Human rights. Ihmisen oikeudet, ihmisoikeudet. Oikeus olla ihminen.

Blogi-henkilöllä on dilemma. Humanistina hän arvostaa Vaclav Havel’ia niin kuin asiaan kuuluu sekä kirjoittajana että samettivallankumouksen johtavana henkilönä, ja olohuoneanarkistina ’halveksii’ yhteiskunnan ylärakenteiden jäseniä kuten presidenttejä. Voiko minkään kansakunnan kaapin päällä olla muuta kuin kuvia, joita ei tietysti pidä kumartaa. (Huom. toivottavasti tässä oli kaikki kliseet tälle päivälle.)

Tämä kaikki tuli blogi-henkilön mieleen lueskellessaan Kiiltomadolla käydyn keskustelun ohjaamana Havel’in kirjoitusta otsikolla ’EU and Cuba: Freedom vs. appeasement’, jossa hän haukkuu EU:ta siitä, että kuubalaisia toisinajattelijoita ei enää kutsuta lähetystön cocktail-tilaisuuksiin. Ja muistelee kuinka ennen samettivallankumousta lähetystöt sentään kutsuivat tshekkejä, ja kai slovakkejakin ryypylle, milloin ryyppyjä tarjoiltiin. Kun tuntee tshekkejä vähän enemmän, ymmärtää hyvin, jos he valittavat ryypyttömyydestä. Havel on sanonut toisaalla, että ihmisoikeudet ovat jotakin perustavanlaatuista, joka tulee yhteiskuntasopimusten ulkopuolelta, jotakin joka kuulostaa lähes ’jumalalliselta’ hänen määrittämänään, ulkopuolelta annetulta. Mitä tämä on?

Jokainen ihminen syntyy vapaana, jokainen ihminen on aina syntynyt vapaana. Hänellä on oikeus olla vapaa, jos hän haluaa. Siihen ei yhteiskuntajärjestys vaikuta mitään. Sen sijaan vapaudella voi tietysti olla hintansa. Mitä tarkoittaa, että on vapaa yhteiskunnasta?

Nykyaikainen lapsi ei synny villieläimen tavoin savannilla jossakin Afrikan sydämessä. Ei edes lapsi, joka syntyy savannilla Afrikan sydämessä. Kaikki synnymme osaksi yhteiskuntaa, ja ’ihmisenä’ olemme aina niin syntyneet. Siitä lähtien, kun ensimmäinen äiti nosti vastasyntyneen ylös ja alkoi kantaa sitä, sen sijaan, että se olisi juossut piiloon pensaikkoon ja alkanut elää todella vapaata, itsenäistä elämää.

Eli vapaalla ihmisellä on vapaus valita haluaako kuulua yhteiskuntaan vai ei? Tässä voi tarkasteltavaksi ottaa Linkolan. Hän on vetäytynyt omiin oloihinsa kalastajamajalleen. Mutta hän on vielä yhteiskunnan jäsen, itse asiassa kansakunnan kaapin päällä. Hän ei (ehkä) tee omia kenkiään, vaatteitaan, verkkojaan, veneitään, suolaansa, kahviaan; hän ehkä pystyisi tekemään joitakin näistä, mutta ei kaikkia. Metsästys on kielletty lailla, mutta vielä tehokkaammin sillä, että riista on mennyt vähiin tai kuollut sukupuuttoon.

Ihminen on yhteiskunnan jäsen, ei pelkästään ’ihminen’. Olisiko ihminen ’ihminen’ ainoastaan yhteiskunnan jäsenenä? Ihminen on laumaeläin lajin selviämisen vuoksi, suurta älyä voi käyttää vain ryhmässä, omin voimin ’ihminen’ olisi jo kuollut.

Voidaanko Kuubaa verrata mihinkään eurooppalaiseen maahan, edes entisiin kommunismin alistamiin maihin kuten Suomi? Castro on vallassa, koska hänen takanaan oli laaja kansan kannatus, eikä vain oman kansansa vaan yleensäkin euro-atlanttisen kulttuurin kansojen. Meilläkin Viikosanomat viisaudessaan teki ihailevan romanttisia juttuja Kuuban vuorilla piileskelevästä lääkärivallankumouksellisesta, joka taisteli Battistan korruptoitunutta ’oikeistodiktatuurin’ iestä vastaan.

Castron vallankumous ei ollut ainoastaan mahdollinen vaan välttämätön. Kuten käy kai lähes kaikille vallan kaapanneille, hänestäkin kehittyi yksinvaltias, joka yliarvostaa omaa merkitystään yhteiskunnalleen. Vähän kuin Kekkonen aikanaan, kukaan muu ei voinut tehdä tämän työtä, taisivat Paasikivi ja Koivistokin ajatella samoin.

On kuubalaisten asia heittää ukko pellolle. Jos he eivät näytä tätä tekevän, ei kenenkään ulkopuolisen pitäisi puuttua maan sisäisiin asioihin. Maailmassa on paljon maiden johtajia, joista ei pidetä, mutta olisi asiatonta lähteä jokaista kaatamaan edes demokratian etujoukkojen voimin. Vai olisiko?

Vastavallankumoukselliset demokraatit, jotka eivät ole saaneet aikaan paljon muuta kuin hukkuneita loikkareita neljän vuosikymmenen aikana, eivät mielestäni ansaitse cocktaileja eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla.

Paitsi, jos rupeavat valmistelemaan omaa samettivallankumoustaan.