Nobelin rauhanpalkinto on jaettu yleensä aina

norjalais-ruotsalaisesta poliittisesta perseestä, Tämä vuosi ei ole poikkeus.

IAEA:n (International Atomic Energy Agency, päämaja Wienissä) ja sen johtajan Mohamed El Baradein rauhanpalkinto on suora poliittinen kannanotto länsivaltoja, EU:takin, vastaan, mihin ei sinällään ole pahaa sanottavana, ja Iranin ja Pohjois-Korean puolesta. Baradein ”ansiosta” Pohjois-Korea sai luvan jatkaa rikastamisohjelmaansa, ja nyt Iran vaatii itselleen samaa oikeutta. Lisäksi Baradein ”ansiosta” Iranin vetäminen turvallisuusneuvoston eteen on vaikeutunut.

Egyptiläinen Baradei on näin toiminnallaan osaltaan mahdollistanut sen, että maat, jotka sitä haluavat voivat rauhassa kehitellä atomivoiman käyttöä sotilastarkoituksiin.

Kansainvälisille virkamiehille ei näitä palkintoja pitäisi muutenkaan antaa. He tekevät työnsä täsmälleen jäsenmaiden antamien mandaattien mukaisesti, eikä heidän toiminnassaan ole idealismia tai visioita, jotka voisivat olla edellytyksiä tällaisille palkinnoille. Jos näitä olisi, heitä ei olisi valittu tehtäviinsä. Tällaisten tehdävien osalta arvosteluasteikossa on vain kaksi mittaa, työ on tehty, tai työ on tehty huonosti. Kummankaan ei pitäisi olla edellytyksenä palkinnoille.

Rauhanpalkinnon jakaminen on aina ollut yleistä ärtymystä, tyytymättömyyttä ja hämmästystä aiheuttava. Kun katsotaan tämän vuosituhannen palkinnon saajia, siellä ei ole yhtään sellaista, joka olisi palkintonsa todella ansainnut, kenties vuoden 2000 voittaja Etelä-Korean presidentti Kim-dae Jung on tässä poikkeus, muut eivät. Vuoden 2001 voittajat YK ja Kofi Annan ovat suorastaan naurettava valinta. Jimmy Carter ja nyt syrjäytetty Martti Ahtisaari ovat tietysti samalla "viivalla" tässä.

Jaettu palkinto ei ehkä ole samalla moraalisella tasolla kuin Vietnamin sodan, Israelin ja arabimaiden ja Pohjois-Irlannin tilanteeseen sotkeutuneiden osapuolten palkitseminen. Baradei ei tietenkään sovi hyvin esimerkiksi Henry Kissingerin vierelle palkittujen joukkoon, ja on ollut merkitykseltään kääpiömäinen Kissingeriin verrattuna. Toisenlaisesta näkökulmasta voi myös kysyä, miten Nelson Mandelan ja Baradein ansioita voitaisiin mitata yhteismitallisesti.

Julkisuudessa ei ole mitään sellaista syytä, jonka vuoksi Mohamed El Baradei ansaitsee palkinnon, ja hänen mukanaan organisaationsakaan ei sitä ”ansaitse”. Norjalais-ruotsalainen käytäntö palkinnon jakamisesta jatkuu, mikä ei ole yllätys. Tosin tämä ”ansaitseminen” on tietysti aina epämääräinen perustelu. Valinnanhan pitäisi aina osua sellaiselle, joka on edellisen vuoden aikana tehnyt ”eniten” työtä rauhan eteen. Ja tämän määrittely on tietysti täysin subjektiivinen juttu (niin kuin tässä lastussa esitetty blogihenkilön kantakin!).

Ahtisaari menetti mahdollisuutensa palkintoon siksi, että on suomalainen, mikä ei ole mitenkään yllättävää ruotsalaisten käsissä joten siitä ei sen enempää:).

Rauhanpalkinnon arvostus pysyy yhtä alhaisena kuin se on ollutkin.

Blogihenkilö is not amused!

Kiihkeä Kirjoituskuukausi on edessä monella ja Häiriöklinikka on hyvä nimi

irjoitusta harjoittavan blogille, vahinko, että kirjailija Kirsti Ellilä on sen jo keksinyt käyttöönsä. Toissapäiväsessä kirjoituksessaan hän kertoo pitkän päreen, sukupuolen ja muun trivian vaikutuksesta lukemiseen ja kirjoittamiseen, ja sanoo mm:

"…en tajua niitä puheita joiden mukaan kirjalla ei ole sukupuolta, rotua, kansallisuutta…”

Blogihenkilö ajattelee, että kaikilla kirjoilla on juuri nuo ominaisuudet ja sen lisäksi kuten Kirsti sanoo, ne ovat joko hyviä tai huonoja. (Muuten Häiriöklinikalla näyttää olevan monenmoista teknistä ongelmaa, sieltä ei näköjään voi kopioida tiettyjä haluamiaan sanoja, vaikka muilta Vuodatuksen saiteilta pystyy sen tekemään, johtunee joistakin kirjailijan itsensä tekemistä templaten modifiointikomennoista.)

Ja tämä onkin ihan hyvä aasinsilta lastun toiseen aiheeseen, eli toivorikkaaseen ja hermoja raastavaan romaaninkirjoituskuukauteen.

National Novel Writing Month on taas alkamassa 1.11.

Toivottavasti kaikilla Arvoisilla Lukijoilla on kalliimmasta (vasemmanpuoleisesta) siivestä nyhdetyt kirjoitussulat teroitettuina ja 50,000 sanaa ajateltuna valmiiksi. NaNoWriMo kuten kirjoitussaittia pyörittävät ovat nimenneet tapahtuman ”lyhyesti”, alkaa kuulemma nyt seitsemännen kerran.

Suomalaisia on WriMo’n listoille ilmoittautunut 173 (tänä aamuna), joista suurin osa eli 124 viime vuoden koitokseen. Listoilla on muutama suomalainen jo vuodelta 2002 ja 2003. Tämän vuoden urakkaan on toistaiseksi tullut 15 innokasta yrittäjää, ja alkamispäivän lähestyessä nimiä tullee lisää. Suomalaisten joukossa ensimmäisenä on 4.10.2002 ilmoittautunut turkulainen Maija (Viertola), jonka mielenkiintoinen saitti on täällä (tosin osoite on muuttunut sitten vuoden 2002 häkkeriongelmien vuoksi). Kuukausikirjoittajien listalla on myös joutsenolainen Katariina Suuri, jolla on oma blogi täällä, josta löytyi kaikkia osallistujia – ja kirjoittajia yleensä – tasapuolisesti koskeva viisaus:

”… yritän tässä myös kovasti pähkäillä mitä meinaan kirjoittaa …kirjassani…”

Samanlaista pähkäilyä käydään kovasti joka puolella maailmaa, kaikkiaan ilmoittautuneita on (tänä aamuna) 48405.

Viimeisimpänä suomalaisena on eilen ilmoittautunut September Rain, jolla on aikomuksena kirjoittaa romaani nimeltään ” Where The Clouds Cry” mm Brahmsin musiikin soidessa kirjoittajan korvissa.

WriMo’n keskustelupalstoilla suomalaiset näyttävän juuri nyt olevan huolestuneita siitä kirjoittavatko suomeksi vai englanniksi.

Useimmat näyttävät suosivan englantia. Tämä ei ole hyvä uutinen suomenkielen tulevaisuuden suhteen. Ehkä se kuitenkin vielä säilyy Arvoisan Lukijan ja blogihenkilön elämän pituisen ajan. Seuraavat sukupolvet päättäkööt itse, millä kielellä haluavat omien mukuloidensa ja ystäviensä kanssa kommunikoida.

Henkilö näyttäisi ajattelevan, että suomenkielen säilymiselle ei ole muita erityisiä syitä kuin nostalgian kissankulta. Jos kieli on elävä, se säilyy. Jos se on kuollut, sen ei ollut tarkoitettukaan säilyvän, joten terve menoa.

Kieliä on puhuvan ihmisen olemassa olon aikana syntynyt ja kuollut paljon enemmän kuin nykyisin käytössä olevat kielet. Ja millään niillä ei ole ollut jumalallista oikeutusta säilyä ikuisuuteen saakka. Jos suomalaiset eivät halua kieltään säilyttää, se on heidän ikioma oikeutensa. Kulttuuria he (siis meidän jälkeläisemme) tietysti tulevat tekemään niin kuin tähänastisetkin sukupolvet.

Vaikka tulevaisuudessa käytettävää kieltä kutsuttaisiinkin suomenkieleksi, se olisi hyvin erilainen meidän kielestämme, mutta kulttuurin meemien ja jakamiemme geenien kautta ”suomalaisuuden” perimä tulee kuitenkin olemaan olemassa.

Eli Kirsti on ehkä sittenkin ja näin ollen oikeassa. Kirjoituksilla on kansalaisuus ja sukupuoli ja muuta triviaa, vaikka olisi hyväkin kirjoitus – tai huono.

Ja loppun vielä vakuudeksi (blogihenkilölle häpeäkseen lähes ymmärtämättömäksi jäänyt) pieni näyte eteläisiltä naapureiltamme (vironkielisen Elinan blogista nimeltään: Puulehtedel reljeefsed katked sinust, profiil tüvede tagant):

"...elu meenutab kirjandust,
kirjandus ei meenuta elu."

Uhanalaiset suomalaismetsät

Suomessa vetosivat 19.9.2005 ruotsinkieliseen luonnonsuojelun ministeriin, Jan-Erik Enestamiin, joka puolestaan huhtikuussa puhui Kemian päivillä teollisuuden mahdollisuuksien puolesta.

Puunrungot eivät enää voi pitää itsestään huolta, kuvassaoleva, mielenosoituksesta väsynyt Punaotus ei vielä voi sitä tehdä omalta osaltaan, joten se on siis ilmeisesti meidän tehtävämme riippumatta siitä kuinka laiskoja olemme yleisesti ottaen puuttumaan tällaisiin ruumiillista liikuntaa vaativiin aisoihin. Ainakin siihen saakka kunnes Punaotus itse on riittävän vanha hoitamaan perintöluontonsa suojeluasiat kuntoon.

Uhanalaiset metsien eliölajit vetosivat joukolla päättäjiin metsiensuojelutilanteen parantamiseksi Metsän Ääni -tempauksessa, jonka mielenosoituskulkue saattoi metsiensuojelun puolesta puhuneen delegaation ympäristöministeriölle ministeri Enestamin puheille.

Tapahtuman järjesti Luonto-liitto yhdessä muiden järjestöjen kuten Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa. Loistokas ja arvovaltainen Suomen Luonto-lehtikin kertoo siitä aikanaan kunhan ehtivät saattaa seuraavan lehtensä painokuntoon. Luontoa voi tietysti tukea ihan hyvin myös ostamalla Luonto-lehden aina sen ilmestyessä, jos ei viitsi itse lähteä luontoon rämpimään ja tiirailemaan villejä elikoita, niin kuin ystävällistä Juha-karhua, joka mahdollisesti puhuu vain venäjää ja asuukin Venäjän Karjalassa, mutta käy ahkeraan Suomen puolella runsaampien ruoka-apajien takia.

Jokainen tempauksen osallistuja edusti yhtä uhanalaista metsän eliölajia kantaen sen nimikylttiä. Kulkueessa elintilansa puolesta vedonneet olivat mm. pikkutikka, neidonkenkä, aarnimäihiäinen ja hitupihtisammal.

- Kutsumalla tämän kulkueen koolle halusin antaa äänen metsän eliöille, jotka muuten eivät pysty puolustamaan elinympäristöään, sanoi idean äiti ja tempausta järjestänyt Piia Häkkinen.

