Kuva: Zoran Ančevski
Koska en saa olla Mukkulassa kuuntelemassa kirjailijoiden säkenöivää keskustelua (hehän ovat tietysti kaikki avoimen ekstroverttejä pölisijöitä, niin kuin kirjailijat ovat, joten keskustelun täytyy olla jopa kipinöivän säkenöivää) kauheudesta ja kauneudesta, niin kateuksissani kerron, että Makedoniasta Mukkulaan matkannut runoilija Zoran Ančevski (Hesari kirjoittaa nimen Anchevski) on makedonialaisen Strugan runousiltojen presidentti ja sen lisäksi englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden professori Skopjen yliopistossa.
Ystäväni ja työtoverini Predrag T, joka on Makedonian ensimmäisen makedoniaksi kirjoittaneen romaanikirjalijan, Slavko Janevski’n, vävypoika ja itsekin opiskellut ahkerasti kirjallisuutta Skopjen yliopistossa, vaikka onkin leveämmän leivän pakottamana ajautunut eurooppalaiseksi teknokraatiksi Brysseliin, kertoi minulle Strugasta ja kehotti käymään, tarjosi jopa talonsa Skopjessa tilapäisasunnokseni, mutta toistaiseksi ei sinne ole päässyt ja muuttokiireiden vuoksi ei ehkä pääsekään enää - ainakaan tältä mantereelta.
Runousjuhlat, jotka pidetään aina elokuun kolmannella viikolla, ovat keränneet 45 toimintavuoden aikana Strugaan noin 7000 kulttuuri-ihmistä 95 maasta, joten kiivaasti ovat ovet illoissa käyneet. Tämän vuoden "pyöreänpöydän" keskustelujen teemana on "runous ja paimentolaisuus", joka tietysti voi olla myös "kauheaa ja kaunista" niin kuin jutut Mukkulassa.
Strugassa on pidetty viini-il… eikun siis runoiltoja jo hamasta sosialistikaudesta alkaen 1962, jolloin asioiden hoito oli ollut huomattavasti nykyistä helpompaa. Silloin nimittäin Jugoslavian valtio otti osaa kulttuurin taloudellisen taakan kanniskeluun, eikä järjestäjillä tai osallistujilla ollut pakkoa olla paksua lompsaa. Toisin on nyt. Kaikki maksaa ja jostakin on markkinatalouden tulosvastuullisuuden (rahalla mitatun tietysti) nimissä löydettävä maksumiehet tai –naiset kulttuurille muuten eivät kansainväliset runoratsut Strugassa laukkaa kuumina elokuun iltoina.
Struga on makedonialainen lomakaupunki, rakennettu neoliittiselta ajalta alkaneen asutuksen paikalle aivan Albanian rajan tuntumaan Ohrid-järven ja Crn Drim-joen rannoille vuorien suojaan.
Runouden illat perustettiin kahden strugalaisen veljeksen, Dimitar ja Konstantin Miladinov’in kunniaksi. Molemmat itsenäisyysaktivisteja ja runoilijoita, jotka tallensivat makedonialaista kansanrunoutta (Kantelettaren tapaan, kokoelman runous lauloi pääasiassa rakkaudesta) jälkipolvien iloksi. Veljekset kuolivat 1862 jossakin turkkilaisessa vankilassa – Makedonia oli silloin osa Ottomaanien sulttaanikuntaa.
Strugan runouden illat palkitsevat vuosittain yhden merkittävän runoilijan, palkittujen joukossa on hyvinkin tunnettuja nimiä kuten amerikkalaiset Wystan Hugh Auden (1971) ja Joseph Brodsky (Josif Brodski) (1991), senegalilainen Léopold Sédar Senghor (1975) ja englantilainen Ted Hughes (1994). Tämän vuoden valittu on palestiinalainen runoilija Mahmoud Darwish, jolla on myös Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto vuodelta 1983. (Muuten ja asiasta hetkeksi toiseen, Leninin kansainvälisen rauhanpalkinnon sai ensimmäisenä islantilainen Halldór Kiljan Laxness (1949) ja suomalaisia saajia ovat tunnetut kansainväliset pasifistit Felix Iversen (1954), Mirjam Vire-Tuominen (1965), Urho Kekkonen (1979) ja Martti Ahtisaari.)
