15.2.2006

Profeetan kuvat, taiteenrauha ja ulkoministerin yritys painostaa islamilaista lehdistöä

Tämä profeetta Muhammedin kuvausjuttu ei ota laantuakseen. Helsingin sanomien tämänpäiväisen lehden mukaan Suomen rikospoliisi on uhannut ottaa osaa kiistaan esitutkimalla, missä määrin suomalaiset internet-saitit ovat vihanneet maailman muslimeja.

Tämä on ihan aiheellista.

Kuva: hollantilaisen kansanedustajan Ayaan Hirsi Ali'n kirja Neitsythäkki on tehty kymmenminuuttiseksi elokuvaksi Hollannissa, ohjaaja oli Theo van Gogh

Olen varma, että rikospoliisin liikaresurssien pitäminen aktiivisena ja pois Suomessa toimivan mafian kantapäiltä (huom. en sano enkä vihjaa tässä että kyseessä olisi venäläinen tai muutenkaan slaavilainen järjestäytynyt rikollisuus) on meidän kaikkien kannalta pelkastään hyvä asia.

Poliisin on syytä ensimmäiseksi määrittää ovatko julkaissut kuvat todella Muhammedin kuvia, vai onko niitä taiteenrauhan nimissä vain rikollisesti kutsuttu sellaisiksi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja puolestaan on yrittänyt painostaa ulkomaista tiedonvälitystä sanomalla kirjeessään muslimimaiden vapaille sanomalehdille WEB-saittinsa mukaan mm:


Väkivalta ei myöskään ratkaise mitään tässä tilanteessa, vaan johtaa
vastakkainasettelun kierteeseen, jolla voi olla mittaamattomat
vaikutukset.


Mielestäni ulkoministeri on tässä väärässä. Väkivalta on jo nyt, niin kuin monesti ennenkin näihin asioihin liittyvissä kysymyksissä, ratkaissut asian. Olisiko länsimailla vallitseva (rajoitettu) sananvapaus muuten asetettu kyseenalaiseksi, ja sulkisivatko johtavat poliitikot muuten korvansa ja silmänsä kristittyihin ja juutalaisiin kohdistuvalta pilkanteolta.

Yksi muslimiyhteisö, Ummah, on luonnollisesti tavoite, kristitytkin harrastavat lähetystyötä samassa hengessä, sitä lähestytään askel kerrallaan. Koraanin taustatietoutta ja todistusketju sen oikeellisuudesta löytyy tältä Ummah-saitilta.

Loppuun pätkä Arto Mellerin runosta Yön liturgia:

...
Me lepäämme sylikkäin märässä maassa
verta ja hikeä tihkuvilla käärinliinoilla,
ja lävistetty Kristus vapisee
ruosteisessa piikkilangassa … sinä pyyhit sylisi
temppelin revenneeseen esirippuun …
ja kun voittajat löytävät itsensä
haaskalta, me käymme vastapuhjenneet
silmut sydämissämme
kaikkien Elementtien Häihin, verhot liehuvat
salaisuuksien edessä

Ei kommentteja: