3.11.2005

Maalataan maailma punaiseksi

meemillä, joka löytyi Kirjailijaelämää-saitin kautta. Eli punaisella ovat maalattuina kaikki ne maat, joissa blogihenkilö muistaa käyneensä vielä toivottavasti keskeneräisen ja kovin lyhyen elämänsä aikana. Tunnustuksena täytyy taas sanoa, että henkilö on aina ollut vihreänä kateudesta Rauli Virtaselle monista perustelluista syistä, erityisesti siksi, että hän on on ainoa henkilön tuntema henkilö, joka on käynyt kaikissa maailman jostakin 220 ja risat maasta.

Mutta onhan tässä vielä aikaa, onhan?



create your own visited countries map
or vertaling Duits Nederlands

Lisäys 4.11.2005

Unohtui Turkki alkuperäisestä, koska se oli listattu Lähi-Idän maiden joukkoon. Blogihenkilön mielessä Turkki on tietysti eurooppalainen maa.

Tulos oli näin ollen 65 maata, eli 29 % maailman maista.

Tämä antaa matkailun laajuudesta vähän väärän kuvan. Esimerkiksi Moskovassa ja Pietarissa käynnit eivät edellyttäisi lähestulkoon koko pohjoisen pallonpuoliskon punaista väriä. USA:n osavaltioista on vierailulistoilla ollut vain 24 %, esimerkiksi Alaska on tuntematon. Kanadassa ovat tuttuja vain Montreal ja Ottawa. Ja Australiassa Perth, Sydney ja Melbourne ja niiden lähialueet. Mutta näyttäähän se näin ollen vaikuttavammalta;))

Ei kommentteja: