Kuva: kirjailija Hilja Valtonen tyylikkäässä baskerissaan, kopioitu Hiljan huoneesta.Tuossa alapuolella on keskusteltu kurjistelu- ja tipukirjallisuudesta. Englanninkielisiltä nimiltään mis lit ja chick lit. Kommenteissa käytiin vilkasta keskustelua asiasta ja asian vierestä myös. Yhdessä kommentissani arvioin englanninkielen paljon suomenkieltä joustavammaksi uusien sanojen adaptoinnissa ja muokkaamisessa kielen omaan käyttöön. Sanoin itse asiassa näin:
”...chick lit ja mis lit -tyyppiset uussanat osoittavat kuinka flexiibeli kieli englanninkieli on. Suomenkielellä on vaikea löytää vastaavanlaisia näpäköitä buzz wordejä. Kielemme on vakavampaa, vähän juhlavaakin. Siksi tietyn tyyppinen runous, sanotaan vaikka rock-runous, ei kuulosta suomenkielellä yhtä hyvältä, ehkä yksi syy anglosaksisen pop kulttuurin aj elokuvienkin ylivoimaiseen suosioon.”
Virtuaaliystävä Fredrika oli vetäissyt lievät herneet herkkään nenäänsä tästä, ja kirjoitti asiasta tuittupäisen päreen tai lastun otsikolla (Laps suomenkielen ällös vaihda pois…) omalla blogillaan (nimeltään fredrikan toinen, ilmeisesti erotuksena saman Fredrikan Kirjallisia osumia –blogista). Siis tässä mainostan Arvoisille Lukijoille luettavaksi Fredrikan kiukkuista tekstiä.
Muuten chick lit’in suomennokseksi olen ehdottanut tipukirjaa/jallisuutta tai jopa tipulikirjaa/jallisuutta, jossa olisi jopa viite suomalaisen alan mestarin, Hilja Valtosen, kirjaan Opettajan villikko (Otava, 1928) päähenkilöstä nimeltä Anna Tipuli Pusu (elokuvaksi vuonna 1943 tehtynä käiskirjoittaja Martti Larni ja ohjaaja Valentin Vaala antoivat sille nimen Neiti tuittupää). Mutta en ole saanut hirveän paljoa kannatusta edes Kirjailijan häiriöklinikan asiakkailta, vaikka asiasta sielläkin keskusteltiin otsikolla Muijakirjat.
Jos jollakin Arvoisista Naislukijoista on alhainen verenpaine (kuten itselläni ja koko äidinpuoleisella suvulla), niin laitetaan tähän alle ote (joka löytyy Tarja Kytösen gradusta Miss Moderni, Naiskuva Hilja Valtosen romaaneissa 1920- ja 1930-luvulla, Luku 3, Helsingin yliopisto, Historian laitos, Humanistinen tiedekunta, joulukuu 1998) Etelä-Suomen Sanomien arvostelulausunnosta, joka on päivätty 1.6.1926 ja koskee Valtosen iki-ihanaa esikoisromaania Nuoren opettajattaren varaventtiili, jonka kirjailija ehkä tarkoitti (omaelämäkerraallisuuden? lisäksi, hänhän oli itsekin nuori opettajatar siihe aikaan) kilpailemaan chick lit-klassikon Charlotte Brontë'n Jane Ayre'n kanssa (suomeksi harhauttavasti Kotiopettajatteren romaani) täällä meidän ugrilaisen kirjallisuuden maailmankaikkeudessamme.Tämä pikku pätkä gradusta on siis tässä alla tietysti pelkästään terveyssyistä ilman vihjettäkään sovinismista tai seksismistä tai muistakaan poliittisesti (epä)korrekteista -ismeistä:
"Naisilta on yleensä totuttu saamaan vain vienoa ja naisellista tai sitten saarnaavia imperatiiveja. Mutta Hilja Valtonen osaa suhtautua elämän ilmiöihin miesmäisen humoristisesti. Niinpä romaani useista kohdin tuntuukin kuin miehen kirjoittamalta. Poissa on siitä liika hempeys ja siirappimaisuus.”
Että hyviä lukuhetkiä kaikille sukupuoleen katsomatta.
11 kommenttia:
Aika androgyynihän se tuossa kuvassa onkin, hatusta nyt puhumattakaan.
Korkeat miespisteet tuli.
No, mutta eikö kaunista suomenkieltä, määrässä pientä mutta rikkaudessa suurta, saisi puolustaa vaikka kiivaastikin?
Mutta mainostuksesta hän kiittää ja kauniisti kumar... no voisin harkita vallan niiaamista.
Ei kestä, niin kuin suomeksi sanotaan, englanniksi käytetään nykyisin sanoja "no problem", käytännössä tuo on jo syrjäyttänyt "you are welcome"-ilmaisun vanhemman polven kielenhuolto-hienostelijoiden kiusaksi.