Suomalaiset runoilijat eivät ole Strugan palkintoon saakka yltäneet, sen sijaan yksi ruotsalainen voittaja listalta näyttää löytyvän: Artur Lundkvist (1977).
Runouden iltojen järjestäjät julkaisevat myös runouden kokoelmia eri maista. Suomen runoutta on julkaistu vuonna 1976, valitettavasti en löydä tähän hätään pirullakaan mistään tietoja siitä, keitä runoilijoita kokoelmaan oli valittu.
7 kommenttia:
Upeaa, Hanhensulka, minä olin Strugassa tasan (pari kuukautta vaille tasan) 30 vuotta sitten. Tuolta kuvassa näkyvältä Drim-joen sillalta lausuin runojani, jotka myöhemmin ilmestyivät kokoelmassa Jumalien testamentit. Ohrid tuli tutuksi, samoin monet muut silloisen Makedonian kaupungit, Strumitsa ja Skopje. Entisen Jugoslavian sotavuosien jälkeen sitä on ollut vaikea mieltää idylliseksi paikaksi, mutta ehkä siellä taas alkaa orastaa.
Kysäisin ystävältäni Predragilta, mitä pitäisi tähän kommentoida ja tulkitsen hänen patriarkaalista sementtisekoitinta muistuttavalla äänellä ja voimakkalla slaavilaiskorosteisella englannilla kertomansa jutut suomeksi seuraavalla tavalla.
Kaupunki on muuttunut, mutta ei välttämättä huonommaksi, se on tietysti uudistunut niin, että sitä ei oikein tahdo samaksi tunnistaa.
Merkittävin muutos on albanialaisten asema.
Makedonia antaa alueellisille hallinnoille nykyisen suurehkon vapauden, ja Struga (pitäisi ehkä kirjoittaa Struja niin kuin se kuuluu äännettävän makedoniaksi) on albanialaisen enemmistön hallitsema kaupunki, etnisyys on muuttanut kaupunkikuvaa merkittävästi.
Predrag on käynyt siellä "koko ikänsä", mm. siksi, että on makedonialaisesta kulttuurisuvusta, ja kävi siellä viimeksi pari vuotta sitten (2001 vuoden etnisten selkkausten, oikeastaan sisällissodan, jälkeen). Hänelle on nyt syntynyt ajatus, että - ollen aikaisemmin Makedonian ylemmästä, hallitsevasta luokasta - hän ei silloin nähnyt albanialaiskysymystä oikein. Struga oli heille virkistyspaikka, albanialaisprobleema, jonka on täytynyt olla jo silloin olemassa, ei näytellyt jugoslavialaisessa ajatusmaailmassa mitään osaa.
Muistetaan myös se, että Tito, joka ei ollut serbialainen vaan kroaatti, virheineenkin yhdisti monietnisen maan aika rauhalliseksi ilman sanottavaa iestä, ja etniset ryhmät elelivät sovussa ja puhuivat eri kieliä toistensa kanssa sen mukaan kuin tarvetta oli, paitsi albaniaa, joka tietysti ei ole sukulaiskieli minkään muun paikalliskielen kanssa (tosin makedonia on bulgariankielen läheinen sukulainen, vähän kuin inkeri tai karjalankieli ja suomi, ja siten kauempi slaavilainen sukulaiskieli verrattuna muihin slaavikieliin ent. Jugoslaviassa).
Predragille, niin kuin monille muillekin Jugoslavian vähemmistöryhmille, maa oli "hyvä asua" ja sen rikkoutuminen ei tunnu "oikealta".
Hänen mukaansa kaupunki on muuttunut parempaan suuntaa, erityisesti siis vuoden 2001 jälkeen.
Runoilijoihin liittyen kerrottakoon tragikoominen juttu.
Strugan puistoon on pystytetty Runoiltojen voittajien pronssipatsaita, joita varastellaan vähän väliä metallinsa vuoksi. Ja Makedonian hallitus korvaa ne nopeasti uusilla, joita taas varastetaan kohtuullisen ajan kuluttua jne.
Eli joillekin strugalaisille runous tuo näin ylimääräistä tuloa, mistä ei kai ole mitään pahaa sanottavaa niin kaun kuin hallitus jaksaa tuoda uusia patsaita tilalle.
Vastaan poliittis-historialliseen selvitykseesi epäpoliittisemmalla tasolla.
