17.10.2005

Internetistä on tullut osa (mitä?)

ajatusmaailmaa, mieltä, niiden jatketta. Ja lastuilemisesta kanssa. Tämä tuli taas onnettoman selväksi, kun tietokone oli sökönä perjantaista lähtien. Eli koko viikonlopun blogihenkilö vietti kuin kissa pistoksessa.

Henkilö ei enää ollenkaan ihmettele niitä, jotka ovat tehneet tätä jo vuosikausia, kuten Anita Konkka. Ja mitä blogihenkilö näkeekään, kun tulee työhön ja pääsee vihdoinkin vilkaisemaan tänne blogistaniaan, eikös Anita kirjoitakin blogidepressiosta otsikolla "Kun bloggaaminen masentaa". Ja anna osoitteita, joista voisi saada vaivaansa apua. Ja tähän samaan liittyy myös Ruun kirjoitus Airasta (tavallaan). Eikä Prosperon kohteliaat lauseet valtamedian kaappaamasta blogistaniastakaan ole kaukana depressiosta.

Blogihenkilö on useinkin ollut masentunut bloggaamisesta, erityisesti lukiessaan mieliblogejaan ja ihaillessaan kateellisena niiden sisältöä ja kieltä. Ja mieleen on tullut kirjoittajan ja kirjailijan välinen ero. Mikä ihme tekee jostakin henkilöstä julkaistun kirjailijan ja jostakin toisesta loistavasti kirjoittavan bloggaajan tai yleisönosastoihin senttailevan, vihaisen tai sovittelevan, huutavan äänen korvesta. Tästä tuli myös mieleen Prosperon mielipide valtamedian blogikirjoitusten tasosta, joka on yllättävän matala. Tietysti nämä ovat pääosin uusia blogeja, joten ehkä ne siitä paranevat, mutta yksikään näistä uusista Hesarin blogeista ei tunnu niin kiinnostavalta, että niitä viitsisi seurata jatkuvasti.

Tästä näyttääkin syntyvät mielipide, että sanomalehtikirjoituksia lukee sanomalehdestä, internetistäkin uutissivuilta, mieluummin kuin lehtien blogeista. Bloggaaminen on jotakin muuta kuin sanomalehtikirjoitusta. Samoin tuntuu siltä, että kokonaisen kirjan lukee mieluummin paperilla sohvan kulmaan käpertyneenä kuin näyttölaitteelta. Esimerkiksi Gutenbergiltä imuroidut kirjat tulee lähes aina printattua ja lueskeltua niin kuin "oikean" kirjan. Blogihenkilö on myös kokoeillut e-kirjoja, mutta ei ole vielä luonnikasta niidenkään lukeminen.

Blogeja ei taas tule oikein helposti tulostettua paperille (joskus on näinkin tullut tehdyksi, kun on ollut edessä pitkä juna- tai lentomatka ja on tarvinnut mielenkiintoista lukemista). Blogit ovat tässäkin mielessä erilaisia lehdistä ja kirjoista.

Merkillinen asia on myös se, että uudesta blogista näkee hyvin nopeasti, ns. ensisilmäyksellä, tuleeko siitä pitämään vai ei. Niin kuin vedämme johtopäätöksiä, teemme ensivikutelman, ihmisestä, jonka juuri tapaamme. Blogihenkilö muistaa lukeneensa, että ensimmäinen vaikutelma ihmisestä muodostuu millisekunneissa, eli ajassa, jossa ei vielä tietoisella tasolla juuri mitään ehdi tapahtua. Blogeista ei johtopäätöstä tee juuri näin nopeasti, mutta ripeasti sekin tapahtuu. Usein ehkä virheellisesti, mutta aikaa tietysti säästyy - ja täytyykin säästyä, blogeja on tietysti aivan liikaa niiden kaikkien huolelliseksi lukemiseksi. Onneksi on olemassa näitä löyhiä tai kiinteämpiä blogiyhteisöjä, joissa uudet, mielenkiintoiset blogit saavat ansaitsemansa mainostajat.

Blogihenkilö on lueskellut mónien kirjailijoiden ajatuksia siitä, miksi heistä tuli kirjailija. Mm. Mika Waltarin muistelmista ja Margaret Atwoodin kirjoista Negotiating with the Dead ja parhaillaan luennan alla olevasta A Curious Pursuit. Näyttää siltä, että kirjailijat etsivät syitä kirjoittamiseensa lapsuudestaan saakka, eli ajattelevat Erno Paasilinnan "kirjailijan elämä"-vertauksen tavoin. Mutta satunnaisesta lukijasta heidän lapuusmuistonsa eivät näytä kovin erilaisilta verrattuna taviksiin, ja tästä vetääkin ehkä sellaisen johtopäätöksen, että eivät kirjailijat itsekään tiedä, miksi ovat kirjailijoita.

Muuten eikö Atwood olekin merkillinen kirjoittaja. Hän ei koskaan näytä sanovan mitään merkittävää ja sanoo senkin mahdollisimman vähän kiinnostavalla tavalla. Ja kuitenkin hänen kirjojaan lukee haluamatta edes laskea niitä kädestään. Ja luettuaan mielessä on sellainen hiljainen, mukavasti lämmittävä hiillos. Vähän kuin ne kissan silmät siinä Tapio Rautavaaran laulussa Reissumies ja kissa.

Mutta nythän piti kirjoittaa bloggaamisen ja bloggaamattomuuden masennuksesta ja Anitan ehdottama the nonist-saitti on hyvä luettava lääkkeeksi molempiin. Muutenkin tämä lastu tuli jo liian pitkäksi niin että olkoon...

2 kommenttia:

ill. kirjoitti...

the nonist onkin mukava paikka.. (: ja mikä parasta, tekijä ei käytä isoja kirjaimia! toivon pilkahdus pimenevässä vuodenajassa!

hanhensulka kirjoitti...

ill., nonisti on mukava. erityisesti pidin 10/03 päivätyistä runoista-novelleista, ja varsinkin siitä, jonka nimi oli: the nervous father
:))