, mutta ei pääse. Ja koristaa vuosi vuoden jälkeen palkitsemattomien Nobel-ehdokkaiden pitkää listaa, mutta oikeistolaisena Castron arvostelijana hän jää tietysti aina palkitsematta. Argentiinalainen La Prensa-sanomalehti kertoo riita-asiasta nykyajassa näin WEB-saitillaan.

Sadan vuoden yksinäisyys julkaistiin maaliskuun lopussa Garcia Marquez’in uran kunniaksi korupainoksena Espanjan Kuninkaallisen Akatemian toimesta neljännen kansainvälisen espanjankielen konferenssin yhteydessä (IV Congreso Internacional de la Lengua Española). Tämä on kuulemma toinen kerta, kun Espanjan akatemia julkaisee korupainoksen jostakin kirjasta; ensimmäinen oli Cervantesin (eli Miguel de Cervantes Saavedra’n) Don Quijote (El Ingenioso Hidalgo Don Quijote de la Mancha).

Kirjalija Gabon juhlavuosien (ikää 80, ensimmäisestä julkaistusta kirjoituksesta 60, Sadan vuoden yksinäisyyden julkaisusta 40, Nobelin palkinnon saannista 25 vuotta ja 31 vuotta kirjallisesta mustasta silmästä) kunniaksi ja korukirjan luovuttajaksi lennähti paikalle Kolumbian Cartagenaan Espanjan kuningas (eli Rey de España, joka sattuu olemaan, nimellisesti vain, myös Jerusalemin kuningas) Juan Carlos I, syntyjään Barcelonan kreivi, Don Juan Alfonso Carlos Víctor María de Borbón y Borbón-Dos Sicilias.

Juan Carlos on monien kuuluisten eurooppalaisten kruunupäiden (sekä Bourbonien että Habsburgien) ”suora” jälkeläinen: sellaisten kuin Belgian Gent’issä syntyneen, Pyhän Roomalaisen Keisarin Kaarle V:n (Aragonian ja Kastilian kuninkaana Carlos I, ensimmäinen koko Espanjan kuningas), aurinkokuningas Ludvig XIV:n ja Englannin kuningattaren (ja samalla Intian keisarinnan) Viktorian. Juan Carlos voisi myös jotenkin ”laillisesti” vaatia titteliä ”Imperator Romanus Electus ” kuten esi-isänsä Kaarle V, mutta hän on jättänyt tämän oikeiden häveliäästi käyttämättä. Niin kuin myös täysin oikeutetun tittelin ”basileus, kaisar autokrator ton Rhomaion” (eli Rooman keisari), esi-isänsä Aragonian kuninkaan Ferdinand II:n laillisena perillisenä. Ferdinand II sai tittelin itselleen vuonna 1503 testamentissa viimeisen varsinaisen Rooman keisarin, Konstantinos XI Palaiologos:in veljenpojalta.

Paikalla Cartagenassa oli myös linssilude Bill Clinton haistelemassa latinalais-señoritojen seksuaaliferomoneja. Tiettävästi kirjailija Vargas Llosa ei ollut paikalla juhlimassa espanjankieltä.

Alla vähän lisä-tiriviaa taustatiedoksi:

P.S.1. Arvoisa Lukija muistanee, että ensimmäinen Jerusalemin kuningaskunnan kuningas (käytti titteliä Advocatus Sancti Sepulchri) oli belgialaisessa Nivelles’n pikkukaupungissa syntynyt Godefroy de Bouillon.

P.S. 2. Juan Carlos on (Luxemburgin arkkiherttua Henrin lisäksi) viimeinen istuva hallitsija ketjussa, joka alkoi pahantuulisen näköisestä frankkien kuninkaasta Hugues (eli suomalaisittain Huugo) Capet’sta (k. 996). Arvoisa Lukija muistanee myös, että Ranskan vallankumouksessa mestattu Ludvig XVI sai, menetettyään kruununsa ja muututtuaan tavalliseksi citoyen’iksi, pidättäjiltään sukunimekseen ”Capet”; tämä oli pottuilua ja pirullinen viittaus samaan 10. vuosisadan Huugoon.

