13.9.2006

Ihmiskunnan perintöä

Me puhumme ”tavallisessa elämässä” yleensä eufemismeilla, kaunistelevilla kiertoilmaisuilla, abstrakteilla yleistyksillä, kun yritämme selvitellä ajatuksiamme vaikeissa asioissa.

Sellaiset sanat kuin ”rotu”, ”sukupuoli”, ”enemmistö” tai ”vähemmistö” pulppuavat viileinä ja helpommin suusta ja kynästäkin kuin kuumankonkreettiset, kädet-paskassa -jutut tietystä afrikkalaisesta, tietystä naisesta, tietystä kapitalistista tai tietystä homosta. Eufemismit ovat mukavan etäisiä viileän analyysin kategorioita, niiden avulla ei tarvitse tahrata käsiään tai suutaan likaisilla yksityiskohdilla tai osaaottavilla termeillä: kuten esimerkiksi nimeltä mainittu ammuttu lapsi, pommitettu lapsi tai AIDS:iin kuoleva lapsi. Sana ”asekauppa” ei soinnu läheskään yhtä uhkaavalta kuin, jos kertoisimme 12-vuotiaasta sierraleonelaispojasta, joka on ampunut vanhempansa kuluneella AK-47:llään, Kalašnikovilla.

Eikö muute AK-47 kuulostakin jotenkin viattomammalta kuin jotenkin henkilökohtaisen uhkaava Kalašnikov (venäjäksi Автомат Калашникова образца 1947 года, Avtomat Kalašnikova obraztsa 1947 goda), ehkä siksi lehdet nykyisin puhuvatkin ensin mainituista mieluummin kuin Kalašnikovista, joka sentään on oikean ihmisen, venäläisen Mihail Kalašnikovin nimi. (Kts, Udmurtian suuret pojat Tšaikovski ja Kalašnikov)

Tänä aamuna join kahvia, polttelin tupakkia ja luin The Independent –sanomalehteä samalla kun yritin käynnistää yönkankeita aivojani.

Ehdin lähes unissani katsella Englannin pääministerin Tony Blair’in vaikeuksia TUC:n (Trade Union Conference) vuosikokouksessa Brightonissa, josta minulla on joukko toinen toistaan epäonnistuneempia kuvia muistona joltakin käynniltäni, Irakin sotaa, Applen suunnitelmia tarjota elokuvia iPodiin ja sen sellaista, tavallista aamu-uutisten tykinruokaa. Sitten, sivulla 29, näin Desmond Tutun nimen ja heräsin, otin tukevan kofeiiniryypyn vetäisin savua väärään kurkkuun ja aloin oikein lukea.

Arkkipiispa Tutu kirjoitti artikkelissaan otsikolla The modern successor to the slave trade tavanomaisten aseiden kaupasta.

No, ”slave trade” ja ”asekauppa” ovat tietysti myös mukavia eufemismeja, analyysikategorioita, eikä Tutukaan pysty tietysti kirjoittamaan ilman sellaisia termejä. Sitä paitsi hän on tullut tunnetuksi ”sound bite”istaan (miten tuonkin nyt suomeksi kääntäisi, ”lentävä lause” ei kuulosta oikealta, mutta olkoon). Ja tässäkin kirjoituksessa oli muutama. Mm tämä:


No longer should the peace business be undermided by the arms business

Mikä loistava lause, joka sanoo kaiken, eikä oikein mitään, eufemismin sukua siis.

Mutta hänen artikkelissaan oli tietojakin, jotka häiritsivät rauhallista kahvinjuontia. Sytytin jopa toisen savukkeen vahingossa, ja, koska se jo paloi, päätin vedellä senkin loppuun.

Asekauppa ei suomalaisen elämään vaikuta sitä eikä tätä, paitsi tietysti niiden elämään, jotka saavat siitä työtä, ja niiden, paljon pienempi ryhmä, jotka käärivät kunnon kapitalisteina voitot taskuunsa. Varmaan tälläkin hetkellä on jossakin päin maailmaa, luultavammin afrikkalaisessa loistohotellissa, joku suomalainen, nykyajan Olavi I. Mattila, joka ajattelee eilisen onnistuneita asekauppoja ja laskee ansaittuja voittoja.

