Harvoin on mieli ollut niin hyvä kuin juuri nyt, luettuani New York Timesin WEB-saitilta, että Persiassa syntynyt, Etelä-Afrikassa kasvanut englantilainen (vasemmistolainen) ajattelija Doris Lessing on juuri nimetty Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Jo oli aikakin, voisi sanoa, kun katselee joidenkin vuosien palkinnonsaajien nimiä. Toisaalta itse olin valmistautunut siihen, että palkinnon olisi vienyt oma suosikkini Margaret Atwood, joten tämä tuli vähän yllättäen, mutta sanotaan nyt kuitenkin muutama sana.Lessing on voittanut paljon muitakin kirjallisuuspalkintoja. Englantilaisten häpeäksi hän ei ole voittanut Booker –palkintoa, vaikka on ollut shortlistalla useamman kerran.
1971 Booker-palkinnon voitti V.S. Naipaul kirjalla In a free state. Lessingin shortlistattu kirja oli Briefing in the descent to hell. Luin Naipaulin novellikokoelman, jossa kirjailijan terävä kieli on parhaimmillaan, sen sijaan Lessingin kuvailua hulluutensa kanssa kamppailevasta ihmisestä en ole lukenut. Naipaulin novellit kuvavat ihmisiä itselleen oudoissa kulttuureissa ja on näin ollen lähellä omaa kokemusmaailmaani. Niminovelli on itse asiassa pienoisromaani, "road story", ja kuvaa englantilaista virkamiestä kokousmatkalla itsenäistyneessä Afrikan maassa (luultavasti Uganda), jossa riehuu heimosota. Sivuajatuksena sanottakoon, että juuri lukemani Mankellin kirja Son of the Wind muistuttaa jotenkin hämärästi Naipaulin In a free state -novellaa, vaikka tapahtumapaikka on ehkä Mosambik, mutta viimemainitun lukemisesta on niin pitkä aika, etten pysty tätä ajatusta paremmin perustelemaan.
1981 Booker shortlistalta tuli valituksi Salman Rushdie kirjalla Midnight's Children. Valinta vasemmistolaisen Lessingin ja intialaissyntyisen Rushdien välillä ei ehkä valitsijoille ollut vaikea, kuvailihan Midnight's Children Intian itsenäistymisen aikaa ja Lessingin The Sirian Experiments (kuului sarjaan ’Canopus in Argos: Archives’) oli puolestaan omalaatuisen poikkeuksellinen ja kantaa ottava tieteiskirja, fantasia-moralismia ehkä. Rushdie ja Lessing käsittelivät kirjoissaan imperialismia ja sen seurauksia. Rushdie ehkä istui englantilaisille valinta-aikaan paremmin kuin syvällisempi Lessing.
1985 shortlistalta valittiin uusiseelantilainen Keri Hulme, jonka suonissa virtaa maorien, englantilaisten ja skotlantilaisten verta. Hulmen kirja oli nimeltään The Bone People, josta en pitänyt ollenkaan. Lessingin shortlistattu kirja oli The Good Terrorist, joka kuvaa yksityisen henkilön vasemmistolaista maailmankatsomusta ulkoisen vaikutuksen alla taustanaan aikaan sopivan muodikkaasti kommuuniasuminen. Kirja on kovin poliittinen ja on ehkä ymmärrettävää, että Hulmen maori-maailmankatsomusta puolustava kirja käänsi valitsijat puolelleen. Itse olisin valinnut Lessingin voittajaksi.
Blogistanissa Huhutaan, että Lessing on ollut voittaimaisillaan International Booker –palkinnon kahdesti, eli molempina valintavuosina 2005 ja 2007. Palkinto jaetaan koko kirjallisesta tuotannosta. Vuoden 2005 voittajaksi valittiin albanialainen Ismail Kadare ja vuoden 2007 nigerialainen (ibo-heimoa), ja englanniksi kirjoittava Chinua Achebe. Kadaren voitto oli vähintäänkin yllätys. Alla oleva International Booker palkinnon shortlista on epävirallinen, mutta viimeksi sillä on sanottu Lessingin lisäksi olleen mm. Margaret Atwood, Don DeLillo, Carlos Fuentes, Ian McEwan, Alice Munro, Michael Ondaatje, Amos Oz, Philip Roth ja Salman Rushdie, joten häviäjien joukko oli yhteiseltä kirjalliselta maineeltaan melkomoinen. Koska palkinto on uusi, näitä "suuria häviäjiä" tulee olemaan monta vielä monena tulevanakin vuonna.