Kuvat: www.metsavetoomus.fi

Jokainen tarvitsee ystäviä,

inakin yhden ja ainakin ollakseen todella onnellinen, vaikka tiedemiehet näyttävätkin väittävän alakuloisuuden ja pessimismin olevan ihmisen ominta olomuotoa. Tämän vuoksi blogiluokituksessa E-ryhmiin ilmoittautuneiden totuudenrakkaus voitaisiin ehkä asettaa kyseenalaiseksi, mutta voihan ekstrovertti pessimistikin ajatella olemassa olevaksi, vaikka vaikealta tällainen ajatus tietysti aidosti introvertista pessimististä tuntuu.

Ystävyyden sanotaan valaisevan arkea, pidentävän ikää, parantavan terveyttä, antavan iloa, väriä ja syvyyttä elämälle, ja tekevän ihon rypyttömäksi ja kuulakkaan raikkaaksi (tämä voi olla ryppyotsaisen toiveajattelua). Ja kaikenlaista muuta roskaa, totta ja tarua, joka aina ympäröi ihmisen sosiaalista elämää ja siitä puhumista.

Ystävyys tuli myös mieleen Sediksen aloittamaa kronoblogia (Historian siipien havinaa) vilkuillessa. Se on ryhmätyö ja vaatii näin ainakin jonkinasteista ystävällisyyttä ryhmän sisällä. Ensimmäiseksi raapaisi silmää kuitenkin uuden blogin nimi, ehkä se voisi olla kliseisempi, mutta ei kovin paljon. Mutta, moni klyyvari on punainen ja silmiinpistävä, vaikka osoittautuu tosipaikassa ihan hyväksi selväpäisen laulajan elimeksi, että katsotaan ja maistellaan ajan kanssa.

Rotarit, lionsit, rapparit, urheiluseurat, taideyhdistykset, uskonnot, lukupiirit, SMP ja vähemmistökommarit, kaikki on perustettu ja kukoistavat tarjotakseen jäsenilleen ystävyyssuhteita ja teitä purkaa joko taiteellisia tai vähemmän yleviä patoutumiaan. Monet ovat tietysti yhteisöjen jäseniä vain hyötymielessä, edetäkseen urallaan, kiivetäkseen ylöspäin sosiaalisessa arvostuksessa, päästäkseen virvoittavien vetten äärelle. Eli järjestöt ovat hyvä korvike reittä pitkin kiipeämiselle, ainakin niille ihmisille, joiden reisiura päättyisi 30 sekunnin hötäisyyn, jonka aikana ei edes hengitys ehtisi kunnolla tihentyä.

Mm. vapaamuurareiden tiukasti sidottua salaseuraa on usein moitittu liiallisesta rappariveljien suosimisesta, jopa oikeudenkäyntien yhteydessä. Mitään ei tietysti tällaisesta voisi todistaa, kukapa voi luotettavasti mennä rapparituomarin pään sisään ja vannoa, että ystävyyssuhteista tuli tapauksessa nautittua. Sitä paitsi, monissa muissa tilanteissa vallitsevat toiset ystävyyssuhteet, jotka saattavat olla jopa merkittävämpiä.

Ystävyydellä on juurensa ihmisen hämärässä menneisyydessä. Ystävyyden romanttisesta maineesta huolimatta sillä on tietysti biologista perustusta, ja tähtää lajin selviytymiseen. Erityisesti eurooppalaisilla ihmisillä olisi selviytyminen ankarista jääkaudentalvista ja suurikokoisesta riistasta ollut mahdotonta ilman toimivien ystävyyssuhteiden verkostoa.

Hollywood on tuottanut monia ystävyysleffoja, voisi ehkä sanoa, että ystävyys on tavalla tai toisella lähes jokaisen leffan mustassa tai kirkasotsaisessa pohjavedessä. Mutta varsinaisia, ja blogihenkilön mieleen kirjoittaessa hypähtäviä ystävyysleffoja ovat mm. Sideways, City Slickers, My Best Friend’s Wedding, Fatal Attraction, Out of Africa ja Four Weddings and a Funeral. Ja tietysti paljon muita.

Televisiosarja Frendien kulttimainen suosio perustuu ehkä siihen, että jokainen voi joko löytää tuttuutta Frendin ystävyyssuhteissa tai ainakin kadehtia ja kaivata niitä omaan elämäänsä. Blogihenkilön makuun sopii paremmin Frendien englantilainen versio, Coupling, josta ei koskaan tullut läheskään Frendien veroista suosikkia, vaikka kulttisarjana voidaan kai sitäkin pitää.

Englantilainen professori Ray Pahl on tutkinut ystävyyttä ja julkaissut siitä kirjoja kuten On Friendship (2001). Hän tutkii ystävyyssuhteita lähtökohtana ystävien valinnan vapaus ja ystävyyssuhteiden syvyys. Pahl väittää, että Englannissa ihmisillä on keskimäärin 18 ystävää.

Lukumäärä tuntuu blogihenkilöstä suurehkolta, vaikeutena on tietysti se, miten ystävyys määritellään. Suuri osa ystävyyspuheista onnistuu lähinnä kipristämään henkilön varpaita ja nostamaan ihoa kananlihalle myötähäpeän vuoksi. Mikä siinä onkaan, että ystävyyden kaltaisella romanttisuudella, lämpimyydellä ja intiimisyydellä on sellainen vaikutus nykyajan ihmiseen. Ystävyydestä voi ilman kärvistelyä puhua oikeastaan vain runoissa tai lauluissa, Arvoisa Lukija muistanee Vladimir Vysotskin ja Ystävän laulun: mistä löydän mä…, pitkospuut ja sen sellaisen, jota voi käydä kuuntelemassa vaikka moskovalaisella hautausmaalla.

Ehkä juuri ylenmääräisen häveliäisyyden vuoksi henkilön oma ystävävaranto on teini-iästä laskenut huolestuttavasti ja on nyt ehkä kolme. Tai kenties neljä, jos lasketaan kanadalainen David, jota henkilö ei ole nähnyt vuosikausiin ja joka asuu Thaimassa paikallisen vaimonsa kanssa tapaamatta juuri ketään muuta. Talo on jossakin Bangkokin laitamilla suon reunalla ja David ja erityisesti Sontaya-vaimo ovat innoissaan, jos terassilla liikkuu käärmeitä. Ne nähtävästi tuovat onnea thaimaalaiskoteihin, erityisesti jos ovat mustia kobria.

Ja Pietari Oulusta, vannoutunut enemmistöläinen kommunisti (vaimo on vähemmistöläisiä, eikä ole voinut koskaan sietää blogihenkilöä henkilönä eikä varsinkaan ajattelijana). Pietari on vanhoilla päivillään innostunut laulun opiskelusta, mutta pelkästään päästääkseen laulamaan naisille, itseasiassa kenelle tahansa naiselle, hän ei ole järin valikoiva. Musiikkina on aina joko venäläisiä romansseja tai suomalaisia tangoja.

Willem, hollantilainen opiskelija-aktivisti 60-luvulta, monisti laiskuuden vuoksi 1968 melakoiden aikana vain lentolehtisiä veivattavalla monistuskoneella turvallisten seinien sisällä Pariisin vasemmalla rannalla ja asuu nyt tilallaan 60 kilometriä itään Lissabonista eikä viljele mitään, mutta pitää omalta osaltaan huolen siitä, että paikalliset viinintuottajat saavat tuotteitaan kaupaksi. Jostakin syystä hän lihoo ja tulee iloisemmaksi päivä päivältä, mikä on ihan mukavaa ohitusleikkauksesta toipuvalle. Blogihenkilö ei Wimin maatilasta välitä, sen sijaan vuoden 1968 muistot ottaisi mielellään omikseen. Voi olla, että aikanaan vanhainkodin keinussa niistä tuleekin omia muistoja, mutta siihen on vielä pitkä aika.

Australialainen David asuu Melbournessa ja lahjoitti blogihenkilölle viimeksi tavattaessa Selected Verse of C.J. Dennis ja luki siitä pitkiä pätkiä ääneen henkilön arvellessa, että Australiassa ei varsinaisesti löytyisi kulttuuriksi nimitettäviä ominaisuuksia. Tosin kirjan runoja luettuaan henkilö ei ole voinut sanottavasti muuttaa kantaansa, vaikka onkin nauttinut runoista sydämensä kyllyydeksi.

Siinäpä ne ystäviksi laskettavat ovatkin, tietysti omaa puolisoa lukuun ottamatta, joka on tietysti ystävistä parhain, ”paras ystävä”. Puolisoitahan ei tietysti oteta lukuun juuri koskaan, hehän ovat ”itsestään selvyyksiä”.

Tuttavia ja ”ystäviä” on tietysti paljon enemmän, vaikka ei laskisi mukaan virtuaalimailmaa, jossa asustavia ei blogihenkilö ole koskaan tavannut oikeassa ruumissaan, eikä edes tiedä useimpien oikeita nimiä. (Tässä suhteessa sattuu lipsahduksia silloin tällöin henkilön pohjattoman uteliaisuuden vuoksi, joka on tietysti kuoleman synti, vaikka onkin välttämätön älyn kehittymiselle. )

Ray Pahl (Essex University, professori emeritus), jakaa ystävyyssuhteet seitsemään ryhmään (suom. nimet kirjoittajan).

Ystävä-verkosto (friend-like), jossa henkilö on enemmän riippuvainen ystävistään kuin perheenjäsenistä ja muista lähisukulaisista.
Ystäväpiiri-verkosto (friend-enveloped), jossa henkilöllä on läheisiä sukulaisrisuussuhteita ystävien lisäksi;
Perhepiiri-verkosto (family-like), jossa henkilö nojautuu enemmän perheenjäseniin ja sukulaisiin kuin ystäviin;
Perheriippuvainen verkosto (family-dependent), jossa perhepiiri on vielä tärkeämpi;
Naapuruusverkosto (neighbourhood-based), henkilö asuu tiiviisti yhteyttä pitävässä (ehkäpä talkoohenkisessä) naapurustossa, tiivis kyläyhteisö;
Ammattihuoltajien verkosto (professonal-dependent), jossa ystäviä ovat lähinnä sosiaalityöntekijät ja muut viranomaiset; ja
Puolisokeskeinen suhde, jossa ei ole muita ystäviä kuin (ilmeisesti oma) puoliso, ja sukulaisia ja tuttavia pidetään kaukana omasta lintukodosta.

Lisätään tähän loppuun vielä rapparien sanoja: "..vannon, että autan toveriani Royal Arch- muuraria nähdessäni hänet sekaantuneena mihin hyvänsä vaikeuteen ja kannatan hänen asiaansa, kunnes saan hänet siitä vapaaksi, olkoon hän oikeassa tai väärässä."

Ja se tiivistääkin todellisen ystävyyden juuri sellaiseksi kuin sen pitäisi oikeasti jokaiselle olla.

Laiskottelu on kumuloituva luonnontuote

opa blogihenkilö, jolla ei mikään hyödyllinen näytä mihinkään kumuloituvan, näyttää tulevan laiskemmaksi päivä päivältä. Onneksi on olemassa blogien ihanan monipuolinen rihmasto, josta voi ammentaa laiskottelun lomaan vaikka uutta runoutta.