Joka päivä, päivä as in ”24 tuntia”: keskiyöstä keskiyöhön tai aamusta aamuun niin kuin muslimit sen laskevat, tai illasta iltaan juutalaiseen laskutapaan, 1000 ihmistä tapetaan tai teurastetaan kuoliaaksi ”tavanomaisilla aseilla” (mikä loistava eufemismi, vastakohtana epätavalliset aseet kuten ydinpommit, antrax ja sen sellaiset).

Eli vuodessa tavallisten aseiden kuolonuhreja on noin 350,000.

Ja pysyvästi haavoittuneet siihen tietysti vielä päälle, nyrkkisääntönä yksi kuollut kolmea tai neljää haavoittunutta kohden ja näistä puolet pysyvästi vammautuneita.

Nämä uhrit kuolevat Kongon puskissa, Ugandan metsissä, Itä-Timorin lehväsmajoissa yksin tai pareittain, ahkerampien tappajien, paikallisten Rokan Anttien, ollessa hommissa ehkä pieninä joukkoinakin.

Syyskuun 11. 2001 New Yorkin WTC-iskussa ja Pentagonissa kuoli lähes samanaikaisesti 2973 ihmistä. Suuri tragedia tietysti.

Sen verran ihmisiä tapetaan kolmessa päivässä tavanomaisilla aseilla, ilman sen kummempia viisivuotismuistojuhlia. Mutta eihän elämä muutenkaan ole reilua, vai onko jollekin luvattu reiluutta?

Tavanomaisia aseita ovat pistoolit, kiväärit, tykit, panssarivaunut, taisteluhelikopterit ja sen sellaiset.

Näistä pienaseet (ihanan pikkuinen ja viaton eufemismi) ovat suurin ongelma, koska niitä on halpa valmistaa, helppo saada kaupaksi ja salakuljettaa sinne missä kysyntä on suurin, eli ns. kolmanteen maailmaan (taas uusi eufemismi) ”oikean asian” puolesta taisteleville köyhille.

Asekauppaa rajoittavaa kansainvälistä sopimusta ei ole olemassa. Ydinaseet on kyllä suljettu pienen, ydinaseiden valmistukseen erikoistuneen klubin ulkopuolisilta mailta, kuten Iranilta (aivan oikein, vaikka tietysti taas epäreilusti). Tavanomaisia aseita sen sijaan saa valmistaa ja myydä niin paljon kuin sielu sietää.

Maailmalla arvioidaan tällä hetkellä olevan 650 miljoonaa käsiasetta ja uusia tehdään ja myydään laillisesti vuosittain 7 miljoonaa. Laiton asekauppa on suurempaa, arviolta 10 miljoonan käsiaseen suuruusluokkaa. Panoksia valmistetaan ammustehtailla vuosittain 16 miljardia kappaletta.

Tajunnan räjäyttäviä lukuja, täytyy sytyttää uusi spliff (ei huolta, se on laillista Pall Mallia vain).

Viime vuonna suurimmat aseiden markkinoijat olivat Venäjä, USA, Ranska, Saksa ja Britannia. Saksaa lukuun ottamatta YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeuden omaavia jäsenmaita. Näiden maiden osuus maailman pienasekaupasta on 82 %. Aseiden myynnistä syntyvät voitot tulevat tietysti takaisin kehittyneisiin maihin, vaikka kaksi kolmasosaa asekaupasta käydään kolmannen maailman maissa (taas mukava pieni eufemismi).

Kolmannen maailman maat käyttävät keskimäärin 22 miljardia dollaria aseiden ostoon joka vuosi. Rahalla voitaisiin jokainen lapsi panna käymään koulua ja vähentää lapsikuolleisuutta näissä maissa 65 %:la vuoteen 2015 mennessä.

Nämä kolmannen maailman aseidenkäyttäjät ovat Tutun tarkoittamia uusorjia, tekevät työtä asekapitalistien puolesta viidakkojen sweatshopeissa, tappokentillä.

Robert Lowell runoili joskus vuosikymmeniä sitten näin: the stiff spokes of the wheel / touch the sore spots of the earth.

Niin ja uudessa romaanissaan The Mission Song, John Le Carré taputtelee kapitalismille mm. näin:

Capitalism's responsibility for the turbulence of the modern world, its heedlessness and chaos, its savagery, its utter self-absorption, capitalism the canary in the mine-shaft. But it's what we have, isn't it? No turning the clock back. Against the jihadists, we have capitalism. Will money trump faith?

