Kuva: Wim Delvoye, Galerie Emmanuel Perrotin, 76, rue de Turenne 75003 Paris, ParisJostakin porsaspoikueesta on uskaltaumassa ulos- ja karkuunpääsyä yksi nuorehko etappisika, josta saatetaan kuulla enemmänkin tulevaisuudessa (koristeellisen poikueen kuva yllä, arvelen ovensuussa kärsä innokkaan uteliaana pystyssä ja takapuoli tiukasti suojattuna vasten nurkkaa kököttävää otusta ko. etappisiaksi). Alkupalaksi hän välittää tietoa Korowai-heimon noidista nimeltä khakhua.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hän on pelästynyt kiukkuisia kommentoijia jollakin saitilla ja on jättänyt kommentointimahdollisuuden pois uudelta, ihastuttavannäköiseltä blogiltaan. Ehkä on siinä tehnyt ihan viisaasti, sitä tiedä minkälaisen kommenttipommin saisi jos antaisi tulla ovesta sisään. Ensimmäinen postaus on tosin päivätty 1. Aprillia, joten jatkosta emme voi olla täysin varmoja. Osoite on kuitenkin lisätty oikean sivupalkin Aikalaista-otsikon alle.
Onnea yritykselle, etappisika.
19 kommenttia:
Kuulostaa erinomaiseta, tuo etappiporsas. Saa nähdä, mitä on tuleman.
Juu, kiinnostavaa nähdä. Nyt sikana tietysti peloissaan yrittää saada tällä ensimmäisellä postauksellaan ihmisiä muuttamaan ruokailutottumuksiaan kannibalismin suuntaan. Saa nähdä onnistuuko. Cunning plan, niin kuin Baldrickilla!
etappisiasta ei ole pahaa sanottavissa, häntä lukee ilokseen JA viisastuakseen. etappisialla on kyky tehdä itsensä kuultavaksi, koska hänen käyttämillään sanoilla, lauseilla ja kielellä ei ole häiritseviä vakiokuvioita. jolla on asiaa se osaa kirjoittaa - joka osaa kirjoittaa sillä on asiaa. etappisiassa nämä aspektit söpösti yhtyvät.
hauskaa on kommenttilaatikon puuttuminen. me kommentoijat emme pääse koskettamaan mestarin viitan lievettä.
Joo, mestarin liepeet tosiaan, sehän on alkanut jo panna Raamattua uusiksi. Mitä vielä ehtiikään panemaan jos elää saa!
Ikäkulun viittani lieve on tällä hetkellä märkä niistä nöyrän ilon kyynelistä, joita siihen olen tuon tuostakin joutunut pyyhkimään lukiessani täältä vaatimatonta peräkammariblogiviritelmääni koskevia ystävällisiä sanoja, jotka ovat yhtä imartelevia kuin ansaitsemattomiakin.
Mahdolliselle Suopealle Lukijalle ei ensimmäisiä haparoivia askeleitaan tällä hetkellä ottava blogi ole suonut mahdollisuutta kommentointiin, kuten on pantu merkille. Syynä on se, että ajatuksena on kylvää ensin pieni sikermä tekstinkatkelmia pohjaksi sille, että mahdollinen Suopea Lukija sitten blogien kiehtovassa maailmassa vaellellessaan ja po. blogiin harhautuessaan löytäisi tällöin jotain tarttumapintaa mahdollisille kommenteilleen, joiden julkipanoon sitten myös tarjotaan tilaisuus.
Parhaani koettaa tahdon.
Ah, kyllä vaatimattomuus kaunistaa kovasti kaikkia, jopa sivistyneitä sikoja. Odotuksen jännityksestä täristen,
Suopea Lukija:)
Ah, Sika!
Mun on nyt pakko kertoa että Sukevalla n. 3-vuotiaana minun ensimmäinen ystäväni oli pieni possu.Kutsuin sitä Höpönassuksi.
Sillä oli pihalla pesä aitauksessa. Äidin mielestä en saanut mennä possun pesään, mutta tottakai menin. Otettiin yhdessä iltapäivätorkkuja ja juteltiin. Sitten avasin veräjän ja lähdettiin juoksemaan pitkin vankilaa.
Isä valisti sitten äitiä että eihän tuo possu ole yhtään likainen.
Sitten kävi niin että possu hävisi. Joku saunanlämmittäjä sanoi että kotka tai huuhkaja on sen vienyt, toinen murhaaja, kuten kuulin kymmenen vuotta myöhemmin, sanoi minulle pientä kiikkutuolia nikkaroidessaan, että on täällä kuultu susien ulvovan ja osaahan se tuo sika avata karsinansa.
Etappisika! Olen iloinen ettet jää lopullisesti sinne karsinaasi. Lupaan ettei kukaan meistä yritä sinua kiinni joulupöytää varten, kuten katkerasti opin 10-vuotiaana hienojen ja viisaiden eläinten kohtalosta.
