inakin yhden ja ainakin ollakseen todella onnellinen, vaikka tiedemiehet näyttävätkin väittävän alakuloisuuden ja pessimismin olevan ihmisen ominta olomuotoa. Tämän vuoksi blogiluokituksessa E-ryhmiin ilmoittautuneiden totuudenrakkaus voitaisiin ehkä asettaa kyseenalaiseksi, mutta voihan ekstrovertti pessimistikin ajatella olemassa olevaksi, vaikka vaikealta tällainen ajatus tietysti aidosti introvertista pessimististä tuntuu.
Ystävyyden sanotaan valaisevan arkea, pidentävän ikää, parantavan terveyttä, antavan iloa, väriä ja syvyyttä elämälle, ja tekevän ihon rypyttömäksi ja kuulakkaan raikkaaksi (tämä voi olla ryppyotsaisen toiveajattelua). Ja kaikenlaista muuta roskaa, totta ja tarua, joka aina ympäröi ihmisen sosiaalista elämää ja siitä puhumista.
Ystävyys tuli myös mieleen Sediksen aloittamaa kronoblogia (Historian siipien havinaa) vilkuillessa. Se on ryhmätyö ja vaatii näin ainakin jonkinasteista ystävällisyyttä ryhmän sisällä. Ensimmäiseksi raapaisi silmää kuitenkin uuden blogin nimi, ehkä se voisi olla kliseisempi, mutta ei kovin paljon. Mutta, moni klyyvari on punainen ja silmiinpistävä, vaikka osoittautuu tosipaikassa ihan hyväksi selväpäisen laulajan elimeksi, että katsotaan ja maistellaan ajan kanssa.
Rotarit, lionsit, rapparit, urheiluseurat, taideyhdistykset, uskonnot, lukupiirit, SMP ja vähemmistökommarit, kaikki on perustettu ja kukoistavat tarjotakseen jäsenilleen ystävyyssuhteita ja teitä purkaa joko taiteellisia tai vähemmän yleviä patoutumiaan. Monet ovat tietysti yhteisöjen jäseniä vain hyötymielessä, edetäkseen urallaan, kiivetäkseen ylöspäin sosiaalisessa arvostuksessa, päästäkseen virvoittavien vetten äärelle. Eli järjestöt ovat hyvä korvike reittä pitkin kiipeämiselle, ainakin niille ihmisille, joiden reisiura päättyisi 30 sekunnin hötäisyyn, jonka aikana ei edes hengitys ehtisi kunnolla tihentyä.
Mm. vapaamuurareiden tiukasti sidottua salaseuraa on usein moitittu liiallisesta rappariveljien suosimisesta, jopa oikeudenkäyntien yhteydessä. Mitään ei tietysti tällaisesta voisi todistaa, kukapa voi luotettavasti mennä rapparituomarin pään sisään ja vannoa, että ystävyyssuhteista tuli tapauksessa nautittua. Sitä paitsi, monissa muissa tilanteissa vallitsevat toiset ystävyyssuhteet, jotka saattavat olla jopa merkittävämpiä.
Ystävyydellä on juurensa ihmisen hämärässä menneisyydessä. Ystävyyden romanttisesta maineesta huolimatta sillä on tietysti biologista perustusta, ja tähtää lajin selviytymiseen. Erityisesti eurooppalaisilla ihmisillä olisi selviytyminen ankarista jääkaudentalvista ja suurikokoisesta riistasta ollut mahdotonta ilman toimivien ystävyyssuhteiden verkostoa.
Hollywood on tuottanut monia ystävyysleffoja, voisi ehkä sanoa, että ystävyys on tavalla tai toisella lähes jokaisen leffan mustassa tai kirkasotsaisessa pohjavedessä. Mutta varsinaisia, ja blogihenkilön mieleen kirjoittaessa hypähtäviä ystävyysleffoja ovat mm. Sideways, City Slickers, My Best Friend’s Wedding, Fatal Attraction, Out of Africa ja Four Weddings and a Funeral. Ja tietysti paljon muita.