Eikö tuo viimeinen lause kuulostakin somasti kuin kysyvältä seiskasoinnulta.

Joukko pieniä maita, sisukas Suomi mukana, on esittänyt asekaupan rajoittavaa sopimusta, joka esitetään YK:n yleiskokoukselle lokakuussa 2006. Yleiskokouksessa vähemmistö ei voi estää päätöksen syntymistä, joten toiveissa on, että sellainen on tulossa. Toinen asia on tietysti sopimuksen ratifioiminen, mutta se on taas – niin, toinen asia.

Lisälukemiseksi:

Mihail Kalašnikovin haastattelu The Guardian – sanomalehdessä 10.10.2003
Tähtäimessä asekauppa, YLE uutiset 6.4.2006
The modern successor to the slave trade, Desmond Tutun artikkeli The Independent-sanomalehdessä, 13.9.2006
UN world conference on small arms collapses without agreement, artikkeli Control Arms nettisaitilla, 7.7.2006

11 kommenttia:

elina kirjoitti...

Olipas hieno kirjoitus, piti heti linkata, kun en osaa itse mitään viisasta sanoa tästä aiheesta...

Etappisika kirjoitti...

Eräs militaarikielenkäytön helmi iskostui jostain tajuntaani aikoja sitten (Vietnamin sodan aikoina?): termi "friendly fire" (tarkoittaa siis sitä kun ammutaan vahingossa omia), "your son's death was caused by friendly fire".

Etappisika kirjoitti...

Eräs militaarikielenkäytön helmi iskostui jostain tajuntaani aikoja sitten (Vietnamin sodan aikoina?): termi "friendly fire" (tarkoittaa siis sitä kun ammutaan vahingossa omia), "your son's death was caused by friendly fire".

Ripsa kirjoitti...

Oletteko lukeneet Sven Lindqvistin kirjaa Myytti Wu Tao Tzusta tai Jari Lindholmin kirjaa Kalashnikov cocktail? Kirjat ovat yhteismitattomia, mutta niissä on yksi yhteinen piirre, jota tämän ajan metafiktioilla ei ole: ne ovat viattomia ja niissä on kysymyksiä, jotka perustuvat inhimillisyyteen.

Lindholm (tai alter egonsa) ihmettelee vanhemman sotakirjeenvaihtajan kyynisyyttä. Lindqvist puolestaan ihailee afgaanien tapaa kulkea kaikkialla aseistettuna: nuo uljaat, vapaudestaan ja arvostaan tietoiset ihmiset.

Ei niin että tässä olisi suora yhteys siihen tai tähän sotaan, mutta meillä on kapitalistinen järjestelmä jonka yksi suuri osa on sotateollisuus. Se luo työpaikkoja ja kiihdyttää taloutta.

Lindqvistin kirjan taustalla on maailmankirjallisuuden helmi, Herman Hessen Lasihelmipeli. Luin joskus kauan sitten matkalla Yhdysvaltain länsirannikolta Kanadan läpi sen kirjan. Vieressäni istui koira, joka oli tehnyt keskellä matkaa tuttavuutta haisunäädän kanssa.

Kastalia mielessäni haisee vieläkin samalta. Ei pahaa, ei hyvää, kamalaa, mutta ei tappavaa. Haisunäädän tapasin koiran kautta, Kastaliaa oikeasti ihailin ja kuvittelin todeksi, mutta tavattoman kaukaa.

Lukekaa, ihmiset!

Ripsa kirjoitti...

Oletteko lukeneet Sven Lindqvistin kirjan Myytti Wu Tao Tzusta? Entä Jari Lindholmin Kalashnikov cocktail? Yhteismitattomia muuten, mutta yhteistä niille on viattomuus ja ihmettely.

Lindholm ( tai alter egonsa) säikähtää vanhemman sotakirjeenvaihtajan kyynisyyttä. Lindqvist puolestaan näyttää afgaanit aseistautuneina urheina ihmisinä, jotka ovat ylpeitä vapaudestaan.

Ei ole kyse nimenomaisista sodista, niitähän on aina, on kyse siitä että aseteollisuus on yhä vankemmin osa länsimaiden taloutta. Työpaikkoja, vaurautta.