P.S.3. Ollessaan 18 vuotias Juan Carlos ampui vahingossa nuoremman veljensä Alfonson kuoliaaksi

P.S. 4. Huugo Capet’a ja tämän valloituksia voivat kaikki kankean kielen omaavat suomalaiset syyttää siitä, että ranskankielellä on niin vahva asema Euroopassa. Ranskahan on vulgäärilatinan päälle germaanisen frankkien kielen (ja muiden paikallisten germaanikielten myös) ja kelttiläisen gallien kielen vaikutuksessa konvergoimalla syntynyt sekasotkukieli, jossa kansan puhuman latinan, vulgäärilatinan, painollisten tavujen vokaalit vahvistuivat ja alkoivat kuulostaa entistä omituisemmilta, heikkojen tavujen vokaalit hävisivät puheen joistakin tavuista kokonaan ja jotkut konsonantit muuttuivat suomalaisille lähes mahdottomiksi lausua (paitsi jos nimi sattuu olemaan Helena Petäistö tai Erkki Toivanen). Tästä kielisotkusta syntyi se mongerrus, jota ruvettiin Ranskan vallankumouksen jälkeen puhumaan yleisesti koko Ranskanmaalla ja Napoleonin vaikutuksesta muualla Euroopassa, tsaarien Pietaria ja jopa Porvoon valtiopäiviä myöten.

P.S.5. Juan Carlosin historiasta mainittakoon vielä, että espanjalaisen vasemmiston hyväksynnän diktaattori Francon nimittämälle seuraajalleen kävivät antamassa sosialistit Felipe González ja Javier Solana, joka on entinen marxisti ja nykyinen Euroopan tai ehkä koko maailman vaikutusvaltaisin Vapaamuurari, entinen NATO:n pääsihteeri ja EU:n ulkoministeri tai Korkea Edustaja tai sen sellainen, heillähän ei saa olla nimellistä ulkoministeriä, koska ehdotettu Unionin perustuslaki jäi ja ehkä jääkin hyväksymättä. Muuten Solana on sanonut huimasta nousustaan hyljeksitystä marxilaisesta maailman huipulle näin: ”Make no enemies, and never ask a question to which you do not know or like the answer”. (eli jotenkin, että: ”älä tee vihamiehiä, äläkä koskaan kysy kysymyksiä, joihin et tiedä vastausta tai joiden vastauksista et pidä”.) Oikein miellyttävä eurooppalainen valtiomies.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis mistä syystä musta silmä tuli? -ruu

Hanhensulka kirjoitti...

Apparently:) (niin kuin kunnon juoru, josta ei varmuudella tiedä paljoa, aloitetaan), Marquez oli neuvonut Llosan vaimoa ottamaan eron miehestään joidenkin erimielisyyksien takia ja lohduttanutkin tätä (vähän). Llosa sai asiasta vihiä, suuttui ja paukautti silmän mustaksi, epäillen, että Gabo oli antanut vaimolle muutakin kuin neuvoja. Kukaan ulkopuolinen ei tietysti tiedä, mitä vaimon kanssa oli tapahtunut. Molemmat kirjailijat ovat vielä naimisissa samojen vaimojen kanssa. Huhumylly kuitenkin pyörii ja se on tietysti aina ilkeä. Huomaan, että jätin jutun sulkematta, kun siitä tuli jo muutenkin rönsyinen ja pitkä. Sorry:(

Ripsa kirjoitti...

Telkkarista tuli hiljan leffa Filip Kauniin ja Hullun Juanan avioliitosta.

Likkaparka (Espanjan kunigattaren tytär) naitettiin miestä näkemättä flaamilaiselle kuninkaalle, joka osasi oikein hienosta vietellä melkein lapsivaimon, mutta sitten osoittautui että osasi vietellä kaikenmaailman muitakin naisia ja vietteli.

Mustasukkainen kuningatar halusi omistautua vain ja ainoastaan miehelleen. Hän kutsui donjuan-miehensä tekosia petokseksi. Filip kun yritti niitä kyllä ahkerasti peitellä.

Sitten kävi niin hassusti että Espanjan kuningatar (en muista nyt nimeä, ei kai se Isabella jo ollut?), kuoli ja yhtäkkiä Juana olikin Hollannin, Flanderin ja Espanjan ynnä Itävallan kuningatar. Hänen poikansa oli sitten se tämä Kaarle V.

Kuningattarella oli Espanjassa parlamentti neuvoa-antavana elimenä, mutta kuningatar vain jahtasi naisia joita Filip jahtasi.

Parlamentti tuli siihen tulokseen että kuningatar on hullu. Sitten Filip kuoli johonkin outoon tautiin ja parlamentti sulki Juanan lopuksi elämää linnansa torniin.

