Sananvapaudesta ja satumaasta

.
...mä olen verta ja väkivaltaa, mä haluun huutaa ja satuttaa...

(Pätkä fantastisen lauluntekijän, Maija Vilkkumaan kappaleesta Se ei olekaan niin, joka näkee ihmisen salattuun sydämeen, joka usein halutaan pitääkin salaisena.)

Me länsimaalaiset sanomme toisillemme usein, että me itse emme ymmärrä, että muslimit ja kiinalaiset eivät voi hyväksyä sananvapautta. Ketkä kiinalaiset, ketkä muslimit?

Omaa sananvapauttamme emme kuitenkaan omista vain me, jotka elämme tässä ajassa. Sen omistavat ensimmäiseksi ne jo menneet sukupolvet, jotka sen saivat aikaiseksi. Muistamme mm, Voltairen paljon muisteltua ajatusta siitä, että jopa epämielyttävien asioiden sanomista täytyy pitkin hampain kannattaa sen vuoksi, että mielipiteensä sanomienen on jonkinlainen ihmisen perusoikeus. Hän on sanonut myös näin:

.
Those who can make you believe absurdities can make you commit atrocities.

Sodat ovat absurdeja, ja toisten ihmisten tappaminen on tietysti yhtä absurdia. Uskonsodat ovat absurdeimpeja kaikista, koska jokaisessa valtauskonnossa on myös ihmisrakkauden elementtejä. Kaikille sodille löydetään sitä helpommin perustelut, mitä vähemmän vapautta varsinkin julkisella sanalla on.

Kuva: Salman Rushdie, kirjailija

Me nyt elävät saamme nauttia menneiden sukupolvien saavutuksista. Jos voi ajatella, että millään aikakaudella yleensä on velvollisuuksia, niin tämän nimenomaisen asian osalta voi olla hyvä sanoa, että meidän velvollisuutemme on tämän ja monien muiden oikeuksien suhteen niiden säilytys ja kehittäminen tulevia sukupolvia varten, jotka omistavat näitä perusoikeuksia, vaikka eivät niistä vielä mitään tiedä.

Sananvapaudesta ei ole itsestään selvyys edes meillä länsimaissa. Amerikassa ja Euroopassa sananvapautta katsotaan erilaisin silmin. Euroopan sisällä on eroavuuksia. Suomen lehdistöllä on käsite itsesensuuri hyvässä muistissa. Se iskettiin myllykirjeillä päätoimittajien kurkuista alas, eikä se ole sieltä vieläkään tullut takaisin. Ranskassa poliitikot saavat olla paljon suuremmassa rauhassa lehdistön uteliaisuudelta kuin esimerkiksi Englannissa. Muitakin eroja tietenkin on.

Joku Anonyymi on sanonut (kopioitu Vihreän Rouvan saitilta, mikä on ihan sopivaa, anonyymihän on kirjallisuudessa ehkä useimmiten nainen, ehkäpä tässä tapauksessa Rouva itse):

.
Illuusion menettämiseen yhdistyy aina jonkin totuuden saavuttaminen. Mutta se, joka valittaa menetystään, on oleva häviäjä.

Sananvapaudesta on kai hyvä muistaa, että se on tärkeää vain niissä tapauksissa, joissa jollakin on salattavaa, jotakin sellaista, minkä paljastuminen on sille nimenomaiselle henkilölle jotenkin vastenmielistä. Uutiset ovat usein sellaisia asioita, joista joku vetää herneitä nenäänsä. Uutisten ja julkisen kirjoittelun osalta voi kuitenkin sanoa, että vain sellainen asia on kiinnostava, josta niitä herneitä nenään vedetään.

Kaikki muu henkilöitä tai instituutioita koskeva kirjoittelu on pelkkää mainostamista.

Lehtien hömppäsivut ja ns. juorulehdet elävät tällaisella uutisainestolla. Ne ovat satumaan uutisia, jotka eivät tietysti voi ketään satuttaa, ainoa herne, joka siellä satuttaa on prinsessojen patjan alla.

Ihmisoikeuksien, edes sananvapauden, opettaminen muille kulttuureille ei tietysti ole meidän asiamme. Se on islamin osalta heidän oman lehdistönsä, koululaitoksensa ja kaikkien islamin rauhaarakastavien ihmisten asia.