Kirjailija Arto Virtasen uudella blogilla Arton rälssi kirjoitetaan tänään otsikolla Kenen joukoissa idealismi seisoo Vapun kunniaksi idealismista ja sen taistelulauluista, joille ei kirjoittaja löydä vastineita porvarillisista piireistä.
Olisi ehkä syytä tässä yhteydessä unohtaakin sodanaikaiset taistelulaulut, valkoisten laulut vuoden -18 kieppeiltä ja (tietysti )1930-luvun laulut, vaikka näissäkin oli idealismia, jota Arton rälssi kaipailee, mutta historian tuomio on ne tuominnut ideattomiksi ja pyyhkinyt tai pyyhkimässä pois kollektiivisesta muististamme. Historiaa ei kuitenkaan ole syytä pyyhkiä pois, muuten siitä ei voi mitään oppia. Ei sitä pidä kirjoittaa uudestaankaan, mutta tätä on jo paljon vaikeampi välttää, niin kuin 60-luvun analyyseistä on viime aikoina nähty. Katumus on ankara sielun kolkuttaja yhdelle jos toisellekin.
Idealismi kanavoituu sinne suuntaan minne kanavoituu ympäröivän yhteiskunnan tilanteiden mukaisesti vähän niinkuin säätilat korkeiden ja matalien paineiden vaikutuksesta. Jälkikäteen, jälkiviisaana, voi tietysti kutsua asioita niiden oikeilla nimillä, mutta ajassa eläjänä nuoret rinnat sykkivät, ja haluavat kiihkeästi sykkiäkin, idealistisessa tahdissa, joka monella tavalla ohjataan niiden sydämien ulkopuolelta.
Oma sydän on aikanaan sykkinyt innokkaan rytmikkäästi monien taistelulaulujen tahdissa silloin 60-luvulla, joten en halua syyllistää sen ajan idealisteja sen kummemmin kuin aikaisempienkaan aikojen.
Muistettava tietysti on, että jokaisen idealistin takana kurkkii poliittisen inhorealistin naama odottavan kyynisine hymyineen.
Arto oli etsinyt Ilja Glazunovin maalauksia googlella, mutta ei ollut löytänyt. Tuossa ylhäällä on yksi, imuroitu (eli siis kai varastettu) venäläiseltä saitilta nimeltä Ilya Glazunov, jolta löytyy paljon muitakin taiteilijan töitä. Niin kuin tuo allakin oleva.
Kuva: Ilja Glazunov, Lokakuun tulet vuodelta 1986
3 kommenttia:
Terve
Kirjoitin sulle tarkoitetun kommentin Arton rälssiin, mutta en ole kyllä varma, mitä olisin sulle kirjoittanut.
Ajatella että Glazunov on netissä ja omalla nimellään vielä.
Muistan kun se teki Kekkosesta muotokuvan, ja kuva kuljetettiin kiireenmiten jonnekin piiloon.
Missähän se mahtaa nyt olla?
Olisko siellä Orivedellä, jossa Kekkosen muukin arkisto on kaikkien tutkijoiden käytössä, joiden nimi alkaa S:llä ja muuten sointuu niin kuin sana "luomi"
Lähetä kommentti