Ei kai mustasukkaisuutta pidetty normaalina kuninkaallisena käytöksenä. Sitä paitsi olikohan tuolloin vielä kovinkaan monta kuningatarta? Ei kai heitä pidetty vallan arvoisina, naisia kun olivat.

Minulla on Grimbergin Kansojen historia, jossa kyllä pohditaan kuningattaren hulluutta, mutta ei siitä selvää tule. Ilmeisesti asiakirjat ovat vähän sekaisin. Parlamentti ei tainnut olla yksimielinen hulluuden määritelmästä.

Elokuva oli espanjalainen.

Tämä postaus on kyllä erittäin pitkä ja perinpohjainen ja nyt pitää ottaa selville jotain enemmänkin näistä kruunupäistä, puhumattakaan kirjallisista kruunupäistä, joilla on varmaan mustasukkaisuutta ihan ammatin vuoksi sukupuolesta riippumatta.

Muistan joo, että Llosaa hyljeksittiin vasemmistolaisen 70-luvun aikaan, mutta onhan sekin hieno kirjailija.

Ripsa kirjoitti...

Joo, oli Juanan äiti se Isabella. Ja Juanan poika Kaarle V.

Sitä minä en muista millä ilveellä Kaarle onnistui vielä saamaan aikaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan.

Paavilla oli kai osuutensa siihen.

Hanhensulka kirjoitti...

Kaarle V:n isän suku oli habsburgeja ja äidin eli tämän hullun Juanan puolestaan Espanjan bourboneja (isä oli Aragonian kuningas Ferdinand ja äiti, niin kuin sanoit, Kastilian kuningatar Isabella, joka järjesti Kolumbukselle rahoituksen Amerikan matkalle).

Kaarle oli itse asiassa moninkertainen kuninkaallinen: habsburgeja, espanjan bourboneja ja Burgundin Valois-sukua (Ranskan bourboneja).

Siksi hän elämänsä aikana sai perintönä:
- ensin Burgundin (eli Lothringenin Kaarle Suuren pojanpojan Lotharin mukaan, joka ne peri silloin 800-luvulla) perintömaat (Franche-Comté ja Alankomaat),
- sitten Espanjan isänsä Ferdinand II Komean kuoltua (ja oli itse asiassa ensimmäinen yhdistetyn Espanjan kuningas),
- tietysti Amerikan alusmaat Espanjan osana,
- ja lopuksi Habsburgien valtavat perintömaat isänpuolen isoisältään Maksimilianilta, joka sattui olemaan Pyhän Saksalaisen Keisarikunnan täysivaltainen keisari (germaaninen Keski-Eurooppa Pohjois-Italiaa myöten).

Joten Kaarle-poika sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hänen mukaansa on nimitetty myös yksi belgialainen, vahva olutmerkki.

Muuten isoisä Maximilianin aikaan näytään sanotun latinaksi että:

Bella gerant aliī, tū fēlix Austria nūbe/ Nam quae Mars aliīs, dat tibi regna Venus.

Eli suomeksi jotenkin, että: Muut sotivat, mutta sinä, onnellinen Itävalta, nait, sillä ne (maat), jotka Mars antaa muille, Venus määrää sinulle.

Habsburgit eivät nimittäin naineet turhanpäiten.

Ripsa kirjoitti...

Sori, Hullun Johannan, eli Juanan, mies ei ollutkaan Filip Kaunis, joka elikin Ranskassa kuninkaana 200 vuotta aiemmin.

Sen sijaan siis se oli Itävallan arkkiherttua Filip tai jotain sinnepäin.

Habsburgien saaga on monimutkainen avioliittojen vyyhti kaiken kaikkiaan. Esim. kuningatar Victoria ja tsaari Nicholas ja joku Preussin kuningas olivat serkukset. Sitä myöten prinsessa Diana ja prinssi Charles olivat 7. tai jotain sinnepäin serkukset.

Kaarle Suuri, eli V, eli englanniksi Charlemagne oppi siis sukuloidessaan kaiken maailman kieliä.

Puhui jumalalle espanjaa, rakastajattarelleen ranskaa ja hevosilleen saksaa.

Onneksi meillä sattuu olemaan ajankohdan suht. hyvä englanninkielinen historiankirja.