Ja sitä blogihenkilön alter ego’t ovat olleet ahkerasti viime päivinä tekemässä, ja ammennelleet Leevi Lehdon Google Poems-koneen kimpussa ”luomassa” uutta, kokeilevaa :) runoutta niin, että omat aivot ovat menneet solmuklönteille, eikä tekstejä ole tahtonut millään saada aikaiseksi. Turms on luonut uutta englanninkielistä runoutta ja runon arki on yrittänyt parhaansa (level best kuten kenialaiset sanovat omista töistään) suomalaisen runouden uudistamiseksi P.A. Amnellin Blogisiskon usein mainostamaan post-post-moderniin suuntaan (mitä pirua se nyt sitten onkaan?). Ja luettuaan niitä blogihenkilön onkin myönnettävä, että juuri sellaisia runoja ei aikaisemmin olekaan tullut nähdyksi, paitsi ehkä Leevin julkaisemaa antologiaa lukiessa. Erityisen iloinen blogihenkilö on ollut havaittuaan Saara-sarjan runot julkaistuina runon arjessa, ne ovat olleet hyvin vaikeita, ja jos niiden luojalla olisi ollut käytössään öljylamppu niin ”midnight oil”’ olisi soinut, palanut ja haissut aamun pienille tunneille saakka.

Anita Konkalta Sanoista löytyi taas uusi meemi (Minkälainen bloggaajapersoona olet?), joka täytyi tietysti heti tehdä. Näiden testien erikoisen hyvä puoli on siinä, että tulokset ovat aina testaajaa imartelevia, joten ei tule uusia haavoja sieluun ja voi silmät lähes ummessa jatkaa iloista elämäänsä, eikä tarvitse alkaa syytellä muita omista ajatuksistaan, niin kuin erään K. Ellilän häiriöklinikalla näytettiin tehtävän (Onko tällä muita?), tosin Arvoisa Lukija antakoon anteeksi, että tämä ei ole aivan varmaa tietoa, koska blogihenkilön alter ego ei näyttänyt helposti ymmärtävän mitä lastulla ajettiin takaa (tuo lastu-sana on vain ilkeämielistä v*******a, kyllähän me kaikki tiedämme että häiriöklinikalla, niin kuin monilla muillakin blogiasemilla todellisuudessa poltetaan päreitä, päreillään).

Tämä nyt tehty bloggaajapersoona-testi pyrki mittaamaan bloginpitämisen tyyliä ja vaatimattomana virtuaaliskribeltäjänä blogihenkilö ei tietysti voi sanoa mitään muuta tuloksesta kuin, että eipä ole tullut tätäkään tiedettyä aikaisemmin, vaikka tuossa viimeisessä lauseessa saattaa olla vinhaa perää, mutta sitä ei voi tietenkään sanoa ääneen, joten jätetään se nyt sanomatta. On tietysti hyvä myöntää euforiansa keskellä, että neljällä kysymyksellä ei kovin syvälle sieluun pystytä sukeltamaan

Ja tällaista siitä testistä sitten tuli.

Your Blogging Type is Confident and Insightful

You've got a ton of brain power, and you leverage it into brilliant blog. Both creative and logical, you come up with amazing ideas and insights. A total perfectionist, you find yourself revising and rewriting posts a lot of the time. You blog for yourself - and you don't care how popular (or unpopular) your blog is!

What's Your Blogging Personality?

Lynndie England saga

n sitten toistaiseksi ohi. Kuuluisaksi Abu Ghraib’in vankien häpäisystä tullut Lynndie England sai kolmen vuoden tuomion amerikkalaiselta sotilastuomioistuimelta. Joka ehkä oli oikein, ehkä ei.

Ajatus on samanlainen koko surkeasta sodasta. Erityisesti istuessaan turvallisesti studiohuoneensa työpöydän takana EU:n sydämessä auringon juuri noustessa tummansinisen ja nopeasti vaalenevan taivaanrannan takaa voi hyvin jaella omia tuomioitaan siitä niin kuin kaikista muistakin asioista, jotka aamunkurttuiseen mieleen livahtavat.

Tuomittu nuori nainen, 22-vuotias, oli oman todistuksensa mukaan 14 vuotta vanhemman rakastajansa, ja nyt myös lapsensa isän, jo tuomitun Charles Graner’in, johdettavana – niin kuin kunnon sotilaan tietysti tuleekin olla – koko Irakissa olonsa ajan.

Kuvat, joita hän pyysi anteeksi (mitäpä silläkään on merkitystä muuten kuin muodollisuuden vuoksi), todistavat ainakin, että joillakin Irakissa olevilla amerikkalaisilla sotilailla ei ole selvää kuvaa siitä miten sotavankeja, vankeja yleensä, tulisi käsitellä. Tällaista ei tietysti tapahdu Kuuban saaren idyllisessä amerikkalaistukikohdassa Guantanamo Bay'ssä, joka ei ole kovin lähellä Bay of Pigs'siä!

Amerikkalaisille on ollut erityisen shokeeraavaa se, että tavallinen amerikkalainen maalaistyttö voi ”turmeltua” näin ja suostua malliksi ”pornokuviin”.

No, amerikkalaisen yhteiskunnan moraalikäsitykset ovat tietysti muutenkin outoja. Väärinkäytöskuvia katsellessa on myös hyvä muistaa, että maailmassa eniten tuottava teollisuuden, viihdeteollisuuden, suurin haara (sic) on pornon tuottaminen, ja amerikkalaiset ovat kunkkuja sillä(kin) alalla ja globaali kapitalismi on pornonkin kuningaskuntana.

England sanoi puolustuksekseen mm:

”Sotamies Graner käytti minua hyväkseen vaikka en tajunnut sitä silloin.”

Mitäpä tuohon voisi lisätä, kuin ehkä, että England oli parikymppinen väärinkäytöskuvien ottamisaikaan, hän on kotoisin Länsi-Virginian maaseudulta, ja ensimmäistä kertaa ”pois kotoa”.

Kolmen vuoden tuomio kuulostaa enemmänkin amerikkalaisen omantunnon pesulta.

Typerän tytön tuomitseminen samalla, kun vastuussa olleet, ja miksei koko sodan aloittaneetkin, pääsevät kuin koira veräjästä tuntuu vääryydeltä. Tällä blogihenkilö ei tietenkään halua vähätellä Englandin tekojen törkeyttä, mutta ei suurennellakaan niiden, tai niistä saadun tuomion, merkitystä.

Tämä seuraava lause kuulostaa ehkä tutulta monen muunkin naisen mielessä:

"He (Graner) was very charming, funny and at the time it looked to me like he was interested in the same things I was. ... He made me feel good about myself," she said. "I trusted him and I loved him. ... Now I know it was just an act to lure me in."
(eli Graner oli ihana, mukavan ja kiinnostunut samoista asioista...luotin häneen ja rakastin häntä...)

Ah, eivätkö miehet olekin sikoja.

And meanwhile, voit ottaa osaa uuteen seuraleikkiin ”doing a Lynndie”.

Ja pannaan tähän loppuun vielä puolustusministeri Donald Rumsfeld’in lausunto poliitikoista ja valehtelemisesta (joka ei ehkä ole täysin vierasta täällä virtuaalimaailmassakaan):

"I've never had any need to lie to the press . . . . You lose so much more if people can't believe what you say . . . . When it comes to sensitive issues . . . we don't lie; we just don't discuss it.'"

Toimitussihteeriä tarvitaan jokaisessa lehdessä

todella, eikä muillekaan olisi pahitteeksi saada sellainen taivaanlahja avukseen.

Niiltä Arvoisilta Lukijoilta, jotka ovat ihmetelleet viimeisten parin tunnin aikaisia tapahtumia tällä blogilla haluan suunnata vilpittömän pahoittelun blogihenkilön puolesta, jonka toiveikkuus ja iltaruokailuun liittyvät rituaalit ovat ilmiselvästi saaneet hänestä yliotteen. Ilmiselvästi olisi ollut tarvetta syödä vain vaatimatonta piirakkaa!

Mutta huomenna on uusi päivä! Toivottavasti.

Irakin sota ja Amerikan hätätila

kiukuttavat tietysti kaikkia USA:n ystäviä, niin kuin mm. blogihenkilöä, vaikka tämä ei ole eksistentialistina "filosofina" kantaansa sotaan pystynyt tarkasti muotoilemaan. Ja kaiken lisäksi Amerikkaa on kohdannut sääilmiö, johon amerikkalaiset itse, puhtaan luonnon suurina ystävinä eivät tietysti ole mitenkään syyllisiä.

Kuten vieressä olevasta kuvasta näkyy presidentti George W. Bush on aloittanut valmistautumisen seuraavan hurrikaanin tuloon lukemalla häntä varten tehtyä muistiota (kainalo) nimeltään Emergency Management for Dummies. Kirja täydentää mukavasti Bushin kotikirjastoa, jossa on jo ennestäänkin kaksi kirjaa: Foreign Policy for Dummies ja Diplomacy for Totally Hopelessly Dummies and Large Texans, jotka julkaistiin jo isä George Bushin hallintakautta varten.

USA on viimeisten viikkojen aikana puhdistamaisillaan muutenkin kansainvälisen maineensa lähes täydellisesti toimittamalla maansa suurimman sotarikollisen, oops siis tätä juttua oli tarkoitus tähdätä, kärsimään ansaittua rangaistustaan. Blogihenkilö on toivonut, että Lynndie England lähetetään ehkä välittömästi kärsimään rangaistustaan Kuubaan, jossa on siihen välttämättömiä kidutusvälineitä varattuna Guantanamo Bayn varuskunnan vankilassa. Siellä onkin jo kova vankipula, koska vankeja joudutaan suurin joukoin lähettämään takaisin Afganistaniin täysin syyttömiksi tuomittuina. Tosin suurin osa halunnee turvapaikkaoikeuden länsimaista siihen saakka, kun amerikkalaiset afgaaniystävälliset täsmäasevoimat on poistettu heidän kotimaastaan. Tosin henkilö uskoo myös joulupukkiin! Siis, oops uudestaan:(

Edellinen maailmankuulu amerikkalainen naissotilas, blogihenkilö ei tarkoita GI Jane Demi Moorea, vaan Jessica Lynch'iä, ylennettiin kaikkien sotilasarvojen ohi suoraan hollywood-legendaksi katkaistuaan jalkansa ja jouduttuaan amerikkalaisten erikoisjoukkojen pelastamaksi. Näillä oli sattumalta mukanaan kuvausryhmä, joka kuvasi koko tapauksen ja ehti jopa haastatella Jessicaa hoitanutta irakilais-tohtoria pelastustyön tiimellyksessä.

Vieressä on presidentti Bushin diplomaattinen tervehdys Irakin, Afganistanin, Iranin, Pohjois-Korean ja Syyrian johtajille, Saddam Husseinille sekä presidentti Jacques Chirac'ille. Tervehdyksen hän oppi suoraan isältään, joka puolestaan oppi sen luettuaan mainittua diplomatian ohjekirjaansa.

Muuten Irakin sodasta aiheutuvia kuluja Amerikan veronmaksajille voi ihailla tässä olevasta linkistä. Näistä ei ole syytä liikaa innostua, globaalissa maailmassa kaikki joutuvat jollakin tavalla samaan nesteeseen.

Kuvista suuri kiitos kahdelle bloggarille, jotka julkaisevat Ariadne's Labyrinth 'ia. Sen otsikko-osassa he sanovat mm: "Nobody ever went broke underestimating the intelligence of the American public." Blogihenkilö ei välttämättä ole tämän lausunnon kanssa samaa mieltä.

Huono tieto on luuloa,

myös hyvä tieto on luuloa, mutta se pystytään perustelemaan paremmin.

Hyvän ja huonon tiedon välinen ero on niin häilyvä, että rajan ”oikealla puolella” pysyminen on kiinni siitä, kuka pystyy perustelemaan väitteensä parhaiten tai kuka väittelijöistä voittaa asiassa käytävän keskustelun. Eli väittelyn tavoitteena ei ole olla oikeassa vaan voittaa väittely!