Aivan oikein etappisika, eikös vaan Hilja muistutakin iloluontoista Wäinö Aaltosta?
Jaa - Aaltosen kanssa oli vaan se ongelma, että sen piti varmaan vetää neljä pulloa viinaa tai monta viivaa kokaa ennenkuin se sai sen ikuisen tupakannatsan irti suustaan ja tilalle edes pienen hymyn.
Tarjoan sellaista versiota, että kyse on Me Tammeloiden kuvauksista, joista Liisa Nevalainen yllättäen jäi pois, ja Heimo Lepistölle sitten hätäpäin lyötiin peruukki päähän ja klaffipojan kotsa siihen kuin pisteeksi iin päälle ja marginaaliyleisönkin mielenkiinnon takaamiseksi - se on sitä queer-meininkiä.
Joo, paremmin sopivan vertauksen annoit, etappisika:)
Kävin Fredrikalle jo kertomassa tämän jutun ja käytän surutta isäntämme kommenttitilaa ja kerron sen tässäkin. En muistanut aiemmin.
Nimittäin että chick ei välttämättä ole niin hirveän pahasti sanottu. Minulla on levy jossa toisella puolen Janis Joplin laulaa ja juttelee ja toisella puolen on vielä haastattelu, joko radioon tai telkkariin.
Janis muistelee eloaan jossakin kerrostalossa ja ihmetteli miten naapurigimma oli suosittu ja aina menossa ja miehiäkin riitti koputtelemaan ovea. Sitten Janis jonain päivänä heräsikin keikan jälkeen vähän aikaisemmin ja tajusi: That chick hit the street at noon!
Eikä Janiksen toisesta naisesta käyttämässä sanassa ollut muuta kuin ihan pelkkää kunnioitusta.
En usko että kumpikaan likka näytti mieheltä.
Niin kuin monen muunkin sanan kanssa chick-sanaa voi kontekstista riippuen käyttää joko miellyttävänä tai epämiellyttävänä sanana.
Chick jostakin siinä kolmekymmpisestä ja sitä nuoremmasta modernista naisesta on ilman sen kummempaa negatiivistä lisäväriä.
Jos sitä käyttää sanotaan vaikka viisikymppisestä "nuorekkaasti" pukeutuvasta naisesta, joku suomalainen tanssija tulee tässä mieleen, niin siinä taatusti on satiirista tai jopa pahempaa lastia.
Niin kuin tuolla toisissa kommenteissa jo nimimerkki liekkiö sanoi, käänssössanalla voi tietysti olla lievästi halventakin ulkonäkö, niin on chick lit'illäkin. Sanan käytön konteksti sitten määrää missä määrin siitä on syytä ottaa nokkiinsa.
MIes- ja naistyyeistä: James Tiptree Jr. otettiin täysin vakavasti mieskirjailijana ja komentoitiin hänen miehistä tyyliään. Olen kummastunut. Joku "Houston, Houston, do You Read?" tai "The Women Men don't See" ovat niin räväkkää miessukupuolen mollaamista naisen näkökulmasta, että niitä ei mies olisi voinut kirjoittaa. Niin, scifiä tuntemattomalle: James Tiptree Jr. oli oikeasti Alice Sheldon.
Yritän päästä jollain tavalla kirjoittautumaan sisälle ilman hirveätä hässäkkää.
Anteeksi, oi Dionysios, siellä Brysselin keväässä!
Uusi blogger on kamala!
Tiedoksi muillekin: Opera ei näytä pitävän Blogger2:sta. On siis käytettävä vaikka Tulikettua.
Nyt tämä hyväksyi minut ensimmäisen kerran...
Metten James Tiptree -esimerkkiin viitaten, että nämä alkuperäiset chick lit-kirjailijat, eli 1800-luvun naiset, joutuivat usein kirjoittamaan juuri miesnimellä, muuten heitä ei otettu vakavasti. Näin ollen tuo suomalaiskriitikon Valtosen tekstin arvio ei ollut (ole?) mitenkään suomalainen ongelma.
Käsitykseni mukaan J.K Rowling on myös J.K samasta syystä. Hän oi arvellut uransa alussa, että hämäryys sukupuolen suhteen auttaa kirjojen myynnissä, en tiedä auttoiko, hänhän on kai nyt maailman äveriäin kirjailija.
Ja onhan meill itsellämme Esko Laukko, joka kai oli rouva Sariola (vaikka lienee ollut sitten lopultakin itse Mauri). Mutta pääasia tässä nimimerkissä on se, että se oli miesnimi, olisi yhtä hyvin voinut olla naisen nimi, mutta ilmeisesti myynnin arveltiin siitä kärsivän. Mahtoiko kustantajalla olla siinä osuutta?
Lähetä kommentti