Quaero

Quaero on latinaa, kuollutta kieltä, ja tarkoittaa (minä) etsin.

Se on myös presidentti Jacques Chirac'in viimeisin (ja ilmeisesti viimeiseksi jäävä) yritys nostaa ranskankielen asemaa sen nykyisestä alhosta entisiin kunnian päiviin, jolloin jokainen, joka oli Euroopassa jotakin, puhui ranskankieltä.

Ranskankieltä on yritetty nostaa lainsäädännöllä jo aikaisemmin. Mm. ranskalaisten radioasemien on - lain mukaan - pakko soittaa ranskalaista musiikkia vähintään puolet lähetysajasta. Laki on johtanut siihen, että monilla radioasemilla yöradiot lähettävät pelkkää ranskalaista niin, että päivisin voidaan soittaa kuluttajien haluamaa musiikkia, joka pääosin tietysti on anglosaksista. Useimmiten ei siksi, että sen tekijät ovat englanninkielisiä, vaan siksi, että se on musiikkia valtavirrassa.

Ranska ei ole pystynyt tuottamaan kilpailijoita Springsteenille, U2:lle, Bowielle, Madonnalle jne. Tätä ei tarvitse ihmetellä. Ranskankielisiä on lansimailla vain alle 60 miljoonaa, englantia äidinkielenä puhuvia yli 300 miljoonaa. Eli geenipooli, josta musiikin, ja muidenkin alojen, neroja ammennetaan on huomattavasti suurempi. Meemipooli on vielä suurempi, englantia työkielenään puhuvia on maailmassa nykyisin jo enemmän kuin kiinalaisia.

Englanti on kulttuurin kieli yleensäkin. Se on valikoitunut asemaansa monista syistä. Englanninkielisen maailman poliittinen vahvuus on vain yksi syy. Laajat entisen siirtomaaloiston alueet tasaisesti ympäri maailmaa on yksi. Ja englanninkielen joustavuus, uudistuskyky ja kauneuskin (joka tietysti on myös tottumuskysymys) vaikuttavat sen suosioon. Sillä on lisäksi helppo saada itsensä ymmärretyksi, vaikka osaisi vain muutaman sanan. Englanninkieli ei ole kielioppinsa pakkopaidassa niin kuin ranska ja saksa, joita on vaikea puhua ymmärrettävästi osaamatta kielioppia.

Nyt Chirac syytää veronmaksajien rahoja ranskalais-saksalaiseen etsintäkoneeseen nimeltä Quaero. Tarkoitus on kilpailla "amerikkalaisten" etsintäkoneiden kanssa, pääasiassa tietysti markkinaykkösen, Googlen. Quaero -projektissa ovat mukana mm. elektroniikkafirma Thomson, innovaattori Thales, France Telecom ja Siemens AG. Kukaan projektissa mukanaolevista ei suostu paljastamaan etsintäkoneen yksityiskohtia. Julkisuudessa on - ranskalaiseen tapaan - vain joitakin epämäärisiä käsitteitä, jotka eivät merkitse asiaan vihkiytymättömälle mitään. Mitä ovat sana-etsinnän "väri" tai "kuva" esimerkiksi.

Ehkä presidentti Chirac tietää, vaikka ei ehkä ole syytä pidättää hengitystä jännittyneenä vastauksen odotuksesta.

Paikallisillakin etsintäkoneilla on mahdollisuuksia menestyä.

Kiinalaisten suosituin etsijä on nimeltään Baidu, joka näyttää kovasti samanlaiselta kuin kiinalainen Google. Kiina on kuitenkin Ranskaan nähden eri asemassa. Ensinnäkin kiinalaisia on 1.5 miljardia, ranskalaisia siis alle 60 miljoonaa. Toisaalta kiinalaisten enemmistö ehkä hakee mieluimmin kiinankielisiä saitteja, niin kuin monet meistä suomalaisista etsimme suomenkielisiä, jopa googlen suomenkielisellä versiolla.

Vapaassa maassa on lisäksi todella vaikeaa pakottaa ihmisiä tekemään niin kuin poliitikot haluavat, vaikka halun tukena olisi poliittisesti värittynyt lainsäädäntökin.

Mikäli ranskalais-saksalainen Euronews on esimerkki siitä mihin nämä Vanhan-Euroopan kulttuurit pystyvät, Googlella ei liene mitään pelättävissä. Euronews'ia pitkäpiimäisempää läpätystä on vaikea televisiomaailmasta löytää. No, ehkä YLE voisi kilpailla sen kanssa, tai Ruotsin television aamu-uniset aamu-uutiset.

Napoleon-kompleksinsa kanssa kamppaileva Chirac on sanonut hiljattain mm:

We're engaged in a global competition for technological supremacy. In France, in Europe, it's our power that's at stake

Lykkyä tykö Chirac, historia tuskin tulee muistamaan sinua Googlen tappajana. Ja tässä saattaa olla yksi syy (french military victories). Huom. tämä ei ole aito google-etsintä! Mutta tietysti se VOISI olla.