Ihmisen uusien rajojen ylittäminen, uteliaisuus ja avaruussukula Discovery’n lento

Ovat toistensa kanssa läheisessä tekemisessä. Ja tarkemmin ajatellen asiassa ei ole paljoa ihmeteltävää. Ei ole myöskään sattumaa, että maailmalaajuiset televisiouutisten levittäjät ovat mukana kameroineen jokaisessa suuressa onnettomuudessa, missä se sitten tapahtuukin.

Irakin sota oli hyvä esimerkki tästä. Kamerat oli suunnattu siten, että kaikki Bagdadin alueet saatiin katettua, joten sodan alkaessa ensimmäisetkään risteilyohjusten räjähdykset eivät menneet suorassa lähetyksessä kansainvälisiltä katsojilta hukkaan. Reportterit olivat miehittäneet hyvissä ajoin kaikki katot niin, että Irakin ilmatorjunnalle ei tahtonut löytyä kunnon ampumispaikkoja ja paljon ohjuksia ja lentokoneita pääsikin aivan maalialueille saakka pommeineen ohi puolustajien huonosti toimivan ilma-aseen. Televisiokuvaa sen sijaan välitettiin suorana ja kirkkaana kaikilla maailman pääkielillä, arabia mukaan lukien.

Tässä ei ole mitään ihmeteltävää. Sodan aluksi ainoa televisioita koskeva ihmettelyn aihe oli, että mukana oli arabialaisia yrittäjiä, kuten Al Arabiya ja Al Jazeera, jotkut toimivat jopa paremmin kuin CNN tai muut länsimaiset suurverkot ja olivat saaneet parhaat eturivin paikat sotanäyttämöllä, siksihän sitä kutsutaan suomeksi. ”Theatre of war”, sodan teatteri, englanninkielellä.

Uutisverkkojen tehokkuus ei tietysti ole sattumaa. Yleisö nimittäin kääntää kanavaa heti, kun huomaa, että oma kanava, vaikka olisi oltu ystäviä kuinka pitkän aikaa tahansa, ei näytäkään sitä, mikä on muilla kanavilla nähtävissä suorana lähetyksenä.

”Koko maailma” näki myös suorassa lähetyksessä New Yorkin WTC:n rakennusten sortumisen ja valtavien pölypilvien leviämisen pitkin New Yorkin katukuiluja, joita blogihenkilökin oli joskus muinaisuudessa ollut ihailemassa juuri WTC:n tornien katolta.

Kaikki onnettomuudet uhreineen näyttävät tietysti lähes samanlaisilta kuin katastrofielokuvat, ajassa elävälle ihmiselle mikään ei varsinaisesti ole uuttaa. Paitsi ehkä todellisten, onnettomuuksissa kuolleiden ihmisten nimet ja heidän omaistensa hätä ja vetoomukset, jotka ovat myös makaaberin suoran lähetyksen arvoisia.

Ja syynä on ihmisen pohjaton uteliaisuus.

Tässä ei ole mitään sairasta tai väärää, kaikki ihmiset ovat luonnostaan uteliaita. Jotkut eivät ehkä voi katsoa silmiään sirittelemättä kaiken maailman kauheuksia, vaikka nämä olisivat tositapahtumia, elokuvista puhumattakaan. Mutta silti olemme uteliaita ja katsomme mitä milloinkin tapahtuu. Blogihenkilö tunnustaa omalta osaltaan olevansa uutisaddikti. Juoruilu on laumaeläimen ominaisuus, lauman tilasta on saatava tietoja, että pystyisi ennakoimaan omia toimenpiteitään, arvioimaan omaa asemaansa.

Tämä tuli mieleen, kun katseli suurten uutisverkostojen näyttämiä suoria kuvia avaruussukkula Discovery’n lähdöstä Cape Canaveral’ista, kun viimeisetkin viat oli näennäisesti saatu korjatuiksi. Erityisen uteliaisuuden kohteena on lisäksi se, että sukkulaa komentaa nainen, Eileen Collins. Tällä NASA ehkä haluaa sanoa, että sukkula on nyt niin turvallinen kuin mahdollista. Columbian onnettomuus on tietysti vielä tuoreessa muistissa.