Muistan, että silloin vuonna -77 albaaneista puhuttiin, Albanian rajakin oli aivan vieressä, mutta albaaniväestöä en muista olleen sen enempää Strugassa kuin Ohridissakaan. Minun muistikuvani mukaan Struga oli hyvin pieni paikka, pikemminkin kookas kylä kuin kaupunki, ja valokuvan perusteella se on todella muuttunut.
Ohrid-järvi oli upea, ja kun olin nuori ja innokas, lähdin uimaan puolisen tuntia selälle päin, varmaan kilometrin verran, ennen kuin käännyin takaisin. Rannalle jääneet kaksi itäsaksalaista runoilijaa olivat ennen uintiretkeäni väittäneet, että kaikki suomalaiset ovat urheilijoita ja minä olin sanonut, että ainakaan itse en ollut. Kun tulin takaisin, he sanoivat, että mitä me sanoimme, selvä urheilija.
Varmaan join ruokajuomana viiniä, mutta siinä iässä minua kiinnosti slivovitsa paljon enemmän. Se kai oli luumuviinaa, koskenkorvan ja votkan tyyppistä.
Makedonialaisesta kansanmusiikista pidin kovasti. Minulla on yhä neljä vinyyliä, joista kaksi on ohridilaisen Biljana-yhtyeen levyjä, toinen Grupa Struski biserin levy ja neljäs jotain muuta. Jos olet yhteydessä Predragiin, voisit ehkä kysäistä, mitä merkitsee Stapnal petko; se on yhden lempparikappaleeni nimi.
Maisemat olivat jumalattoman kauniita. En ollut vielä silloin nähnyt mitään vastaavaa. Nykyään tiedän, että Etelä-Italiassa on paljon samanlaista, vuoria ja serpentiiniteitä.
Mutta, no niin, hyvää juhannusta!
Arto, Kiireen keskellä lyhyesti:
Stapnal Petko
Petko on miehen nimi (Peter, tai Pietari kai pitäisi suomeksi sanoa).
Stapnal on vaikeampi selittää. Se on "askeltaa", "ottaa tanssiaskeleita" tai "lyödä jalkaa" (tanssissa yms maahan/lattiaan) -verbin eräs menneen ajan muoto.
Mutta ei pelkästään imperfekti, vaan sellainen muoto, jolla kerrotaan jotakin potentiaalisesti tapahtuneen menneisyydessä, mutta siitä ei olla varmoja. Eli kai sukua suomen potentiaalille, mutta menneessä aikamuodossa.
Eli käännös olisi: Pietari lienee lyönyt jalkaa (sanotaan vaikka lattiaan kun suomeksi puhutaan:)
Mutta verbimuodolla saatetaan ilmaista enemmän kuin Predrag pystyi lyhyellä mörinällään äsken selittämään. Se ilmenee tietysti myös bulgariassa ja turkissa.
Niin, olisi kai pitänyt huomata, miten lähellä stapnal on englannin step-sanaa.
Veikko Huovisellahan on sellainen kirjakin kuin Pietari Suuri hatun polki. Maantieteellisesti Makedonia on tietysti lähempänä apostoli Pietaria, hänen vaellustaan.
Mutta oli kiintoisaa muistella: Strugan kansainvälinen runoilijakonferenssi oli aikoinaan muistaakseni lähes kahden viikon pituinen ja on jäänyt mieleeni voimakkaana kokemuksena. Olen monta kertaa miettinyt, miten sinne pääsisi taas käymään, runoilijahan en enää ole enkä tunne olevani.
Slivovits on mäskipaskalle haisevaa luumuviinaa.Hyvää juhannusta kaikille kirjaltajille.
Niin tosiaan, tehän olettekin kai kaikki siellä jo juovuksissa. Täällä valmistaudutaan huomisen työpäivään eikä juhlajuominkeihin. Slivovits ei ole yhtään hassumpaa vaikka haiseekin pahalta. Minulla on monta työkaveria entisen Jugoslavian eri osista ja Romaniasta myös, joten sitä saa juoda aina, kun jollakin on syntymäpäivän "kahvitarjoilu" meneillään, ja ylimakeita leivonnaisia, tosin melko hyvin maistuvia. Hyvää juhannusta.
Lähetä kommentti