Poliittinen pintavaahto, tieto ja arvojen maailma

a niiden välinen ristiriita ovat blogihenkilöllä vähän väliä mielessä, erityisesti niinä päivinä jolloin on kuunkierron vuoksi pahalla päällä ja etsii päälleen sopivia purkautusmiskohteita. Henkilö on ymmärtävinään, että äänestäjät äänestävät edustajikseen niitä, jotka pystyvät osoittamaan, että ovat äänestäjiään tietävämpiä, paremmintietäviä, besserwissereitä. Ja tämä ei tietysti oikein rakennetulle poliitikonmielelle ole mitenkään vaikea tavoite.

Henkilö on aikaisemminkin maininnut MEP Alex Stubbin esimerkkinä tällaisesta paremmin tietävästä poliitikosta, joka on saanut huikean äänimäärän osoittamalla olevansa eurooppalaisten valtarakenteiden tuntija. Stubb on varmaankin ihan mukava nuori mies, josta olisi tullut ajan mittaan erinomainen virkamies komissioon, merkittävä suomalainen virkamiesvaikuttaja, joita on komissiossa aivan liian vähän, vaikka virkamiehiä olisikin osuuteemme nähden oikea määrä. Hänen kotisivuiltaan ei löydy mielipiteitä, jotka osoittaisivat perinteisen poliitikon intohimoja, asenteita tai arvoja, monet Arvoisista Lukijoista saattavat katsoa tämän nykypoliitikolle pelkästään eduksi, mutta blogihenkilö puolestaan ajattelee sitä lähinnä epäilyttäväksi seikaksi.

Tällaisilta virkamies-teknokraatti-poliitikoilta ja heidän äänestäjiltään näyttää unohtuneen se, mitä politiikka oikeastaan pitäisi olla: yhteisten asioiden arvioimista, arvottamista ja intohimoista kiistelyä paremminkin kuin äänestäjien mielipiteitä myötäileviä ajatuksia ja muotivirtauksia, trendejä, joilla ei ole juuri merkitystä ”tavalliselle” suomalaiselle tai muunkaan maalaiselle äänestäjälle. Kokoomus on, vastustajiensa iloksi, huippua myöten miehitetty näillä värittömillä ja hajuttomilla tytöillä ja pojilla (no, onhan siellä tietysti se Kanerva, joka varmaankaa ei ole ainakaan hajuton, vaikka saattaakin olla jossakin määrin mauton jopa perinteiseksi poliitikoksi).

Suomalaisista MEP’eistä Lasse Lehtinen, Esko Seppänen ja Paavo Väyrynen ovat ainoat, joista blogihenkilölle tulee mieleen jotakin arvoperusteisen mielipiteen tapaista, jotakin muutakin kuin siloposkista tuutulaulua.

Tarkemmin katsottuna MEP:ien saiteilta löytää kuitenkin mielenkiintoisia kannanottoja

Esimerkiksi Henrik Laxilta, joka edustaa parlamentissä tärkeää kansanosaa eli ruotsinkielisiä suomenomistajia, täytyisi kai löytää tämän mukaisia mielipiteitä, ja helposti hänen sivuiltaan löytyi käytetty sairaanhoitajakortti, jonka pöytääniskulla pyrittiin avustamaan ruotsinkielisen paperiteollisuuden omistajakuntaa mm. vaatimalla hallituksen puuttumista paperialan kiistoihin:

”… On ongelmallista, että taloudellisessa mielessä tärkeillä avainryhmillä on kiistoissa muita ryhmiä, kuten sairaanhoitajia, huomattavasti vahvempi asema, sanoi europarlamentaarikko Henrik Lax (r) liittyen paperialalla vallitsevaan riitaan. Tämä epätasapaino ei ole yhteensopiva sellaisen solidaarisen yhteiskunnan kanssa, jota suomalaiset haluavat rakentaa…”

Ah, blogihenkilöllä tulee kyynel silmäkulmaan ajatellessaan sitä Laxin sympatian hyökyaaltoa, joka varmasti ulottuu jokaisen huonopalkkaisen sairaanhoitajan, jopa suomenlikelisten, osalle, vaikka eivät omistaisi paperiteollisuudesta osakkeen osaketta.

Parantumattomalta narsissilta, vankalta demarilta ja kokeneelta virkamiesedustajalta, Reino Paasilinnalta (voisivatko veljekset olla pudonneet kauemmaksi toisistaan?), lainattakoon hänen uuskielinen (etsi romaanista 1984 vaikkapa sanalla ”newspeak”) kannanonttonsa lähidemokratiasta:

” Kun valtaa vietiin Brysseliin, sitä tuotiin samalla lähemmäs kuntalaisia.”