Tätä kirjoitettaessa sukkulan kohtalosta ei ole varmuutta. Kaikki olemme nähneet polttoainetankin eristeiden irtoavan jostakin sukkulan peräosasta ilmeisesti rikkomatta sukkulan lämmöneristystiilejä. Yksi näistä tosin putosi lähdön aikana, mutta paikasta, jossa on moninkertainen lämmöneristys, joten suojauksen pitäisi olla riittävä laskeutumista varten.

NASA on määrännyt sukkulat uuteen lentokieltoon, ehkä pysyvään, vaikka mikään ei siis näytä välittömästi uhkaavan tämän lennon turvallisuutta. Polttoainetankin eristeiden ongelmaan NASA on nyt käyttänyt satoja miljoonia dollareita, eikä sitä ole saatu korjatuksi.

Muistamme kaikki, että Columbia-sukkulan uhkaavasta tuhosta ei ollut kerrottu miehistölle eikä meille katsojille. Sukkulan tuhoutuminen nähtiin tietysti suorassa lähetyksessä. Tällä kerralla miehistö on tietoinen tilanteesta, niin kuin me uteliaat katsojatkin.

“Any damage will not escape our detection," sanoi sukkulaohjelman varapäällikkö Wayne Hale Johnsonin avaruuskeskuksesta, Houston’issa, Texasissa CNN’n tietojen mukaan. Väite on tietysti loogisesti mieletön.

Shuttle-ohjelman johdolla on nimittäin käsissään klassinen negatiivisen todistamisen ongelma. Negatiivista väittämäähän ei voi todistaa oikeaksi. Esimerkiksi väittämää ”Jumalaa ei ole olemassa” on vaikea todistaa oikeaksi koska on niin paljon paikkoja, mistä täytyisi katsoa. Vääräksi se voitaisiin osoittaa löytämällä ainakin yksi jumala, joka on olemassa (mitä ei siis vielä tätä kirjoitettaessa ole todistettu).

Samoin on tämän rikkoutumisongelman kanssa. Pienen, kohtalokkaan hiushalkeaman löytyminen todistaisi positiivisen. Jos mitään ei löydy, mitään ei ole todistettu ja jännitys meille katsojille säilyy loppuun saakka. Elokuun 7. päivänä on taas oltava aikaa suorien televisiokuvien katseluun. Blogihenkilölläkin.

Challenger-sukkulan tuhouduttua presidentti Ronald Reagan, the Great Communicator, sanoi puheessaan: “We will never forget them this morning as they prepared for their journey and waved goodbye and slipped the surly bonds of earth to touch the face of God.” (Emme unohda heitä koskaan valmistautumassa matkaansa varten ja heiluttamassa hyvästejään ja irtautumassa maan turvallisista siteistä hipaistakseen Jumalan kasvoja).

Siinä ehkä on kiteytettynä perimmäinen syy NASA’n teknisiin ongelmiin. Ihmiskunta on iskemässä itseään painavammassa sarjassa, jossa aikaisemmin ovat leikkineet vain jumalat.

Amerikkalaisella ylpeydellä NASA:n suoran lähetyksen selostaja George Diller sanoi: ”Liftoff of space shuttle Discovery, beginning America's new journey to the moon, Mars and beyond.” (”…aloittaen Amerikan uuden matkan kuuhun, Marsiin ja kauemmaksi”). Ylpeitä sanoja. Aika näyttää mihin voimamme ja halumme riittävät.

Muuten, jos lentoliikenteessä olisi yhtä huono turvallisuustilanne kuin sukkuloiden lennoilla, matkustajalentokoneille tapahtuisi noin 560 onnettomuutta – yhdessä päivässä! Nämä eivät tietysti ole yhteismitallisia asioita.

Columbian onnettomuuden jälkeen presidentti George W. Bush sanoi mm: ”…Our journey into space will go on…”. Tapahtuu tälle lennolle mitä tahansa, jossakin muodossa tämä on totta myös tulevaisuudessa.