Tuossa lastun alussa oleva blogihenkilön tiedon ja luulon välistä eroa koskeva arvelu on henkilölle itselleen ollut tärkeä tieto-opillinen perusajatus.

Ja sehän näyttää olevan sitä enemmän totta, mitä kauempana matematiikasta väittelyä käydään. Sen vuoksi tiedemiehet ovat ruvenneet hämäämään matematiikallaan vastustajiaan, siis meitä tavallisia ihmisiä (taviksia kuten Anita Konkka meitä taas kutsui eilen lastussaan Kirjalijan päivä) ja poliitikkoja, jotka meidän taviksien käsityskyvyn mukaan eivät näytä ymmärtävän juuri mistään mitään. Paitsi, jos ongelma sisältää rahaa, ruokaa, juomaa ja toista (tai samaa) sukupuolta missä tahansa järjestyksessä.

Blogihenkilön on sattuneesta syystä kiirehdittävä sanomaan, että tuo oli ironinen tai satiirinen lausunto (vaikea lastuntekemisen kiireessä tehdä selvää eroa näiden kahden välillä), eikä tarkoita, että juuri sen kaltaisia poliitikkoja esiintyisi tai olisi esiintynyt jossakin, edes jo ammoin kuolleen Urho Kekkosen, suomalaisten historiantutkijoiden myyttisissä kansantaruissa esiintyvän ja dionysoslaisia ominaisuuksia omanneen Apollo-jumalan vastineen, luottoministeri ja suuri alkiolais-maalaisliittolainen ajattelija Eino Uusitalo ei ollut sellainen, vaikka näin olisi voinut helposti luulla.

Tiedemiehet käyttävät matematiikkaa väittämiensä tukena, koska tietävät hyvin, että sen avulla voidaan tarvittaessa todistaa mitä tahansa todeksi. Kysymys on vain siitä, pystytäänkö rakentamaan matemaattinen malli, jota vastustaja ei ymmärrä tai ehkä luulee ymmärtävänsä, ja jonka väittelijä itse pystyy hädin tuskin ymmärtämään muodostaakseen järkevältä näyttävän väittämän, johon saadaan tukea tai jopa vastaus mallista, jonka siis vain hän itse ymmärtää. Ja mallin antama vastaus on sitten, sanotaan vaikka (ja täysin sattumanvaraisesti) luku 42. Väittelystä tulee vielä värikkäämpi ja hedelmällisempi, jos kukaan väittelijöistä ei ymmärrä tueksi otettua mallia, tällaista super-väittelykonetta kutsutaan fysiikassa ja kosmologiassa hämäyksen vuoksi ”standardimalliksi”.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun blogihenkilö selaili Arthur Schopenhauerin mielipuolista esseetä enlantilaiselta nimeltään The Art of Always Being Right (suomeksi ehkä Jatkuvan oikeassaolon taito). Siitä voisi helposti hypätä ajattelemaan tervejärkisyyttä, jota käsitelläänkin pikaisesti tämän lastun loppupuolella.

Muistamme tässä ensin mitä Schopenhauer on mm. sanonut selkeästi:

”Toisaalta on ilmeistä, että olemassaolo, jonka edellytyksenä on tiedoitseva subjekti, on yksinomaan olemassaoloa paikassa, siis ulottuvaa ja vaikuttavaa; vain sellainen on aina tiedoittua, niin ollen olemassaoloa jollekin toiselle”, Die Welt als Wille und Vorstellung, 1819, (Maailma tahtona ja mielteenä) sujuv. suom. Sirkka Salomaa, 1951.

The Art of Always Being Right esittelee 38 keinoa, joilla voi aina voittaa väittelyn. Jopa silloin, kun häviäisi sen muuten loogisilla argumenteillaan. Voi epäillä, että esseekokoelma olisi jotenkin humoristinen, ironinen tai vähintäänkin satiirinen, huolimatta siitä, että Schopenhauer on sekä saksalainen että filosofi.

Schopenhauer sanoo blogihenkilöä tukien, että:

”...objektiivinen totuus on todettava sattumanvaraiseksi olosuhteeksi, ja väittelyssä on pelkästään puolustettava omaa kantaansa ja kiellettävä vastustajan väittämät...” ja vielä, että: ”...väittelyssä on vakuutettava yleisö eikä vastustaja...”, ”...on käytettävä henkilökohtaisuuksia, loukkauksia, törkeyksiä..." ja niin edelleen, normaalia ihmisten välistä keskustelua siis, erityisesti akateemisella tasolla ja kansainvälisten virkamiesten keskuudessa.

Eli totuudella ei Schopenhauerin mukaan pääse väittelyssä pitkälle ja lopussa voittaja on aina se, jolla on suurempi kannattajakunta.

Täällä blogistaniassakin on aika ajoin vaadittu totuutta jonkinlaiseksi blogien julkaisukriteeriksi. Tätä ovat erityisesti olleet, huvittavaa kyllä, vaatimassa toimittajat tai sellaisia lähellä olevat henkilöt. Ratkiriehakasta virtuaalijuhlakrapulaansa eilen parannellut historioitsija Sedis yritti kevätaikansa viihdykkeeksi jopa ehdottaa bloginpitäjien eettistä ohjenuoraa, niin kuin oikeilla toimittajilla. Onneksi kukaan ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa taikka siis näkeviin silmiinsä, kun kerran ollaan täällä virtuaalimaailmassa.

Muuten blogihenkilö on aina jotenkin alitajunnassaan sekoittanut tämän sanan ”virtuaalinen” Väinö Linnan Tuntemattomassaan paljon viljelemään ”varsinaiseen”, jota sotamies Määttä taisi kanniskella lähestulkoon koko jatkosodan ajan ja selvisi sieltä jopa hengissä. Eli henkilön mielessä varsinainen ja virtuaalinen ovat vähintäänkin sekaisin, ehkä jopa kääntyneet itsensä vastakohdiksi. Ja näin tästä blogistaniasta on tullut tai tulossa varsinainen ja siitä vielä hämärässä muistossa olevasta varsinaisesta onkin tulossa virtuaalinen, jossa todellista elämää on joka päivä vähemmän ja vähemmän.

Ja se tuo mukavasti tämän lastun toiseen aiheeseen. Blogihenkilö nimittäin selaili myös Adam Phillips’in Going Sane-kirjaa. Otsikossa ei voi oikein napakasti kääntää suomenkielelle. Going sane’ssa on välittömästi näkyvissä Going mad’in vastakohta. Ja kaikki nykyajan ihmiset, ainakin kaupungeissa, tietävät mitä gong mad/tulla hulluksi tarkoittaa jokapäiväisessä kielenkäytössä, kaikkihan nykyisivät ovat ”going mad” ja monet jopa kallonkutistajansa avulla.

Ja hulluudesta ovat erityisen kiinnostuneita kirjalliset ihmiset: kirjoittajat, jotka kirjoittavat henkilöistä ”going mad” ja lukijat, jotka vaativat kirjoittajilta tarinoita juuri sellaisista kohteista.

Henkilöt ”going sane” eivät ole seksikkäitä, jännittäviä, kiinnostavia, puoleensavetäviä, luovia – sanalla sanoen ”hulluja”. Tervejärkisyyttä, ”sanity’ä”, ei edes huomaa muuten kuin sen poissaolona; niin kuin siivoamisen puuttumisen huomaa vasta likaisista ikkunoista tai villakoirista, hyvän bassonsoittajan siitä, että tämä lopettaa soittamisen keskellä kappaletta, tai oman vanhenemisensa nuoruuden hulluuden puutteena. Vanha ja tasainen on tervejärkistä nyt-hetkeä, nuoruus on suuria ajatuksia ja – niin, tulevaisuutta.

Kirjailija Phillips’in ohje näyttää olevan, että jokaisen pitäisi pysyä hulluna elämänsä mausteeksi, ja toivoa, mitä tarvitsee, eikä sitä, mitä haluaa, esimerkkeinä raha, seksi ja julkkiskultti. Blogihenkilö ei selaillessaan huomannut ehdotusta ryhtyä bloginpitäjäksi, mutta eräänlaista hulluuttahan sekin tietysti on, joten kyllä se varmasti tervejärkisyyden vastapainoksi hyvinkin sopisi.

Ja lopuksi vielä, että blogihenkilö kuvittelee, nyt kai korkean ikänsä johdosta, hyvän luulon olevan aina kuivakiskoisen tiedon väärtin, kun vielä nuorena kuvittelin usein tyhmyyksissään asian juuri toisin päin.

Poliittinen pintavaahto, tieto ja arvojen maailma

a niiden välinen ristiriita ovat blogihenkilöllä vähän väliä mielessä, erityisesti niinä päivinä jolloin on kuunkierron vuoksi pahalla päällä ja etsii päälleen sopivia purkautusmiskohteita. Henkilö on ymmärtävinään, että äänestäjät äänestävät edustajikseen niitä, jotka pystyvät osoittamaan, että ovat äänestäjiään tietävämpiä, paremmintietäviä, besserwissereitä. Ja tämä ei tietysti oikein rakennetulle poliitikonmielelle ole mitenkään vaikea tavoite.

Henkilö on aikaisemminkin maininnut MEP Alex Stubbin esimerkkinä tällaisesta paremmin tietävästä poliitikosta, joka on saanut huikean äänimäärän osoittamalla olevansa eurooppalaisten valtarakenteiden tuntija. Stubb on varmaankin ihan mukava nuori mies, josta olisi tullut ajan mittaan erinomainen virkamies komissioon, merkittävä suomalainen virkamiesvaikuttaja, joita on komissiossa aivan liian vähän, vaikka virkamiehiä olisikin osuuteemme nähden oikea määrä. Hänen kotisivuiltaan ei löydy mielipiteitä, jotka osoittaisivat perinteisen poliitikon intohimoja, asenteita tai arvoja, monet Arvoisista Lukijoista saattavat katsoa tämän nykypoliitikolle pelkästään eduksi, mutta blogihenkilö puolestaan ajattelee sitä lähinnä epäilyttäväksi seikaksi.

Tällaisilta virkamies-teknokraatti-poliitikoilta ja heidän äänestäjiltään näyttää unohtuneen se, mitä politiikka oikeastaan pitäisi olla: yhteisten asioiden arvioimista, arvottamista ja intohimoista kiistelyä paremminkin kuin äänestäjien mielipiteitä myötäileviä ajatuksia ja muotivirtauksia, trendejä, joilla ei ole juuri merkitystä ”tavalliselle” suomalaiselle tai muunkaan maalaiselle äänestäjälle. Kokoomus on, vastustajiensa iloksi, huippua myöten miehitetty näillä värittömillä ja hajuttomilla tytöillä ja pojilla (no, onhan siellä tietysti se Kanerva, joka varmaankaa ei ole ainakaan hajuton, vaikka saattaakin olla jossakin määrin mauton jopa perinteiseksi poliitikoksi).

Suomalaisista MEP’eistä Lasse Lehtinen, Esko Seppänen ja Paavo Väyrynen ovat ainoat, joista blogihenkilölle tulee mieleen jotakin arvoperusteisen mielipiteen tapaista, jotakin muutakin kuin siloposkista tuutulaulua.