Televisiosarja Frendien kulttimainen suosio perustuu ehkä siihen, että jokainen voi joko löytää tuttuutta Frendin ystävyyssuhteissa tai ainakin kadehtia ja kaivata niitä omaan elämäänsä. Blogihenkilön makuun sopii paremmin Frendien englantilainen versio, Coupling, josta ei koskaan tullut läheskään Frendien veroista suosikkia, vaikka kulttisarjana voidaan kai sitäkin pitää.Englantilainen professori Ray Pahl on tutkinut ystävyyttä ja julkaissut siitä kirjoja kuten On Friendship (2001). Hän tutkii ystävyyssuhteita lähtökohtana ystävien valinnan vapaus ja ystävyyssuhteiden syvyys. Pahl väittää, että Englannissa ihmisillä on keskimäärin 18 ystävää.
Lukumäärä tuntuu blogihenkilöstä suurehkolta, vaikeutena on tietysti se, miten ystävyys määritellään. Suuri osa ystävyyspuheista onnistuu lähinnä kipristämään henkilön varpaita ja nostamaan ihoa kananlihalle myötähäpeän vuoksi. Mikä siinä onkaan, että ystävyyden kaltaisella romanttisuudella, lämpimyydellä ja intiimisyydellä on sellainen vaikutus nykyajan ihmiseen. Ystävyydestä voi ilman kärvistelyä puhua oikeastaan vain runoissa tai lauluissa, Arvoisa Lukija muistanee Vladimir Vysotskin ja Ystävän laulun: mistä löydän mä…, pitkospuut ja sen sellaisen, jota voi käydä kuuntelemassa vaikka moskovalaisella hautausmaalla.Ehkä juuri ylenmääräisen häveliäisyyden vuoksi henkilön oma ystävävaranto on teini-iästä laskenut huolestuttavasti ja on nyt ehkä kolme. Tai kenties neljä, jos lasketaan kanadalainen David, jota henkilö ei ole nähnyt vuosikausiin ja joka asuu Thaimassa paikallisen vaimonsa kanssa tapaamatta juuri ketään muuta. Talo on jossakin Bangkokin laitamilla suon reunalla ja David ja erityisesti Sontaya-vaimo ovat innoissaan, jos terassilla liikkuu käärmeitä. Ne nähtävästi tuovat onnea thaimaalaiskoteihin, erityisesti jos ovat mustia kobria.
Ja Pietari Oulusta, vannoutunut enemmistöläinen kommunisti (vaimo on vähemmistöläisiä, eikä ole voinut koskaan sietää blogihenkilöä henkilönä eikä varsinkaan ajattelijana). Pietari on vanhoilla päivillään innostunut laulun opiskelusta, mutta pelkästään päästääkseen laulamaan naisille, itseasiassa kenelle tahansa naiselle, hän ei ole järin valikoiva. Musiikkina on aina joko venäläisiä romansseja tai suomalaisia tangoja.
Willem, hollantilainen opiskelija-aktivisti 60-luvulta, monisti laiskuuden vuoksi 1968 melakoiden aikana vain lentolehtisiä veivattavalla monistuskoneella turvallisten seinien sisällä Pariisin vasemmalla rannalla ja asuu nyt tilallaan 60 kilometriä itään Lissabonista eikä viljele mitään, mutta pitää omalta osaltaan huolen siitä, että paikalliset viinintuottajat saavat tuotteitaan kaupaksi. Jostakin syystä hän lihoo ja tulee iloisemmaksi päivä päivältä, mikä on ihan mukavaa ohitusleikkauksesta toipuvalle. Blogihenkilö ei Wimin maatilasta välitä, sen sijaan vuoden 1968 muistot ottaisi mielellään omikseen. Voi olla, että aikanaan vanhainkodin keinussa niistä tuleekin omia muistoja, mutta siihen on vielä pitkä aika.
Australialainen David asuu Melbournessa ja lahjoitti blogihenkilölle viimeksi tavattaessa Selected Verse of C.J. Dennis ja luki siitä pitkiä pätkiä ääneen henkilön arvellessa, että Australiassa ei varsinaisesti löytyisi kulttuuriksi nimitettäviä ominaisuuksia. Tosin kirjan runoja luettuaan henkilö ei ole voinut sanottavasti muuttaa kantaansa, vaikka onkin nauttinut runoista sydämensä kyllyydeksi.
