Olipa kerran Englannissa Pyhän Maarian kirkon pastori G.P. Taylor, omakustantaja,

josta Illuusia ei puhunut blogillaan, vaikka muuten mainitsi omakustannustoiminnan ja Espoon metsässä asuva Prospero, aforismikirjailija Lassi Kämäri, tuohtui Illuusian epäilyistä, että omakustannustoiminta ei olisi oikein järkevää. Prospero uskoi lisäksi, että Illuusia ei ainakaan ymmärrä sitä erityisen hyvin.

Blogihenkilö on myös aina suhtautunut omakustannustouhuun negatiivisesti. Pääsyynä tähän on se, että henkilö on perusluonteeltaan laiska ja saamaton. Jos kirjan saisikin jotenkin kasaan ilman jonkun toisen henkilön kannustusta, henkilön luonteella varustettu saamaton nahjus, jonka markkinointitaidot ovat samaa luokkaa kuin viimeisillään olevalla emakolla (huom. emakot saattavat loukkaantua tästä vertauksesta, mutta läteissä asuvillahan ei ole sananvaltaa), joten kirjan julkaiseminen ja markkinointi jäisivät lujan uskon ja optimistisen luonteen varassa odottamiseen keinutuolissa ja lähellä puhelinta.

Yleisesti kai voi sanoa, että kirjailijaksi tarvitaan taitoja, joita ei ole opittu kauppakorkeassa tai edes Tampereen hallintoekonomikurssilla, jos sellaista ajanhukkaa nyt siellä vielä harrastetaan, vaikka poikkeuksia tietysti löytyy. Ja poikkeuksia löytyy myös markkinointimenestyksessä.

Henkilöllä on vähän tietoja eräästä ulkomaalaisesta omakustantajasta, jonka nimi on G.P. Taylor.

Graham Taylor oli englantilainen pappi, joka ei pitänyt Harri Potter-kirjoista. Tämä laukaisee blogihenkilössä sarjan sympaattisia tunteita, joiden pääasiallinen syy on puhdas ja väärentämätön kateus Pottereiden luojaa, J.K. Rowling’ia kohtaan. Henkilöstä on nimittäin täysin väärin, että kirjailija on hauskannäköinen, nuori ja taitava menestyskirjailija. Henkilön itsensä piti tietysti olla juuri tuohon kuvaukseen sopiva.

Mutta tästä Taylor’sta pitäisi nyt puhua. Hän oli alussa periaatteessa mukava ja köyhä pappi, jolla oli hyvä maku kirjallisuuden suhteen. Sitten hän päätti kirjoittaa kirjan ja kustantaa sen itse. Esikoiskirjan nimi on Shadowmancer. Taylor joutui pistämään omia rahojaan likoon kaikkiaan 3000 punnan edestä, ja myi moottoripyöränsä saadakseen rahat kokoon. Kirja painettiin Suomessa WS Bookwell-nimisessä kirjapainossa.

”We did a good deal”, Taylor sanoo haastattelussaan Writers’ Forum-lehdessä syyskuussa 2003.

Sitten hän istuutui pappilansa keinutuoliin, ja mahdollisesti rukoili hieman, ja oletti, että hänen hyvät suhteensa tiettyihin ylimaallisiin tahoihin pitäisivät huolen kirjan myynnistä.

Ja niin pitivätkin. Kuultuaan esikoiskirjasta englantilainen Faber ja Faber-kustantamo tarjosi Taylor’lle kolmen kirjan diiliä isoa puntatukkoa vastaan ja Amerikkalainen kustantaja Penguin Putnam tarjosi puolestaan 500,000 dollarin suuruista etumaksua kirjan julkaisemiseksi USA:ssa, jonka pappi parka paremman älyn puutteessa hyväksyi.

Blogihenkilön pitää lopettaa tämä tarina tähän, nimittäin henkilön pieneen mieleen ei samanaikaisesti mahdu useita kadehtimisen kohteita. Ja koska siellä on jo, kuten Arvoisa Lukija ehkä muistaakin, J.K. Rowling’in lisäksi, kadehdittavana eräs kauniskutrinen, viehättävä ja paljonmatkusteleva, suomalainen kirjailija (joka tätä kirjoitettaessa puistattavasti haluaa yhteyttä turkulaisiin), niin kadehtimiseen ei valitettavasti ole Taylor’n osalta mahdollisuutta. Mutta vapaaehtoiset kadehtijat voivat löytää kohteensa kirjailijan omalta saitilta.

Että tällaista omakustannustoiminnasta. Niin, että oikeastaan, sen pituinen se.