Aruru maailman merillä (II)

On tuonut blogihenkilön ajatuksiin ihmettelyn siitä, miksi nykyajan mukavuuksiin tottununut ihminen jättää ne, hyppää muutaman metrin pituiseen purjeveneeseen ja lähteen Atlantin yli, tai maailman ympäri tai milloin minnekin. Eivätkä naiset näytä olevan sen viisaampia kuin miehetkään tässä asiassa, vaikka tietysti muuten ovat paljonkin suuremmalla viisaudella varustettuja.

Ymmärtääkseen asiaa paremmin blogihenkilö on selaillut kirjahyllystä kirjaa nimeltä Sea Quest (Charles A. Borden, Ballantine Books, New York, 1973), jossa tämä Chuck-poika kyselee sitä itseltään ja lukuisilta purjehdusystäviltään. Kunnollista tiivistettyä vastausta kirjasta ei kuitenkaan löydy. Edelleen paras selitys on ”because it’s there”, jonka henkilö luki jonkun unohdetun purjehduskirjan alkusanoista vuosia sitten. Alun perin sen oli sanonut George Mallory, joka yritti valloittaa Mount Everest’iä 20-luvulla. Sen huipulla on nyt kai tungokseen saakka elämysmatkailijoita, ja mukavaa se tietysti onkin, miksi jännityksen pitäisi olla vain hyvin pienen eliitin omaisuutta.

Nykyihmisen elämä on tullut niin turvatuksi, että siinä ei ole metsästäjäluonteen vaatimaa vaaran tuntua ja sitä on etsittävä muualta. Blogihenkilökin kirjoittaa tätä urheasti yön tummimpina tunteina sen sijaan, että olisi puolison selän takana omassa lämpimässä sängyssään vällyt korvissa. Ja ulkoa kuuluu vähän väliä jonkin isohkon kissäeläimen pelottava mouruaminen. Taitaa olla naapurissa asuvan suomalaistytön harmaaraidallinen, kiukkuinen ja sulavaliikkeinen viirusilmä.

Mutta tästä Arurusta vielä sen verran, että blogihenkilön varmalta taholta (kapteenin vaimo) saaman tiedon mukaan se on nyt lähestymässä Azoreita, torstaina (12.5.) oli vielä matkaa 550 merimailia (eli melko tasan tuhat kilometriä). Todennäköisesti merikarhut pyyhkäisevät satakunta merimailia vuorokaudessa, joten Azoreilla pitäisi oltaman aikaisin alkavalla viikolla. Tämä ei tapahdu yhtään liian aikaisin, sillä laivalla on lähes hätätilanne elintarvikkeiden suhteen:

Olut on juuri loppumaisillaan ja miehistö on joutunut rajoittamaan sen kulutusta, blogihenkilön arvion mukaan, kolmeen litraan päivässä - ja ovat jopa alentuneet nauttimaan vettä. Kunnon suomalaisten miesten tavoin, purjehtijat ovat syöneet matkalla vain näkkileipää ja juustoa, jotka ovat myös käymässä vähiin. Onneksi vaimon mukaan suunnittelemat ruokatavarat, joista piti keitellä herkullisia aterioita, ovat vielä kokonaan koskematta.

Janoiset seikkailijat ovat jo ylittäneet Keski-Atlantin harjanteen, joka kasvaa jatkuvasti kahden mannerlaatan liukuessa kauemmaksi toisistaan ja maapallon sylkiessä uutta ainetta täyttämään hitaasti suurenevaa aukkoa laattojen välillä. Harjanne on maapallon pisin vuoristoketju. Jotkut sen korkeimmista kohdista ulottuvat merenpinnan yläpuolelle (mm. Azoreilla).

Blogihenkilö on maakrapu ja arvelee, että harjanteen kohdalle ei vedessä ole piirrettynä mitään viivaa ja urheat mutta janon heikentämät merikarhut tuskin ovat edes huomannet ylitystä muuten kuin kartalta, jos ovat ehtineet vilkaisemaan sitä surressaan oluen loppumista.

Sääkartta näyttää hyvältä, joten mitään yllättävää ei siinä suhteessa pitäisi tapahtua. Azoreilta Aruru jatkaa tärkeiden tankkaustoimenpiteiden jälkeen Portugaliin, johon on arviolta 1300 merimailin mittainen matka (noin 2400 kilometriä) joten vielä on pojilla urakkaa edessä.