Tarkemmin katsottuna MEP:ien saiteilta löytää kuitenkin mielenkiintoisia kannanottoja

Esimerkiksi Henrik Laxilta, joka edustaa parlamentissä tärkeää kansanosaa eli ruotsinkielisiä suomenomistajia, täytyisi kai löytää tämän mukaisia mielipiteitä, ja helposti hänen sivuiltaan löytyi käytetty sairaanhoitajakortti, jonka pöytääniskulla pyrittiin avustamaan ruotsinkielisen paperiteollisuuden omistajakuntaa mm. vaatimalla hallituksen puuttumista paperialan kiistoihin:

”… On ongelmallista, että taloudellisessa mielessä tärkeillä avainryhmillä on kiistoissa muita ryhmiä, kuten sairaanhoitajia, huomattavasti vahvempi asema, sanoi europarlamentaarikko Henrik Lax (r) liittyen paperialalla vallitsevaan riitaan. Tämä epätasapaino ei ole yhteensopiva sellaisen solidaarisen yhteiskunnan kanssa, jota suomalaiset haluavat rakentaa…”

Ah, blogihenkilöllä tulee kyynel silmäkulmaan ajatellessaan sitä Laxin sympatian hyökyaaltoa, joka varmasti ulottuu jokaisen huonopalkkaisen sairaanhoitajan, jopa suomenlikelisten, osalle, vaikka eivät omistaisi paperiteollisuudesta osakkeen osaketta.

Parantumattomalta narsissilta, vankalta demarilta ja kokeneelta virkamiesedustajalta, Reino Paasilinnalta (voisivatko veljekset olla pudonneet kauemmaksi toisistaan?), lainattakoon hänen uuskielinen (etsi romaanista 1984 vaikkapa sanalla ”newspeak”) kannanonttonsa lähidemokratiasta:

” Kun valtaa vietiin Brysseliin, sitä tuotiin samalla lähemmäs kuntalaisia.”

Hah, hah, heh (tämä lopussa oleva nauru on blogihenkilöltä, vaikka ehkä Paasilinnakin lausuntoansa nauroi, onhan hän tunnettua humoristisukua).

Anneli Jäätteenmäkeä täytyy blogihenkilön mielestä kunnioittaa ainakin kahdesta toisiinsa liittyvästä asiasta, hänestä tuli ensimmäinen naisemme pääministeriksi ja hänellä oli moraalista voimaa nousta vaalivoittajaksi jäätyään kiinni, kansanomaisesti sanottuna, valehtelusta (henkilö ei tiedä oikeaa lakimiestermiä, heidän kielensähän vain harvoin käy yhteen kansankielen kanssa, mutta oikeuden päätöksellä hänen puheidensa uskottavuus ei ollut aivan sitä, mitä sen olisi voinut olettaa olevan pääministerillä). Hän sanoo esittelyssään lyhyesti tästä törkeästä kaudesta elämässään, että:

” Pääministerinä toimin vuonna 2003.”

Lyhyesti, ytimekkäästi ja tyhjentävästi sanottu. Jäätteenmäki on kirjoittanut nettisivujensa mukaan (jossa olevan kuvassa hän näyttää hyökkäykseen valmiilta kanahaukalta, joita blogihenkilö on aina kovasti ihaillut) Suomenmaassa otsikolla ”Suomi on oikeassa seurassa” mm. näin:

”…Esimerkiksi ennen autonomian aikaa valtioliitto Ruotsin kanssa…”

Jos hän todella tarkoittaa sitä mitä näyttää sanovan Ruotsin pakkovallasta Suomessa, olisi mielenkiintoista tietää, miksi hän kutsuu Suomen EU-jäsenyyttä (Euroopan liittymisenä Suomeen? ehkä).

Vertailun vuoksi otettakoon suomalaisen hovinarrin, ministerin ja parlamentaarikon sekä eurooppalaisen liberaalin ajattelijan Paavo Väyrysen saitilta esimerkki siitä, että myös eurooppalaisia asioita voidaan ajaa sydämellä eikä päällä ja että asioita voidaan kutsua niiden omilla nimillä, välttelemättä suuruudenhulluutta ja tuntematta turhaa kainouttakaan:

”… Koen perustuslain kaatumisen suureksi voitokseni, vaikka en toki pyrkinyt Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin vaikuttamaankaan. Nyt meillä on vielä toivoa, että EU kehittyisi sittenkin itsenäisten valtioiden liittona, ja Suomikin voisi päättää omasta tulevaisuudestaan edes siinä määrin kuin nykyään…”

ja samassa kannanotossa myös näin:

”… Valitettavasti kokoomuslaiset europarlamentaarikot ovat ajattelemattomuuttaan kasanneet kiviä rekeeni, kun he ovat ryhtyneet ajamaan pohjoisen ulottuvuuden korvaamista Itämeri-strategialla. Vaikka heille on rautalangasta moneen kertaan väännetty…”

Blogihenkilö luki myös aikansa täytteeksi Parnassoa, jossa Bo Carpelan komeili kansikuvana. Suomalaisugrilainen Janne Saarikivi kirjoitti maalaistolloista, joista hän ei ehkä niin hirveästi kuitenkaan tiedä, ja sanoi mm:

”…muistuttavat meitä siitä, että Suomi ei ole oikeaa Eurooppaa, vaan Itä-Eurooppaa. Se on pohjoinen Moldova, jossa mikä tahansa on hienoa, kunhan se on ulkomailta tuotua…”

Väyrysen tiedämme tietävän tämän asian oikein hyvin oltuaan koulutettavana kantapään kautta viimeisen suomalaisen tsaarin ja tunnetun myyrän, Urho Kekkosen, kotikoulussa. Sen sijaan Stubbin äänestäjät ovat ehkä vain huomanneet, että hän on opiskellut Sorbonnessa (Pariisissa) ja London School of Economics’issä ja varsinkin Yhdysvalloissa. Eli on ulkomainen tuote suomalaisessa politiikassa.

Vaikka onkin aivan selvää, että 115,000 äänestäjää ei voi olla väärässä, pantakoon tähän vielä Parnassosta (ehkä lievästi poleeminen) Oscar Wilde-lainaus (suom. Timo Hämäläinen):

”Koulutus on ihailtava asia. Mutta ajoittain on hyvä muistaa, että mitään tietämisen arvoista ei voi opettaa.”

Oma napa

n aina lähellä blogihenkilön sydäntä, vaikka tämä näyttääkin pitkältä ja laihalta kuin vuosi 1867. Edellinen vuosi oli suomalaisille vielä sitäkin huonompi, siitä nimittäin sanottiin laulussakin, että: "...vuonna kuusikymmentä kuusi, tuli voimaan laki uusi, kiellettiin viinaa keittämästä, juomapäiviä viettämästä..." Ja tämä johtaa tietysti ajattelemaan lempifilosofiaan, jota samalla vihaa sydämensä pohjasta.

Jean-Paul Sartre’en tutustuminen romahdutti henkilön maailman täydellisesti.

Siihen saakka henkilön elämä oli ollut ilottelua päivästä päivään. Kaikista synneistään oli voinut tyytyväisenä syyttää muita: pääasiassa ymmärtämättömiä vanhempia, vanhinta siskoa, opettajia ja Vistilän Tarmoa, jolta oppi tupakoinnin hyödyllisen ja jalon taidon, josta henkilö kovasti kohtaloaan valittaen pääsi eroon viime vuoden syyskuun kolmantena päivänä kello 3:36 ip; tai Knuuttilan mikä-sen-nimi-nyt-olikaan, joka veti blogihenkilöä epäreilusti turpiin yhdellä välitunnilla niin, että henkilön täytyi vollottaa surkeuttaan lähes koko eläinopin tunti, kun ei saanut ylpeyttään koottua kasaan ennen kuin tunnin lopulla, mutta opettaja Litja ei siitä sen kummemmin onneksi välittänyt. Se Knuutila oli myös hyvä hyppäämään korkeutta ja siitä tulikin sitten voimistelunopettaja, eikä se koskaan jutellut filosofeista, niin kuin tupakoiva Tarmo ja sen kyynikkoystävä, Jouko Peltonen.

Mutta Sartreen tutustuminen siis muutti blogihenkilön elämää, ja erittäin epämukavalla tavalla.

Sartre nimittäin närisi henkilölle, että tämä on itse vastuussa omista teoistaan, mikä olisi ehkä ollut kohtuullisen helppoa kestää. Mutta Sartre sanoi myös, että henkilö on vastuussa tekojensa kaikista, etäisistäkin, seurauksista. Eli tehdessään hyvää tekoa, jonka tekee hyvässä tarkoituksessa jollekin hyvälle ihmiselle, henkilön on oltava akuutisti tietoinen tekonsa muistakin seurauksista, mutta tämän tuskallisen tietoisuuden ei saa antaa johtaa nimilismiin tai täydelliseen passiivisuuteen kaikkien päätösten edessä. Lisäksi ihminen rakentaa itse itsensä, ja luo itsensä uudeksi jokaisella teollaan.

Tätä voi tarkastella hyvin Irakin sodan suhteen, sitähän arvostellaan tai arvostetaan kovasti riippuen siitä, kuka sitä tarkastelee. Blogihenkilö ei osaa päättää, onko meidän kaikkien, mukaan lukien Knuutilan mikä-sen-nimi-nyt-olikaan ja irakilaisten naisten, lasten ja vanhusten, edun mukaista se, että amerikkalaiset aloittivat sodan, jolla taattiin, että Saddam Hussein ei enää ole vallassa tapattamassa muutamaa sataatuhatta irakilaista joka vuosi. Vai olisiko ollut parempi antaa Saddamin olla oloissaan ja olla tappamatta lähes koko irakilaista sotaväkeä ja olla aiheuttamatta, suoraan ja epäsuorasti, tuhansien siviilien kuolemaa siinä sivussa.

Blogihenkilö ei onnekseen joutunut ajattelemaan oikeaa vastausta tähän ongelmaan, ajattelusta olisi tullut vähintäänkin päänsärkyä, ehkä jopa kirkkaita, sahalaitaisia ja monivärisiä näkyjä.

Alla on Rauno Räsäsen johdattamana löytyneen filosofi-testin tulos.

Blogihenkilö on aina luullut olevansa kyynikko, mutta testi osoittaa vastaansanomattomasti, että vain 30 % henkilön mielestä on kyyninen. Ja ylimpänä listalla ovat Sartre ja Nietzsche (jonka nimeäkään henkilö ei osaa kunnolla kirjoittaa lunttaamatta ja jota henkilö on lisäksi aina tyhmyyttään ajatellut kyynikoimpana jopa kyynikkojen joukossa). Muuten sijalla 11 ja 59 %:n vaikutuksella on munkkiveli, filosofi ja konseptualisti Ockham, jonka mukaan on nimetty Ockhamin leikkuri ja joka ei pitänyt ajatuksesta, että "se, mikä on, silloin kun se on, on välttämättä", vaikka ei blogihenkilöllä ole mitään sanottavampaa ongelmaa tämän selkeän ajatuksen kanssa, joka lisäksi näppärästi selittää sen, miksi henkilö itse ja koko muu elävä luomakunta, tietoiset ja tiedottomat, ovat olemassa.

Ochamin leikkurihan kai sanoo, että ilmiön selitykseksi on valittava selittävistä teorioista se, joka on yksinkertaisin. Eli, että asioita ei tulisi monimutkaistaa tarpeettomasti. Tästä voidaan päätellä, että George W. Bush ja hänen hallintonsa eivät, irakilaisten onneksi, ole Ockham’in oppilaita. Muutenhan he olisivat tietysti pommittaneet koko Irakin kivikauteen, niin kuin kai jotkut hallinnon ockhamilaiset haukat olisivat halunneetkin.

