Vähän Elsassin Berg'eistä ja muistakin sukujuurista

Kuva: Jean M. Auel'in Maan lapset-sarjan ensimmäinen osa The Clan of the Cave Bear, 1980

Kesäkuun 26, 2006 kirjoitin otsikolla Hakkaa päälle ja sitä rataa mm. näin:

"Olen tainnut ennenkin mainita ensimmäisen ranskankielen opettajani täällä Brysselissä. Hänen sukunimensä oli Berg ja hän kertoi sukunsa isälinjan olevan jonkun Vaasan seudulta lähtöisin olevan hakkapeliitan alenevaa polvea. Tämä oli haavoittunut jossakin kahakassa – ehkä juuri linnan valtauksessa – ja jäänyt asustelemaan Elsassiin parannuttuaan ja saanut jälkeläisiä"

Sitten pari päivää sitten sain (eläköön lukijapalaute!) tällaisen mielenkiintoisen sähköpostin yhdeltä Pertiltä:

"Tervehdys
Olen ymmärtääkseni yksi mainitun Berg -suvun jälkeläinen. Suvun juuret näyttävät johtavan Bernadotten suvun kotiseudulle (Pau) "Pausta, Ranskasta kotoisin olevan prokuraattori Henri Bernadotten (1711–1780) ja Jeanne St. Jean (1725–1809) poika sai kasteessa nimet Jean Baptiste. " sekä Elsassin Irmstett:iin (Johannes Salomon *1631, Odile Berg*1656)
DNA ja sukututkimuksen vuoksi netissä "seikkaillessani" tuli esiin yo. teksti. Mitenkähän saisin yhteyttä ranskanopettajaanne? "

Valitettavasti EU Komission kielikoulu, jossa tapasin ranskankielenopettajani sukunimeltään Berg, on suljettu jo kymmenen vuotta sitten (meidän organisatiomme lopetti ilmaiset ranskanopinnot huomattuaan, että niistä ei ollut juuri mitään apua). Siksi en todennäköisesti voi auttaa Perttiä ottamaan yhteyttä sukunsa elsassilaiseen haaraan. Mutta yritän kuitenkin ja kerron Pertille, jos saan tähän viehättävään Ms Bergiin yhteyttä. Hän oli pienikokoinen ja jäntevä mustatukkainen nainen, jolla oli soma hymy ja silmät, joihin helposti saattoi vaikka hukkua koko oppitunnin ajaksi. Ranskaa en kovin paljoa oppinut, vaikka ei se ollut tämän opettajan syytä, uneksivan ajatukset eivät ole kovin otollisia oppimisille.

Muuten ja à propos, suomalaisten geeniperimä on miesten osalta pääosin itäeurooppalaista perua ja naisten yllättävästi suurelta osalta länsieurooppalaista perua.

Kalevi Wiikin mukaan suuri osa miehistämme on lähtöisin Ukrainan alueelta, jossa oli jääkauden pahimman kauden aikaan (n. 18,000-20,000 vuotta sitten) suomalaisesi-isien turvapaikka pakkasilta. Siihen aikaan Ukraina oli arktisen metsän peitossa ja pohjoispuolisilla nykyisen Venäjän tasangoilla oli aukeaa ruohoaavikkoa, jolla laidunsi biisoneita, poroja, jättiläishirviä, mammutteja ja sen sellaista riistaa, josta esi-isämme kilpailivat luolaleijonien, karhujen ja susilaumojen kanssa. Tästä ajasta kertoo Jean Untinen-Auel Aila-kirjoissaan, erityisesti Maan lapset-sarjan kolmessa ensimmäisessä osasassa (kaikissa suomentajana Erkki Hakala: Luolakarhun klaani (1981), Hevosten laakso (1982) ja Mammutin metsästäjät (1988).

Suomalaisten naisten jääkaudenaikaiset turvapaikat ovat siis olleet lännemmässä. Sielläpäin oli silloin Wiikin mukaan useampiakin turvapaikkoja. Yksi oli nykyisessä Kreikassa, toinen Italiassa ja kolmas baskialueella Ranskan eteläosissa ja Iberian niemimaalla, jonka eteläosissa silloin vielä asui jopa neandertaalilaisia "homoja". Syytä naisten ja miesten osaksi eri suunnilta tulleille geeneille ei tiedetä.

Arvoisat Lukijat saattavat myös muistaa Oxfordin proffan nimeltä Bryan Sykes, joka muutama vuosi sitten julkaisi kirjan Seven daughters of Eve (Corgi Books, 2001, ei liene suomennettu). Kirjassa Sykes väitti, laajoihin Eurooppalaisten geenejä luodanneisiin tutkimuksiinsa vedoten, että kaikki eurooppalaiset ovat seitsemän jääkaudenaikaisen naisen jälkeläisiä. Hän kutsui naisia kovin eksoottisilla nimillä Ursula, Xenia, Helena, Velda, Tara, Katrine ja Jasmine (täältä näkee refugien ajat ja paikat). Nämä ovat eläneet 10,000-45,000 vuotta sitten pienillä alueilla eri puolilla Eurooppaa Etelä-Venäjältä Iberiaan saakka.

Kirja oli mielenkiintoinen, vaikka en pitänytkään Sykesin fiktiivisistä pätkistä tutkimuksen seassa. Fiktiolla hän yritti kuvailla näiden esiäitiemme kovaa elämää jääkauden armoilla, ja sellaista elämä varmasti olikin, mutta se osa tekstistä oli jotenkin lukion ainekirjoituksen tasoista ja häiritsevää muuten jämäkän tieteellisen tekstin seassa. Makuasia tietysti.

Wiik on viime aikoina joutunut uusien hyökkäysten kohteeksi erityisesti indoeurooppalaisia tutkivien suomalaislingvistikkojen taholta "radikaalien" mielipiteidensä vuoksi. Maallikolle indoeuroopikkojen mielipiteet kuulostavat siltä, kuin suomalaiset olisivat pullahtaneet yllättäen maasta valmiina suomalaisina tai vaihtoehtoisesti olivat sukua samojeedeille ja muille Uralin seudulla ja takana asuville poronpurijoille. Wiik ei tällaista kantaa hyväksy. Saattaa olla, että tuossa vähän liian kärjekkäästi yksinkertaistin indoeuroopikkojen tulisia mielipiteitä, mutta sodassa ja rakkaudessahan on kaikki luvallista, en tosin tiedä miksi, enkä varmuudella edes kummaksi tätä tekstinosaa sanoisin.

Itse olen kuitenkin Wiikin kannalla. Ainakin hänellä on loogiselta vaikuttava teoria sekä suomaisen kulttuurimme ja suomenkielen että geeniemme selitykseksi. Indoeuroopikot taas toistavat periaatteessa sitä mantraa, jonka ovat perineet ruotsalais-kolonialistisilta rasistitiedemiehiltä. Nämänhän väittivät, että suomalaiset ovat mongolien jälkeläisiä ja ruotsalaisiin verrattuna alempaa rotua. Kantaa opetettiin ruotsalaisissa kouluissa vielä sotien jälkeenkin ja voidaan opettaa vieläkin, mistäpä senkin tietää. Taisi tulla taas langettua yksinkertaistamisen ylen mustaan syntiin.

Mutta Pertin sanomasta siis piti puhua. Valitettavasti en voinut auttaa tämän sukututkimuksia tällä erää, mutta yritetään "my level best" niin kuin kenialaiset sanovat ja ovat näyttäneet viime aikoina yrittävänkin.