25.2.2006

Kulttuurista, sananvapaudesta ja Muhammedista

Mediaviikon mukaan "kulttuurilehti" Kaltion hallituksen erottama päätoimittaja Jussi Vilkuna on sanonut asiasta näin:

Käytämme perustuslain suomaa sananvapautta ja kritisoimme suomalaista
keskustelua sarjakuvan keinoin. Nyt meihin yritetään vaikuttaa
taloudellisesti.


Kaltion hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnös (Tapiola-yhtiöt) on puolestaan sanonut (Nelosen uutisten mukaan):

Perussyy tässä oli se, ettei päätoimittaja suostunut poistamaan lehden
verkkosivuilta kuvia, jotka eivät passanneet hallituksen jäsenten
arvomaailmaan.


Sarjakuvan julkaisemisen jälkeen monet Kaltion vakituiset ilmoittajat, kuten Tapiola, Sampo ja Pohjola, ilmoittivat vetävänsä mainoksensa lehdestä. Ja kas vaan mitä me löydämme täältä kohdasta "suhdetoimintavaliokunta"?

Ja Oulun kaupungista ilmoittaa lisäksi opetustoimen toimikunnan puheenjohtaja Päivi Mäki, että Muhammed-sarjakuvan piirtänyt Ville Ranta ei saa toteuttaa tilattua kuvitusta J.V. Snellmannin elämästä kertovaan kirjaan. Oliko tässäkin talouselämän painostus takana? Kirjan julkaisu tarvitsee tietysti taloudellista tukea.

Tästä jutusta joka paisuu Oulussa kuin pullataikina näkee hyvin, että jos antaa pahalle pikkusormen se vie koko käden. Kulttuurin pitäisi katsoa kenelle pirulle pikkusormensa antaa, toimituksen ei tietysti pidä palvella kuluttajia vaan "hallituksen jäsenten arvomaailmaa".

Solveig von Schoultzilla onkin tähän hyvä haiku (Terassi, suom. Tuomas Anhava):

Kun uskot vuoreen
pilven takaiseen, lintuun
kun yö on vaiti -
usko siis minkä kätkee
oma pimeytesi.

Ei kommentteja: