Kirjailijakoulutus nousee mieleen heti aamusta, vaikka

Toimiston ikkunan takana kesä uhkuu uutta voimaansa ja auringon asema on sellainen, että helle on ryömimässä salakavalasti yleensä kylmään ja sateiseen Brysseliin. Blogihenkilö ajatteli kuitenkin kauniita naisia ja noukki ensimmäiseksi Ranya Paasosen novellin hesarin ilmaisten novellien joukosta ja lueskeli aamuaikansa kuluksi.

Täytyykö vieläkin sanoa, että ent. ElRamly? joka muuten suomeksi käännettynä tarkoittaa Santasta, tai Hietasta, Paasonenkin on eksoottisempaa, ei ihme, että halusi vaihtaa nimensä, eli se eksotiikasta. Ranyahan on supisuomalainen nainen vaikka näyttääkin eksoottiselta korulta, eikä pidä siitä, että häntä ajatellaan koruna tai yleensäkään muuna kuin tavallisena suomalaisena naisena (jolla tietysti on myös jumalaisen luovuuden lahja ulkomuodon lisäksi).

Ja ihan oikein tekeekin, että ei pidä, vaikka ei mediasuloisuus ja eksoottisuus varmasti kirjojen myyntiä vähennä! Katselin vähän aikaa hänen kuvaansa ennen kuin luin novellin, joka alkaa: ”Nainen antoi minulle ihmeellisen suuren avaimen, eilen, tänään, en muista, nainen jota rakastan.” Arvoisa Lukija ymmärtää, että katselu oli puhtaasti platonista ja tarkoitettu mielen saattamiseksi oikeaan lukuherkkyyteen. Ja hyvin lukeminen sitten sujuikin. Lukekaa itse novelli kokonaisuudessaan. Saitilla on myös muita novelleja, joista Arvoisa Lukijakin voi äänestää mieleistään.

Blogihenkilö päätti sitten katsella verkkohesaria muutenkin, ja jopa ostaa kolme artikkelia, kaikki koskivat kirjailijakoulutusta, jonka puolustajina olivat potentiaaliset kouluttajat ja yksi teatterikorkeakoulun oppilas. Agnostikkoina esiintyvät maksumiehen edustaja, opetusministeri Haatainen, ja Ranya, joka tähdensi kirjoittajan ja kielen suhteen merkitystä. Täysin kielteisen kannan esitti Antti Tuuri samalla tavalla kuin kirjoittaakin, jylhästi ja sormi pystyssä: ”Jumalan kiitos meillä ei ole kirjailija-akatemiaa, eikä sellaista saa perustaa. Myös kaikki taiteen maisteri-, lisensiaatti- ja tohtoritutkinnot olisi lopetettava.”

Puhdasta paskaakin jutuissa syötettiin, mm. Taija Tuominen sanoi käyneensä Iowan yliopiston Writer’s Workshopissa, joka varmasti pitää paikkansa, ja kertoi, että siellä on kouluttajina nobel-tason kirjailijoita, mikä ei pidä paikkaansa. Mutta innossaan sitä tulee itse kunkin joskus sanottua, mitä haluaisi ajatella.

Blogihenkilö on tässä asiassa vaikeassa välikädessä. On näet ottanut osaa koulutukseen, josta kovasti piti (mm. Anita Konkka ja Ranya Paasonen kouluttivat). Mutta ajattelee, että kirjoittajaksi, niin kuin taidemaalariksi tai säveltäjäksi ei ihmistä voi opettaa. Kuitenkin kirjan suunnittelu ja toteutus ovat suuri projekti, jota pitäisi lähestyä juuri sellaisena. Suunnittelu tulisi tehdä huolellisesti, ainakin selvittää itselleen, miksi yleensä ryhtyy niin hulluun puuhaan kuin romaanin kirjoittamiseen. Siinähän istutaan saman työn ääressä vuosikausia ja vasta työn lopuksi nähdään saako siitä palkkaa vai kirjeen, jossa ystävällisesti käsketään painua helvettiin. Ja tässä koulutus voi auttaa.

Kirjoittajakoulutus, niin kuin tämä lastujen nikkarointikin, on usein toiveajattelun poikimaa sosiaalista osallistumista enemmän kuin (ammattiin valmistavaa) vakavaa työtä. Luulen, että jo asenteellisesti koulutuksessa mukana olevat ovat 99 %:sti mukana uskomatta koskaan tulevansa kirjailijoiksi, vaikka tietysti toista toivovat. Toisaalta heitäkin tarvitaan, koska siinä lopussa 1 %:ssa saattaa olla mukana seuraava Waltari tai Joenpelto, ja koulutusta ei voida järjestää, jos meitä muitakin ei olisi mukana.

Onkin tähdennettävä tässä, että blogihenkilö yllätyksekseen ei vastusta luovaa kirjoittajakoulutusta, päinvastoin, jo sosiaalinen aspekti sinänsä on riittävä perustelu tällaisen järjestämiseksi. Ja yhteisiä varoja tuhlataan paljon huonompiin tarkoituksiin, kuten puolueiden tukiaisiin ja köyhää kansaa puolustavan ulkoministerin yksityissuihkukoneella lentämiseen.

Kirjat syntyvät alitajunnasta, jossa piilottelee kirjailijan kallein omaisuus, kirjailijan ääni, joka täytyisi vapauttaa kaikista ajattelun kahleista. Koulutus auttaa tässä. Kursseihin liittyvällä sosiaalisella aspektilla on myös se etu, että kirjoittajat pääsevät yhteyteen samoin ajattelevien kanssa, niin kuin tietysti myös esimerkiksi Rihmastolla, ja jo tämä yhteys auttaa oman alitajunnan vapauttamisessa.

Kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Timo Montonen on sanonut alitajunnasta näin:

”Alitajunta on luovan kirjoittajan paras kumppani. Se tekee meistä toisten silmissä viisaampia kuin olemmekaan.”

Ja siihenhän luovalla kirjoittamisella tietysti tähdätään.