Alla siis filosofisaitin mainosten jälkeen näkyvät blogihenkilön testin tulokset:

SelectSmart.comEthical Philosophy Results
Post your comments on the Discussion Board. -- Thanks from SelectSmart.com
· The list below is modified by your input. The results are scored on a curve. The highest score, 100, represents the closest philosophical match to your reponses. This is not to say that you and the philosopher are in total agreement. However this is a philosophy that you may want to study further.
Click here to open a new Ethical Philosophy Selector page. To return to the Ethical Philosophy Selector page with your current scores, use your back browser button.
Your Results:

1. Jean-Paul Sartre (100%) Click here for info
2. Nietzsche (95%) Click here for info
3. Kant (91%) Click here for info
4. Stoics (85%) Click here for info
5. Spinoza (83%) Click here for info
6. Epicureans (80%) Click here for info
7. David Hume (74%) Click here for info
8. Aquinas (72%) Click here for info
9. Aristotle (65%) Click here for info
10. Nel Noddings (61%) Click here for info
11. Ockham (59%) Click here for info
12. John Stuart Mill (57%) Click here for info
13. Jeremy Bentham (52%) Click here for info
14. St. Augustine (52%) Click here for info
15. Prescriptivism (45%) Click here for info
16. Thomas Hobbes (45%) Click here for info
17. Ayn Rand (40%) Click here for info
18. Cynics (30%) Click here for info
19. Plato (21%) Click here for info

Bill Gates sucks

ai blogihenkilö ei oikeastaan tiedä onko otsikko aivan täsmällinen tai ihan oikein, mutta jouduttuaan tietokonetyhjiöön torstaista maanantaihin henkilön kaltainen pikaisesti suuttuva kränkkä ei voi olla sympaattisella päällä.

Kävi nimittäin niin, että henkilön vanha, n. 1.5 G:n Dell kannettava (kotikone) kieltäytyi enää näyttämästä kirkasta ja värikästä 16”:n kuvaansa – oli ehkä ällikällä lyöty google poems’in (Leevi Lehdon älyttömän mielenkiintoinen runokone) tuottamista, aivoja kourivista ruonoista, joita henkilö on viime aikoina ahkerasti ”luonut” ja jopa julkaissut runosivuillaan. Tietokone”asiantuntijat” sanoivat, että nyt on aika vaihtaa uudempaan koska vanhalle ei enää voi tehdä mitään korjaustöitä. Edes vanhojen ryppyjen silittely ei auttaisi, niin on koneparan naama mennyt kurtuille.

HP:lla on nuori ja jäntevä malli, jota blogihenkilö on jo pidemmän aikaa himoinnut, joten se koristaa nyt studion työpöytää ja on pantu sinne liekaan erilaisilla johdoilla (vanha Dell mököttää kurttunaamaisena ja syyttävän, mutta myös jotenkin vahingoniloisen, näköisenä siinä vieressä). Ongelma nimittäin on, että se uusi ei suostu tekemään paljon mitään, ei edes ylläpitämään yhteyttä internet-palvelijan toimittamaan kaapelimodeemiin. Henkilö teki torstaina työtä seitsemän (7) tuntia asian korjaamiseksi, ja lopputulos oli se, että uusi, uutuuttaan kiiltävä 17”:n näytöllä varustettu 4-kiloinen ”kannettava” kertoo henkilölle 3.2 G:n voimalla, että hänellä on ongelma nnn (numero) internetin kanssa ja se pitäisi korjata.

Sen verran yhteys ehti toimia klo 00.45 perjantaiaamuna, että joku prkl:n hunsvotti (todennäköisesti 15-vuotias finninaamainen häkkeri, joka käyttää isänsä tai äitinsä konetta näiden tietämättä, tartuttelee blogihenkilön koneita toinen toistaan pahemmilla viruksilla samalla kun imuroi pornokuvia internetiltä ja laskuttaa ne vanhempiensa visalle mikä onkin ihan oikein, mitäs ovat menneet ja tehneet tällaisia mukuloita! Tietysti Arvoisan Lukijan ja blogihenkilön omat lapset ja lapsen lapset ovat virsiä veisaavia enkeleitä, jotka eivät missään nimessä tekisi mitään pahaa!) tartutti uuteen koneeseen viruksen teeskentelemällä olevansa Microsoftin downloader. Tämä tapahtui ennen kuin entistäkin harmaantuneempi blogihenkilö oli älynnyt asentaa uutukaiseensa virusten torjujan (henkilöllä on tietysti ostettuna f-Secure:n internet-suoja, suosi suomalaista jne). Nyt virusohjelma ilmoittaa henkilölle, että hänellä on kymmenen nimeltä mainittua virusta, joita ohjelma ei pysty poistamaan eikä nimeämään uudestaan.

Taistelu jatkuu tämän ongelman osalta myöhemmin tänään.

Blogihenkilö ehti tässä välillä käydä englantilaisen (lentoemäntä) ja amerikkalaisen (lentokapteeni) ystävänsä häissä Wells:n katedraalikaupungissa Somersetissa, Englannissa. Ja joutuu taas huomenna lähtemään Pariisiin kolmeksi päiväksi kuvattavaksi Shakespeare et Co:n ovella. Samalla on aikaa käväistä konferenssissa, johon henkilön pomo ei voi mennä esittämään henkilön hänelle kirjoittamaa loistavaa puhetta, koska pomon purjevene täytyy tämän viikon aikana nostaa talviteloille jossakin päin Ruotsia.


Valitettavasti henkilö ehti tähänastisena tietokoneisiinsa aina-tyytyväisenä nimetä Bill Gates’n uuden Maailmanhalituksensa ministeriksi. Jos henkilö pystyisi erottamaan Gates’n hallituksesta, se tehtäisiin. Ainoa pelko tässä erottamisessa on se, että Bill saattaa olla henkilö, josta on mahdotonta päästä eroon, kuten Applen ja Netscapen käyttäjät ovat epätoivokseen ehkä jo havainneet, ja Firefox’n, Operan ja Safarin ja muiden sensellaisten uutuuksien optimistiset käyttäjät tulevat, valitettavasti, ja ehkä jo piankin huomaamaan. Muuten Firefoxin käyttäjiä näyttää blogihenkilön Arvoisassa Lukijakunnassa SiteMeter’n mukaan olevan 34 % ja IE:n käyttäjiä 58 %, mutta kaikkihan muistavat, että Netscape oli ”ainoa” selain vain muutama vuosi sitten, nyt sen osuus on vain joku pari kolme prosenttia.

Internet-ongelmien vuoksi henkilön tärkeätkin työt, kuten blogien päivitys ja keskusteluihin osallistuminen kommenttiosastoilla ovat jääneet tekemättä päiväkausiksi.

Bill Gates sucks!

Kuka ansaitsee vallan

allita Arvoisan Lukijan puolesta on varmaankin kysymys, joka polttaa aivoja päivän jokaisena hetkenä. Nyt on tilaisuus harkita sitä uudelta pohjalta. BBC on järjestänyt äänestyksen, Who Runs Your World, maailman hallituksesta. Voit vallita Ajattelijoista, Johtajista, Ekonomisteistä, Poliittikoista, Muotoilijoista, Taiteilijoista tai Urheilijoista. Tarjolla on esivalittu lista, joka on lievästi miehiseen ja anglosaksiseen maailmaan päin kallellaan, mutta vähemmän kuin blogihenkilö pelkäsi ennen kuin aloitti oman valintansa.

Oma-hallituksesta tuli seuraavanlainen:

Pääministeriksi Desmond Tutu, taskukokoinen eteläafrikkalainen saarnaaja ja velmuilija, joka on sanonut esimerkiksi näin:

"When the missionaries came to Africa they had the Bible and we had the land. They said "Let us pray." We closed our eyes. When we opened them we had the Bible and they had the land."

Muiksi ministereiksi Dalai Lama, Nelson Mandela, Bill Gates, Gabriel Garcia Marques, Bono, Condoleezza Rice, Aung San Suu Kyi, Shirin Ebadi, Amartya Sen ja vielä "hännän" huipuksi Germain Greer, australialainen feministi ja naisasialiikkeen virallinen ”ballbuster” ja rottweiler, joka on sanonut paljon ja erittäin kovalla äänellä, mutta pelkästään hyvästä syystä: pelotellakseen miesten kivekset takaisin sinne, mistä aikanaan putosivat; mm. näin:

"I mean, we women are more reasonable [than men]. We pop one follicle every 28 days, whereas they are producing 400 million sperm for each ejaculation, most of which don't take place anywhere near an ovum. I don't know that the ecosphere can tolerate it".

Että siinä on blogihenkilön valinta Maailman Hallitukseksi, joka ei ehkä suurempia perusteluja kaipaa. Sinne olisi mielellään pannut vaikkapa Tanja Karpelan puhumaan kulttuurin puolesta (muuten muistattehan kaikki antaa äänenne sananvapaudelle ennen kuin se on liian myöhäistä), mutta ei valitettavasti ollut listoilla mahdollisuutta tämän valintaan, eikä siellä näkynyt muitakaan pohjoismaisia kaunottaria, ajattelijoita, poliitikkoja.

Onko niitä edes täällä jään seassa koskaan ollut, siis muita kuin näitä jääkaunottaria?

Ja vielä lopuksi hieman lisää vastavalitun pääministeri Tutun sanoja lohduksi blogihenkilön kaltaisille syntikomposteille:

"We may be surprised at the people we find in heaven. God has a soft spot for sinners. His standards are quite low."

Lyhyt tilastointiin liittyvä ilmoitusasia

oukokuun ensimmäisen päivän jälkeiset kävijät 9999-10,002 käväisivät eilen illan aikana blogihenkilön saitilla henkilön itsensä katsellessa televisiosta luonto-ohjelmia ja yrittäessä kääntää neljää arabiankielistä sanaa johonkin tajuttavaan muotoon. Luonto-ohjelmassa Bill Oddie selitti miten lintuja, jäniksiä ja pyöriäisiä pitää katsella, että tulevat oikein katselluiksi. Ohjelmasta jäi henkillle mukavan multainen maku suuhun. Sen sijaan ne arabisanat jäivät edelleen tolkkua vaille, mutta sittempä sopivat paremmin blogihenkilön suuhun. Ohessa henkilö oppi monta arabiankielistä hävytöntä sanaa, joita ei viitsi tänne korkeakulttuuria tavoittelevaan lastuunsa ruveta toistelemaan.

Alla hieman lisätietoja eräistä kävijöistä, ei uskalla kutsua heitä Arvoisiksi Lukijoiksi, koska saattoivat olla satunnaisia käväisijöitä (paitsi yksi, joka selvästi on Arvoisa Lukija) lukematta sanan sanaa.


9,999. kävijä oli käyttänyt sonera.net’n jotakin Helsingissä sijaitsevaa serveriä ja tullut Dionysokseen Hanhensulan bloggerilla olevien käyttäjätietojen kautta, vilkaissut pikaisesti Fransiskus Assisilaista koskevia kommentteja ja livahtanut sitten johonkin muualle, kävijä 9,999 oli astunut sivuille kello 20.48.21

10,000. elisa-laajakaistalla joltakin Helsingin alueen servereistä, oli hypännyt Dionysokselle Kirsti Ellilän sivulla olevasta linkistä luettuaan tämän tekstiä otsikon Omaelämäkerrallista alla, kello 20.59.09.
Muuten, ja a propos, kirjailija Ellilä itse kehottaa tänään päreessään auttamaan Anssia, eli Helsingin Sanomien toimittajaa Anssi Miettistä, joka on saanut kaikki Suomen bloggaajat kuumiksi (paitsi Saaran, joka osaa laskea) ja kirjoittamaan puolestaan jotakin juttua Kuukausiliikkeeseen, ja kirjailija Katri Manninen järjestelmällisenä ihmisenä (ei tarvitse ihmetellä enää niitä tuotantomääriä) on kehittänyt oikein lomakkeen asian hoitamiseksi kunnolla.