Siinäpä ne ystäviksi laskettavat ovatkin, tietysti omaa puolisoa lukuun ottamatta, joka on tietysti ystävistä parhain, ”paras ystävä”. Puolisoitahan ei tietysti oteta lukuun juuri koskaan, hehän ovat ”itsestään selvyyksiä”.
Tuttavia ja ”ystäviä” on tietysti paljon enemmän, vaikka ei laskisi mukaan virtuaalimailmaa, jossa asustavia ei blogihenkilö ole koskaan tavannut oikeassa ruumissaan, eikä edes tiedä useimpien oikeita nimiä. (Tässä suhteessa sattuu lipsahduksia silloin tällöin henkilön pohjattoman uteliaisuuden vuoksi, joka on tietysti kuoleman synti, vaikka onkin välttämätön älyn kehittymiselle. )
Ray Pahl (Essex University, professori emeritus), jakaa ystävyyssuhteet seitsemään ryhmään (suom. nimet kirjoittajan).
Ystävä-verkosto (friend-like), jossa henkilö on enemmän riippuvainen ystävistään kuin perheenjäsenistä ja muista lähisukulaisista.
Ystäväpiiri-verkosto (friend-enveloped), jossa henkilöllä on läheisiä sukulaisrisuussuhteita ystävien lisäksi;
Perhepiiri-verkosto (family-like), jossa henkilö nojautuu enemmän perheenjäseniin ja sukulaisiin kuin ystäviin;
Perheriippuvainen verkosto (family-dependent), jossa perhepiiri on vielä tärkeämpi;
Naapuruusverkosto (neighbourhood-based), henkilö asuu tiiviisti yhteyttä pitävässä (ehkäpä talkoohenkisessä) naapurustossa, tiivis kyläyhteisö;
Ammattihuoltajien verkosto (professonal-dependent), jossa ystäviä ovat lähinnä sosiaalityöntekijät ja muut viranomaiset; ja
Puolisokeskeinen suhde, jossa ei ole muita ystäviä kuin (ilmeisesti oma) puoliso, ja sukulaisia ja tuttavia pidetään kaukana omasta lintukodosta.
Lisätään tähän loppuun vielä rapparien sanoja: "..vannon, että autan toveriani Royal Arch- muuraria nähdessäni hänet sekaantuneena mihin hyvänsä vaikeuteen ja kannatan hänen asiaansa, kunnes saan hänet siitä vapaaksi, olkoon hän oikeassa tai väärässä."
Ja se tiivistääkin todellisen ystävyyden juuri sellaiseksi kuin sen pitäisi oikeasti jokaiselle olla.
15 kommenttia:
On joitakin sukuja, joille vallassa pysyminen on pääasia. Tällaisssa pienessä maassa samat perheet pitävät huolen siitä, että he pysyvät pinnalla. Keinot vain vaihtelevat.
Oma sakki pidetään esillä, jos ei muualla niin jatkuvasti iltapäivälehden otsikoissa.
Nämä ihmiset ovat kuin tuuliviirejä, jotka liittyvät aina siihen, mikä on muotia tai josta on hyötyä, kuten sanoit.
Mutta eikö sellainen elämä jätä jotenkin pahaa makua suuhun? Ihmisen ainoa elämä voi sujua toisinkin.
Pirkko
Mitä, Pirkko, kallistutko sinäkin siihen vanhaan 20 perheen ajatukseen. Ne laulut olivatkin aika hyvin muistiin jääviä;))
Sillainhan se perhekeskeinen järjestelmä toimii, ja Suomessa on monella alalla samanlaisia dynastioita, katsotaan vaikka teatterielämää. Jostakin syystä mm. teatterikorkeakoulun valinnoissa Kämäräinen Kiteeltä jää helposti tietyn nimisen Helsingistä tai Tampereelta jälkeen. (Vaikuttaahan siinä tietysti geenitkin:) Ehkä aikanaan, kun kirjailijakorkeakoulutus on saatu institutionalisoitua, kirjailijoiksikin pääsee helpommin perhesuhteilla. Tietysti vanhemmat voivat tasottaa lastensa polkua. Eikös tuo Katri Manninen jossakin sanonutkin, että jotakin hyötyä siitä oli, ainakin kannustus oli oikean laista.
