Internet ja blogistania mahdollistavat aidomman anarkismin

Ja ovat sen viimeisin ja ehkäpä – karattuaan lopulta kokonaan ihmisten käsistä villiin ja vallattoman raivokkaaseen kehityskukoistukseen – viimeinen pesä maailmassa, jota muutoin hallitsevat raha, omistus, järjestys ja sen valta sekä lakimiehet, kaikki pysyvyyden atribuutit. Ja näillä innokkaina kätyreinä poliitikkojen omahyväinen ja ahne massa. Mutta, jos emme ole tarkkoja, se voi tietysti tulla myös anarkismille mahdottomaksi.

Ennen kuin tästä sanotaan sen enempää, muistellaan, mitä omatkin opettajat, kuten Kaarlo Nordenstreng, Osmo A. Wiio, Allan Liuhala, Pentti Salmelin ja se Hemanuskin sekä muut Tampereen sanomalehtigurut asiasta aikanaan kertoivat. Ja hakematta tuleekin mieleen mediafilosofi Marshal McLuhan, muun maailman Osmo A. Wiio ja kliseiseksi ylimainostettu viestintägurujen guru, joka sanoi joskus hamassa menneisyydessä kaikenlaista helposti unohdettavaa ja vähän pysyvämpääkin uudesta teknologiasta (mm. McLuhan’in uuden teknologian laki), ja väitti mm, että jokaisella uudella teknologialla on neljä yhteistä vaikutusta (effect):

Ensinnäkin se ammentaa vanhasta teknologiasta (element of retrieval).
Toiseksi se parantaa olemassa olevaa teknologiaa (enhances existing technology).
Kolmanneksi se tekee jotakin vanhanaikaiseksi (renders something obsolete).
Ja neljänneksi se taannuttaa edistystä jossakin määrin (reverses progress to some degree).

Internet sisältää kaikkia näitä elementtejä.

Vanha teknologiamalleja internetille on tietysti useita. On lehdistö, kirjasto, tietokirjat, yhteisöjen sisäinen viestintä (Raamattu, tiedeyhteisön julkaisut ja sen sellaiset, joilla välitetään tietoja uudista teorioista), ja ihmisten välinen viestintä yleensäkin, yhteisöllisyys.

Ihmisten keskeinen viestintä on selvästi parantunut, ajattele esimerkiksi virtuaalituttavaamme Tätiä viidakon reunalla ikiomaa Rouva Ruutamme (taivuteltuna tämä nimi tulee entistä hauskemmaksi,:), joka nyt kommunikoi vaivattomasti kirjallisten tuttaviensa kanssa valtamerien ja mantereiden yli.

Internet tekee paperikirjan vanhanaikaiseksi kirjankäpälöitsijöiden (kuten minä itse) suureksi hämmennykseksi ja suruksi. Tosin tästä on puhuttu jo vuosikausia ja kirjojen myyntiluvut sen kun kasvavat, mutta muutos on tulossa uusien ja paremmin ihmiselle sopivien näyttölaitetekniikoiden mukana. Lisäksi kiinteä, ylikallis, monopolistinen ja ihmisiä riistävä puhelinyhtiöjärjestelmä tulee häviämään. Samoin välivaiheeksi katsottava tavallisen puhelimen oloinen kannettava puhelinjärjestelmä, internetkannettava on sen sijaan tulossa kovalla tohinalla.

Taantumusta edustaa tiedon muuttuminen kiinteästä nestemäiseksi, luotettavasta epäluotettavaksi, kestävästä hetkelliseksi. Kirjatiedon ja -viisauden tarjoama tiedon pysyvyys ja luotettavuus (tarkistettavuuskin) eivät ole internetille ominaista. Sen sijaan tieto ja viisaus ovat luovaa, anarkistista, post-modernia ja alati muuttuvaa, niljakastakin - useammassa kuin yhdessä merkityksessä.

Onneksemme meillä on sisäänrakennettu kyky, abstrahointitaju, jonka avulla pystymme yleensä ymmärtämään, että tieto ei ole täysin luotettavaa. Siitäkin huolimatta, että meillä on polttava halu etsiä ”symbolivanhempia” (Samuel I. Hayakawa, Ajattelun ja toiminnan kieli, suom. Jorma Toivainen, Otava, 1968, 2. painos, s. 289), ”jotakin lohduttavaa ja arvovaltaista olentoa, jolta voimme pyytää kaikki vastaukset”.

Olemme kaikki enemmän tai vähemmän onnettomia siksi, että tiedämme, että emme tiedä kaikkea kaikesta, mutta haluaisimme kovasti tietää, ja etsimme jatkuvasti uusia ja tyydyttävämpiä tiedon lähteitä.

Useimmille meistä on kai jossakin määrin muistissa ensimmäinen kerta, kun tajusimme, että isä tai äiti ei tiedäkään kaikkea, eikä ole kaikkivoipa. Ja tilalle haluamme löytää ”symbolivanhemman”, joka täyttäisi tiedonhalumme syvimmätkin toiveet. Niin kuin isä ja äiti tekivät niin kauan kuin tekivät. Haluamme suuria tarinoita, aatteita ja taideteoksia jotka iskevät asian ytimeen, sanovat kaiken ajasta tai ikuisuudesta, vinguttavat ajan hermoa.

Ja lopulta löydämme internetin aistiemme ja aivojemme jatkeeksi. Internetin avulla pystymme hetkellisesti ja helposti laajentamaan kykyjemme rajapintaa kehomme ulkopuolelle, käsittämään ”koko” maailman. Ja laajennus on kirjoista poiketen kaksisuuntainen.

Anarkismia ei voi tyydyttävästi määrittää. Niin kuin ei voi internetiäkään. Eikä varsinkaan blogeja.