10,101. elisa-laajakaistalla Otaniemestä oli etsinyt jotakin sanalla ”schopenhauer” kello 21.22.33 ja löytänyt Dionysoksen kevään. Googlen etsintä oli antanut tämän näköisen etsintätuloksen vierailijan nähtäväksi, josta Dionysos oli sitten sattunut uteliaan silmään.

Näistä ketään ei pysty tunnistamaan jätetyistä jäljistä. Sen sijaan kävijän 10,002 kello 21.27.33 inet.fi:n serveristä pystyisi ehkä pienellä salapoliisityöllä arvaamaan jollakin todennäköisyydellä. Mutta miksipä sellaista hauaisi tehdä.

Eli vielä kerran kiitos kaikille näille ja muillekin nyt jo noin 10058:lle kävijälle. Käyntinne ainoaksi korvaukseksi voi blogihenkilö tarjota vain lisää tekstejä joko nykyisellä tai jollakin muulla tyylillä ja vierailuja päivittäin niin monissa muissa blogeissa kuin on inhimilisesti ottaen mahdollista.

Tämän lastun koristeena oleva kuva lentoa hankkivista voikukan hahtuvista kuvaakin oikein hyvin lastujen osaa maailmassa.

Malmin kentästä ja lisäksi Koiramme Timbuktussa katsottuaan Googlen karttoja

alitti Niilin (standardiarabiaksi Al Bahr al Azraq)(korjaus lisätty 15.9/blogihenkilö) lomaltaan, että Saharan mustan alueen kuva blogihenkilön aiemmasta lastusta ei enää ole paikallaan. Tämän linkin pitäisi toimia siellä Timbuktussa asti, mitä lie google tehnyt, kun ihan hyvän linkin meni pilaamaan. Henkilö yritti katsoa, vaan eipä näkynyt Mr. Bones'ia Timbuktun satelliittikuvassa, ei siinä tosin näy paljon muitakaan yksityiskohtia.

Mutta mitäs viiruja nämä ovat, jossakin Kaksoisvirtojen maan pohjoisosien taistelupaikoilla, sunnialueilla? Eivät oikein näytä B-52-pommikoneiden jättöjuovilta, niiden olisi pitänyt hajota pilvimäisiksi. Jos eivät ole jättöjuovia niin mitä hittoja ne sitten...

Kaksoisvirtojen maan luoteisosasta löytyy tälläinen koiranoksennusta (anteeksi sinne Timbuktuun päin) muistuttava sinertävä vaahtomainen pläntti, ja keskeltä hedelmällistä viljelysaluetta vielä, mitä, mitä? Maailma on ihmeitä täynnä.

Poria eivät länsimaailman vakoilujärjestöt ole järin tärkeäksi määrittäneet ja niinpä googlen satelliittikuvasta ei kunnolla erota onko henkilön virtuaalituttu ja Arvoisa Porilainen Lukija käymässä kesäasunnollaan Porissa, Kirjurinluotoa vastapäätä. Eikä erota edes sitä onko jatsien aika. Muuten, kovin kauaksi merenrannasta on entinen satamakaupunki Pori joutunut vuosisatojen aikana. Pian kai nykyisetkin satamat joudutaan sulkemaan ja rakennukset modifioimaan eksoottisiksi asuntokomplekseiksi rikastuvalla, keskiluokkaiselle porilaisporvaristolle.

Mutta mikäpä siinä, Yyterin suloiset sannat ovat ihan lähellä. Blogihenkilökin on niiltä sannoilta joskus lähtenyt purjelaudalla kohti suuria seikkailuita, joilla meinasi henki mennä , kun joutui kesäisenkylmän ja purevantuulisen Pohjanlahden aaltoihin ilman lämpöpukua. Kylmässä vedessä ja vain vähän lämpimämmässä ilmassa henkilöltä kutistui egon lisäksi muutakin niin, ettei oikein olisi kehdannut uimakopissa vaihtaa kuivia vaatteita päälle, mutta tehtävähän sekin oli.

Vähän etelämpänä Malmin lentokenttä on perinteikäs ja "perinteisten" 30-40 lukujen lentokenttien näköinen monine kiitoteineen, joista tosin vain kaksi (itä-länsi-suuntainen 09 ja 18 pojois-etelä-suunnilla) ovat enää käytössä. Jostakin syystä blogihenkilö ei koskaan ole laskeutunut 09:lle, vaikka 18:aa, ja sen vastasuuntaa 36, on "joutunut" käyttämään aika paljonkin vuosien aikana. Intomielisenä ilmailuihmisenä blogihenkilö on intohimoisesti Malmin kentän säilyttämisen puolella. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas, siellä on valmis infrastruktuuri ilmailulle, eikä sen kaltaiselle ilmailulle ole osoitettavissa vaihtoehtoista paikkaa Helsingin ympäristössä. Usein mielipiteitä muokataan harhaluulojen vallassa. Ja kukaan ei tietysti mielellään halua uutta lentokenttää ihanan rivitalonsa naapuriin.

Pienkoneet eivät kuitenkaan aiheuta sanottavasti melua, Seutulan kenttään verrattuna melua ei edes huomaa, joten siitä ei tässä ole kysymys vaan periaatteellisesta "me versus ne"-asenteesta. Kaikkien muiden toimet ovat aina ärsyttäviä, jos niitä halveksii tai ylenkatsoo, henkilökohtaisilla tai ideologisilla perusteilla, sillä ei ole niin suurta väliä. "Niiden toisten" harrastus tai työ, ilmailu Malmin tapauksessa, on tarpeeton ja vahingollinen ja pitää ehdottomasti lopettaa; kaikki "meidän harrastukset" ovat välttämättömiä, kehittäviä ja ihmiskunnalle erityisen hyödyllisiä. Ja muutenkin "meidän" täytyy päästä lentämään milloin haluamme mennä Kanarialle, Kreikan saarille tai Mallorcalle, ja haluamme lentää nimenomaan Seutulasta, "meidän lentokoneemme" ei tietysti saastuta tai metelöi, ne ovat "ne muut"...

Hoh hoijaa.

Ja vielä muistutukseksi matkalle:

Jos hyväksymme, että sallimus tai sattuma ohjaavat toimiamme, hylkäämme luovuuden mahdollisuuden. Vain vapaa sielu voi olla luova.

Giovanni di Bernadone d’Assisi

tai jotakin sinne päin kai oli Pyhän Fransiskus Assisilaisen syntymässä Umbriassa, Italiassa saatu nimi. Pyhän Fransiskuksen isä oli äveriäs kauppias, niin kuin Kirkkoisä Augustinuksenkin isä oli ollut. Tälle ei pidä panna liikaa painoa, molemmat olivat oman aikansa sivistyneitä miehiä ja sivistyäkseen keskiajalla täytyi olla rikas, nykyäänhän sivistyneen maineen saa olemalla kuuluisa ja sivistyneistöön pääsee jokainen, jolla on riittävän lukukelpoiset silmät ja kestävät istumalihakset.

Fransiskus riitaantui isänsä kanssa ja päätti antaa omaisuutensa pois kuultuaan jonkun papin sanovan: "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään - ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan."(Luuk 9:3)

Hän perusti fransiskaanimunkkien veljeskunnan (ja myöskin köyhien klaarojen sisarkunnan vai mikä se nyt suomeksi olikaan), ja sen jäsenet ovat meidän päiviimme saakka, toisin kuin eräiden muiden munkkikuntien jäsenet, pitäneet yllä ja noudattaneet itse ajatusta maallisen omaisuuden turhuudesta. He ovat myös, yksipaitaisina, tunnettuja luonnollisesta hajustaan, mutta tätä blogihenkilö ei mielellään mainitse joten jääköön se hänestä sanomatta.

Mutta jotenkin elävästi tulee kuitenkin mieleen tästä hajukysymyksestä henkilön hyvä ystävä, nyt eläkkeellä jossakin Lapissa asusteleva, Risto P, joka vakuuttaa, että hänkin on elänyt näin vanhaksi, eikä koskaan ole deodorantteja tarvinnut. Risto P. on ollut pari kertaa kihloissa ja kerran lähes alttarilla saakka, mutta jostakin käsittämättömästä syystä on jäänyt poikamieheksi. Niin on maailma arvoituksellisella ja melko julmalla tavalla paha miessukukunnalle, jopa naisten luonnollisia hajuja kovin arvostaville riehakkaille poikamiehille, joilla on kunnon vapaamuurareina essu keittiötöitä varten omasta takaa ja vieläpä oma, maksettu talo jossakin Rovaniemen ulkopuolisessa kairassa, ja kenenpä naisen ei sinne mielihyvin kuvittelisi asettuvan rakkaansa kanssa, luonnolliselta tuoksuvaan lintukotoon. Mutta nyt siis piti siitä Fransiskuksesta…

Fransiskaanien säännöstö perustuu kolmeen raamatunlauseeseen, yllä mainittuun Luukkaan evankeliumin kohtaan, Matteuksen 16:24:ään ja tähän (Matt. 19:21): ” Jeesus sanoi hänelle: 'Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua'".

Viattomana blogihenkilö meni Blogisiskon kirjoituslippaan esimerkkiä noudatten ja otti osaa testiin, jolla määritettiin mitä pyhimystä lähinnä henkilö sattuu olemaan. Vastaukseksi tuli, suunnattomaksi yllätykseksi, Pyhä Fransiskus.

Blogihenkilö itse olisi kuvitellut sopivansa paremminkin dominikaaniveljeksi (tai ehkä jopa benediktiiniveljeksi); hehän ovat usein elämänmyönteisiä ja usein iloluonteisia ekstroverttejä nautiskelijoita, Epikuroksen jälkeläisiä, joita ilman eurooppalainen viinien polkeminen, oluen pano ja liköörien maustaminen olisivat melko alkeellisella tasolla. Jos fransiskaanit olisivat olleet ainoa munkkikunta, ei edes Decameronea olisi tarvinnut kirjoittaa, ja näin eurooppalainen novelliperinne olisi ehkä jäänyt vaille ohjaavaa esikuvaansa ja novellit olisivat pääsääntöisesti tshehovilaisia (tosin näyttää siltä, että Gummeruksen kilpailun tuomaristo jättää yleensä boccacciolaiset novellit omaan arvoonsa, mutta tämä ei kuulu blogihenkilölle eikä tämän lastun aiheisiin niin paljon kuin se Arvoisaa Lukijaa ehkä kiinnostaakin).

"Ateria ilman viiniä on kuin päivä ilman aurinkoa", sanoi kuulemma ranskalainen, aikaisemmin fransiskaanina ollut benediktiiniläismunkki ja rehevä kirjailija (mm. Suuren Gargantuan hirmuinen elämä) Francois Rabelais, jonka viimeisten sanojen kerrotaan olleen: ” Ilveily on ilveilty, laskekaa esirippu!".

Fransiskus puolestaan keskusteli mieluummin lintujen kuin ihmisten kanssa ja joi pelkkää vettä ymmärtämättä mitään hyvien juomien päälle ja kulki laihana kuikelona pitkin maita ja mantuja.