Harmittaa tuo Grimbergin juoruileva ote, ihan totta. Ja miehiä vissiin kaikki kirjoittajat! Muistan koulun historiankirjasta sen että Habsburgien nenät ja leuat alkoivat olla todella omituisen näköisiä.

Avioliittolait olivat vissiin aika olemattomat. Tai eivät kai ne aatelisia mitenkään koskeneetkaan.

Niin ja EU:n parlamentissa istuu parastaikaa (vai vieläkö istuu?) Otto von Habsburg, joka on sitä tuota samaa sukuvyyhtiä.

Hanhensulka kirjoitti...

Hold your horses, Ripsa! Kaarlet ja Suuret menevät sekaisin. Hevoselleen saksaa puhunut Kaarle V ja K. Suuri eli Charlemagna elivät eri aikakausilla. Viimemainittu 800 vuotta aikaisemmin. Harhautin sinua väärille jäljille puhumalla K. Suuren pojan Ludvig Hurskaan pojasta Lotharista tuossa yläpuolella samalla kun luettelin Kaarle V:n perintömaita. Sorry!

Tosin kyllä Charlemagnekin puhui germaanien kieltä, varmaan hevosilleenkin, hänen pääkaupunkinsa taisi olla Aachenin kaupunki tuossa sadan kilometrin päässä Saksan puolella.

Etappisika kirjoitti...

No nyt rupiaa tulemaan sivistymättömämmällekin tuttuja aatelisia vastaan: minusta Lothar oli parempi ja aikaansaavempi kuin Taika-Jim itse, vaikkei omannutkaan silmänkääntäjän konsteja. Ehkä juuri tästä syystä hän vaikuttikin perisuomalaisen rehelliseltä.

Grimbergissä on hauskaa juuri tuo Ripsan paheksuma höpötyslähtöisyys; se on kuin kuuntelisi juuri ennen valomerkkiä jonkun pöpisevän liikaviisaan ukkelin tarinointia, johon loppuhenkosena aina odottaa: Onks sul pistää yks tuoppi hei?

Ripsa kirjoitti...

Tjooh. Pitää varmaan pitää suunsa kii, kun pienestäkin menee näin pyörälle päästään.

Juu, siis ei ollut Kaarle Suuri vaan Kaarle V. Kai minä pikkupäässäni aattelin että jos joku omistaa Euroopan niin se on Suuri!

Ja Nikolaitakin menin kutsumaan Nicholakseksi. Ne kolme muuten kutsuivat toisiaan lempinimillä Vicki (Victoria), Willie (Wilhelm) Ja Nicki (Nikolai) ja kirjoittelivat toisilleen kirjeitä niinku mitkä tahansa serkukset.

On se ihmeellistä tuo hienojen ihmisten maailma.

Vähemmästähän sitä rupeaa pyörryttämään.

Sedis kirjoitti...

Habsburgeista historiankirjoituksessa on olemassa tämä Peter Stadiuksen hauska juttu.

Mutta olipahan taas hieno pläjäys tämänkertainen juttusi!

Hassua, että pidän enemmän Llosasta kuin Marquezista. Ehkä se johtuu siitä, että Marquez ja ystävänsä Torrijos Panamasta vikittelivät jälkimmäisen palatsissa aikoinaan erästä puolalaista naista, johon olin silloin palavasti ihastunut.

Voi mustasilmäisiä muistoja.

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, Sedis, mustasukkaisuus on voimakas torjunta-aine:) Ja kiitos kiinnostavasta linkistä.

Vargas Llosaa on miellyttävä lukea. Olen lukenut muistaakseni ainakin kaksi hänen teostaan: suomeksi (näyttää olleen Matti Rossin käännös) Kaupungin koirat (La ciudad y los perros) ja englanniksi Aunt Julia and the Scriptwriter (La tía Julia y el escribidor). Molemmat melko kauan sitten. Jotenkin omassa mielessä Vargas Llosa jää kyllä Marguezin varjoon, mutta pitäisi kai lukea vähän enemmän (ja kuten sanottu, lukemisesta on jo pitkä aika). Jotenkin on vaikea ajatella, että perulainen intellekti on oikeistolainen, mutta tällaisiakin ihmeitä siis voi olla. (eikö muuten nykyajan Vargas-kääntäjän, Sulamit Hirvaksen nimi olekin suussasulavan suloinen?)

Pidin aikanaan kovasti toisen perulaisen, Manuel Scorzan kirjoista, mm. Carabombo näkymätön mies (Carabombo el invisible). Scorza taisi vierailla Mukkulassakin (kääntäjänsä Matti Rossin kutsuta?) ennen kuolemaansa, muistaakseni lento-onnettomuudessa.

Muistan hyvin myös Taika-Jimin side kickin, Lotharin. Vai pitäisikö sanoa kesytetyn gorillan. Jotenkin siitä suhteesta jäi mielen pohjalle jonkinlainen seksuaalinenkin jännite, mutta tässä voin olla aivan väärässä. Grimbergin seurassa on mukava painua untenmaille, niin on ihanaa höpötystä tekstinsä.

Lupus Celestialis kirjoitti...

Minäkin olen Grimbergin kansojen historialla lähestulkoon lukemaan oppinut ja herran tarinoihin kovasti kiintynyt. Filip Kaunis muuten taisi olla kruunupäistä se, joka mitätöi Ranskan valtionvelan hävittämällä pääasiallisen velkojan eli Temppeliherrain ritarikunnan ja poltattamalla todella sotkuisen oikeudenkäyntivyyhden jälkeen suurmestari Jacques de Molayn roviolla. Legendan mukaan Ranskan vallankumouksen aikaan tuntematon mies oli kuninkaan mestauksen jälkeen noussut giljotiinilavalle ja huutanut: "Jacques de Molay, kuolemasi on kostettu!"

Ripsa kirjoitti...

Piti vielä kysymäni yhdestä postauksen detaljista.

Mistä tiedät että Javier Solana on vapaamuurari? Minulla oli isoisä joka kuului johki amerikkalaiseen looshiin ja sanoi että voi siitä nyt puhua kun ei enää kuulu ja asuu Suomessa.

Että kuulumisestakin puhuminen olisi strengt verboten.

Muuten Solana vaikuttaa telkkarista nähtynä fiksulta tyypiltä, eikä sen suusta tule sammakoita, vaikka se on NATOn hommissakin ollut.

Hanhensulka kirjoitti...

Ongelma näiden kruunupäiden tunnistamisessa on se, että niin monella on sama nimi eikä muuten kunnollisia tunnisteita. Näitä Filip kauniitakin on ainakin kaksi: Ranskan Filip IV "Le Bel" ja Espanjan Felipe I (Filip) "el Hermoso", ransk. "le Beau". Molemmat on kai suomeksi käännetty sanalla "kaunis".

Tuo Ranskan Filip taisi tosiaan panna lopun Temppeliherroille (ja kai aiheutti Vapaamuurareiden perustamisen aikanaan, heillähän on joitakin looseja joiden nimessa näkyy temppeliherrojen vaikutusta, vaikka rapparit kai kieltävät ehdottomasti, että jatkaisivat näiden perinteitä). Temppeliherrat olivat kai mahtavuutensa vuoksi kuin valtio eurooppalaisten valtioiden sisällä niin kuin rapparit ulkoisesti vaatimattomammin ja näkymättömissä nykyajassa.

Filip IV oli tavallaan myös myötävaikuttamassa jiddishin kehittymiseen ajamalla juutalaiset pois Ranskasta, monet asettuivat Saksaan (ja muuttivat edelleen itäiseen Eurooppaan) ja vaikuttivat kielellään (laaz) ratkaisevasti (?) jiddishin lopulliseen eroamiseen reininsaksan kielestä.

Hän vainosi myös ns. lombardi-pankkiireita (panttilainaajia), jotka rahoittivat monien kuninkaiden sotia ympäri Eurooppaa ja joita ajettiin pois Ranskasta Filipin toimesta ja omaisuus takavarikoitiin. Monet lombardi-pankkiirit kai menivät Alankomaihin ja Amsterdamista kehittyi jonkinlainen pankkikeskus. Taisivat monet olla myös juutalaisia.

Kaikissa vainoissa oli syynä kuninkaan krooninen rahantarve lukuisten sotien rahoittamiseksi.

Sen sijaan Espanjan kaunis Filip I Kastilian (ja jälkimaailmalle kai myös Espanjan) kuningas, Pyhän Roomalaisen keisari Maximilian I:n poika ja keisari Kaarle V:n isä.

Hanhensulka kirjoitti...