Lessingin kirjoista oma mielikirjani on ollut The Memoirs of a Survivor, (Eloonjääneen muistelmat, suom. Kyllikki Villa). Hänen ehkä tunnetuinta kirjaansa, naisasiaraamattua The Golden Notebook en sen sijaan ole uskaltanut lukea.
13 kommenttia:
Vain lukevana, kirjoja ja kirjallisuutta kunnioittavana tuntuu siltä, että nyt se meni oikein!
Jaah. Minä olisin toivonut että palkinnon olisi viimeinkin saanut Jaan Kross, suurten historiallisten romaanien kirjoittaja naapurista.
Joku Blogistanissa on kannattanut Antti Tuuria, tuotanto hänellä on mittava, mutta en nyt muista onko Nobel koko tuotannosta vai yhdestä kirjasta.
Taitaa olla tuotannosta. Mutta oletan että viimeiset kirjat merkitsevät paljon.
Booker on yhdestä kirjasta ja viime vuonna sen sai Kiran Desai kirjasta The Inheritance of Loss, jota luen parastaikaa. Kirja ilmestyy suomeksi tänä syksynä.
Minulla on sekä Descent to Hell että The Golden Notebook, jota ei tarvitse kenenkään miehenkään pelätä, se on aika tyyni kirja verrattuna, no, en oikein tiedä mihin, mutta kumma kyllä en ole ikinä ajatellut sitä ainakaan vasemmistolaisena kirjana.
No jaa, kyllä Kultaista muistikirjaa mies voi vähän pelätä. Näytin joskus kappaleen siitä veljelleni, joka punastui pahan kerran, mutta hän olikin silloin vielä niin kovin viaton ja kokematon nuori mies. Ison miehen pitäisi jo kestää vähän enemmän. Iso, hieno kirja se on.
Huvittavaa kyllä, ettei Ripsa löydä siitä vasemmistolaisuutta, vaikka siinä perustetaan kommunistista puoluetta Kapkaupunkiin ja väännetään ohjelmaakin. Mutta ehkä tarkoitit, ettei se ole julistavaa.
Joo, jäin miettimään sitä, että oliko kysymys kommunistisesta puolueesta vai ANC:stä. Muistan kyllä että hän joutui pakenemaan mielipiteidensä vuoksi Etelä-Afrikasta oliko se nyt Rhodesiaan.
Selevä, siis kommunistinen puolue. Täytyyhän sitä naista sitten pitää vasemmistolaisena. Sen muistan että hänellä on aina ollut kissoja.
Kissanaiset ehkä ovat punastuttavia.
Televisiossa oli vanha hajamielinen nainen: "Olen saanut kaikki mahdolliset eurooppalaiset palkinnot. Kai se Nobel siihen mahtuu.", kävelee kotiovelleen (ei näy kissoja!) ja jää etsimään avainta.
Lessingissä on jotain samanlaista kuin Szymborskassa. Vaatimaton ja jalat maassa.
Oikeisto/vasemmisto-kysymys ei varmaan ole kovin oleellinen. Miksi olisi? Tuotanto on kuitenkin fiktiota!
Kirjoitin tuon ensin ja selailin kirjaa vasta sitten. Joo, kyllä se muisti on ihme kapistus, nyt sitä suhtautuisi varmaan vähän eri tavoin siihen kirjaan. Ei se vasemmistolaisuus ole todellakaan mitenkään olennainen. Nyt selatessa huomaan kiinnostuvani eniten noista vapaitten naisten seksuaalisuuteen liittyvistä pohdinnoista ja teorioinnistakin
Muistan itse lukeneeni Notebookin Ameriikassa, jossa raivosi naisten ja miesten välinen tasa-arvosota, lievästi sanoen.
