11.3.2007

Launtain kirjasatoa ja muuta kyldyyria


Kuva: Franz Kafka, Erään koiran tutkimuksia, etusivu

Ihailin alkuillasta Tom Cruise'a Viimeisessä samuraissa, jota en ollut aikaisemmin nähnytkään. Ihan viihdyttava elokuva, vaikka onkin amerikkalaista uushistoriankirjoitusta. Sitten olen kuunnellut ja toisella silmällä katsellutkin BBC-2:lla lähetettävää Covent Gardenin oopperan esitystä Wagnerin Ringin (Niebelungin Sormus) yli kolmen tunnin mittaisesta kolmannesta osasta, Siegfried.
Äsken meinasin juuri nukahtaa ja romahtaa sohvalta lattialle kirjakasan päälle, joten oikaisin habitustani, käväisin pikatupakalla terassilla ja päätin kirjoittaa tämän lastunpätkän samalla kun annan Wagnerin musiikin mennä korvasta toiseen.

Brysselin pappilassa oli tänäpänä nimittäin kirjamarkkinat. Yritin ensin lukea kahvilan puolella viimeisintä pappilaan saapunutta Hesaria (perjantaista), mutta joku viehättävä nainen piti sitä niin varattuna, että kyllastyin odotukseen ja sensijaan katselin keskiviikon Hesarin kulttuuriosasta kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden palkkatietoja. Muuta en tahan sano kuin että minulla ei taida ollakaan varaa yrittää krijailijaksi eikä kai muuksikaan taiteilijaksi, vaikka intoa kovasti olisikin.

Kirjamarkkinoilla olikin tällä kertaa suuri joukko hyvää kirjallisuutta niin, että täytyi oikein ryhtyä valikoimaan. Seitsemän kirjaa löytyi puolison kanssa suhisten käytyjen kiivaiden neuvottelujen jälkeen. Osa on sellaisia, joita myimme Helsingistä lähtötohinassa vuoden 1991 maaliskuussa Holapan antikvariaattiin. Vieläkin v????taa niin vietävästi, mutta minkäs teit, kun muuttolaatikoihin ei enempää olisi mahtunut.

Tänään saimme kahmittua seuraavat teokset:

Juha Numminen: Kuollut ei kukkia kaipaa, WSOY 1994. Olen tainnut ennenkin mainita, että puoliso on erityisen otettu rikosromaaneista, etsii ehkä lääkkeitä täydelliselle rikokselle. Pitäisiköhän sanoa henkivakuutuksensa irti piruuttaan? Mutta jos se ei kuitenkaan mitään suunnittele, niin sitten kuoltua rupeaisi sekin asia jurpimaan, taidan jättää ne vakuutukset sittenkin voimaan. Eihän siellä virvoittavien vetten äärellä rypäleitä mussuttaessa ja enkeleiden kanssa kisaillessa kestäisi julmettua jurpimista. Kirjan mottona sattuukin olemaan Thomas Mann’in tokaisu: "Ihmisen kuolema on jälkeenjäävien ongelma".

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky, Otava 2005, suom. Katriina Savolainen. Samaan kastiin kuuluu kuin tuo Numminenkin. Puoliso luki Åsalta jonkun toisen kirjan pari vuotta sitten, eikä tykännyt, mutta en raaskinnut asiasta tänään muistutella, oppikoon itse.

Graham Greene: Tädin kanssa maailmalla. Tätä puoliso on harmitellut enemmän kuin minkään muun kirjan myymistä. No nyt saa harminkyyneleensä ehkä ehtymään. Mukava kirja se tietysti on, mutta onhan Greenellä nyt toki paljon parempiakin kirjoja, niin kuin Voima ja kunnia esimerkiksi, ja monia löytyy jo omasta kirjastosta. Mutta ruohohan on aina vihreämpää jaadi jaa jaa!

W. Somerset Maugham, Kuu ja kupariraha, Otava 1949, suom. Liisa Johansson. Tämän kirjan luin heti kun yletyin äidin kirjastosta kirjoja lukemaan. Maugham kirjoitti tässä ranskalaisen taidemaalarin Paul Gauguinin elämästä. Vaikka Maughamin päähenkilö oli englantilainen niin muilta osin ja pääpiirtein kirja noudattelee Gaugainin elämänkaarta, joka päättyi Tahitilla.

Isaac Bashevis Singer: Shosha, Tammi 1978, suom. Jukka Kemppinen (kääntänyt useita muitakin Singerin kirjoista). Tätä Singeriä ei meistä kumpikaan ole aikaisemmin lukenut. Singer, joka oli Euroopan pakolaisia ja Amerikan kansalainen, asui New Yorkissa, kirjoitti kirjansa jiddišillä, josta ne käännettiin englanninkielelle ja siitä mm. suomeksi. Kirjan ensimmäinen lause kuuluu näin: ”Sain kasvatukseni kolmella kuolleella kielellä – heprea, aramea ja jiddiš (jota eräät eivät pidä ensinkään kielenä) – ja kulttuuriin, joka kehittyi Babyloniassa: Talmudiin.” Lauseessa onkin juutalaisuuden kuvaus näppärässä pähkinänkuoressa.

