20.6.2005

Hyviä uutisia

tarjoaa hiljainen bloggari, tohtori Bölke, lastu-turinoissaan 13.6. Elämähän ei ole reilua joten tämä hyvä uutinen täytyy kertoa elämästä huolimatta.

Onko elämä elämisen arvoinen? Blogihenkilö on optimisti perusluonteeltaan. Elämän lasi näyttää aina olevan puolitäysi, eikä se ole toistaiseksi näyttänyt oireita tyhjentymisestä. Samasta syystä henkilö ajattelee, että jokainen elämä on säilyttämisen arvoinen, tosin tässä asiassa henkilö saattaa jäädä vähemmistöön ainakin läheisimmässä virtuaalipiirissään.

Ylläpitääkseen elämänsä arvoa henkilön oli viikonvaihteessa katseltava Beethovenin elämäkerran viimeistä osaa BBC:llä ja kuunneltava virtuaalihenkilöiden Käymälä ja Mikael kommenttien yllyttämänä saksalaissyntyisen, mutta flaamilaisesta suvusta siinneen, Beethovenin viimeisimpiin kuuluvia sävellyksiä, Hammerklavier’iä ja Mikaelin mukaan kuutiosta betonia syntynyttä jousikvartetto op.131:tä. Molemmista aiheutui ylenpalttisen ihailun tuomia hengitysvaikeuksia yliherkälle blogihenkilölle.

Käymälä käsitteli ihmisenä epämiellyttävää ja lopulta täysin kuuroa (sekä fyysisesti että symbolisesti) Beethovenia erityisen kovin käsin lastussaan. Blogihenkilön mielestä kohtuutonta on pitää ihmistä suurempia asioita, kuten viimevuosisadan eurooppalaista onnettomuutta, kenenkään yksittäisen henkilön syynä. Ne vain osoittavat, että elämä itse on juuri ihmisosiensa kunkinhetkisen summan suuruinen. Natsismi oli koko eurooppalaisen kulttuurin tuote, ei vain saksalaisen. Looginen seuralainen patriarkaalisuudesta kumpuavalle feodaalijärjestelmälle ja lukuisalle joukolle historian suurempia ja pienempiä ryöväreitä, mukaan lukien habsburgit ja muut aateliset ja aatelittomatkin kansanryöstäjät, joita Euroopassa riittää, jopa viatonta näyttelevässä Suomessa.

Beethoven, ihminen, joka siis ei ollut preussilainen, ei vaikuttanut millään tavalla siihen, mitä Saksassa tapahtui sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Beethovenin musiikilla on tietysti moniakin funktioita. Mm. blogihenkilön nautintofunktio, joka on riippumaton kaikista muista funktioista, joita tämän musiikilla saattaa olla. Kuten kaikkea taidetta, Beethovenin musiikkia voidaan käyttää ajamaan asioita, joita hän ei alun perin aikonut itse ajaa, mutta näihin seuraamuksiin taiteilija itse on syytön. Myös taiteilijan aikomuksista eroaviin tulkintoihin taiteesta, joihin taiteen kuluttajalla on tietenkin oikeus.

Tästä esimerkkiksi blogihenkilö esittää tunnetun, suomalaisen taiteilijan, Harro Koskisen Sikamessias-taulun, jota käytettiin ajamaan taiteilijan tuomitsemisasiaa valistuneissa kotimaisissa tuomioistuimissa 60-luvulla. Tätä käyttötarkoitusta hän ei ehkä ollut taululleen itse ajatellut. Taiteilija Koskinen harrasti myös underground-taidetta.

Hän pääsi lisäksi julkisuuteen performanssilla, joka tutki erilaisia asentoja, joihin vielä-notkea taidemaalari, nuori, halukkaanverevä nainen ja viaton flyygeli voidaan saattaa, jos oikein tosissaan yrittää ystävällisiä yllytyksiä huutavien taiteenystävien katsellessa. Performanssissa itsensäpaljastaminen meni selvästi ohi suomalaisille miehille ominaisen rituaalisen ristiinkusemisen, joka on ensi kertaa suoritettuna tulkittava jonkinasteiseksi aikuistumisriitiksi, mikä puhuu paljon sekä miessukupuolesta että suomalaisuudesta. Myös virtuaaliystävä Amnell joutui sian kanssa tekemisiin hyvin nuorena.

Asiasta tietämättömälle nuorisolle tiedoksi, että 1960-luku oli kultainen aikakausi, jolloin nuoriso päätti vihdoinkin olla uskomatta vanhempiensa viisauksiin. Tätä ei ollut tapahtunut koskaan ennen historian aikana, ja tuskin tulee enää koskaan tapahtumaankaan.

Tämän kaiken, ja erään muinaismuistojärjestön Tiedonantaja-lehden suorittaman kirjallisen varkauden kohteeksi joutuneen virtuaaliystävä Prosperon aforismien menestystarinan innoittamana tulikin mieleen tähän loppuun sopiva aforismi:
Huono tieto on luuloa, myös hyvä tieto on luuloa, mutta se pystytään perustelemaan paremmin.

