Herra Nutz esitti pari päivää sitten (28.5.2007, Päivän laskutoimitus) ajankuluksi laskutoimitusta päivittäin nälkään kuolleiden ihmisten lukumäärästä.
Se oli tylyä luettavaa.
Tylyä luettavaa, vaikka merkillisellä ja tarpeettomalla tavalla vähäpätöisempää, mutta ei yhtä ihmiskeskeistä, on myös se, että eläin- ja kasvikunnasta tarkkailtavien lajien koko määrästä (noin 40,000 lajista) yli 16,000 on tuhoon tuomittujen joukossa tai listattu uhanalaisiksi (Red List, listan ylläpitäjä on sveitsiläinen World Conservation Union, IUNC). Eurooppalaisista nisäkäslajeista yksi kuudesta on uhanalaisia (European Mammal Assessment).
Koko maailmassa elää vähintään noin 5,000 nisäkäslajia, noin 10,000 lintulajia ja yli 300,000 kasvilajia. Hyönteislajien määrää ei kukaan tunne edes kokoluokaltaan, mutta sen arvellaan varmuudella olevan pitkälle yli 1,000,000.
IUNC luokittaa eläinten uhanalaisuuden 7-portaisella asteikolla (kuva yllä, klikkaa suuremmaksi).
Herra Nutzin laskutoimituksen kohteet ja nämä eläinkunnan uhanalaiset ovat tavallaan kilpailemassa samoista elinmahdollisuuksista, vaikka tämä ei tietysti pidä paikkaansa kaikkien uhanalaisten lajien osalta.
Jotkut niistä kuolevat "luonnostaan", vaikka niitä yrittäisi pelastaakin, ja jotkut uhanalaiset, ehkäpä suuri enemmistö, on sellaisia lajeja, joita emme ole koskaan nähneet tai edes kuulleet, emme tiedä mitään niiden olemassaolosta, emmekä kai järin suuresti edes välitä. Toisaalta nälkään kuolevilla ihmisillä ja tuhoutuvilla eliölajeilla on myös toisiaan tukevaa yhteyttä, joka liittyy sekä lajien sisäiseen lukumäärään että niiden keskinäisiin suhteisiin.
Lajien todellisesta lukumäärästä emme tiedä oikein tuon taivaallista.
Nimettyjä lajeja on yhteensä noin 1.5 miljoonaa. Niiden lisäksi tiedemiehet arvelevat maailmassa olevan ehkä 10 tai 100 miljoonaa eläin- ja kasvilajia kaiken maailman ötökät mukaan lukien.
Luonnossa vallitseva ”normaalin” lajien vuosittaisen tuhoutumisvauhdin on arveltu olevan 1 tuhoutunut laji miljoonasta elävästä.
Nykyistä, paljon nopeampaa tuhoutumisvauhtia emme tiedä, koska emme edes tiedä lajien kokonaismäärää. Mutta biologit (mm. harwardilainen, erityisesti muurahaisia tutkiva entomologi, Edward O. Wilson) arvelevat tuhoutumisvauhdin olevan vähintään 2.7 ja ehkä jopa 270 lajia jokaisena päivänä.
Kun laji on tuhoutunut, se on tuhoutunut, pyyhitty päiviltä, hävinnyt kokonaan ja usein tai ehkäpä useimmiten tietämättömyytemme takia jälkiä jättämättä. Sen sijaan ja raa’an inhorealistisesti, jotenkin linkolalaisittain sanottuna päivittäin nälkäänkuolleet ihmiset eivät aiheuta ihmislajin määrään edes havaittavaa koloa.
Kuten olemme Darwinilta oppineet jokainen laji on syntynyt evoluution avulla.
Evoluutio lajien synnyn syynä on jotenkin tyydyttävämpi kuin Raamatun selitys, vaikka kieltämättä Mooseksen kirjan maailmansynnyssä on samaa myyttisyyttä ja mystisyyttä kuin suomalais-ugrilaisilla sotkanmunilla Ilmattaren sirolla polvella. Molemmat selitykset lienevät yhtä totuudenmukaisia.
