16.3.2006

Voi sian pallit

Illalla selailin parin viikon takaista New Scientist -lehteä (4.2.22006). Feedback kirjoitti kolumnissaan tieteellisestä tutkimuksesta nimeltä "Castration-induced vocalisation in domestic piglets, Sus scrofa: Complex and specific alterations of the vocal quality", jonka B. Puppe et al. olivat julkaisseet Applied Animal Behaviour Science -lehden numerossa 95, p 67.

Kuten artikkelin nimi sanoo, se kertoo villisian (Sus Scrofa) äänen muutoksista, kun siltä sipaistaan kivekset pois ilman puudutusta, nukutusta tai muutakaan helpotusta. Ja lopputuloksena - ehkä itselleen yllätyksenä - tutkijat sanovat, että:

The observed changes of acoustical parameters during the surgical period can
be interpreted as vocal indicators for experienced pain and suffering.


Kuva: kesysika katselee huolestuneena villiveljiensä kohtaloa huolestuttavasti numeroidusta karsinastaan

Juttu on tietysti omiaan nostamaan vedet kaikkien lajien urosten silmiin silkasta myötäkauhusta ja jossakin tuolla alhaalla jotkut tuntemattomat lihasryhmät aktivoituvat ja yrittävät myötätunnon tuskasta kiskoa kiveksiä takaisin sinne, mistä joskus hamassa menneisyydessä putosivat nykyisille, kivulle aina-alttiille paikoilleen.

Ja tämä tuo taas mieleen puoliksi unohtuneen salvaus-riehan, joka järjestettiin Jämijärven Mummolan kesäisellä nurmikolla kauan sitten. Kohteena oli Pläsi, ylpeä ja ärhäkkä ori, ja muutama naapuritalojen hevonen Kiviperältä ja vähän kauempaakin muilta kyliltä, ettei eläinlääkärin olisi tarvinnut tulla volkkarillaan pelkästäään yhden salvauksen takia Kankaanpäästä saakka, vai olisiko tullut Parkanosta.

Joka tapauksessa tuskaisen hirnu-kiljunnan säestyksellä sipaistiin näiltä ylpeiltä orhilta pallit pusseineen pois ja heitettiin Halli-koiralle, joka näytti olevan erityisen perso kivesaterialle. Niin kuin kai Euroopan ihmisistä ainakin ranskalaiset ja espanjalaiset myös, erityisesti jos kyse on miekalla hitaasti tapetun härän elimistä. Eikö muuten ole vähän tekopyhää, että me eurooppalaiset päivittelemme muslimien halal-lihan sinänsä irvokkaista tappotavoista ja samalla järjestämme vielä 21. vuosisadalla näitä häräntapporituaaleja verenhimoisen kansan viihdykkeeksi.

Itselläni oli kivekset monta päivää hellänä ja silmät vedessä pelkästä salvauksen katselusta. Pläsistä tuli sittemmin säyseä ruuna, joka antoi minunkin valjastaa itsensä vikuroimatta, eikä pullistellut edes mahaansa, kun yritin saada mahavyötä kireämmälle. En tiedä minkälaisia muutoksia Sus scrofa-lajin uroksille tapahtuu näissä tapauksissa. Ehkä köyhät tutkijat saivat syödä tutkittavat elukat yliopiston laskuun tutkimuksen päätyttyä. Eiväthän ne tutkijoiden palkat suuria ole, joten pienikin apu lienee paikallaan.

Olenhan minä kai jo Arvoisalle Lukijalle kertonut olevani kasvissyöjä?

5 kommenttia:

juha kk kirjoitti...

Ensimmäinen ajatus: karmeata tuollainen tutkimus. Silkkaa eläinrääkkäystä. Mikäköhän se lopullinen motiivi tutkimukselle oli? Mutta pidemmälle ajateltuna tuo osuu suoraan yhden tärkeän asian ytimeen: länsimaiseen kulttuuriin kuuluu edelleen olennaisena pohjavirtauksena ajatus, että isotkaan nisäkkäät eivät voi tuntea samalla tavalla kuin ihminen. Tuon tutkimuksen johtopäätökset ovat hyvinkin raflaavia ja hyökkäävät jo sinällään tätä luutunutta käsitystä vastaan. Onhan se nyt radikaalia että käytetään sian yhteydessä sanoja "pain" ja "suffering". Hyvä!

Koska eläimiä rääkätään niin paljon esimerkiksi lihantuotannon takia, on älykäs ihminen kehittänyt itselleen suojamekanismin: "siis lehmät kyllä joo tuntee kivun mut eihän ne nyt siis totanoin voi sitä samalla tavalla kokee kuin ihminen". Tämän tapaiseen idioottimaiseen sönkkäykseen törmää usein. Eläimet, varsinkin isot nisäkkäät tuntevat kivun ja varmasti lukuisia muita tuntemuksia. Kivun voi nähdä esimerkiksi lemmikkieläimensä katseesta, jos uskaltaa sitä tarpeeksi rehellisesti tulkita. Biologiankirjat ala-asteelta lähtien ovat tulvillaan juuri tuota soopaa eläimen kokemien tunteiden vähättelystä. Kaikki kollektiivista huonon omantunnon selittelyä ja vielä pahempaa: lasten aivopesemistä siihen samaan käsitysmaailmaan.

Kannattaa lukea Jussi Viitalan kirja Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen, joka oli pari vuotta sitten Tieto Finlandia -ehdokkaana. Se oli nimenomaan tutkijan rohkea pelinavaus kohti rehellisempää keskustelua ihmisten ja muiden eläinten välisistä eroista. Kuten ovat tuollaiset inhimilliset ilmaukset eläintutkimusraporteissakin. Kiintoisaa, kerrassaan!

Hanhensulka kirjoitti...

Juha kk, hyvä kommentti.

Tämä sama ajattelutendenssi ei vaikuta pelkästään eläimiin suhtautumisessa, vaikka siinä se on tietysti jokapäiväisenä nähtävissä. Samasta syystä (..."älykäs ihminen kehittänyt itselleen suojamekanismin...") meillä on tapa ajatella vihollinen elukaksi, suomalaiset eivät ole siinä suhteessa erilaisia esimerkiksi nyt paljon esillä oleviin amerikkalaisiin ja heidän kidutusmenetelmiinsä verrattuna.

Kun vihollinen "tuomitaan" elukaksi, häntä saa kohdella miten haluaa. Ja kristittyinä tietysti osaamme käyttää Raamattua apologiana (esim. 1. Moos. 1:26 (jossa sen lisäksi on tuo merkillinen monikko jäänteenä Raamatun (tai uskontomme yleensä) polyteistisista lähtökohdista) kaikille teoillemme (siis joukkona, yhteiskuntana, joita ei (tietysti) koske samat synti-säännöt kuin yksilöitä).

Sinänsä tämä tuskantuottamisongelma on minulle liian vaikea filosofinen (tai teologinenkaan) kysymys ratkaistavaksi. Mutta siitä täytyy juuri siksi spekuloida, jäkättää ja kirjoittaakin säännöllisin väliajoin;))

-C- kirjoitti...

Noihin palliloihin..

Joskus oli televisiovastaanottimessa mies palli-implantteineen. Koirille. Lämpimästi oli ajatellut, ettei tuntuisi koirastaan niin kovin oudolle salvauksen jälkeen vehkeitään ensikertaan katsellessaan.

Hanhensulka kirjoitti...

tai nuollessaan, ennenkuin antaa emännälleen tai isännälleen hellän ja luottavaisen nuolaisupusun:))

juha kk kirjoitti...

Palli-implantti :) Uusi sana minulle. Eihän tämä ollut sittenkään ollenkaan turha päivä.