Minulta meni kokonaan halu ystävystyä kotieläinten kanssa, kun pienenä nallikkana maalla jouduin todistamaan teurastustapahtumia ja hämmentämään ämpäriin valutettua verta, ettei se hyytyisi kokkareiseksi. Ja miettimään hämmentäessäni elämän ja kuoleman välisen rajaviivan vähäisyyttä. Minä olenkin nykyisin vegetaari, en tosin osaa arvata, että miksi!
Asian vierestä.
Huomasitte varmaan että eilen oli nekrologi Tieteessä tapahtuu-lehden päätoimittajasta Jan Rydmanista.
Tiedän että kaveri henkilökohtaisesti teki kaikkensa lehden eteen ja sitä paitsi vielä luotsasi Tieteen päiviä, jotka pullistelevat yleisöä vuosi vuodelta enemmän.
Hieno mies kuoli, toivottavasti ei uuvuttanut itseään työssään.
http://www.taivaansusi.net/archive/2007/04/requiem.html
Jan oli kyllä työnarkomaani, muttei hän itseään sentään työhön tappanut. Pikemminkin päinvastoin, työ piti hänet hengissä.
Höh,
Etappisika pelkää kommentoijia, koska kaikki eivät ole Suopeita Lukijoita:))
Vaikka kovasti yritetään...
Anteeksi Susi!
En tiennyt että kyse oli sukulaisestasi.
Osanottoni!
Mestari antaa kuitenkin viittansa liepeen varjon käydä ylitsemme, jotta paranemme.
Se ei haittaa, vaikka mestari ei anna kommentoida omassa blogissaan, sillä voimme kommentoida häntä omissamme, kuten Rauno tekee. Siinäpä sika ravaa palstalta toiselle.
Mitä tulee sian viimeiseen postaukseen, niin monoteistiset islamistit (joille sika on eläimistä saastaisin)ihmettelevät kristittyjen kolmea jumalaa ja erityisesti sitä, että nämä syövät jumalansa.
Harro Korkinen on ikuistanut ristiinnaulitun sika-messiaan.
Miehet, veljet, olisiko tämä se, joka on palannut kärsimään kanssamme?
Eikä.
Ei Etappisika kärsi. Paitsi ehkä joskus kun sitä ei ymmärretä oikein.
Niin taitaa käydä meille kaikille aina joskus.
Ennen kaikkea, nythän on se aika jolloin lammasraukat joutuvat teuraalle...
Ajattelen nyt sitä pientä pehmeänpyöreää lasta joka pitää karitsaa sylissä, kun äitinsä tarjoaa sille Lambi-nimistä vessapaperia.
Maailma on hieman vinksallaan.
Siis Harro Koskinen (ei Korkinen).
Hei Ripsa, on kärsimistä ja kärsimistä.
Nöf!
Harro Koskinen tosiaan, ja Sikamessias ristillä. Meidän virtuaaliystävämme Blogisisko oli siinä moraalitaistelussa mukana hyvin nuorena kirjoittajanplanttuna haastattelemalla sika-taulusta kannellutta, jutun otsikko on jotenkin hyvin koko huuhaata kuvaava (Sikamessias-kantelija tekee vain mitä käsketään.– Suomen Kuvalehti. 40 (1970), s. 60-61.).
Harro Koskinen sai oikeudessa sakot jumalanpilkasta.
Koskinen on muuten sanonut näin:
"Kaiken vanhan tuhoava, hidas anarkia on ainoa tie kohti uutta, parempaa maailmaa."
Vanhemmiten hänkin kai on rauhoittunut, eikä enää temmellä naisensa kanssa flyygelin päällä, ainakaan julkisesti.
Harro Koskinen taitaa nyttemmin asustella Turunmaan saaristossa ja tehdä jotain luontoaiheisia akvarelleja (jossain näyttelyssä nähty).
Tämä flyygelimies oli kenties Matti-Juhani Koponen nimeltään? Katosi johonkin sekin, viimeksi kun siitä jotain näin jossain niin se oli toimittajana jossain päin Suomea (siis Hotasen kollega, mikä sopii kyllä kuvaan).
Joo, niinpä taisi olla. Jostakin syystä sotken aina mielessäni tämän Koskisen ja Koposen, vaikka olivat aivan eri henkilöitä. Koko se aika on päässä yhtenä huimien ärsykkeiden sekamelskana, josta ei tahdo saada päätä eikä häntää.
En tosin yhdy Lauri Viljaseen, kun hän arvostelee Nuorena nukkunutta tähän tapaan Hesarissa (HS.fi Kirjat):
"Saattaa muuten asettaa kysymyksenalaiseksi, eikö osoita kirjailijassa silmiinpistävää rajoitusta se, että hän niin yksipuolisesti kuin Sillanpää näkee elämän huippukohdan tuossa tapahtumassa, kun nuoruusiän puoliuni juuri puhkeaa varhaiseksi hehkuvaksi aamuksi."
Taitaa asia olla niin, että muistaa sitä aikaa hyvin tai huonosti, niin elämän huikeaa kevättä, monella tasolla, se tietysti oli, ja raapaisut ovat vieläkin syvällä.
Lähetä kommentti