Ihmiskeskeinen elämänsyntyidealismi johtaa eläinten ja luonnon kannalta ja luonnonystävän näkökulmalta vähintäänkin kiusallisiin päätelmiin. Mooseksen ensimmäinen kirjan jakeet 28-31 täsmentävät tätä:
28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
30. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin.
31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.
Voisi helposti sanoa, että joskus kolmetuhatta vuotta sitten sen aikaisia uskonnollisia tarpeita varten luodulla tarinalla ei ole sen kummempaa merkitystä nykyajassa.
Kuitenkin, länsimailla vähintään yksi kolmesta ihmisestä, joissakin maissa jopa 8 kymmenestä, uskoo vankasti ensinnäkin ”persoonalliseen Jumalaan” eikä vain ”jumalaan” tai miellyttäviin luonnonuskontojen ”jumaliin”. Ja uskoo lisäksi, että Raamattu on tämän ihmisen näköisen Jumalan sanaa, totista totta. Luonnonuskonnoilla sanotaan olevan luontoa kunnioittavampi suhtautuminen muuhun luomakuntaan (vaikka tämä ei ehkä pidä paikkaansa, niin tämän lastun tarkoituksia varten oletan niin ehdottomasti olevan), ja siksi luonnon jumalallisuuteen uskovat kohtelevat sitä vähintäänkin vertaisenaan, jopa ihmistä tärkeämpänä, vaikka täytyy tällaistenkin uskovaisten tietysti syödä ja juoda melko säännöllisesti.
Lajien katoaminen ei ole mitenkään poikkeuksellista luomakunnan historiassa. Lajeja syntyy ja katoaa koko ajan tasaiseen tahtiin, tämä prosessi kuuluu evoluutioon yhtä olennaisena osana kuin uusien lajien syntykin.
Joukkotuhot ovat harvinaisempia, vaikka niitäkin on luonnontutkijoilla tiedossa ainakin viisi viimeisten 440 miljoonan vuoden aikana. Niistä kussakin hävisi kokonaan 40-85 prosenttia silloin eläneistä lajeista. Biodiversiteetin kasvattaminen "entiselleen" otti luonnolta vähintään 10 miljoonaa vuotta. Maailman tietysti valloittivat kokonaan uudet eliölajit, jotka löysivät ekokolonsa evoluution avulla. Hävinneet lajit pysyivät ja pysyvät hävinneinä.
Evoluutio ei ole räjähdysmäistä puuhaa, vaikka kuuleekin (kuvaannollista) puhetta yhden tai toisen epookin aikaisesta lajien räjähdysmäisestä lisääntymisestä.
Ihmisen geneettisestä perimästä geenitutkijat näkevät, että ihminen on myös mennyt ns. geneettisen pullonkaulan läpi jossakin vaiheessa, jolloin ihmiskunnan koko määrä oli ollut alle 100 yksilöä. Lajin häviäminen on melko varmaa, jos yksilöitä on jäljellä alle 50, joten ihmisen olemassaolo on ollut pirun pienestä muutoksesta kiinni. Mutta jostakin syystä täällä vielä ollaan, ja lasketaan kiinnostuneina tai huolestuneina, miten muut eläimet menestyvät.
Kuva: Marsupial frog, ruma mutta silti uhanalainen eläinlaji
Suurimmat otsikot uhanalaisuudestaan saavat ”muodikkaat” lajit kuten sarvikuono, gorilla, tiikeri, panda ja sen sellaiset.
Näiden mediaseksikkäiden lajien lisäksi on sitten koko joukko toinen toistaan rumempia, niljakkaampia ja ällöttävämpiä lajeja, joiden kannattajiksi ei ole suurta tungosta edes luonnonsuojelijoiden joukossa. Aikaisemmin mainittu Wilson arvelee, että vuoteen 2100 mennessä puolet kaikista nykyisistä lajeista on lopullisesti menetetty (ja näistä siis suurin osa ilman, että edes tiedämme niiden olemassaolosta).