Lindqvistin kirjan taustalla on Herman Hessen Lasihelmipeli. Olen päättänyt lukea sen uudestaan. Edellisestä kerrasta on liian kauan ja olin silloin vasta liian nuori käsittämään Kastalian todenkaltaisuutta tai -vierautta.

Ripsa kirjoitti...

Anteeksi kaksoispostaus, mutta blogi teki jotain omituista, se katkaisi edellisen kesken ja väitti että minun pitäisi tehdä jotain, enkä käsittänyt käskyä!

hanhensulka kirjoitti...

Tällaisista asioista on vaikea edes sanoa mitään viisasta. Ainoa järkevä lause olisi, että tuhotaan kaikki aseet, mutta utopismiin vetäytyminen tässäkin asiassa on todellisuudessa eskapismia.

Useinhan se naurattaa, kun kuulee että ystävällinen laukaus on jonkun ihmisen tappanut. Ei tietysti naurata omaisia kovin paljoa.

Kalasnikov cocktail on luettu. Afganistanilaisten osalta sen verran, että me lännen ristiretkeläiset unohdimme taas kerran talibanien olevan, takapajuisen uskonnollisen fanaattisuuden lisäksi, ylpeitä afgaaneja. Se unohtui neukuiltakin ja vielä aikaisemmin englantilaisilta, jotka molemmat saivat afgaaneilta nenuunsa.

Kastalia on tietysti Utopia. Yleensä kai Lasehelmipeli luetaan kovin nuorena ja tarinasta häviää paljon syvyyttä, jos ei tunne pohjalla olevia ajatuksia ja viittauksia muualle, samoin on tietysti laita monen muunkin kirjan kohdalla. Lasihelmipeli on vaan niin vaikeasti luettava kirja, että kerran sen nopeasti lukaistuaan, ei kai oikein helposti palaa takaisin. Mehän kaikki käymme tietysti oman Kastaliamme läpi kasvaessamme perheemme sisältä (kulttuurivankilasta) ulos puberteetin hämmennyksessä, ja hukumme (noin symbolisesti vain ja perheen kannalta) yhteiskunnan järveen.

Ripsa kirjoitti...

Joo, utopia tietysti.

Muistan vain nyt sen että Hesse kirjoitti sitä II maailmansodan aikaan.

Jos nyt aattelen tuota alkulähtökohtaa, eli Desmond Tutun puheenvuoroa, niin jos ei jotain tehdä, kaikille käy huonosti. Ilmastohan on jo menoteillään.

Sodat ovat todella täysmittaista typeryyttä. Niin, ja demokratia on enemmistön diktatuuri. Paljon olisi päätettävää ja puhuttavaa. Kaipa YK:n perustamisenkin aikaan oli ajatuksena ja haaveena että ei koskaan enää, ja nimenomaan sotaa.

Mutta kun aseet käyvät kaupaksi kun niillä saa lisää maata ja Lebensraumia. Ynnä niillä voi hallita aikansa.

ill. kirjoitti...

(ihan pakko laittaa tälläinen moraaliton kommentti, enkä muuten käy pesemässä käsiäni sen jälkeen..)

ihmettelen meinaan sitä mitä pahaa muka on kapitalismissa ja asekaupassa? tietysti kumpikin tappaa miljoonittain ihmisiä (viattomia tai viallisia, riippuen näkökulmasta), mutta tekee samalla palveluksen tälle liikakansoitetulle pallolle. ja tosiasia on, että vain rikkailla mailla/ihmisillä on varaa käyttäytyä ympäristöystävällisesti (ah suloinen eufemismi, siis "kunnioittaa elinympäristöään").

O_o

Timo kirjoitti...

"Mehän kaikki käymme tietysti oman Kastaliamme läpi kasvaessamme perheemme sisältä (kulttuurivankilasta) ulos puberteetin hämmennyksessä, ja hukumme (noin symbolisesti vain ja perheen kannalta) yhteiskunnan järveen." Pitäisi kai lukea tuo Lasihelmipeli uudestaan. En ole koskaan päässyt Kastalian läpi tai siitä eroon, koska etsin sitä edelleen.

hanhensulka kirjoitti...

Oman Kastalian etsimiseksi se on minunkin elämäni mennyt, eikä etsimiselle näytä loppua tulevan;)