Hesarin uutisista ja Kaltion säikähtäneistä tukijoista ynnä vähän ainavalmiista filosofista

Tämänaamuisessa Hesarissa (internet) näyttää olevan pari kiinnostavaa uutisaihetta.

Ensinnäkin Venäjältä kerrotaan, että :

Äärimmäisyyskantoja ja muukalaisvihaa sisältävät kirjat saatetaan
kieltää Venäjällä lähitulevaisuudessa lain voimalla, kertoo Novye izvestija
-lehti. Aloitteentekijänä on esiintynyt Venäjän federaation kansankamarin
edustaja, tunnettu asianajaja Genri Reznik.

Toinen kiinnostava uutisaihe koskee myös kulttuuria. Arvoisa Lukija ehkä muistaa vielä tuon edellisen kirjoitukseni, joka on aiheuttanut kommenttitulvan kommenttilaatikossani. Siinähän käsiteltiin kulttuurilehti Kaltion osaanottoa muslimimaailmaa järisyttävään Muhammed-skandaaliin. Nyt Hesari tietää kertoa, että:

"Sampo ja Tapiola pelästyivät Muhammed-kuvista", ja edelleen, että:

Oulussa ilmestyvä kulttuurilehti Kaltio on suututtanut tukijansa
julkaisemalla uusimmassa numerossaan sarjakuvan, jossa esiintyy profeetta
Muhammed. Sarjakuvan ilmestyttyä Kaltion verkkosivuille useat ilmoittajat ovat
olleet yhteydessä lehden kustantajaan.

Kuva: YLE sisäänulot: Anni Sinnemäki tulossa (hänellä ei ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa, mutta eikö hän olekin suloinen, vaikka onkin niin vihreä?

Kaltion numerossa 6/2005 ainavalmis filosofi Tuomas Nevanlinna kirjoittaa otsikolla Ironiasta intohimoon (tai paremminkin sanottuna luennoi) mm. näin:

On kaksi perustavaa tapaa ymmärtää ilmaus "kulttuuripolitiikka". Ensinnäkin se voidaan käsittää niiksi tuki- ja resurssointitoimiksi, joiden avulla julkiset elimet uomittavat kulttuurielämää moderneissa läntisissä yhteiskunnissa. Tällöin taide ja kulttuuri käsitetään omiksi autonomisiksi alueikseen, joita täytyy tukea koska ns. "sisältötuotantoa" ei voi kaikilta osin jättää pelkän kysynnän ja tarjonnan lain varaan.

Toista tapaa käsittää kulttuuripolitiikka voisi kutsua avantgardistiseksi. Siinä taiteen ja politiikan nähdään leikkaavan ennen kaikkea siksi, että molemmissa on kyse maailman muokkaamisesta joksikin uudeksi.

Nevanlinnan kysyy myös itseltään (ja vastaakin sitten jutussaan):

Missä olosuhteissa kulttuurin tila voisi kutistua sietämättömän
pieneksi?

Ainakin silloin kun vallalla on yhteiskuntapolitiikka,
joka pyrkii lakkauttamaan oman ulkopuolensa.

Ihastuttavan kevytkuvioisen jutun lopusta, nukahdettuani (vahingossa) välillä muutamaksi tunniksi, heräsin juuri sopivasti, kun silmäni löysivät tämän viimeisen kappaleen:

Vastustaessaan passiivisuutta ja fiktiota avantgarde ei enää voi
nojautua ironiaan, etäisyydenottoon, rakenteiden näkyviin tuomiseen ja
autonomisen taiteen rajojen koetteluun, vaan paradoksaalisesti autonomisen
taiteen instituutioiden alueella rakentuvaan intohimoiseen tekemiseen. Vain
sieltä käsin se voi tehdä hyökkäyksiä, jotka toimisivat "reaalisen puraisuina"
suhteessa yhteiskuntaan, josta on tullut kuva.

Sen, mitä on siinä välillä, Arvoisa Lukija voinee katsoa itse, minä olen vielä hieman uninen uskaltautuakseni siihen työhön. Ja sitä paitsi, uskon, että se välitekstikin on jo alitajuisessa muistissani.

Jonkun siellä Helsingissä pitäisi ruveta valvomaan niitä meidän kulttuurikonsuleitamme myös (esimerkiksi ihastuttavaa Tanja Karpelaa, joka on jo tarjonnut sensuuria joidenkin muiden kulttuuriongelmien ratkaisuksi), ja kansanedustajia, ettei pääsisi pahempaa vahinkoa tapahtumaan. Hups, siinähän tuo yhteys Sinnemäkeen tulla tupsahtikin, vaikka hänen oman saittinsa mukaan näyttääkin siltä, että hän ei ole tehnyt mitään vuoden 2004 jälkeen, mikä ei tietysti pidä paikaansa.

Kaltiota täytyy lukea entistä useammin.