Mutta nöyränä blogihenkilön on tietysti tunnustettava olevansa perheensä pitkäaikaisten perinteiden mukaisesti isänsä kanssa aina riidellyt, laiha kasvistenrouskuttaja, ja saavansa hyvänkin viinin kohtuullisesta nauttimisesta kiusallisen päänsäryn, joka usein estää kunnollisen heräämisen juomapäivien jälkeen, joita siis henkilöllä ei oman todistuksensa mukaan ole ollut ollenkaan. Tosin yllämainittu Matt. 19:21:n kaiken myymisen käytäntö on tullut ajoittain hyvin tutuksi, mutta tämä on johtunut henkilön ylenmääräisestä tyhmyydestä ja huolimattomuudesta enemmän kuin Fransiskuksen tai evankelistojen neuvoista. Blogihenkilöä vaivaakin nyt alinomaan kysymys siitä, tullaanko taivaan portilla laskemaan henkilölle eduksi vahingossa toteutunut suhteellinen köyhyys vai katsotaanko se sattumanvaraisena mieluummin miinuslistalle kuuluvaksi.

Monet muutkin uskonnolliset kysymykset vaivaavat henkilön tyhmää päätä, mutta puhuttakoon niistä tuonnempana, jos muistetaan, nimittäin muistikaan ei enää ole sellainen kuin nuorempana.

Mutta pyhimystestistä blogihenkilö siis sai alla olevan tuloksen, joka on aivan väärin, henkilö nimittäin haisee aina kohtuullisen hyvälle runsaiden kemikalien käytön vuoksi:


You are Saint Francis of Assisi! You don't care
what you look like (or smell like) as long as
you can live simply and help the poor. You
should be receiving your stigmata any day now.


Which Saint Are You?
brought to you by Quizilla

Ikänsä unohtaminen

i ole pelkästään inhimillistä, vaan ihan mukavaakin ja joskus jopa välttämätöntä mielen tasapainolle. Jos sinulle, Arvoisa Lukija, on käynyt näin, voit laskea ikäsi helposti tällä kaavalla:

1. Valitse joku luku 1:n ja 10:n välillä (jos on vaikea valita, ajattele esimerkiksi kuinka monta kertaa viikossa haluaisit, vaikkapa, suklaata. Jos haluat jotakin kokonaan muuta (mahdollisesti lämpimällä, juoksevalla suklaalla ja iholla on jotakin tekemistä sen kanssa, tai ehkä saat muita assosiaatioita), todennäköisesti myös muistat ikäsi, joten tästä hyödyllisestä kaavasta ei välttämättä ole kovin suunnatonta hyötyä)
2. kerro luku kahdella (2)
3. lisää lukuun viisi (5)
4. kerro luku 50:llä
5. jos syntymäpäiväsi oli jo tänä vuonna lisää lukuun 1755; jos ei ollut, lisää luku 1754 (jos syntymäpäiväsi on tänään, on 13. päivä, et todennäköisesti huonon onnesi vuoksi ole enää elossa, joten ikäsi laskemisella ei ehkä ole niin suurta merkitystä, ja blogihenkilö toivoo, että lepäät rauhassa, rakas, epäonninen Arvoisa Entinen Lukija, ja anteeksi, että varmasti hyvin tarpeellinen lepo tuli häirityksi)
6. jos olet elossa, vähennä luvusta syntymävuosilukusi (kaikki neljä numeroa. Jos ei muistu mieleen, tarkista vaikka passista, jos sinulle sellainen vielä myönnetään)

Nyt Arvoisalla Lukijalla pitäisi olla kolmenumeroinen luku.

Ensimmäinen luku on ensiksi valitsemasi luku (se suklaa tms. juttu).

Kaksi viimeistä kertookin unohtamasi iän (Arvoisat Lukijat, jotka syntyivät ennen vuotta 1906, lisäävät halutessaan lukuun sata, ja ennen vuotta 1806 syntyneet 200 jne).

Jos ohjeet tuntuvat liian vaikeilta, niin blogihenkilö suosittelee oheisen, yhdistetyn äidinkielen ja laskennon oppikirjan hankkimista iltojen ratoksi, alakoulua käyvä jälkikasvu voi selittää kirjan vaikeampia kaavoja.

Että semmoista löytyi joltakin runosivulta 13. päivän kunniaksi. Ilmeisesti muillakin runoilijoilla, blogihenkilön lisäksi, on vaikeuksia löytää runosuontaan.

Johtuu varmaan sinisestä valosta!

Lukijatilastot

ljyävät kirjoittajan innokkaita sormia; mukavina, kamalina, masentavina, kiehtovina, viekoittelevina tai luotaantyöntävinä, riippuen kylmistä numeroista ja kirjoittajan kuukautisrytmeistä. Blogihenkilö ei malta odottaa kunnes kymmenestuhannes Arvoisa Lukija on käynyt lastuilla vaan paljastaa tämän hetken tilanteen (tilastointi alkoi 1.5.2005) kaikkien katsottavaksi.

Tilastoista (kts. kuvat tekstin alla) näkyy maantieteellinen jakauma, virtuaalituttavat vancouverilainen taiteilija Marja-Leena ja Brisbanessa Tarzanistaan haaveileva Ruu-täti ovat näkyvissä jakauman ääripäissä, pääosa tietenkin lukee lastujaan Suomessa, vaikka baijerilaisia maatalonemäntiäkin, leivänpaistajia ja kuuman iltapäivän ruohonhaistelijoita, lienee lukijoiden joukossa.

Kuukausitilasto on – anteeksi klisee, jota ei juuri nyt voi vastustaa – kuin lastun elämää lainehilla. Piikit ja laaksonpohjat seuraavat toisiaan vääjäämättä. Niistä näkee tietysti myös blogihenkilön laiskojen ja ahkerien päivien sijainnin, eli kirjoittamisessa näyttää olevan viikkorytmi, joka on jotenkin vakautunut rytmikuvioonsa. Tarkoitus ei tietysti ollut kirjoittaa joka päivä, tavoitteena oli 3-4 lastua viikossa, ja sen kaltaiseen tulokseen näyttää laiska kirjoittaja päässeenkin. Blogihenkilön muut blogit ovat viime aikoina jääneet vaille huomiota, mutta toivoa on paremmasta niidenkin suhteen.

Nöyränä ja kiitollisenahan henkilö näitä ja muita tilastoja tarkastelee, eikä blogilistan noin 250. sija hirveän päätähuimaava tietysti olekaan – jääpähän ylpeyden synti lankeemusta vaille.

Kulttuuria Kuopion torillakin

äkee, jos vähänkin avaa silmiään. Blogihenkilö kävi torilla viime lauantaina herkuttelemassa paistetuilla muikuilla, söi korvapuusteja ja mössötti herneitä, mustikoita ja lakkoja, ja nautiskeli päälle vielä muurilettuja mansikkahillolla. Ja tyhjensi pussistaan pullon iisalmelaista Olvin olutta.

Sieluaankin henkilö ehti ravita, siellä torilla oli nimittäin muutakin kulttuuria: oli mm. runoilija lukemassa runojaan toriyleisölle. Blogihenkilö yritti piilotella sankan runoahneen yleisömuurin takana ja samalla etsiä aukkoja, josta saisi kuvan runoilijasta. Yleisössä oli kolme miestä ja lukematon määrä tietyn ikäisiä ja vähän nuorempiakin naisia, jotka ahmivat runoilijan jokaisen sanan ja tilaisuuden jälkeen antoivat lämmintä palautetta tuhdille runoilijalle, joka silmin nähden nautti olostaan. Runoilija oli toimittaja, kirjailija ja entinen kansanedustaja Aino Suhola, ja kokoelma, josta luettiin, Rakasta minut vahvaksi. Tänä syksynä julkaistaan kokoelman 13. painos samalla, kun runot tulevat ulos äänitteenä.


Runot kuulostivat harkitulta, runolliselta proosalta. Ainon silmät hipaisivat merkitsevästi blogihenkilön silmiä kertoessaan, että: "Rakastamalla/ihminen on/lämmitettävä auki". Ja vaikka Kuopion torilla oli lämmin ja aurinkoinen päivä, niin henkilö oikein värähti ja ajatteli, että rakkautta maailmaan olisi saatava lisää. Aino sanoi suoraan blogihenkilölle myös, ja aivan kuin syyttävästi ja melkein kuin menneiden ja nykyistenkin puolisoiden puolesta:
”Unelmani ovat minun unelmiani eivät Sinun. Minun on tehtävä elämästä oma toteni. Kulje vierelläni, pidä siltaa, mutta älä elä minun puolestani.”

Aino Suhola on julkaissut kirjan Jari Sillanpäästä, tangokuninkaasta, kirjan nimi alkaa ”Jaettu jano…”. Kuopion torilla runoilijan yleisössä näki saman jakamisen ja saamisen iänkaikkisen autuuden.

Muutakin sielun ravintoa löytyi. Esimerkiksi Kuopion yhteiskoulun Musiikkilukion jousiryhmä, joka soitti mm. venäläistä musiikkia. Ja niin soitti vähän matkan päässä nuori venäläinen haitaristikin, joka myös lauloi. Hänellä oli yleisönä pääasiassa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, lienivätkö runoilijankuuntelijoiden aviomiehiä. Haikeasti kaikuivat venäläiset mollisoinnut auliille ja vakavalle yleisölle, joka ehkä meni kuuntelun jälkeen kotiinsa tyhjentämään paskamakkia tai tekemään jotakin muuta proosallista, sellaista on elämä, ylä- ja alamäkeä ja vähän tasaista paikkaa välissä.


Torilla näkyi myös Pieksämäen nukketeatterin punaposkisia tyttöjä hiippalakeissa suorittamassa kulttuurin lähetystyötä ujostelevien kuopiolaislasten keskuudessa.

Että hyvin on kaikenlainen kulttuuri edustettuna Kuopion torilla. Ja torilta ostetut tuoreet herneet riittivät Helsinkiin päin ajellessa lähes Kangasniemen kirkolle saakka, jossa piti syödä päälle mustikkapiirakkaa, mutta eihän sitä piru vieköön ollut tarjolla ja piti tyytyä tuoreisiin munkkeihin.

Minkä väristä blogia kirjoittaa

n ehkä hyvä lastunikkarin itsensäkin tietää, ja muutkin sitä tekivät, eikä tässä keksi nyt juuri muutakaan ja...ja...

Your Blog Should Be Purple

You're an expressive, offbeat blogger who tends to write about anything and everything. You tend to set blogging trends, and you're the most likely to write your own meme or survey. You are a bit distant though. Your blog is all about you - not what anyone else has to say.

What Color Should Your Blog or Journal Be?

Aivojen poimut

a niissä esiintyvät kuviot olisivat mielenkiintoisia nähtäväksi. Omalta osaltaan tätä ei ilmeisesti voi oikein helposti toteuttaa, ellei suorita omaa lobotomiaa, ja mihinkäpä sellainen sitten auttaisi. Tämä tehty testi on ilmeisesti tarkoitettu kuvaamaan abstraktimpaa aivokuviointia. Tiedä sitten mitä tämäkin todellisuudesta sanoo, ehkä sen, ettei näitä testejä pitäisi aikansa tuhlaukseksi tehdä.

Your Brain's Pattern

Your mind is a multi dimensional wonderland (yeah, right, kumpa olisikin!!), with many layers. You're the type that always has multiple streams of thought going (ja kaikki vääriin suuntiin). And you can keep these thoughts going at any time. You're very likely to be engaged in deep thought - and deep conversation. (Hei, tämähän on parempi kuin horoskooppi!!!)

What Pattern Is Your Brain?

You Are 30% Weird

Not enough to scare other people... But sometimes you scare yourself.

How Weird Are You?

Ja sitten vielä uutta tietoa siitä, mikä blogihenkilö oli edellisessä elämässään. Ei hyvältä näytä:

In a Past Life...

You Were: A Banished Cannibal. Where You Lived: Ireland. How You Died: Killed in Battle.

Who Were You In a Past Life?