Mutta Suomi on toki hyvä maa, Ruotsin tavoin, korruptiohan on meillä ja Ruotsissa vähäisempää kuin missään muualla. Tosin ehkä mekään emme aina näe korruptiota siellä missä sitä todellisuudessa on, niin kuin tuossa viittasit.
Minä kuulun niihin onnellisiin, jotka eivät joutuneet kuuntelemaan niitä lauluja, sillä tarkoituksella meillä ei ollut silloin radiota eikä TV:tä.
Lainasimme paljon äänilevyjä. Niitä sai esim. British Councilin ja Itä-Saksan kulttuurikeskuksista! DDR:n kirjastossa ei käynyt paljon kukaan. Äänilevyt olivat kuin uusia. Meihin suhtauduttiin epäluuloisesti. He tiesivät varmasti, että emme olleet heidän "tovereitaan". Bach kelpasi kuitenkin meille.
Jostakin syystä en ole koskaan pitänyt popmusiikista enkä tunne sitä ollenkaan (paitsi Elvistä, jota oppilaani palvoivat). Kerran jätin siitä syystä jopa menemättä Yleisradioon kesätyöhön. En siis tunne noita mainitsemiasi poliittisia lauluja ollenkaaan.
Klassista musiikkia kuunnellessaan ihminen voi ajatella omia ajatuksiaan. Ei tule aivopesua.:)
Pirkko
Koska olet niin neitseellinen popin suhteen, niin sinun täytyy tutustua Korentoon, jonka linkki löytyy tuosta oikealta, ajattelevan ihmisen jytyä poprockmenoa. Albumi tulee ulos 12.10. tähän asti ovat julkaisseet kolme sinkkua ja radio soittaa yhtenään niiden iloksi, jotka kuuntelevat oikeita kanavia:))
Minä kipuilen jatkuvasti tuon ystäväkysymyksen kanssa. Mietin onko minulla yhtään ystävää, vai eikö ole. Jos siis puolisoa ei tosiaankaan lasketa. Minä kyllä mielelläni lasken, se siis tarkoittaa ettei se ole minulle itsestään selvyys ja siitäkin pitäisi ehkä huolestua. Jaa, pitäisköhän pärettää tästä asiasta. no en ehkä tänään. Mutta hyvä aihe, kiitos.
Eikös se ole rasistista tuommoinen ihonvärin kommentointi kiihottavaan tyyliin?
Minä olen nähtävästi sokea tai vain uninen, kun en löydä mistään mitään mainintaa ihonväristä. Kuka? Mitä? Missä?
Pirkko
sedis taisi tarkoittaa klyyvarinsa kauniinpunaista väriä kommentillaan:)), jota varovasti kehuin tekstin joukossa.
Anteeksi noista kielioppivirheistä, niin kuin tuossa kommentissanikin, en ole vielä ehtinyt kerrata koko Setälä-Nieminen-Ojajärveä, mutta vahdilla yritän sitä tehdä. Luen lisäksi Asko Martinheimon Parempi lause-opasta aina, kun muilta töiltäni ennätän, mikä ei ole kovin usein:))
Kirsti, mielestäni olet ihan oikeassa puolison suhteen, ystävyydeksi kehittynyt puolisosuhde on kyllä kestävämpi pohjaltaan kuin mikään muu. Tarkoitin vain, että useimmiten me vähättelemme tai pidämme puolisoa itsestäänselvyytenä, mikä ei tietysti ole oikein.
Lapsuuden ystäväriidat, toi on mun ystävä, toi ei oo enää, toi on sen kaa joten ei oo mun kaveri jne, oli kai harjoittelua "todellista" elämää varten (tietysti lasten elämä on todellista kanssa, siinä taas sana, jota pitäisi välttää:).
Mehän olemme sosiaalisia eläimiä ja käyttäydymme sen mukaan. Ystävyyssuhteet ovat sen ilmentymää. Tarkoitin lastulla niitä muutamaa tosiystävää, jotka eivät välttämättä ole sosiaalisilla perusteilla ystäviksi luokiteltavia vaan ihmisiä, joista todella aidosti pitää tai, jos saa sellaista voimakasta sanaa käyttää, rakastaa.
Niin kyllä, ymmärsin tarkoituksesi. Huomasin vain että puolison pitäminen itsestäänselvyytenä on samanlainen ylellisyys kuin pitkästyneisyys, se osoittaa että ihminen tuntee olonsa hyvin turvatuksi, vaikka se on tietysti harhaluulo ja siitä voi joskus herätä karulla tavalla.
