10.11.2005

Itsensä tunteminen on ihmisyyden perusta


a sen pitäisi olla kaikille itsestään selvää. Omakuva rakennetaan postmodernisti osista, jotka täytyy etsimällä etsiä sielunsa syövereistä, usein niitä ei ehdi löytää omin avuin edes elämän mittaisella ajalla. Kirjoittaminen, missä tahansa muodossa, on ennen kaikkea oman itsensä etsimistä, haluavaruutensa rajaamista ja ajatustensa yleistä kirkastamista. Eli yhdellä sanalla: sielunkartoitusta.

Tällä blogilla on tutkittu sen kirjoittajan, blogihenkilön, sielua monilla testeillä. On mm. todettu, että, jos olisi rock chick, henkilö olisi Tori Amos.

Ja että Pyhä Fransiskus Assisilainen on henkilölle läheisin pyhimyksistä, ja tähän ei ole mitään pahaa sanottavaa. Lintujen katselu on ollut blogihenkilön harrastuksista rakkaimpia, ja niin se oli Fransiskuksellekin.

Ja siitä tulikin mieleen tämä testi, jossa yritettiin luodata henkilön näkemyksiä naisista. Henkilö on tietysti feministi syvimmältä olemukseltaan, niin kuin äidin kasvattaman henkilön kuuluukin olla, ja jotenkin tämä naistestin tulos tukee tätä käsitystä. Nimittäin blogihenkilö on aina ajatellut, että nainen, jolla on pienemmät rinnat, isompi takapuoli ja joka on vähemmän "cute" - olisiko se suomeksi herttainen(?) - on myös muita naisia helpommin luokiteltavissa feministiksi. Voi olla, että blogihenkilö on erehtynyt tässä arviossa, eikä erehdys olisi mitenkään ensimmäinen henkilön pitkässä elämässä, eikä toivottavasti viimeinenkään.

Testi ehdottaa, että henkilön pitäisi hakeutua J-Lo'n seuraan. Tähän täytyy sanoa heti, että tällaisen mahdollisuuden ajatteleminenkin tuottaa vaikeita pelkotiloja henkilön mielessä. Ja itse tykönään tuntuisi blogihenkilö ajattelevan, että julkkiksista joku Gwyneth Paltrow tai ehkä Nicole Kidman tai, jos olisi vielä hengissä, Marilyn Monroe, olisivat paljon henkilölle sopivampaa seuraa. Mutta mitäpä henkilö tästäkään asiasta tietäisi. Arvoisalle Lukijalle tehtäköön kuitenkin selväksi, että J-Lo'n leffoja henkilö ei missään tapauksessa suostu enää katselemaan - joku alaraja tässäkin asiassa täytyy olla.

Asses Wild
Raw score: 44% Big Breasts, 59% Big Ass, and 32% Cute!


Thanks for taking the T and A and C test! Based on your selections, the results are clear: you show an attraction to smaller breasts, larger asses, and sexier composure than others who've taken the test.

Note that because you scored small on breasts but large on ass size, it might appear you like girls bottom heavy. That's probably not the case. What's more likely is that you notice curvy, voluptuous asses, and they turn you on. Breasts are hit or miss, though, and besides, extremely large ones are just saggy and gross, in your opinion.

My third variable, "cuteness" is a mostly objective measure of how innocent a given model looked. It's determined by a combination of a lot of factors: lack of dark eye makeup, facial expression, posture, etc. If you scored high on that variable, you are either really nice OR you're into deflowering teens. If you scored low, you are attracted to raunchier, sexier, women. In your case, your lower than average score suggests you appreciate a sluttier look. Kudos!

Recommended Celebrity: J-Lo, when she's looking extra sexy. Probably not when she's acting.

Ei kommentteja: