Teltantekijä, Omar Khaijam

Uutisissa näkyi olevan joku englantilainen Bedfordista kotoisin oleva musliminuorukainen, joka eilisessä mielenosoituksessa oli lyönyt hieman yli ja tänään luki anteeksipyyntöä vähän tankaten maailman julkiselle sanalle. Hän pahoitteli aiheuttamaansa surua Lontoon pommituksen uhrien omaisille, mutta sanoi, aivan oikein, että hänen protestinsa oli aiheellinen, eikä hän sitä katunutkaan. Nuorukaisen nimi oli Omar Khayam. Uutisista ei käynyt selväksi oliko hän persialaista sukua.

Varmasti Arvoisan Lukijankin päässä helähtivät muistojen kellot nimen nähdessään Teltantekijän nimen ja mieleen tietysti muistuivat hänen nelisäkeensä, rubaijat.

Itselleni nämä eivät muistuneet sanoina mieleen, joten täytyi kaivella kirja esiin kirjahyllystä ja hakata siitä paksumpia pölyjä pois.

Omar Khaijam, Teltantekijä, suomentanut Toivo Lyy, WSOY 1973. Esipuheen on kirjoittanut Unto Kupiainen. Kirja sisältää kaksi kokoelmaa: Teltantekijän lauselmia ja Omarin Malja. Kirja on omistettu Juhani Siljon, Yrjö Gustafssonin ja Tatu Vaaskiven muistolle.

Omistuksen alla on tämä nelisäe, rubai (sama on sivulla 63):

Tämä tulomme, menomme – kannattaako?
Elon hedelmät kypsäksi – koskaan saako?
Kun tähtien alla sielusta parhaat
Palavat tuhkaksi – sano, savuaako?

Unto Kupiainen kertoo esipuheessa Omarin elämästä. Tämä oli syntynyt noin vuonna 1021 ja kuoli sata vuotta myöhemmin 1121 tai 1123, eli hän eli ja vaikutti vielä ensimmäisen ristiretken aikana, jolloin eurooppalainen, paavin nimissä ryöstellyt armeija mm. perusti Jerusalemin kuningaskunnan. Teltantekijän koko nimi oli Fath Omar ibn Ibrahim al-Khayyami. Omar oli aikalaisekseen oppinut mies ja yksi hänen opettajistaan oli Avicenna, lääkäri ja filosofi, jonka lääkeopillinen kirjansa Kanun oli vuosisatoja lääkäreiden oppikirjana myös Euroopassa. Toinen Avicennan kuuluisa teos oli nimeltään Tervehtymisen kirja, joka esitteli Aristoteleen filosofiaa.

Avicennan mukaan korkein ihmisyyden aste on niillä, jotka ovat todellisia Jumalan kunnioittajia henkisessä rakkaudessaan. Näille ihmisille kuuluu hengen vapaus ja heidän ei pidä mennä höpöttämään oppejaan tavallisille ihmisille – vain omille oppilailleen. Kupiaisen mukaan Omarin nelisäkeet heijastavat Avicennan ylimyksellistä uskontoa ja pessimististä, hymyilevää filosofiaa.

Persialais-arabialainen (islamilainen) kulttuuri oli itseasiassa ylläpitänyt meitä myöhempiä eurooppalaispolvia varten hellenististä sivistystä läpi Euroopan oman kulttuurin alennustilan, jonka olivat kai aiheuttaneet ensisijassa ns. barbaarilaumojen hyökkäys Eurooppaan ja Länsi-Rooman tuho, ja osaltaan doktriineihinsa kangistuneen kristillisen kirkon kuristus tieteen ja taiteen kurkusta.

Vielä 4. vuosisadan puolivälin paikkeilla keisari Julianus (Apostata eli Luopio, Rooman viimeinen ’pakanahallitsija') oli yrittänyt vahvistaa hellenististä kulttuuria kristinuskon kustannuksella (kts. esimerkiksi Gore Vidal’in historiallinen romaani Julian, Abacus), mutta vähän yli sata vuotta myöhemmin keisari Justinianus lakkautti Platonin akatemian.

Sen sijaan persialainen ja arabialainen kulttuuri kukoistivat.

Ja sen huippukaudella eli Omar Khaijam, jonka sanotaan julkaisseen 200 – 600 rubaijaa. Tästä haarukasta voidaan päätellä, että historioitsijat itsekään eivät oikein tiedä mitä puhuvat. Gore Vidal sanoo Julianin esipuheessa ystävänsä historioitsija M.E. Finleyn sanoneen jostakin kuuluisasta kollegastaan, että ’tietysti hän keksii suurimman osan itse, kuten me muutkin’.

Khaijam kirjoitti runonsa farsin eli parsin kielellä (persiaksi), vaikka kirjoittikin kaikki tieteelliset kirjansa arabiaksi. Arabit hallitsivat tässä vaiheessa myös Persiaa.

Ja lopuksi muutama näyte Toivo Lyyn käännöksistä:

s. 44:

Minulta Profeetalle sana saattakaa:
”Sua Omar tervehtii ja tiedustaa:
Miks oppis kieltää viinin makean,
Kun hapanta maitoakin juoda saa?”

Profeetalt’ Omarille sana saattakaa:
”Vain aasi moista tahtoo tiedustaa!
Vain aaseilta minun täytyy kieltää viini –
mut viisas sitä sietää, ja hän juoda saa!”

s. 40:

Kun yötä hopeioi kuun kuulas hohtovuo,
Salassa Salliman on meiltä aamu. – Juo
Siis kuutamossa, juo! Kenties jo ensi yönä
Me emme näe, kuinka kuu hohdettaan taas luo...

s. 48:

Ken tänä yönä, tytär taivahan,
Toi sinut mulle, kaipuun vaivahan
Sua vailla nääntyvälle? Huntus avaten
Ken näytti mulle ihmees ihanan?

s. 51 (ahhh)

Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas
Ja lampaanreittä kappale – ja kaksin kerallas
Kedolla, tuttu tuttavin, tulppaaniposkinen!
- Ken valtikkaansa vaihtaisi ei siihen kuningas?

s. 41

Miss’ on nyt viini, laulaja? Jo aamumaljan aika on!
Oi onneasi, sydän, kun saat aamumaljan hurmion!
On kolme nähdä ihanaa ja kaunist’ ilmankannen alla:
Pääpäihtynyt ja lempijä ja sielun itku alkaessa aamuvartion.

s. 60

Sain elontiellä ihmisiä monta tuttavaksi,
Mut onnellisia näin lajia vain kaksi:
Oli toinen tarkoin selvillä hyvästä ja pahasta,
Ja toinen niistä hullua ei tullut hurskaammaksi.

s. 133 CXXIII

Ja kun kuun lailla kuljet, lumoten,
Kuin tähtiparveen pariin vieraiden,
Niin siihen paikkaan, jossa istuin ennen,
Vie tyhjä malja...hiljaa kumoten.

Että sellaisia tuli ajateltua tänä pilvisen kosteana Brysselin yönä, kun tähtiä ei näkynyt, uni ei vielä painanut silmää, eikä muutenkaan tehnyt mieli tajuaan sammuttaa.