Ystävyys, koulu, kirkko - siinä joukko aiheita, joista jokaisella on sanottavaa. Ja jokainen on oikeassa ;)
Myös Pirkko, joka ei ole kuunnellut poliittisia lauluja ja on näin ollen jäänyt vaille aivopesua ;)) Heh, minua on sitten pesty niin jääkärienmarsseilla, Siionin virsillä, Pellervon liturgialla,Nykysuomen sanakirjalla kuin kommunistien ja uskovaisten lauluilla ja puheilla! Minusta se on ollut erinomaista elämänkoulua. Jopa Sulan mainitsemat Setälä - Nieminen - Ojajärvi ja Martinheimo ovat osuneet takaraivoon.
Tuosta, että puoliso on ainoa ystävä, voi olla ikävät seuraukset. Joudun läheltä seuraamaan naista, joka vihkipallilta asti on julistanut, että aviomies on ollut hänen ainoa ystävänsä, edes lapset eivät yllä lähimaillekaan rakkaudenkohteina. Mies on ollut kaikki! Kun nainen jäi runsas vuosi sitten leskeksi, tilanne on ollut kestämätön koko lähiympäristölle. On kuin iso ihmispommi olisi räjähtänyt kokoaikaiseksi ihmissotkujen selvittelyksi.
Minulla on paljon tuttavia, ei yhtään ystävää. Riittävän vaikeata on menettää tuttavakin.
- Liisa
Kirsti on joskus tästä minulle v***********n, että minä en hallitse "small talk"ia, joka puute on tietysti hyvin valitettava, kun asuu Small-Talk-Capital-of-the-World'issä (tässä on kilpailua Washingtonin, Pariisin ja Lontoon kanssa, Berliinissä ei sitä tietysti myöskään osata). Ihmiset usein hämmentyvät, kun puhelen asioita, joita normaalisti puhutaan vasta usean vuoden kestävän suhteen jälkeen, jos silloinkaan, ja ajattelevat sen perusteella, että ollaan ystäviä. Ja minä en ole lähelläkään sellaista paikkaa, enkä usein edes halua olla.
Ystävyys on, Liisa, kiinni myös omasta haarniskasta. Toisen pitää löytää siitä kosketuksen kokoisia aukkoja, muuten ei ystävyydellä ole mahdollisuutta kehittyä tai edes löytää kosketuspintaa;))
Olet otsikoinut lastusi "Jokainen tarvitsee ystäviä".
Ihmiset käyttävät ystävä-sanaa aika ylimalkaisesti.
Ymmärsit, Hanhensulka, ehkä väärin mainintani, ettei minulla ole ystäviä. Kenties ajattelit, että haluan niitä. En erityisesti kaipaa ystävyyttä, en ainakaan kovin tiivistä. En voisi edes kuvitella.
Small talkia päästelen vilkkaana ja puheliaana ihmisenä (kuulemma) ihan vaivattomasti. Minusta se on helppoa, varsinkin face to face. Ja se aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä, kieltämättä. Suomessa. Mutta siitä on ulkomailla ollut pelkkää iloa ja hyötyä ;))
Muuten: Pari kertaa systeemini on romahtanut, kun olen yrittänyt kommenttiosioosi. En tiedä miksi. Olisikohan aika vaihtaa konetta; tämä josta nyt kirjoitan on aika vanhus - tehnyt pitkän urakan jo yhdessä laitoksessa.
Liisa. Melkeinpä viimeinen asia mistä kommentoinnin vaikeus se on kiinni, on koneesi. Paitsi jos sinulla on pop up -esto, kun tämä kommentointi on jostain syystä määrätty toimimaan niin, että se tämmöisen häkkyrän rakentaa ruudun vasempaan reunaan. Ja paitsi jos oikeasti harakkana haluat uuden ja kiiltävän lusikan.
Tämänkin blogin sijaintipaikka Blogger on viime päivinä ollut tahmainen eikä ole läheskään aina antanut kommentoida.
Jengiä pukkaa Amerikan ruuhka-aikoina niin, että Bloggerin koneet hyytyvät.
Lähetä kommentti