8.1.2008

Luovan kirjoittamisen väitös

Kuva: Risto Niemi-Pynttäri, Verkkoproosa

Manailen yhtenään sitä, että joudun asumaan täällä Brysselin periferiassa, enkä saa pitää sormiani suomalaisen kirjallisen keskustelun hermolla kuin säännellyn ajoittain ja hetkellisesti niin kuin naapuritilan sonni silmiään houkuttavasti aidanseipäiden välistä vilahtelevissa hekumallisissa lehmälaumoissa - muista elimistä puhumattakaan.

Nytkin vasta ehdin tänään sisäistää sen, että virtuaalituttava, hattupäistä tohtoriahan ei oikein uskalla ystäväksi kutsua, Kun kirjoitan -verkkokirjoittaja Risto Niemi-Pynttäri on väitellyt tohtoriksi verkkokirjoittamisesta vähintäänkin omituisella, mutta jotenkin somasti internet-aikaan sopivalla päivämäärällä, 28.12.2007. (Lue myös väitöksen lektio Arvoisa kustos, kunnioitettu vastaväittäjä, hyvät kuulija)

Väitöskirjan, VERKKOPROOSA, Tutkimus dialogisesta kirjoittamisesta, (Jyväskylän yliopisto, 2007) verkkojulkaisijana on ntamo, jolta väitöstä voi tilata. Se on ladattavissa omiin ahneisiin bitti-hyppysiin pdf-muodossa täältä (sivuja on 497 joten tiedostolla on kokoa kokolailla).

Soikkeli on tietysti jo ehtinyt Bittein Saarten verkkolehti VerkonAatoksessa antaa arvionsa väitöstilaisuudesta otsikolla Vahva väitös verkkoproosasta.

9 kommenttia:

latimeri kirjoitti...

Pahinta on se, että joku vaan puhuu, puhuu ja puuhuu, ja sitoo toisen huomion, kun toinen odottaa, että se jotakin jo lopulta sanoisi, tai lopettais, ennen kun minä unohdan oman asiani, jota minun piti tulla sanomaan.
Minun nimitäin piti kysyä, että mitä se luova kirjoittaminen, sitten on. Mitä sillä luodaan? Minä ymmärän, että vanhempi mies voi luoda itselleen liävuosia naiasioissa semettipiikillä, mutta mitä muuta luodaan kirjoittamalla, kuin kirjoja, minusta se on enemmän työvoittollinen tuottos, kun lovuutta.

Hanhensulka kirjoitti...

Ah, latimeri, tärkeä kysymys: mitä se luova kirjoittaminen on!

Mitä kirjoittamalla pitäisi muuta luoda kuin kirjoja? Tai siis tarinoita, kirjahan on vain yksi tarinamuoto.

Lumen luomisessa on ehkä työvoitolla suurempi osuus, tarina-avaruuksien luomisessa kai "luovuudella" on tärkempi osuus kuin itse työllä. 100,000 sanaa on helppo saada kasaan, saada ne sellaiseen järjestykseen, että muut jaksavat lukea ne, on sitten toinen juttu.

Ja sitä ei kenellekään voi opettaa. Joten siinä mielessä kurssi, joka lupaa opettaa luovaa kirjoittamista, lupaa liikaa.

Kirjoittamisen tekniikkaa sentään voi opettaa, mutta kurssi, jonka nimenä on "kirjoittamisen tekniikka" ei houkuttelisi oppilaita, koska kaikki me haluamme olla "luovia" emmekä vain "teknikoita"!

latimeri kirjoitti...

Oikeiden kirjojen tarinat ja asiat ovat jo tapahtuneet. Kirjoittaja, tai kirjalia, miksi häntä sitten tahdotaankin kutsua, on jo tapahtuneiden tosiasioiden edessä, taikka toteajana kuten poliisi, joka tuleen aina jo tapahtuneiden murhien jälkeen paikalle.
Miten se amerikan poika sanoi, siellä Key Westissä:- liialiset puheet vääristävät todelisuutta, saman vois sanoa myöskin,että liialinen luovuus vääristää todelisuutta.

Hanhensulka kirjoitti...

Voisi ehkä kysyä, mikä on todellisuus, jota puheilla ja luovuudella vääristetään? ja mitä on vääristäminen?