Ainiin, vielä Ripsalle Solanan vapaamuurauriudesta. Niin kuin sanoit, tätä ei voi todistettavasti tietää. Vapaamuurareilla on "kuolemantuomion" uhalla kielto puhua aatteestaa. Monet eivät tätä näinnäisuhkaa ota tosissaan ja puhuvat mitä puhuvat.

Solana on hyvä esimerkki yllättävästi ylösnousseesta henkilöstä, jolla on rapparitausta mutta ei muuten erityisesti näkyviä ominaisuuksia. Muitakin tietysti on, ja EU:n piirissä rappareita on paljon.

Suomen politiikassa myös (esim. Risto Ryti ja Martti Miettunen), ja jos oikein tarkasti katsoo niin enemmänkin. Monet poliittiset valinnat ja urat ovat ehkä aiheuttaneet ja aiheuttavat hämmästystä ja selitys saattaa löytyä politiikan ulkopuolelta. Samoin sotaväessä, itse tunnen lähinnä ilmavoimia, rappariaate on suuressa suosiossa.

Sibelius oli rappari (rappareiden tunnusmusiikki Suomessa on hänen tekemänsä), Joonas Kokkonen, Bach, Beethoven, samoin Mozart (Taikahuilu esimerkkinä hyvästä rapparimusiikista), Haydn ja Listz.

Kirjailijoista Voltair oli rappari, Byron, Wilde, P.G. Woodhouse, Twain, Pushkin, Goethe, Kipling.

Jordanian kuningas Hussein (selittää ehkä hänen hyvän sopunsa länsivaltojen kanssa) oli rappari ja Suurmestari. Englannin kuninkaista ainakin Edward VII, Edward VIII, George IV ja George VI (Elisabeth II:n isä), Kentin prinssi (se Nikolai II:n näköinen) on rappariarvoltaan korkein henkilö Englannissa. Ja tietysti Churchill. Wellingtonin herttua (Waterloon "sankari") ja jopa Napoleonia epäillään rappariksi. Chilessä Salvador Allende.

Hyvin monet (17 ehkä) USA:n presidenteistä myös.

Monet rapparit eivät tietysti voi asemansa puolesta sanoa olevansa rappareita, koska yleisenä ajatuksena aatteen ulkopuolella on, että rapparit tukevat aina toisiaan, kuten heidän valansa vaatii. Näin ei tietysti välttämättä ole.

On oletettavaa, että esimerkiksi oikeutta istuvat tuomarit tuomitsisivat rappariveljen, jos aihetta ilmenee. Silti monet ehkä haluaisivat tietää onko joku korkeassa asemassa oleva oikeuden jakaja tai valvoja rappari vai ei, ainakin rauhoittaisi ehkä mieltä.

Tavallisen ihmisen tasolla olisi ehkä myös mukava tietää, onko työkaverin yllättävä ylennys tosiaan kuntoisuuden vai aatteen ansiota.

Sama epäily koskee tietysti muitakin poliittis-uskonnollisia atteita, eikä pelkästään rappareita.

Huom. tämän pitkän kommentin tarkoitus ei ole vähätellä tai syytellä rappareita mitenkään.

Hanhensulka kirjoitti...

Tuo Sibeliuksen rapparikappale jäi vielä mainitsematta. Se on Musique Réligieuse, opus 113

Ripsa kirjoitti...

Mutta ei kai miehiä enää saa sanoa kauniiksi? "Hei kaunis äijä!"

Miltä sekin nyt kuulostaisi?

Muistan että nuoruudessani tästä oltiin hyvin tarkkoja. Vain naiset saattoivat olla kauniita. Filip Fair voisi olla kaunis tai vaalea.

Ehkä se on sama asia.

Minua jäi sikäli asia kaivelemaan, että oliko kenties kyse kätketystä homofiilisyydestä/homofobiasta.

Joka kenties on sama asia myös.

Timbuktun Dee kirjoitti...

Joo, Scorza iski aikanaan meidänkin makuun. Kyllä siellä mantereella löytyy kokonainen kööri loistavia maagisia realisteja. Varsinkin nyt kun liikut Pariisissa niin sinne Scorza sijoitti kiehtovimman romaaninsa Liikkumaton tanssi. Kaikki alkaa "Nallekarhujen ylettömästä käytöstä aiheutuvista haitoista", on myös tietoa siitä kuinka vaarallista on syntyä Henrik IV:n aikana (nyt kun olette monarkistisiin henkilöihin niin kiinnostuneet), mutta lopulta saattoi tapahtua myöskin että...