7 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Hanhensulka,

suhteeni Harro Koskisen "sikaan" oli aika etäinen. Näin jälkeenpäin on huvittavaa ajatella, että en ole nähnyt "Sikamessiasta" koskaan luonnossa.

Sain aivan sattumalta kuulla miehestä, joka oli tehnyt sen kantelun. Se tieto oli todellinen taivaanlahja.

"Sinä olit hyvä aineenkirjoittaja. Tee lehtijuttu siitä kantelijasta", ehdotti mieheni.

Mutta mihin lehteen? Sekin järjestyi sattumalta. Olimme iltakävelyllä, ja lyhtypylväässä oli mainos "Parhaat kirjoittajat kirjoittavat Suomen Kuvalehteen". Nuoruuden itsevarmuudella soitin tietenkin sinne, jotta voisin kirjoittaa elämäni ensimmäisen lehtijutun.

Päätoimittaja Virkkunen innostui heti aiheesta, koska se oli todella ajankohtainen. Sain uskontotieteen laitokselta lainaan nauhurin, mutta haastateltava ei olisi halunnut julkisuutta. Hänessä oli suostuttelemista.

Kaikkein huvittavinta oli se, että meillä ei ollut siihen aikaan TV:tä eikä radiotakaan. Ei tainnut tulla muita lehtiäkään kuin ilmaiset Kirkko ja kaupunki sekä Ylioppilaslehti.

Kari Suomalaisen pilapiirroksen "Nyt väreissä" lailla Suomen tiedotusvälineet hehkuivat meistä liian punaisina.

Jatkuvalla rahapulalla oli myös osuutta asiaan. Tämä kertoo myös siitä, että sen ajan punainen aate ei ollut köyhien harrastus.

Pirkko

hanhensulka kirjoitti...

Kaikki me elämme omassa ajassamme. Ehkä Koskisella oli oma pieni osuutensa jonkun muuttamiseen yhteiskunnassa, parempaan vai huonompaan suuntaa, kukapa senkin tietäisi.

Salama-kohulla tietysti oli suurempi vaikutus pitkällä tahtäyksellä, vaikka ehkä sikamessias sai suuremmat otsikot aikaiseksi. Ja aikaisemmin tietysti Punaisen rubiinin ympärillä syntynyt kohu. Se tulikin luettua salaa vanhemmilta sedän kirjastosta. Eipä tuo tehnyt kovin pitkäaikaista vaikutusta. Muistan sen lähinnä siksi, että kielletty hedelmä maistuu aina mehukkaammalta. Marcel Aymén Vihreä tamma taitaa olla muistissa paremmin, vaikka luin samoihin aikoihin eikä ehkä ole yhtä hyvä kirjana.

Kirjoittamista tehdään kai julkisuuden ja rahan tavoittelun vuoksi, siksi että joku lukisi, niin kuin taidettakin useimmiten. Ehkä Kafkaa lukuunottamatta. Hyvä kun sait jo niin nuorena juttusi julkaistuksi sellaisessa lehdessä, se varmasti rohkaisi kirjoittamaan lisää:))

Anna Amnell kirjoitti...

Valitettavasti helppo alku laiskistutti minua. Ajattelin: Hyvä juttu, osaan kirjoittaa, kirjoitan sitten joskus lisää. Kului yli kymmenen vuotta, ennen kuin jatkoin taas kirjoittamista.

hanhensulka kirjoitti...

Niinhän siinä helposti käy. Olen ajatellut joskus koulun vaikutusta kirjoittamattomuuteen. Ainekirjoituksen opetus ei oikein hyvin tue luovaa kirjoittamista. Ongelma tietysti on oppilaiden suuri erilaisuus.

Ehkä luovan kirjoittamisen erikoisluokkia pitäisi perustaa kaikkiin isompiin kouluihin ainakin. Tunnustetaanhan musiikkikin erikoislahjakkuudeksi. Kirjoittamisen erikoisopetus voisi jopa olla jotenkin luokista riippumaton opettamisen muoto.

Tämä ehkä palvelisi kirjoittajia paremmin kuin nyt suunnitellut korkeakoulutasoiset jutut. Vaikka itselläni on kyllä vain hyviä kokemuksia Palmenian kirjoittajakoulutuksesta.

Silti... kouluille ei tulisi edes suuria kustannuksia tällaisen koulutuksen järjestämisestä.

Anonyymi kirjoitti...

hi all im harro

nice to see you :)

I made a new site harro

its all about cash and harro

Anonyymi kirjoitti...

hi all im harro

nice to see you :)

I made a new site harro

its all about cash and harro

Anonyymi kirjoitti...

harro
Nice site

I found here by searching harro

Check out this
harro