Onko tällä mitään todellista merkitystä?
On ja ei. Lajina olemme ohjelmoituja selviämään. Itsekkäät geenit takaavat, että ihminen tulee aina laittamaan ihmisen lajina kaikkia muita lajeja tärkeämmäksi.
Ekosysteemi on hierarkinen rakennelma. Jokaisella lajilla on oma paikkansa järjestelmässä, ja jokaisen lajin olemassaolo riippuu muiden lajien olemassaolosta, joko ravintona tai lukumäärän pitämisenä elintilan ja ravinnon vaatimalla tasolla. Jos yksilöitä on liikaa, ravinto ei riitä. Ja yksilöitä on liikaa, jos lajilla ei ole (lajityypille välttämättömiä) luonnollisia vihollisia. Eläinkunnan osalta yksinkertaistaen voi kai sanoa, että saaliseläimet tarvitsevat luontaisia vihollisia, metsästäjiä, lukumääränsä pitämiseksi kurissa; ja (erityisesti ravintoketjun yläpään) petoeläinten lukumäärää ja levinneisyyttä säätelee ravinnon saatavuus (saaliseläinten määrä ja sijainti).
Ihminen, petoeläin ja metäsästäjä, on jostakin evolutiivisen sattuman oikusta päässyt parempaan asemaan kuin muut lajit, eikä ole suoranaisesti enää edes osa lajien keskeistä hierarkiaa. Ihminen valitsee omat ravinnonlähteensä ja kasvattaa niitä tarpeen mukaan.
Ihmisen ongelmana on kuitenkin se, että edes me emme pysty selviämään täysin ilman muita lajeja. Ilma, jota hengitämme, ei synny sattumalta vaan sitä tuotetaan kasvien avulla. Ruoka ei tule kenenkään raiskauksesta epäillyn kyläkaupiaan hyllyiltä vaan pelloilta ja muualta luonnosta.
Voi tietysti kuvitella Utopian (tai Dystopian, riippuen katsantokannasta) johonkin tulevaan aikaan, jossa valtavat, ihmisen tekemät planeetanmittakaavaiset tekokeuhkot tuottavat happea ihmisen omaan, ehkä kokonaan suljettuun ekosysteemiin, jonka sisällä säädellään mikroskooppisen tarkasti hengitysilman laatua, jopa säätä. Sellaisessa järjestelmässä ei muuta elollista luontoa ehkä enää tarvittaisi. Sen tarpeiksi tuotetaan synteettistä ruokaa kuolleesta luonnosta hajottamalla epäorgaanista ja rakentamalla orgaanista ainetta ja siitä syötäväksi kelpaavaa mössöä.
Olen varma, että tämä prosessi pystyttäisiin tekemään täysin automaattiseksi. Tilaisimme nappia painamalla pihvin tai kasvispadan, ja ne rakennettaisiin koneellisesti ilman elävää luontoa. Ja taustalla sirkuttaisivat virtuaaliset linnut ja humisisivat virtuaaliset hongat. Tieteiskirjailija Isaac Asimov on kuvannut tällaista järjestelmää mm. kirjassaan Teräsluolat (Caves of Steel, suom Matti Kannosto).
Asimov onkin oikein hyvä tekoympäristön kuvaajaksi, hänen kirjansakin muistuttavat enemmän pikaruokaa kuin kirjallista gourmet'a, vaikka ovatkin riittävän nautittavia luettaviksi.
Helpompi olisi ehkä kuitenkin säilyttää nykyinen luontomme, pitää siitä huolta, ja elää sen kanssa tasapainossa ja harmoniassa. Sekin on ehkä Utopia.
Edward O. Wilson sanoo esitelmässään On the Relation of Science and the Humanities:
“…My point is that genetic evolution and cultural evolution are somehow interwoven. We are only beginning to obtain a glimmer of the nature of this process…”
Hän siis väittää, varmasti aivan oikein, että ihmisen (yhä jatkuva) geneettinen evoluutio ja kulttuurievoluutio ovat jotenkin toisiinsa kytkettyjä. Ja olemme (tieteessä) vasta alkuaskelilla sen kytkennän ymmärtämisessä. Tämä on tietysti pelottava lausunto, joka ei ennusta hyvää ihmiskunnan tulevaisuudelle.
Nimittäin tänään luin sattumalta jostakin, että Putinin Venäjä on jatkanut sotahullun Bushin hallinnon uudelleen aloittamaa asevarustelukierrettä kokeilemalla uusia mannertenvälisiä ohjuksia, jotka pystyvät tunkeutumaan amerikkalaisten suunnitellun ”ohjuskilven” läpi. Suomalaisina tietysti tiedämme missä määrin venäläisiin tuotteisiin on luottamista, ja tämä on omiaan vähentämään uusien ohjuskehitelmien aiheuttamaa kylmää pelon hikeä. Mutta näyttää silti siltä, että MAD on takaisin kansainvälisen diplomatian jatkeena.
MAD eli ”Mutually Assured Destruction”, suomeksi tuo voisi olla vaikkapa tällaisen iskulauseen muodossa:
”Yhteisvoimin Takaamme Tuhoutumisemme”.
Siitä voisi saada vaikka soman laulun aikaiseksi.
Ehkä luonnolla sittenkin on vielä toivoa tulevasta.
5 kommenttia:
Tuota siis tämä marsubial frog (oliko se tuolla suomeksi?), niin eihän siitä voi sanoa että se on ruma. Se katsoisi meitä ja sanoisi että me ollaan hirviöitä.
Lueksin lastua, samoin kuin hra Nutzin, joka vei piiloon arkistonsa, että sitä ei ole siellä enää. Katselin savunkäryisiä kuvia Rostockista.
Otin Eeve-Liisa Mannerin Orfiset laulut runohyllystä ja se avautui tästä:
"Ja ryöstetty tähti, joka arvalla jaettiin/suurten armeijain kuten muinoin jumalten kesken,/ varistaa kauneutensa sokean ihmisen vuoksi./ Leikkivät, tanssivat, laulavat eläimet,/ kuultavat kalat ja innokkaat linnut/kuolevat.//Autius. Vuorilla sataa lunta. Jokiruoko ei muista.// Tuolla puolen kääntyvät tähdet." (Tammi 1960)
Eikä kun siis Eeva-Liisa Manner.
Olikin oikein sopiva laulu tämän lastun perään. Kiitos muistutuksesta.
Voi tosiaan olla, että muu luomakunta katsoo meitä ihmisiä hirviöinä, ja tuon Mr. Marsubial Frogin vaimo katselee miestään silmät selällään pelkästään ihastuneesta hämmäsyksestä.
Mikähän sille Herr Nutzille tuli, toivottavasti ei loukkaantuntu mistään, oli niin "ominous" se arkiston hävittämistä seurannut postaus:)
onhan ihmiskunnallakin luontainen vihollisensa - eli koko muu luonto, eli ketju alkaa alusta. sehän tuottaa vähän väliä noro-virusta ynnä muuta ihmisen pään menoksi.. jos ihminen keksii parannuskeinon niin luonto keksii entistä paremman viruksen. tarvitsee vain odottaa tarpeeksi kauan. huono puoli tässä tietysti on se että heikot yksilöt (= esim. kehitysmaiden aliravitut lapset) menehtyvät ensin. mutta evoluutio nyt vaan on sellainen..
Joo, näinhän se on, ill. Meidän aseemme tosin ovat muuttuneet ja saamme sairaudet yleensä kuriin melko pian. ONhan niitä parantumattomia paljon tosin, lassa-kuume, ebola-virus eikä AIDS:kään näytä talttuvan. Eventually, koko muu luomakunta on vaarassa hävitä. Moraaliseksi ongelmaksi jää se, onko ihmisen paikka, ainoana tietoisena eläinlajina, jotenkin tärkeämpi kuin muiden eläinten. Kasveista suurimman osan annamme ehkä sentään jäädä henkiin.
Lähetä kommentti