Todellisuus on vain narratiivi, jota luodaan kielellä. Totuus elää vain kielessä!

Ilman tietoisuutta ei ole todellisuutta, on vain tajuttomia eläimiä syömässä, juomassa ja jatkamassa sukuaan, geenien astioina. Kieli syntyy tietoisuudesta niin kuin totuuskin. Ja jokaisella tietoisella minällä on omansa.

Fiktio tarjoaa peilin, jota vasten peilata omaa totuuttaan, ja muuttaa sitä, jos on tarvetta!

latimeri kirjoitti...

Olen mykistynyt, osui suoraan silmään kuin harjantuneen metsästäjän laukaus,
Kieli ja tietoisuus on kaiketi juuri niin miten sen kerroit. Mitä minä tähän, oppimaton mies enään osaan sanoa, muuta kun Salam!

Hanhensulka kirjoitti...

Anteeksi, en tähdännyt silmään, enkä mihinkään muuhunkaan. Kunhan heiluttelin huuliani lämpimikseni. Salam itsellesi!

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Täh? Auuuttss Timbuktusta. Hanhensulka, vaikka paljon tietääkin erhettyy nyt pahan kerran väittäessään tuossa ylempänä:

"Ilman tietoisuutta ei ole todellisuutta, on vain tajuttomia eläimiä syömässä, juomassa ja jatkamassa sukuaan, geenien astioina. Kieli syntyy tietoisuudesta niin kuin totuuskin. Ja jokaisella tietoisella minällä on omansa."

Monia kieliä ihmisäänikielten lisäksi, viittomakieliä, elekieliä, kehonkieliä, valaan laulantaa, delfiinien naurua, leivon liverrystä, pulun kujerrusta, hyeenan ulvontaa... Entäpä kuinka somasti chow Mon Youssuf suuntaa kuononsa kohti täyskuuta ulvoen yksinäisyyttä muiden nukkuessa. Mr Bones ei ulvo.

Siis ovatko eläimet muistittomia, tajuttomia? Dee on havainnut, että mitä "arkaaisempi koirurotu" ja mitä vähemmän sillä halua miellyttää ihmistä, sitä parempi vainu, taju koirulla ihmisistä. Deen koirut ovat vallan mainioita ihmistuntijoita, paljon parempia kuin ihmiset. Hanhensulkakin yllättyisi jos osaisi ennakoida ja tulkita yhtä hyvin ihmiskäyttäytymistä kuin chowit osaavat. Miten lahjomatonta, miten pitävää niiden "arviointikyky" eikä suinkaan aina kovin mairittelevaa Deelle, noh...!

Evoluutio etenee, etologia edistyy, minkä uskomattoman vainujen, tajuen, erikoistumisen maailman eri ötöjen tuntemus tuoneekaan vielä ihmissilmien nähdä, korvien kuulla?

Täysin tai ainakin melkein tajuissaan Timbuktussa, koirut Bones & Youssuf

Hanhensulka kirjoitti...

Auuts itsellenne, Karvaturrikat. Ihmisten propaganda näyttää tehonneen teihinkin niin, että luulette minun tarkoittavan vain "eläimiä" sanalla eläin.

Eläinhän ihminenkin on, ja siksi tuo referaatti on ihan paikallaan. Siinähän on sanat "...on vain tajuttomia eläimiä syömässä...". Tajullisia eläimiä on tietysti muitakin kuin ihminen.

Koirut nyt tietysti, sehän on selvä.

Pojallani on kaksi labradorin ja lapinkoiran jälkeläistä (mikä oivallinen yhdistelmä, eivät edes näytä "rakkikoirilta" vaan ehdoilta "rotuvalioilta", onko koirien kesken rasismia?), joiden luonne on paljon hellempi ja lämpimämpi, suurempikin, kuin suurimmalla osalla ihmisiä.

Ja osaavat hyvin lukea ihmiskehon kieltä. Kun poika on kiukkuisella päällä niin molemmat pysyvät visusti piilossa sohvien alla, tämän omat muksut eivät sellaista taitoa osaa ja käyvät ajoittain isänsä hermoille, niin kuin lasten roolin tietysti kuuluukin.

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Justiinsa noin!