11.7.2006

Italialaisesta potkupallosta ja rasismista

Ensimmäiseksi on sanottava, että en erityisesti piittaa jalkapallosta, en pidä ranskalaisista kovin paljoa ja minulla on suuria ennakkoluuloja italialaisten kansanluonteesta (jos millään "kansalla" nyt ylipäätään on "luonnetta"). Joku voisi kutsua tällaista vaikka rasismiksi, mutta sen tietysti kiistän ehdottomasti. Miksi minun täytyisi pitää erityisesti juuri ranskalaisista tai italialaisista. Ei miksikään.

Mielessäni on lisäksi aina ollut ajatus, että suurin osa potkupallon, jota jotkut kutsuvat kauniiksi peliksi, beautiful game, pelaajista ja kannattajista on rasistisia huligaaneja, joilla ei ole juuri mitään käsitystä jalkapallon urheilullisesta puolesta, saatikka sitten sen esteettisestä, taktisesta tai tieteellisestä aspektista, se kaikki meneekin useimpien – pääasiassa juovuksissa pelejä katsovien – jalkapallofanien hilseen yli sitä juurikaan koskematta. Tietenkään kaikki fanit eivät ole tällaisia, sanoinkin tuossa vain, että suurin osa.

Ja sitten SIITÄ ottelusta. Italia voitti, koska Ranska pelasi vielä huonommin. Italian ei edes pitänyt olla loppukilpailussa. Australiaa vastaan he saivat voiton tuomarin tehtyä virhearvion italialaispelaajan näyttelyn ansiosta. Mutta sitähän italialainen pelaaminen on aina, joten asiasta ei pidä sen enempää valittaa.

Zinedine Zidane, joka on algerialaistaustainen berberi, vaikka onkin Marseillessa syntynyt, lähetettiin ulos ansionsa mukaan. Hän teki törkeän tempun ja maksoi sen ulosajolla. Se ei tee Zidanesta huonompaa pelaajaa, kaikkien aikojen paras eurooppaalainen pelaaja Puskaksen jälkeen, siitä ei ole epäilystäkään. Ranska ei myöskään hävinnyt tapauksen vuoksi. Rangaistuspotkulotto ei ole enää joukkueen pelaamisesta kiinni.

Presidentti Jacques Chirac sanoi Zidanelle vastaaottaessaan Ranskan joukkueen Pariisissa mm:



You are a virtuoso, a genius of world football. You are also a man of heart, commitment, conviction. That's why France admires and loves you.

Vaikka olenkin Chirac’in kanssa tässä asiassa poikkeuksellisesti lähes samaa mieltä, on kuitenkin sanottava, että kukaan urheilija ei ole “genius” (nero), tai saattaa joku ehkä ollakin, mutta se on erittäin harvinaista, enkä usko, että kumpikaan tähän tapahtumaan osaa ottanut pelaaja ansaitsee tulla kutsutuksi neroksi.

Tässä on kuitenkin suuremmasta asiasta kysymys kuin potkupallosta, nimittäin rasismista.

Italia on hyvin rasistinen maa. Berluscone’n hallinto on lietsonut rasismia omien poliittisten tavoitteidensa vuoksi, joten rasismiin suhtaudutaan erityisesti urheilun ja aivan erityisesti jalkapallon piirissä erityisellä suopeudella.

Ennen loppuottelua sekä Zidane että Italian joukkueen kapteeni Fabio Cannavaro antoivat rasismin vastaisen lausunnon. Italialainen sanoi omassa lausunnossaan mm. näin:



We know we have a large responsibility, especially with regard to the very young, who from a cultural point of view are particularly impressionable and forever in search of role models whom they can aspire to emulate. We must therefore avoid any form of discriminatory behaviour, not only on the pitch, but also and especially in our daily lives, so that everyone comes to understand that there can be no differences on account of race, skin colour or religion.