Hah, hah, heh (tämä lopussa oleva nauru on blogihenkilöltä, vaikka ehkä Paasilinnakin lausuntoansa nauroi, onhan hän tunnettua humoristisukua).

Anneli Jäätteenmäkeä täytyy blogihenkilön mielestä kunnioittaa ainakin kahdesta toisiinsa liittyvästä asiasta, hänestä tuli ensimmäinen naisemme pääministeriksi ja hänellä oli moraalista voimaa nousta vaalivoittajaksi jäätyään kiinni, kansanomaisesti sanottuna, valehtelusta (henkilö ei tiedä oikeaa lakimiestermiä, heidän kielensähän vain harvoin käy yhteen kansankielen kanssa, mutta oikeuden päätöksellä hänen puheidensa uskottavuus ei ollut aivan sitä, mitä sen olisi voinut olettaa olevan pääministerillä). Hän sanoo esittelyssään lyhyesti tästä törkeästä kaudesta elämässään, että:

” Pääministerinä toimin vuonna 2003.”

Lyhyesti, ytimekkäästi ja tyhjentävästi sanottu. Jäätteenmäki on kirjoittanut nettisivujensa mukaan (jossa olevan kuvassa hän näyttää hyökkäykseen valmiilta kanahaukalta, joita blogihenkilö on aina kovasti ihaillut) Suomenmaassa otsikolla ”Suomi on oikeassa seurassa” mm. näin:

”…Esimerkiksi ennen autonomian aikaa valtioliitto Ruotsin kanssa…”

Jos hän todella tarkoittaa sitä mitä näyttää sanovan Ruotsin pakkovallasta Suomessa, olisi mielenkiintoista tietää, miksi hän kutsuu Suomen EU-jäsenyyttä (Euroopan liittymisenä Suomeen? ehkä).

Vertailun vuoksi otettakoon suomalaisen hovinarrin, ministerin ja parlamentaarikon sekä eurooppalaisen liberaalin ajattelijan Paavo Väyrysen saitilta esimerkki siitä, että myös eurooppalaisia asioita voidaan ajaa sydämellä eikä päällä ja että asioita voidaan kutsua niiden omilla nimillä, välttelemättä suuruudenhulluutta ja tuntematta turhaa kainouttakaan:

”… Koen perustuslain kaatumisen suureksi voitokseni, vaikka en toki pyrkinyt Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin vaikuttamaankaan. Nyt meillä on vielä toivoa, että EU kehittyisi sittenkin itsenäisten valtioiden liittona, ja Suomikin voisi päättää omasta tulevaisuudestaan edes siinä määrin kuin nykyään…”

ja samassa kannanotossa myös näin:

”… Valitettavasti kokoomuslaiset europarlamentaarikot ovat ajattelemattomuuttaan kasanneet kiviä rekeeni, kun he ovat ryhtyneet ajamaan pohjoisen ulottuvuuden korvaamista Itämeri-strategialla. Vaikka heille on rautalangasta moneen kertaan väännetty…”

Blogihenkilö luki myös aikansa täytteeksi Parnassoa, jossa Bo Carpelan komeili kansikuvana. Suomalaisugrilainen Janne Saarikivi kirjoitti maalaistolloista, joista hän ei ehkä niin hirveästi kuitenkaan tiedä, ja sanoi mm:

”…muistuttavat meitä siitä, että Suomi ei ole oikeaa Eurooppaa, vaan Itä-Eurooppaa. Se on pohjoinen Moldova, jossa mikä tahansa on hienoa, kunhan se on ulkomailta tuotua…”

Väyrysen tiedämme tietävän tämän asian oikein hyvin oltuaan koulutettavana kantapään kautta viimeisen suomalaisen tsaarin ja tunnetun myyrän, Urho Kekkosen, kotikoulussa. Sen sijaan Stubbin äänestäjät ovat ehkä vain huomanneet, että hän on opiskellut Sorbonnessa (Pariisissa) ja London School of Economics’issä ja varsinkin Yhdysvalloissa. Eli on ulkomainen tuote suomalaisessa politiikassa.

Vaikka onkin aivan selvää, että 115,000 äänestäjää ei voi olla väärässä, pantakoon tähän vielä Parnassosta (ehkä lievästi poleeminen) Oscar Wilde-lainaus (suom. Timo Hämäläinen):

”Koulutus on ihailtava asia. Mutta ajoittain on hyvä muistaa, että mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa.”