Ikioma persoona

Ihmisen muisti ei ole järin hyvä. Ei se ole alkujaankaan hyvä, edes lapset eivät muista mitään syntymästään, ja iän myötä se tulee aina vaan huonommaksi, niin, että ei aina muista edes kuolevansa. Mikä on tietysti ihan hyvä asia.

Arvoisaa Lukijaa tai Blogi-henkilöä tämmöiset muistot eivät tietenkään vaivaa, mutta puhunkin vain yleisesti ottaen. Muistin tueksi on keksitty monenlaisia neuvoja, esimerkiksi vaimo, jokaisen miehen erehtymätön ihmiskunnan yhteisen muistin astia.

Muistihan on ihmiselle sikäli tärkeä asia, että sen avulla määräytyy ihmisen olemassaolo ja hänen suhteensa muuhun todellisuuteen. Ilman muistia ei ole persoonallisuutta, ja ilman persoonallisuutta on vaikea ajatella ihmistä, olemassaoloa, tai edes muistaa häntä.

Eli meillä kaikilla ihmisillä on persoonallisuus, siitä ei oikein tahdo päästä eroon vaikka yrittäisi. Yliopistot ja muut oppilaitokset ovat jo vuosisatoja yrittäneet kitkeä sitä nuorista ihmisistä, kuitenkaan täysin onnistumatta. Persoonallisuuden rippeitä jää vahingossa ihmismieleen jopa vuosikymmenien yliopistoelämän jälkeen.

Opiskelijaoppaissa pitäisikin olla varoitus niin kuin tupakka-askeissa:
”Varoitus: opiskelu voi vahingoittaa persoonallisuuttasi. Jos haluat vain vähän vahinkoa, ryhdy kandiksi. Maisteri menettää mielestään muutakin. Tohtoriksi ryhtyvät vain teoreettisen ymmärryksen onnettomat etsijät ja he joutuvat kirjoittamaan väitöskirjoja.”

Persoonallisuutensa arvon yleensä huomaa vain suhteessa toisiin ihmisiin. Jos niitä muita ei olisi ollenkaan, omassa mielessä ei olisi mitään vikaan. Mutta niitä pahuksia on. Sen vuoksi ihmiskunnan hyväksi kehitettiin virtuaalinen maailma, tämä internetti.

Internetillä jokainen voi kehittää oman, uuden persoonallisuuden, joka vastaa omia toiveita. Ja mikä parasta persoonallisuuksia voi olla useita, yksi kutakin käyttötarkoitusta varten. Netissähän ihminen on todella puhtaasti henkisenä oliona, ilman mitään ruumista, ilman ääntä, omien sanojensa varassa, hajuttomana, muttei suinkaan värittömänä. Päinvastoin. Värittömiä persoonallisuuksia ei netistä löydä kuin hakemalla.

Virtuaalinen persoonallisuus edellyttää hyvää muistia niin kuin perinteinenkin olemassaolo, on muistettava oma virtuaalinen historiansa, olinko äkäinen vai leppoisa tässä olomuodossani, puhuinko urheilusta vai filosofiasta. Pienikin muistin lipeäminen romahduttaa uuden persoonallisuuden. Virtuaalisessa olomuodossa tämän seurauksena on persoonallisuuden tuhoutuminen, näyttämökuolema, mutta muut persoonat ovat vielä käyttökelpoisia ja aina voi luoda vielä yhden uuden.

Voi olla, että joku tohtoriksi haluava joskus vielä tutkii näitä virtuaalisia olioita, itse-luotuja persoonia, ja toteaa, että tämä on ihmisen ominta olemusta. Että ruumiissamme elämisen välttämättömyys on ollut harhaa, joka on johtunut vain siitä, että olimme ruumiimme vankeja. Internet vapauttaa meitä olemaan omia itsejämme, virtuaaliolentoina. Joskus tulevaisuudessa luodaan ehkä Euroopan-laajuinen laki siitä, että jokaisella täytyy olla ainakin yksi räiskyvä persoonallisuus. Meidän on parasta olla siihen valmiita? Taidanpa luoda varmuuden vuoksi ja aikani kuluksi uuden, voisin olla vaikka Shakespeare!