Rasistinen käyttäytyminen ei ole mitenkään odottamatonta italialaispelaajilta. Zidanen löylyttämä Marco Materazzi käytti rasistista kieltä, josta Zidane kimpaantui ja pukkasi päällään italialaispelaajaa, joka lisäksi näytteli tilannetta pahemmaksi kuin se oli. Ehkäpä Materazzi ei ollut edes lukenut kapteeninsa rasistilausuntoa.

Huuliltalukijoita apunaan käyttäen mm. BBC (ja monet muutkin jo) ovat selvittäneet mitä Materazzi sanoi. Hän kutsui Zidanen äitiä terroristi-huoraksi ja toivoi, että Zidanen perhe kuolisi karmealla tavalla. Zidane on hiljattain kuullut, että hänen äitinsä on vakavasti sairas. Jos ajattelen itseäni samassa tilanteessa, niin olisin todennäköisesti halunnut tehdä saman tempun, mutta luontainen pelkuruuteni olisi sen luultavasti kuitenkin estänyt. Marsellelaisella Zidanella on tietysti riittävää kovuutta ja voimaa tehdä mitä teki.

Näytelmän konna on Materazzi, klovnina oli tuomari ja Zidane on traaginen sankari, joka maksaa virheensä ”hengellään” niin kuin kunnon tragediaan kuuluukin.

”Beautiful game”! Really?

Linkkejä:
Italialaisesta rasismista voi lukea lisää The Times Online'sta.
Ja Guardian -sanomalehden jalkapalloasiaa koskeva ihmettely on täällä.
Myös bloggarit ovat jo sanoneet painavia ja asiantuntevia sanoja, mm. Korennon elämää ja RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia (kahdessa lastussaan tähän mennessä).

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kirjoitat hienosti asioista joista et tykkää, lisää!

Maurelita kirjoitti...

Zizou-parka ; oiva kirjoitus josta opin paljon ranskalaisesta fudiksesta (jota tuli vain hieman seurattua pakosta...).

=)

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommenteista, o vlaks ja Maurelita, on vielä paljon asioita, joista en pidä, ja vielä enemmän niitä, joista pidän, joten vielä on tekstejä tulossa. Tosin tässä kuumuudessa täytyy laiskotella jopa laiskottelusta, eli bloggaamisesta. Hyvä sanonta on:

There is no pleasure in having nothing to do; the fun is in having lots to do and not doing it.

Ja ettei tule pyyhkeitä vieraan kielen käytöstä, tämä on suomeksi kai:

Hauskaa ei ole se, että ei ole mitään tekemistä, huvi on siinä, että on paljon tekemistä, jota ei tee;)

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha, jalkapallosta. No, itse sain elinikäisen trauman urheiluun kouluaikana, mutta jalkapallosta olen pitänyt ikäni kaiken siitäkin huolimatta että oma pelitaitoni ei ole koskaan kelvannut surkeimmallekaan joukkueelle. Futiksen MM-turnauksia olen seuraillut aina kun niitä on Suomen tv:ssä näytetty.

Tämänkertainen turnaus oli pettymys, koska taitavimmat joukkueet ehtivät pudota jo ennen loppupelejä. Finaali osoitti minkälaisella pelillä tällä kertaa menestyi, kumpikin joukkue oli puolustava, passiivinen, riskiä kaihtava ja tarvittaessa valmis pelaamaan sääntöjen rajoilla vastustajan terveyttä suuremmin varomatta. Hyökkäyksissä pidemmät kuviot päättyivät yleensä virheeseen ja erikoistilanteiden kalasteluun, eivät maalintekoyritykseen.