Gabriel García Márquez: Kenraalin labyrintti, WSOY 1989, suom. Matti Brotherus. Kirja kertoo venezuelalaisen vapaustaistelijan, seikkailijan ja parantumattoman idealistin Simón José Antonio de la Santísima Trinidad Bolívar y Palacios’in elämästä. Bolívar oli tunnettu Espanjan siirtomaavallan vastaisesta taistelusta, ja häntä on syytetty tai kiitett, miten vain, useiden Etelä-Amerikan valtioiden itsenäistymisestä, maita ovat mm. Venezuela, Kolumbia, Ecuador, Peru, Panama, ja Bolivia. Kirjan mottona on Bolívarin jostakin kirjeestä lainattu: "Tuntuu kuin paholainen johtaisi elmäni kulkua". Vaikka paljon pienemmässä mittakaavassa tietysti, samalta joskus tuntuu itsestänikin.

Franz Kafka: Erään koiran tutkimuksia, novellikokoelma, Otavan klassikot 1988, toim. Kai Laitinen ja suom. Aarno Peromies.
Yhtaan Anita Konkan kirjaa ei ollut loytynyt tarjoulupoydille. Lahteissa yritin huudella kirjaston tyttoporukalle, etta jos niita loytyy, eivat antaisi kenellekaan muulle. Mutta saa nahda miten kay, tytot jaivat jotenkin hammentyneen nakoisena jatkamaan himokkaiden kirjanrakastajien palvelua.

Pannaan tähän loppuun vielä tuon Åsan dekkarin mottona oleva Göran Sonnevin runo, ja sen jälkeen painun maata, vaikka Wagneria saisi vielä kuunnella varttitunnin, mutta olkoon.
Otsani takana kasvaa
raivon puu
siinä on punaisia, säkenöiviä lehtiä,
sinisiä lehtiä, valkoisia!
Puu
joka vieläkin huojuu
tuulessa

Ja minä murskaan
sinun talosi, eikä mikään
ole
minulle vierasta,
ei edes
inhimillinen

Niin kuin puu
sisältäpäin
murtautuu
ja murskaa
pääkallon talon

Ja
valaisee
lyhtynä metsän siimeksessä
pimeän uumenissa

8 kommenttia:

kafkaesque kirjoitti...

[....] joita myimme helsingistä lähtötohinassa vuoden 1991 maaliskuussa holapan antikvariaattiin [....] . mahdat käyttää holapan antikvariaatti - nimitystä nostalgiasyistä? holappahan siirsi divarinsa kylmäsäilytykseen jo vuoden 1987 tienoilla ja uuden omistajan mukana antikvaarin nimi vaihtui. teidän on siis täytynyt myydä kirjanne kampintorin antikvariaattiin, jonka nimisenä se on kutakuinkin parikymmentä vuotta jatkanut holappa & ronimuksen bibliofiilisiä perinteitä.

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, nain on, nostalgia pitaa paata pihdeissa. Vaikka kaunis ja rytmikas nimi onkin niin Kampintorin antikvariaatti ei tekstissa kuitenkaan kuulosta yhta hyvalta kuin Holapan antikvariaatti. Taytyy kai lopettaa ihmisten harhauttelu tekstin totuuden nimissa;)

Rauno Rasanen kirjoitti...

Nytpä muistan tuonkin. "Kuu ja kupariraha" oli hieno kirja.
Nuorena tuli luettua kaunokirjallisuutta...

hannuhoo kirjoitti...

Hei! Kuinka olisi "Samurai hämyisen illan", japanilaisten omaa tuotan toa, "Twilight samurai"?
Kovin siitä pidimme, vaimo ja minä itte.

Koirut Bones & Youssuf kirjoitti...

"Minä nimittäin kohtasin pienen koiraseurueen, oikeammin, minä en kohdannut sitä, se tuli minua kohti. Olin silloin juossut kauan pimeyden halki, mielessäni aavistus suurista asioista – ennakkoaavistus, joka tosin saattoi helposti pettää, sillä se oli mielessäni aina – olin juossut ristiin rastiin, sokeana ja kuurona kaikelle, ainoastaan epämääräisen kaipuun ohjaamana, mutta seisahduin äkkiä mielessäni tunne, että olin nyt oikeassa paikassa, kohotin katseeni ja oli liian valoisa päivä, vain hiukan usvainen, kaikki täynnänsä toistensa lävitse aaltoilevia, huumaavia hajuja, minä tervehdin aamua hämmentynein äännähdyksin, sitten – ikään kuin olisin manannut heidät esiin – astui jostakin pimeydestä valoon seitsemän koiraa pitäen hirvittävää meteliä, jollaista en ollut vielä koskaan kuullut. Jollen olisi selvästi nähnyt, että he olivat koiria ja että he itse toivat muassaan tämän metelin, vaikken voinut havaita, kuinka he saivat sen aikaan – olisin juossut heti pois, mutta näin ollen minä jäin siihen."

Franz Kafka (1883-1924), Erään koiran tutkimuksia. Novelleja. Otava 1988. Toimittanut Kai Laitinen, suomentanut Aarno Peromies teoksista Erzählungen (1935), Hochzeitsvorbereitungen (postuumisti 1953) ja Beschreibung eines Kampfes (1936).

Kafkan novellit riemstuttavat kovasti myös Timbuktussa

Hanhensulka kirjoitti...

Kyllä Kuu ja kupariraha on hieno, ei se puoliso turhaan mitään kehu, ei ainakaan ole toistaiseksi sellaista vahinkoa päässyt käymään.

hannuhoo, kiiros vihjeestä, opin uuden sanankin, jidai-keki tai chambara toiselta nimeltä, eli tuon mainitsemasi filmin genre, vanhaa japanilaista sotataitoa.

Jotenkin aavistin, että Timbuktussa arvostettaisiin jopa kafkamaista koiruutta:)

Etappisika kirjoitti...

Krrhhmmm.... It's jidai-geki, if you please...

Hanhensulka kirjoitti...

thanks! en osaa edes lukea enaa:(