Virtuaaliystävä Marja-Leena Rathje antoi edellisen lastun kommenteissa vihjeen omista töistään, joissa on käytetty muusana Willendorfin Venusta. Sarjan nimi on Nexus ja niitä löytyy täältä.
Muuten, kun käytte Marja-Leenan etusivulla, kiinnittäkääpä huomiota lastun Hands in Rock Art kuvassa näkyviin käsiin.
Suurin osa näyttää olevan oikeita käsiä, vaikka löytyy sieltä joukosta joku vasenkin käsi. Luin jostakin, että näiden kalliomaalausten käsien jakauma vasemman ja oikean puoleisiin noudattelee suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin nykyinenkin kätisyys. Eli vasenkätisiä on jotakin 15 %:n verran.
Jostakin syystä vasenkätisyys on säilynyt aikojen yli, joten sillä täytyy olla lajin säilymistä ylläpitävä etu, mikä se sitten onkin. Ehkä aivojen oikeapuoli tuo yhteiskuntaan oikeakätisten käytännöllisyyden, suunnistustaidon, metsästystaitojen ja ilmeisen väkivaltaisuuden vastapainoksi joitakin pehmeämpiä arvoja, jotka ovat välttämättömiä lajille juuri tuon 15 %:n verran.
9 kommenttia:
Tämähän yllätys! Kiitos.
Mukavaa ajatella, että Ripsa ja Anita edustavat pehmeitä arvoja, ja naisellisiakin vielä.
Ai minä vai? Pehmeitä arvoja? NAISELLISIA??? Hrmpfh.
No, en minä tietenkään kokoomusta äänestänyt. Anitastakaan en nyt sentäs sitä uskoisi, vaikka ainakin ennen se kyllä oli kamalan hajamielinen.
Mutta Marja-Leena, tykkäsin kuvista oikein paljon! Minulla on toistaiseksi selaimena Opera joka jyrkästi kieltäytyi näyttämästä yhtään kuvaasi, mutta Tulikettu näytti.
Muistattekos muuten semmoisen hellänpehmeän shampoon, jonka pullo oli tehty Willendorfin Venuksen malliseksi, korkki ja kaikki?
Vaasan vesi on kovaa, mutta maalla shampoo tuntui hyvältä. Ostin sitä kyllä ihan sen pullon vuoksi.
Tunnen Ripsan estetiikankaipuun myös omakohtaisesti - mökille aina pitää viedä monta koria olutta, ainoastaan Tapio Wirkkalan suunnittelemien pullojen vuoksi toki. Se on niin käteen istuva se pullo. Ja jos mahdollista, nyös naisellisia perusarvoja edustavia naisia tarttee mökille saada. Siinä niitä arvoja yhdelle mökkireissulle onkin.
Jaa niin, Suomen luonto on hieno ja kun kiireinen ihminen saa luonnosta niin paljon ja uusiutuu ja jaksaa taas sitten ja sitä tuntee itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta - meinasi tämä pakollinen unohtua.
Minulle riittää mökille naisellisiksi persarvoiksi paksupakarainen Hellä Mietonen.
Ai niin, se mökki! Olisiko Ripsalla lainata?
Vai että vielä mökkiä vailla olisivat herrat?
Olenko minä puhunut mökistä? En. Puhuin Suomen kauniista maaseudusta, josta toivon tottatotisesti, että sitä ei enää koskaan yritetä laajentaa Uralille.
Siitähän tässä oli alkuunsa sitä paitsi kysymys.
Siis siinä Tieteessä tapahtuu-nimisessä läpyskässä oli puhetta aivan uskomattomasta asiasta. Siitä, että on ollut jokin paleoarktinen kieli, joka on asettunut saamen alle ja säilynyt suomen ja saamen invaasion läpi sellaisissa hienoissa nimissä kuin Päijänne ja Saimaa.
Pyhäselät ja muut sellaiset ovat sitä aikaa kun slaavit olivat jo lyöneet kiilan meidän arktisten ihmisten ja Uralin välille. Hm.
Luen edelleen Synkkää yksinpuhelua, mutta sen ohessa Axel Munthen ikihienoa muistelmateosta, jonka hän vannoo ei-elämänkerralliseksi, ja jossa puhutaan karhujen ja susien kanssa Ruotsin Lapissa.
Niin. Olen kerran ollut purjehtimassa Päijänteellä. Pelkäsin ihan hirveästi, koska alla oli kymmeniä ellei satoja metrejä vettä. En ole erityisen hyvä uimari.
Ei auttanut yhtään kun ne oikeat purjehtijat väittivät että ihminen voi hukkua puoleen metriin vettä.
Kai silloin olisi pitänyt juoda jotain muuta kuin Willendorfin Venuksen shampoota.
Vai sellaista shampoota Venuksen shampoo oli, juomakelpoista. Se alla oleva paleoarktinen vesi olisikin ollut juomakelvotonta.
Minulla on Päijänteestä myös monia hyviä muisttoja, niin kuin sekin, kun 21-vuotiaana lentelin Päijänteen pinnassa kuumassa ja turbulenttisessa kesäilmassa ja jonkin selän keskellä oli yksinäinen kivinen luoto, jossa kasvoi pari männynkäkkärää, ja kaksi tuhtia Aino-neitokaista ottamassa kalevalaista hellänmietoa aurinkoa. Iloisesti ne sieltä alasti heiluttelivat, vaikka kiersin muutaman kerran innoissani luotoa ympäri heilutellen itsekin, hyvä kun ei siivenkärki kastunut. Sekin on jossakin syvällä kultaisten muistojen joukossa, kaikkea pirua sitä muistaakin, paitsi ei mitään tähdellisempiä asioita. Hohhoijaa. Sen pituinen se.
Minulla ovat vielä Kafkan novellit kesken. Kovin ovat kafkamaisia!
Kafkan novellit ovat hyviä. Nälkätaiteilijasta, Tuomiopäivän koneesta ja Muodonmuutoksesta pidän erityisesti.
Paras kokemus minulla on Päijänteestä se, kun sitä alkoi valua Helsingin hanoista.
Asialla ei ole mitään tekemistä setä Hon kanssa.
Kävin katsomassa noita lingvistiikan linkkejä. Ilmeisesti en ole lukenut kokonaisuudessaan Tieteessä tapahtuu 1/2007-numeroa ja epäilen että lehti on joutunut arvon puolison hoteisiin.
Mutta kakkosnumerossa on Juha Janhusen artikkeli Janne Saarikiven tutkimuksesta nimeltä Substrata Uralica: Studies in northern Russian dialects. Tartu University Press 2006 (väitöskirja, joka on tarkistettu Helsingin yliopistossa 2.12.2006).
En ole varma onko ykkösnumerossa ollut puhetta tuosta samasta paleoarktisesta substraattisesta kielestä.
Muuten kyllä sitä Willendorf-shampoota joutui kovasti syljeksimään suustaan, vaahtosi kuin mikäkin luoma.
Lähetä kommentti