Tuollaiseen peliin kuuluvat myös kaikki muut mahdolliset keinot, erityisesti vastustajien arvokkaimpien pelaajien pikkuvilpillä ja suunsoitolla provosointi. Joskus pari, kolme, neljä vuosikymmentä sitten joukkueessa oli lisäksi muutama pelaaja, joiden tehtävä oli potkia ylettyessään nämä avainpelaajat pelikyvyttömiksi. Italia on jo kauan ollut tämän pelityylin korkein taitaja, vain sillä ja kotijoukkue Saksalla on varaa pitää joukkueessaan materazzeja ja gattusoja ja tottimaisia limasinkoja joiden tehtävänä on vain vastustajien pelin ja pelaajien rikkominen. Vastustajan heikkoutta on provosoitua kun provosoidaan, ja useimpien jalkapallon maailmantähtien sosiaalinen tapakasvatus ei anna eväitä muuhun.

Siksi pitäisi lajin sääntöjä kehittää. Olen ajatellut joskus ääneen että kentällä puheoikeus myös vastustajajoukkueeseen päin pitäisi rajoittaa kapteeneille tuomarin läsnäollessa. Käytäntö mahdollistaisi varoituksen provosoinnista. Samoin videotuomioilla pitäisi tarkastaa rangaistusalueen rikkomukset ja jos käy ilmi että kontaktia kaatumisessa ei ollut, siitä seuraisi automaattinen ulosajo epäurheilijamaiselle pelin viivyttäjälle.

Jalkapallossa on älypelaajia, joidenkin äly ja jopa nerous on sataprosenttisesti peliälyä, luulen Zidanen kuuluvan näihin. Joukossa on kuitenkin aina muutama joiden älykkyys näkyy muussakin toiminnassa, tavallisesti älykköä vaivaava rauhattomuus ei kuitenkaan mahdollista näiden nousua maailman jalkapalloeliittiin.

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, Syrinx, muistan, että olet ennenkin sanonut pitäväsi jalkapallosta (taisi olla jossakin Rihmaston keskusteluketjussa). Luin jostakin, että FIFAn ohjeet tuomareille estivät sukeltelun ja muun näyttelyn viheltämisen näissä kisoissa. Se poikinee lisää "rumaa" jalkapalloa tulevissa kisoissa.

Toisaalta ajattelen, että jalkapallon suunnattoman suosion salaisuus on (sen helpossa ja halvalla toteutetussa harjoittelussa kaduilla tietysti) koko pelin filosofiassa rumine taklauksineen ja suunsoittoineen. En tiedä kumpi tulee ensin, huonosti ja väkivaltaisesti käyttäytyvä fanijoukko vai samanluonteinen pelaaminen. Esimerkiksi tenniksen kannattajajoukko ei ole (vielä) kovin agressiivista ja peli itse on herrasmiesmäistä (tai sanoisiko elitististä kun tm:kin on kommentoinut vahingossa tähän lastuun;) tuhnustelua ja heijastaa näin hyvin fanejaan.

Itse olin nuorena pesäpallon pelaaja (ja sen bastardin, nelimaalin myös, jota pystyi harjoittelemaan yhtä halvalla kuin jalkapalloakin, tarvittiin joku keppi ja vaikka kivi lyötäväksi). Pesäpallohan on enemmän individuaalinen peli kuin jalkapallo ja ehkä kertoo näin myös harrastajansa sielusta:)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, samaa mieltä. Italia voitti oikeutetusti elikä olivat parempia, ja Zidanen pääpukkaus oli ymmärrettävä (näin jälkikäteen) vaikkakaan ei hyväksyttävä. Vielä vähemmän hyväksyttävä oli italialaispelaajan suunsoitto. Törkeää. Siinä mielessä meni pilalle Italian voitto, kaikki muistavat nyt sen siitä pukkauskesta ja miten rasistinen Italian joukkue on..

Aussit on olleet ihan innoissaan jalkapallosta, vaikkei siitä tavallisesti kuule mitään. Toivottavasti sivistyneempään tulevaisuuteen ollaan siinä mielessä matkalla. En ole mitenkään erikoinen jalkapallofani, mutta onhan se järkilaji verrattuna AFL:ään, Australian Rulesiin ja ennen kaikkea rugbyyn! ruu