Saunomisen sietämätön keveys,

Blogihenkilön on aina tehnyt mieli kirjoittaa nuo sanat: ”sietämätön keveys”, ja nyt se on tehty, yksi asia vähemmän, joka pitäisi saada tehdyksi ennen kuolemaa, lista on vielä hulppean pitkä. Eipä tunnu tuon kirjoittaminen muuttaneen henkilöä suuntaan eikä toiseen, ehkä oli tarpeetonta edes haluta sitä.

Saunominen sen sijaan on joissakin lastuissa kulissien takana tullut viimeaikoina esille, ja näyttää siltä, että nykyihmisillekin saunominen on tärkeää, vaikka joillekin se ei ole myyttinen kokemus. Blogihenkilölle se on aina ollut juuri sitä, mytiikkaa.

Mieleen on tarttunut monia saunamuistoja, jotka ovat painuneet muistin perukoille niin, että niitä ei hevillä sieltä saa kaivetuksi. Joitakin kuitenkin tulee mieleen, kun oikein otsaansa rypistää, vaikka kyllä se jo tarpeeksi ryppyinen on muutenkin.

Näyttäisi siltä, että vanhimmalla aikaleimalla varustettu saunamuisto on Kyröskosken yleisestä saunasta (ei tietenkään tämä), jossa blogihenkilö kellitteli ensin naistenpuolen lauteilla tyytyväisenä ja leveä hymy huulillaan niin kuin tavallisesti muutenkin, kolmen vanhana. Ja samassa saunassa, pesupuolella, henkilö makaili jonkun vaaleanpunaisen, ison, pyöreän ja pehmeän naisen kainalossa kunnes äiti tuli hakemaan pois, ja siihen se muisti päättyy. Näyttää, että Kyröskosken saunomiset eivät muuten niin myyttisen ikimuistoisia olleet, vaikka se vaaleanpunainen on mielessä myyttisen kokoisena, ei sellaisia naisia ole henkilö tavannutkaan sen koommin.

Jämijärven mummolasta sen sijaan muistuu erityisesti saunan piippu. Nyt blogihenkilöllä oli ikää noin viisi vuotta. Muutaman muun suunnilleen samanikäisen kanssa oli pakko siirtää monta heinäseivästä viereiseltä pellolta saunan katolle ja pudottaa piipusta sisään, kun siinä oli juuri sopivan kokoisia aukkoja. Taata tuntui innostuvan asiasta kovin ja kutsui tolvanoiksi, pappa, mummun isä, tuli huutoa kuullessaan linjaalirattaiden viimeistelytyöstä (Kankaanpään markkinoille piti niitä mennä myymään samalla viikolla) ja käski vävyänsä pitää suunsa kiinni ja onkia seipäät pois piipusta, kun sauna pitäisi saada illaksi lämmitettyä. Ilmeisesti saunan henki suuttui blogihenkilölle tästä tapauksesta, koska sinä iltana saunoessa meni maailma yht’äkkiä mustaksi, ja valot tulivat takaisin vasta saunan edessä nurmikolla, johon taata oli henkilön kantanut - tai heittänyt, ei ole selvää muistikuvaa. Siitä henkilö oppi kunnioittamaan saunan väkeä, eikä kai siksi ole tullut seipäitä enää saunan savupiippuihin laitettua.

Sen sijaan lähellä oli Jokela niminen tila, ja sen isännän siskolla, jota henkilö lapsena aina luuli mieheksi vaikka tämä olikin Ainu nimeltään, oli talo jokirannassa. Rantatörmään oli kaivettu sisäänlämpiävä maasauna, josta ei ollut kuin maakumpu näkyvissä (paitsi joelta päin, josta astuttiin saunaan sisään) ja jossa blogihenkilökin pääsi silloin tällöin saunomaan. Sieltä ei ole oikein paljoa muuta kerrottavaa kuin mullan ja vihtojen sekainen haju, löylyt olivat ihan hyviä. Voi olla, että hajut ja tunnelma olivat niin lähellä alkuperäsitä saunaa kuin nykyajassa on mahdollista. Mutta tämä Ainu tuli kerran mummun sahdille ja kaivoi essunsa sisätaskusta ison nenäliinan, otti siihen kiedotun koiranpennun rääpäleen ja antoi blogihenkilölle omaksi koiraksi, ensimmäinen asia, jonka henkilö on selvästi tajunnut omistavansa, vaikka saikin pitää Hallia omanaan vain mummolassa käydessä.

Kuumissakin ilmastoissa on saunaan ollut tarvetta. Kyproksen suomalaisten joukkojen sauna oli rakennettu hiekkakuopan reunalle, niin kuin järven rantaan, vaikka kuoppa olikin ihan kuiva ja sen takana levisi Nikosian käyttämättömän lentokentän kiitotiet ja seisonta-alue, jossa oli sinne sodan takia jääneitä lentokoneita, jotka oli hiljalleen riisuttu kaikista kannettavan kokoisista laitteista. Blogihenkilö, käymässä kylässä, lupasi tuoda yhdelle tuttavalleen Kyprokselta Suomeen pari pientä lentokonelaitetta, mm. korkeusmittarin, joka oli otettu BEA:n koneesta. Hyvin se tuli perille Cyprus Airwaysin lentolaukussa, eikä kukaan ollut turvatarkastuksissa asiasta kiinnostunut. Turvajärjestelyt olivat siihen aikaan melko vaatimattomia. Muutama kuukausi sitten blogihenkilön käsimatkatavaroista vietiin hyvin lyhyet kynsisakset, joilla olisi hyvin voinut häiritä lentohenkilökuntaa, ehkä nyhjäyttämällä yllättäen poikki emännän essunhenskelit tai stuertin pikkurillin ylipitkän kynnen.

Vielä kuumempaa oli Hararessa, jonkun Suomen lähetystössä työskentelevän pihasaunassa. Saunojia oli keskellä päivää kuusi pienen pienessä kopissa. Paikallinen puutarhuri, joka työskenteli saunan ja uima-altaan vieressä naureskeli harvoilla, ruskeilla hampaillaan alastomien, vaaleanpunaisten suomalaisten ilakointia ja kävi kurkistamassa saunakoppiinkin, mutta oli sitä mieltä, että ulkona oleva 35 asteen helle riitti hyvin hien puristukseen, eikä suostunut tulemaan kynnystä peremmälle.

Räyskälän lentokeskuksen vanhan pikkusaunan löylyt ovat aina maistuneet suloisilta ja siellä on ollut hyvä kehua retostella omia lentosuorituksiaan ja valehdella ne muiden lentoja hurjemmiksi. Uusi iso sauna on nykyisin samassa tarkoituksessa, ja siellä saa valehdella vielä suuremmille joukoille, joten kyllä silläkin saunalla omat hyvät puolensa on.

Mutta kunnon suomalaisena blogihenkilö tietysti ajattelee, että savusauna on ainoa oikea sauna. Ja erityisesti yksi sonkajärveläinen saunanröttelö, jossa on nautittu monet makoiset löylyt pikkuisesta naperosta alkaen. Sen saunan katto romahti lumen painosta joitakin vuosia sitten, ja kunnon savolaiseen tapaan se on jätetty niille sijoilleen lahoamaan, ja muistuttamaan monien sukupolvien saunanpalvonnasta, ja syntymistä ja kuolemista sen savunhajuisten seinien sisällä.