Sekä ne nuoret naiset että miehet puolestaan raivosivat minulle kun kerroin että kyse on naisena olemisesta ja seksuaalisuudesta. Höh.
Siinä oli minun lähtölaskentani pois siitä maasta.
kultainen muistikirja tuli luettua 1970-1980 lukujen taitteessa, taidanpa kaivaa kirjahyllystä uudelleen luentaan kun muisti toisiaankin on ihmeellinen kapistus.
muistan kuitenkin olleeni hyvin vaikuttunut ja että kovasti siinä keskusteltiin seksuaalisuudesta emansipoituneen naisen tavoin (jota itse en kyllä parikymppisenä ollut).
Liian myöhään, vesipääsky.
Että Alan Paton ei ehtinyt saada Nobelia?
Vai että Lessing sai palkinnon liian myöhään.
Hanhensulan tavoin olisi mielelläni nähnyt myös Margaret Atwoodin nobelistina. Ja monen muun, moni suomalainenkin olisi varteenotettava tapaus, jos suomalaisia tunnettaisiin.
Valtava tuotanto on Atwoodillakin. Ja taitaa olla palkintojakin vaikka mitä.
No, täytyy aina muistaa että palkinnot eivät tee kirjallisuutta, eivätkä ole muutenkaan tärkein asia.
Tärkeintä on lukea hyvää kirjallisuutta. Ei pakosta, vaan nauttiakseen ja ajatellakseen, mikä minusta on sama asia.
Tuli vain mieleeni Helvi Hämäläisen kommentti hänen saatuaan runokirjastaan kirjallisuuden Finlandian: "Liian myöhään." Helvi Hämäläisen sanoja leimasi välinpitämättömyydeksi naamioitu katkeruus tunnustuksesta (palkinnosta), jonka hän taisi osittain katsoa kustannuksellaan käydyksi kirjalliseksi teatteriksi.
Voi olla vaikea sanoa, missä vaiheessa joku on paras palkita. Joku kukoistaa nuorena ja joku kirjoittaa elämänsä kirjan arkkunsa kannella.
Kun nuorelle Pekka Kejoselle ehdotettiin Jameista valtionpalkintoa ja jotkut sitä vastustivat, sanoivat puolustajat, että todennäköisesti hän ei ole enää joukossamme, kun palkintoa seuraavan kerran jaetaan. Nuorukainen on kohta seitsemänkymmenen ja yhä hän rustaa runoja ja niitä julkaistaankin, ties mistä syystä. Onneksi kirjallisuus-Finlandiaa ei enää anneta runoista eikä elämäntyöstä.
Týtyy joskus uskaltautua lukemaan se naisasiaraamattu. Muuten BBC:nkin mukaan Lessing on voittanut "kaikki eurooppalaiset palkinnot". Man Booker Prize on kuitenkin vielä voittamatta, niin kuin sanoinkin tuossa lastussa. Englantilaisille "eurooppalainen" ei tarkoita "mukaan lukien englantilaiset". Mikä tuli taas kerran todistettua, jopa juhlakalun itsensä suulla, kun vastaili kysymyksiin istuen rennosti rappusillaan kymmenien kameroiden kohteena. Cooli nainen!
Onhan hän kirjoittanut kirjoja kissoistakin, joten kyllä kai siellä sisällä kissakin on kirjoja vahtimassa, olisiko nimeltään Yum Yum?
Liian myöhään tosiaan, Vesipääskyt, mutta näin on päässyt muillekin käymäään. Tosin onhan niitä poikkeuksiakin, niin kuin Pamuk ja Sillanpääkin, joka taisi olla vielä Pamukia nuorempi!
P.S. Kotikone sanoi itsensä irti viikonvaihteessa. On pakko mennä ja ostaa uusi, perkuleen microsofti, tai pitäisiköhän kirota Inteliä!
Kuule!
Jätä sinä Microsoftit poies ja ota isänmaallisena ihmisenä käyttöön Linux. Sen Ubuntun uusi versio julkaistaan 18. päivä ja sen pitäisi olla helppo asentaa.
No hyväkin puhumaan kun en ole itte ikinä asentanut, mutta nyt aion siihen kyetä!!!
Lähetä kommentti